hoitoon

varaa aika tk lääkärille ja kerro rehellisesti olostasi ja ajatuksistasi, pyydä lähetettä sairaalaan.Aloita nyt eka sillä.Asioiden pitää kyllä vissii olla aika huonolla mallilla ennenku lähetteen saa (riippuu lääkäristä),joten kerro kaikki mahdolliset asiaan liittyvät oireet,ajatukset ja seikat.Tästä kannattaa aloittaa,että älä ny ekana ala sillankaiteelta hyppimään,joskin sillä keinolla pääsee takuuvarmasti hoitoon.

paikka missä saa lepoa.

Siellä vittuillaan päin naamaa ja selän takana. Siellä pidetään syyttömiä lukkojen takana. Siellä pumpataan täyteen lääkkeitä joilla on hyvin vakavia, pahimmillaan pysyviksi jääviä, haittavaikutuksia.

Olin noin puolitoista vuotta nuorisopsykiatrisilla osastoilla. Olisin päässyt osastolle jo vähän aikaisemmin kuin olin menossa, mutta kun vihjailin itsemurhasta, teki lääkäri lähetteen. Mentiin sitten heti vanhempien kanssa kokeilemaan, josko mut otettaisiin sisälle osastolle. Osasto oli suljettu nuoriso-osasto. Kun kerroin, että todellakin mulla oli itsemurhasuunnitelmia (suunnitelmat olivat alunperin oikeastaan kyseiseksi päiväksi, vaikken sitä suoraan siinä sanonutkaan), mut otettiin osastolle sisälle. Vielä en siinä vaiheessa ollut tehnyt vielä itselleni mitään vahingollista, mitä nyt vähän ehkä raapinut itseeni pieniä verettömiä pintanaarmuja niin kynsilläni kuin saksillakin varovasti kokeillut, mutta josta en kuitenkaan tullut silloin lainkaan maininneeksi.
Olin kriisiosastolla, joka oli suljettu osasto, 10 viikkoa, mistä siirryin kuntoutusosastolle. Siinä oli sitten iso ruljanssi kaikenlaisten asioiden kanssa. Lääkitys aloitettiin, mutta koska olin vapaaehtoisessa hoidossa alkuun, niin pakolla ei mitään lääkettä mulle tungettu, asioista neuvoteltiin niin mun kuin itse valitsemieni läheisteni kanssa (alaikäisellä täytyy olla aina läheinen/huoltaja mukana ainakin hoitokokouksissa).
Tarvittaessa sain myös rauhoittavia. Useamman kerran jouduin leposide-eristykseen, mutta vain oikealla syyllä: joko vahingoitin itseäni tai muita. Silloin siis raahattiin eristyshuoneeseen ja laitettiin sänkyyn kiinni lepositeillä - ei kuitenkaan sentään jätetty yksin siihen huoneeseen; se olisi laitonta: täytyy olla sekä näkö- että kuuloyhteys.
Ja kun jossain vaiheessa olin pakkohoidossa, mulle määrättiin injektiolääkitys, joka siis annettiin piikillä kahden viikon välein. Epämukavaa, koska vihaan piikkejä, mutta vaihtoehtoja ei todellakaan ollut, koska olin pakkohoidossa. Pakkohoitoon joutumiseen on oltava todella hyvät perustelut, jotka mun kohdallani tarkoittivat vakavaa itsetuhoisuutta ja aggressiivisuutta.
Suljettu osasto voi olla pelottava paikka, mutta kun siihen tottuu, ei se ole enää niin kamala. Ei se kyllä musta alunperinkään ollut kamala, mitä nyt kapinointi kuului jossain vaiheessa asiaan. Välillä joku nuori oli aggressiivinen tai todella itsetuhoinen, mikä tietenkin kauhistutti ja pelotti, etenkin kun itse ei ole mikään kauhean vanha, alle 18-vuotias vielä. Välillä kuului huutoa, mutta ei se ollut todellakaan sellaista, mitä jossain leffoissa on. Itsekin tuli siellä huudettua, kun oli niitä eristystilanteita, kun hoitajat ottivat kiinni. Ja itkettyäkin kovaäänisesti, mikä sai muita vähän kauhistumaan, että mitä on nyt tapahtunut.

En tiedä sitten, millaista aikuisten puolella on, mutta kaksi sairaala-aikaista ystävääni siirtyivät aikuisten puolelle. Toinen meni suljetulle osastolle, minkä sanoi olevan ihan kauhea paikka eikä hän kuulunut sinne, vaikka olikin kyllä selkeästi sairas ja on edelleenkin.
Toinen oli avo-osastolla ja piti siitä todella paljon. Sai siellä siihen hetkeen sopivaa apua.

Minäkin siis sain sopivan avun ja nyt olen taas kunnossa, joskin jatkoterapiaa tarvitsen kuntoutuakseni täysin. Ei mielisairaala ole vain lääkkeitä täyteen pumppaamista ja sellaista muuta negatiivista, vaan myös tarvittaessa päivittäisiä tai useammin käytäviä keskusteluja, lääkärien tapaamisia, neuvottelua ja kaikki tehdään yhteistyössä, jos vain itse on siihen valmis. Sairaalasta voi saada itselleen helvetin, jos sen siitä itse tekee kapinoimalla ja vastaanpanemisella.