Onko petrattavaa ?

Ponteva.

Tapsa on loistava laulaja, mutta kukaanhan ei ole täydellinen. Laulaja ei ole koskaan valmis, vaan aina hän voi itseään kehittää. Onko Tapanilla mielestänne jotain petrattavaa esiintymisessään ja jos on niin mitä ?

15

469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Safira~

      Yleensähän Tapsa laulaa vaan yhden encoren, vaikka häntä toistamiseenkin uudestaan lavalle taputetaan, niin ei tule. Eli toivoisin sitä ,että Tapsa tulisi toisenkin kerran lavalle takaisin laulamaan ylimääräisen biisin tai sitten sillä ekalla kertaa laulaisi heti kaksi ylimääräistä laulua. Yleensähän tansseissa biisit lauletaan just pareittain.

    • Gilla*

      Tapani ei useinkaan tauoilla tanssisalin puolella näy. Olisi mukava hakea häntä tanssiin ( jos sattuu olemaan naisten hakuvuoro) tai muuten vaan vaihtaa muutama sana. Jotkut artistithan tauolla yleisön parissa liikuskelevat, mutta jokaisella laulajalla ja muusikollahan on tietysti omanlaisensa tapa keskittyäseuraavaan settiin ja onhan sitä esiintyjien saatava myös huilata ja rentoutua rauhassa sen tauon aikana.

    • jaajo

      Yhteenaikaan Tapani aika näkyvästi ja kuuluvasti ojensi bändiään lavalla, mutta Pepito-orkesterin kanssa sellaiseen ei ilmeisesti ole tarvetta, sillä bändin arvostelu lavalla on vähentynyt selvästi viimevuosina.

    • Zori

      Tapsassa on on siihen malliin taiteilijatempperamenttia , että hän on aika äkkipikainen. Sanoa töksäyttää joskus sellaistakin minkä voisi jättää sanomattakin.
      Kerran eräässä konsertissa, kun pari naista kuiskutteli keskenään niin Tapsa sanoi, että "Älkää viitsikö supista siellä. Se häiritsee solistia ".
      Tuosta tapauksesta on nyt jo tosin jonkin verran aikaa.

      Tanssikeikoilla haluaisin kuulla Tapsalta vähän enemmän välispiikkejä. Hän ei tanssikeikoillaan niitä kovin paljoa juttele. (Mikä tietysti toisaalta on tanssijoiden kannalta ymmärrettävääkin ettei tanssiaikaa mene hukkaan.)

      • Korvat höröllä

        JOnkin verran täytyisi suomalaista konserttiyleisöä kouluttaakin, sillä on aivan uskomatonta istua konsertissa, jossa käy vieressä/takana/edessä kova supatus ja kuhina. Siinä häiriintyy kuunteleminen ja musiikin nautinto ja ilmeisimmin myös
        solistia häiritsee. Pitäisikä salien oville lisätä kylitit; Konsertin aikana puhuminen ja kuiskailu kielletty!!!


      • ***********
        Korvat höröllä kirjoitti:

        JOnkin verran täytyisi suomalaista konserttiyleisöä kouluttaakin, sillä on aivan uskomatonta istua konsertissa, jossa käy vieressä/takana/edessä kova supatus ja kuhina. Siinä häiriintyy kuunteleminen ja musiikin nautinto ja ilmeisimmin myös
        solistia häiritsee. Pitäisikä salien oville lisätä kylitit; Konsertin aikana puhuminen ja kuiskailu kielletty!!!

        Totta puhut. Aika ärsyttävää istua konsertissa jossa pahimmillaan edestä, takaa ja vierestä kuuluu kauhea supatus.Ja sitten jotkut vielä pitävät kännyköitään konsertissakin päällä, niin että joku Säkkijärvenpolkka alkaa jonkun kännykästä soimaan kesken tunnelmallisen ja herkän sävelmän .


    • onko?

      Ei siinä muuta olekaan mutta tuossa iässä on myöhäistä.

