Pakkoajatuksista yhdessä vaiheessa kärsin. Nyt melkein kokoajan mietin sitä että minulla on pakkoajatuksia. Sekä välillä kun ajattelen "normaalisti" ja keskityn muihin asioihin, ikäänkuin herään ja alan taas miettiä pakkoajatuksiani yms, ja tuntuu oudolta.
Mikä mulla on?
afjgjgjf
12258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen muuten 16 vuotias. Tänä vuonna täytän 17
- koska kuuluu nuoruuteen.
Voithan sinä jollekin kavereillesi, vanhemmillesi, jne. kertoa, vertaistuki auttaa. Ei ole harvinaista kokea noin.
Mutta psykologeja, psykiatreja vältä, neuvoisin.
Koska: Psykologit, psykiatrit tekevät kaikesta ihan normaalista ihmisen elämään kuuluvasta sairautta.
Yritä pysyä erossa psykiatriasta.
Miksi?
on vaarallista. Kun saa hullun leiman otsaansa, niin se säilyy siinä pahimmillaan koko loppuelämän.
Psyykelääkkeitä pakkosyötetään hulluiksi leimatuille. Lääkkeillä on vakavia haittavaikutuksia. Haittavaikutukset voivat jäädä pysyviksi.
Tämä olo alkaa ärsyttää aika paljon. Ei kiinnosta tehdä mitään, enkä osaa ajatella mitään muuta kuin tätä oloani. Keskittyminen muihin asioihin on melko vaikeaa. Enkä tiedä miten kertoisin tämän vanhemmilleni/kaverilleni.
Ja nyt iski (ilmeisesti) oksennustauti. Olisiko näillä mitään yhteistä?
Hanki itsellesi hyvä harrastus. Panosta koulunkäyntiin. Älä syö mitään makeaa. Syö luomua. Nuku riittävästi. Liiku joka päivä.
parempi hakee apua nyt kun ongelmat on vielä melko pieniä. mut napeista pysy erossa.
mukava tekeminen voi auttaa, siis keskittyminen muihin asioihin niinku oot huomannu.
Voiko tämä olla jotain vakavaa? Pelottaa.. Ja pelkään kertoa tästä vanhemmilleni.
vakavaa. Nuoruuteen ja muuhunkin ikään kuuluu ahdistus. Se on tosi kurjaa kestää, mutta muuta oikeaa tietä ei ole. Itse koen milloin mistäkin, kai sinullakin aina jokin asia on mikä kalvaa. Se tosiaan pyörii päässä koko ajan ja koko kroppaa jotenkin korventaa. Minä uskalsin kertoa isälle, että niin on paha olla että tulen varmaan hulluksi. Isä sanoi sen kuuluvan elämään. Se rauhoitti. Nyt aina muistan sen kun uusi kurjuusaalto pukkaa päälle. Meneehän ahdistuksesi ja pelkosi kuitenkin ohi jokisikin aikaa sitten taas palatakseen? Jos niin on, niin ei mielestäni hätää. Jos ei ollenkaan ole hyviä päiviä (minulla toki on) niin sitten en osaa neuvoa. Toivon että joku muu osaa!
Oon itsellänikin huomannut joitain pakkoajatuksia ja ne tosiaan häiritsevät. Olen 17 vuotias kuten säkin (vai olitko 16 miten vaan). Jos yrittää olla ajattelematta sitä ajatusta niin ahdistus kasvaa kunnes ajattelet ajatuksen loppuun, vai miten sulla? Mulla pakkoajatukset liittyivät ennen siihen että muistinhan sulkea pakastimen oven kunnolla tai kattoa että esim pesukone on pois päältä. Eli tarkastamispakko. Ja sitten piti tarkastella miljoona kertaa ennen kuin pääsi lähtemään. Ei hauskaa.
Mä en näe mitään pahaa psykologille puhumisessa. Musta on ihan naurettavaa väittää että niistä ei olisi hyötyä, tottakai niistä on jos itse haluat niin. Jos itse ei tee asioiden eteen mitään niin ei kai se psykologi voi sun puolestakaan tehdä kaikkea. Se voi ohjata sut oikeeseen suuntaan ja niin edelleen. Mä itse oon käynyt psykologilla. En tiedä auttoiko se, ehkä se vähän. Mutta omaa panosta tarvitaan, ja mä en ehkä ihan täysillä ollut mukana. Joten paraskin olen puhumaan mutta. Suosittelen silti että kerrot jollekin. Aloita vaikka vanhemmillasi/kavereillesi kertomisella, kummat nyt on sulle läheisempiä. Ja voit ittekin yrittää saada ajatukset pois, olet vaan ajattelematta (joo, helpommin sanottu kuin tehty) niitä. Vaikka kuinka alkaa ahdistaa ja tuntumaan että pakko ajatella niin haistatat pitkät niille tuntemuksille. Älä anna niiden hallita sua, vaan työnnä ne pois mielestäni. Lopulta huomaat että et kuole vaikka et ajattelekaan niitä. Eikä mitään kamalaa tapahdu vaikket ajattele.
No, tsemppiä sulle