mulla on jotenkin outo ongelma, mitä on tullut mietittyä jo vuosien varrella enemmän tai vähemmän. oon tuntenut yhden kalapojan jo kakarasta asti... tai tuntenut ja tuntenut, vuosien aikana ehkä huomannut et eipä oo hajuakaan mitä tän kaverin päässä liikkuu!itse olen neitsyt-tyttö ja mulla on vaan aina ollut sellainen olo että tää kaveri vetää mua puoleensa kuin magneetti... miksi? elän vakavassa parisuhteessa ja olen elänyt jo pidemmän aikaa, mut joku tunne ei vaan päästä mua irti... voi mennä vuosia, kuukausia niin että mikään ei kolahda ja sitten taas yhtenä kauniina päivän huomaan jälleen kerran istuvani tässä ja pohtivani elämää suurempia kysymysiä. fakta on kuitenkin se että meistä ei koskaan tulisi mitään (syystä taikka toisesta), mutta kuitenkin. mä oon usein miettinyt että löytääköhän tää tunne koskaan perille sinne minne se on menossa vai jatkuuko se aina näin. se on jännittävä juttu kun törmätään ja on muutaman ottanut, niin kaikki sujuu loistavasti, asioista puhutaan ja olo on kun ois just tipahtanut taivaasta mut sitten kun kohdataan taas seuraavan kerran eri oloissa, niin olo on kun joku olis heittänyt oven kiinni sun nenän edestä ja juttu ei kyllä luista mihinkään! ja tätä on jatkunut jo vuosia... jotenkin mä kuitenkin tiedän että meidän välillä on jotain ainutlaatuista mikä ei koskaan katoa ja muistan joka hetken kuin viimeisen minuutin, mutta sitten oon jälleen hukassa, ehkä viikkoja,kuukausia,vuosia... olo tuntuu välillä vaan tosi oudolta enkä pysty selittämään sitä järkevästi... tietäisköhän joku mihin tää päättyy.. tuskin,mutta kysyn silti. kiitos jo etukäteen!
outo ongelma
milla-magia
7700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kumma juttu, minä olen itse kalat, ja juttuasi lukiessani tunsin itse olevani jotenkin kääntäen samassa kummallisessa tilanteessa. Olen jo yli 40-kymppinen nainen. Elänyt 16 vuotta avoliitossa leijona-miehen kanssa. Aivan suhteen alkuaikoina tutustuin hänen tuttavaperheeseensä jossa oli alle parikymppinen poika. Tuttavuus perheen kanssa sitten jotenkin löystyi, eikö olla enää oltu tekemisissä kuin hyvin harvoin. No nyt tämä poika, tällä hetkellä 35-vuotias mies on palannut takaisin paikkakunnalle 10 vuoden ja kahden avioliiton jälkeen. Hän kertoo olleena ollut koko ajan minuun rakastunut ja, että on koko ajan tiennyt, että olen juuri sellainen nainen minkä hän on aina halunnut. Aluksi asia tuntui minusta kiusalliselta. "Tätä uutta tuttavuutta" on jatkunut jo noin puolivuotta. Nyt minusta on alkanut tuntua, että hän tosiaan on ollut se ainoa oikea mies minulle koko ajan. En tiedä milloin suhde paljastuu esim. hänen vanhemmilleen. Miehelleni olen kertonut, mutta hän suhtautui omituisen välinpitämättömästi, pitää tätä kaveria kai edelleen lapsena, ei oikein ottanut vakavasti. Samaa mietin nyt minäkin usein, mitä tästä tulee vai tuleeko koskaan mitään.
Kertomasi on aivan kuin suoraan omasta elämästäni!
Neitsytmies sanoi mulle Kalalle monta kertaa, ettei meidän suhteesta voisi tulla koskaan mitään, etten kestäisi häntä ja hänen elämäntyyliään tai mitä milloinkin.
Samanlaista magneettista vetoa oli meidän välillä kuitenkin ja monen vuoden tuttavuuden jälkeen me lopulta alettiin seurustella ja ollaan oltu kymmenen vuotta yhdessä jo. Suhde on sujunut suuremmitta ongelmitta.
Tutulta tuntuu tekstisi kohta "kun törmätään ja on muutaman ottanut, niin kaikki sujuu loistavasti, asioista puhutaan ja olo on kuin ois just tipahtanu taivaasta mut sit kun kohdataan taas seuraavan kerran eri oloissa, niin olo on kuin joku olis heittänyt oven kiinni nenän edestä ja juttu ei luista" . Itse kutsuin samaa "ilmiötä" kuin olis kaatanut vettä hanhen selkään, josta se samantien valuu pois..Välillä suoraan sanoen ihmettelin itseäni, että mikä kumman pakkomielle mulla on tuota herra Neitsyttä kohtaan.
Kaikin puolin kertomasi on kuin omasta suhteestani Neitsytmieheen. Itse olen Kalat. Pidin ja pidän vieläkin suhdettamme ainutlaatuisena.
Miksei sun mielestä teidän suhteesta voisi tulla mitään ? Miksi oot sitä mieltä ?
Oma Neitsyeni oli samaa mieltä, kun oli kysymys meidän suhteesta.