    • peert

      Onhan Tapani Kansa loistava laulaja ja esiintyjä sitä en kiellä. Tempperamentti tuppaa välillä vaan puskemaan yli äyräittensä. Minusta artistin ei sovi mennä neuvomaan yleisö ,että miten heidän kuuluu konsertissa olla ja mitä saa tehdä ja mitä ei.
      Tuntuu vaan siltä ,että " Hän-joka-saa-anteeksi- mitä-tahansa" (Kansan intiaani-nimi) saa myös tehdä mitä tahansa.
      Uskollinen yleisö katsoo kultapoikansa tempaukset läpi sormien, kun tämä laulaa niin kauniisti ja iskee silmää lavalta.

    • oukkidoukki

      Ehkä se toisen ylimääräisen biisin laulaminen keikan lopussa olisi sellainen asia joka jättäisi vieläKIN paremman maun keikasta. Tosin laatu korvaa määrän. Tapsa lataa aina täyden tunteen siihen loppuhuipennuksena kuultavaan encoreen, joka usein on " Anniina". Se on juhlava päätös illallle.

    • joku vaan

      Eipä oikein ole mitään muuta petrattavaa, kuin että tanssilavoilla voisi laulaa vielä vähän monipuolisempia tanssilajeja sisältävää musaa. Kuten jenkkaa ja humppaa esimerkiksi.

      • Jaive

        Tapani Kansan täytyisi saada äänensä kuntoon. Äänen huojunta ja hallitsemattomuus ja liian voimakas nenään laulaminen ovat erittäin häiritseviä. Samoin Tapsan laulutavassa on hyvin paljon maneereita, joita hän ei ilm. edes huomaa.


      • belcantoinlied

        Jaive, suurin osa laulajista ohjaa ääntä nenään. Enkä sanoisi Tapanin tekevän sitä vahvasti. Ääni oli timanttia aikoinaan, nyt on äänihuulista hävinnyt kimmoisuus, ei maha mittää. Onneksi levytyksiltä kuulee Mestarin sorvin äärellä...


      • Tapsaihanok
        belcantoinlied kirjoitti:

        Jaive, suurin osa laulajista ohjaa ääntä nenään. Enkä sanoisi Tapanin tekevän sitä vahvasti. Ääni oli timanttia aikoinaan, nyt on äänihuulista hävinnyt kimmoisuus, ei maha mittää. Onneksi levytyksiltä kuulee Mestarin sorvin äärellä...

        Hoohhoijaa... Sun mielipiteesi on yhtä kiinnostava ja kimmoisa, kuin kasa koiranpaskaa. Ehkä Tapsan ääni nuorempana tosiaan kuulosti kuin sirkkeliltä. Eli yhtä korvia raastavalta. Nykyään sitä kestää ihan kuunnellakkin, kun on äänessä syvyyttä ja sielukkuutta.


      • Sepitini
        Tapsaihanok kirjoitti:

        Hoohhoijaa... Sun mielipiteesi on yhtä kiinnostava ja kimmoisa, kuin kasa koiranpaskaa. Ehkä Tapsan ääni nuorempana tosiaan kuulosti kuin sirkkeliltä. Eli yhtä korvia raastavalta. Nykyään sitä kestää ihan kuunnellakkin, kun on äänessä syvyyttä ja sielukkuutta.

        Ei sitä kestä nykyäänkään kuunnella. Yhtä sirkkelliä korville. Mutta nämä hihhulifanit ja uppaajat ovat toista maata. Ei makua, ei hajua, ei älyä. Muuta nämä lökäpöksyt osaa kuin upata vuosia vanhoja viestejä.


      • eiooeikatuu
        Sepitini kirjoitti:

        Ei sitä kestä nykyäänkään kuunnella. Yhtä sirkkelliä korville. Mutta nämä hihhulifanit ja uppaajat ovat toista maata. Ei makua, ei hajua, ei älyä. Muuta nämä lökäpöksyt osaa kuin upata vuosia vanhoja viestejä.

        Juu samanlaista paatoksellista mylvintää sillä on ollut aina. Ei oo mikään muuttunut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13416
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9731
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      96
      9148
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      8046
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      39
      6770
    6. 148
      6178
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3335
    8. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      21
      1635
    9. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      397
      1265
    10. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1184
    Aihe