En tiedä, onko siihen muuta järkevää selitystä kuin selittämätön rakkaus...vuodesta toiseen, vaikka ei mitään konkreettista tapahtuisikaan.
niin... en mä oikein tiedä kun toisaalta jos ajatellaan näin, mulla on tällä hetkellä hyvä elämä, mulla on hyvä avopuoliso, kaikinpuolin... tosin ei mikään yllätyksellinen mutta turvallinen kyllä, ja kaiken pitäisi olla kutakuinkin hyvin. siksi tää jatkuvan "outo" tilanne, onkin niin outo... olen mielestäni kuitenkin hyvä kumppanina eikä mieleni ole juurikaan vuosien varrella, lipsunut suuntaan jos toiseenkaan..... paitsi tämä erään kalakaverin seurassa. ajattelutapani että "meistä ei koskaan voisi tulla mitään" on ehkä kiinni siitä että mulla on vain jotenkin sellainen juuri niinkuin sinä sanoit hän ei luultavasti koskaan pystyisi ymmärtämään mua ja jotenkin mua pelottaa se epävarmuus siitä mitä hän sanoo tai jättää sanomatta... jotenkin on vaan välillä tosi vaikea saada minkäänlaista kontaktia ihan tavallisessakin jutustelussa... olemme molemmat erittäin iloisia ja suunnilleen kaikkien kanssa toimeentulevia ihmisiä ja omaamme molemmat ihan hyvä huumorintajun (joten mitään ongelmaa ei pitäis olla), mutta toistemme seurassa meillä on välillä todella hiljainen tunnelma , ja mun on erittäin vaikea käsittää miks? sun viestisi milla oli tosi hyvä koska se pisti mut ajatteleen asiaa erikannalta. musta tuntuu mahdottomalta ajatella asiaa edes siltä kannalta että meistä edes vois joskus tulla jotain kun emme pysty puhumaan edes tavallisista asioista nauraen... :) mä muistan sellaisen kerran kun me istuttiin järven rannalla keskellä kesäyötä kun oli pimeää,ja meillä oli pieni notski rannalla, oli ihan hiljaista eikä kumpikaan sanonut mitään, mut silti must tuntuu et molemmat ymmärsi toistensa tunteet just sillä hetkellä. se on varmaan yks romanttisimmista hetkistä mun elämässä ja tuun varmasti muistamaan sen aina. mistä mä voin tietää mitä se tuntee jos me ei voida jutella?ei mulle kuitenkaan riitä se että joku sanoo mulle muutaman ottaneena välittävänsä musta niin tai näin paljon ja sitten mun pitäis luottaa mun omiin vaistoihin ja ottaa ja vaihtaa elämää, kuitenkaan tietämättä millaiseen elämään mä seuraavaksi hyppään?!mä oon joutunut pohtimaan näitä samoja kysymyksiä tän saman ihmisen kohdalla varmaan kymmenen vuotta mutta vasta viimeisen kolmen vuoden aikana tää on vaan alkanut kolahtaa enemmän ja enemmän ja enemmän. mä luotan omaan vaistooni, mutta mä tarvin kuitenkin jotain konkreettisempaakin. vaikka välillä ollaan päivittäinkin jonkun verran tekemisissä, olen siltikin aina vain yhtäpihalla hänen pääkoppansa toiminnasta :)
..aivan kuin minun ajatuksia tällä hetkellä ja viimeisen vuoden verran. Tosin käänteisesti myös täällä, eli minä kalat ja neitsytmies. Kolahtaa täysin toi juttu "muutaman ottaneena" ja sit toisena hetkenä ovi nenän edestä kiinni! Outoa..
Minusta tuntuu että teillä voi olla jotain muutakin yhteistä kuin ihastuminen...! Jos olette tunteneet kauan ihan pienestä pitäen voi vain tuntua siltä että olette kokeneet paljon yhteistä yhdessä että haluatte kokeilla jotakin muuta kuin pelkää tuttavina olemista... Minulla on sen kaltainen asia mutta se ei kyllä ole ihastumisesta minullakin on suhde erääseen kala poikaan ja olen itse kala tyttö... Mutta olen tuntenut niin kauan eräiden kala kaksosten kanssa että en halua pilata tuttavuutta... Minusta kannataa miettiä että kummasta pitää kiinni... Omasta rakkaastaan vai tuttavasta josta et ole varma mitä hänen mielessä liikkuu sinusta...! Kannattaa kysyä sopivan tilanteen tullen että kuinka asiat ovat...
Ehkä se johtuu siitä, että kalat on niin ailahteleva merkki. Omasta mielestäni tuo kuulosti hyvin tutulta, sillä toisen mieliala vaikuttaa kanssakäymiseen. Eli jos kalalla mieli ailahtelee, iloisuudesta ja avoimuudesta toisaalle, eli syviin ajatuksiin poissaolevuuteen teidän tilanteeseen nähden, kyse ei välttämättä lainkaan johdu sinusta. Hänellä saattaa olla "tunteita" sua kohtaa myös niinä "huonoina" hetkinä. Poissaolevuus vetää vain hiljaiseksi.. Näin se itelläni ainaki menee.
Enpä koskaa osannu ajatella, että toinen voisi kuvitella tilanteen noin.
kiitti vaan kaltsu, toi avarsi mun mieltä jälleen.. ja oikeesti voi olla niin että hän ei tosiaan ajattele et musta oikeesti tuntuu tältä ja syystä että oon myös aika vaikeasta avautuva/ymmärrettävä ei helpota tilannetta laisinkaan! luultavasti mäkeen en kysy oikeita kysymyksiä jotta vois saada oikeita vastauksia.ja mäkään en kyllä oikeesti oo koskaan osannut ajatella että toinen ei välttämättä oikeasti tiedä miltä musta tuntuu... :0) yleensä oon sellainen että mietin ja pohdin asiat itsekseni, mutta tää on niin monta vuotta "painanut" mun mieltä, et nyt oli pakko purkaa ja jakaa mielipiteitä ventovieraiden ihmisten kanssa ja yrittää löytää tähän jotain järkeä....(sitä saa kuitenkin loppupeleissä eri näkökannan näin kun omilta ystäviltä) kiitti teille... :0)