Mitä mieltä olette kannattaisiko käydä psykologin vastaanotolla, jossei pysty tulemaan kaapista ulos vai millä tavalla saisi asiansa paremmin järjestykseen? Itseäni kaapissa oleminen haittaa, koska tuntuu, että kaikki elämän kokemukseni menevät ohitse.
Miten te tulitte kaapista ulos? Onko 24-vuotias liian vanha olemaan kaapissa?
Miten te tulitte kaapista ulos? Onko 24-vuotias liian vanha olemaan kaapissa?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllä, 24-vuotias on liian vanha kaappiin. Minusta ei kannata käydä psykologin vastaanotolla, se ei auta. Mikään psykologi ei tee mitään puolestasi. Sinun pitäisi miettia sitä, miksi et pysty tulemaan ulos kaapista. Ovatko ne syyt järkeviä? Tiedät varmasti, että olemalla kaapissa tuhoat elämäsi... Minusta riittää vain ajatella vähän ja sillon kyllä uskallat tulemaan ulos. Minä olen Puolasta. Se on todella homofobinen maa. Ja olen tullut kaapista ulos jo pari vuotta sitten. Ei mitään hirveää tapahtunut.
Anteeksi, jos tein paljon virheitä, mutta opiskelen suomea vasta pari vuotta...
Pyydän ja kerro miten onnistuu oikeaoppinen kaapista tulo. En jaksa enää, kun ei uskalla miltei enää liikkuakaan, kun pelkää jotenkin jo muita ja itsensä, ettei tule kaapista.
Kiitän.
Ei tarvitse tehdä mitään erikoista... Kun joku kysy vaikka kumppanista - kerro totta. Kun joku kysy onko sinulla tyttöystävä - sano, että olet homo... Kun kaverit juttelevat heidän kumppanistaan - osallistuu jutteluun. Katso, kuinka heterot käyttäytyvät. He eivät tee mitään ongelmaa heidän heteroustaan. Älä tee ongelmaa homoustasi. Se on tavallinen asia. Ei mitään erikoista, ei mitään pelottavaa eikä omituista. Se on kuin silmien tai ihon väri. En osa kertoa miten voi oppia tulemaan kaapista ulos. Se riippuu ihmisestä. Minä sanoin itselleni, että elämäni on minun elämäni ja jos joku ei pitäisi siitä, että olen homo, se olisi hänen asia - ei minun. Se riitti. Homofobia on niin kauan kuin me istutaan kaapeissa. Ihmiset yleensä pelottavat tuntemattomasta. Kun he eivät tunne mikään homoa, he pelottavat homoista.
Anteeks, piti olla "he pelkäävät homoja"... Pitää opiskella suomea enemmän.
Kirjoitat tosi hyvin suomea! Kaiken ymmärtää pienistä virheitä huolimatta. Olen samaa mieltä ajatuksistasi. Korjaan muutaman kohdan:
He eivät tee mitään ongelmaa heidän heteroustaan. Älä tee ongelmaa homoustasi.
- He eivät tee mitään ongelmaa heidän heteroudestaan. Älä tee ongelmaa homoudestasi.
En osa kertoa miten..
-En osaa kertoa miten...
Homofobia on niin kauan..
-Homofobiaa on niin kauan....
Ihmiset yleensä pelottavat tuntemattomasta.
- Ihmiset yleensä pelkäävät tuntematonta.
Kun he eivät tunne mikään homoa, he pelottavat homoista.
- Kun he eivät tunne yhtään homoa, he pelkäävät homoja.
Oon nainen ja lepakko mutta vastaan tähän kuitenkin. Oon sua muutaman vuoden vanhempi. Taisin olla 22-23, kun ensimmäistä kertaa puhuin homoseksuaalisuudestani. Mun oli helpointa kertoa asiasta ensin lähimmälle ja suvaitsevaisimmalle ystävälleni. Ensin änkytin varmaan tunnin ajan jotain ihmeellistä ja sitten sain sanottua, että mä en taida olla ihan hetero. Ystäväni kysyi, että ootko sitten bi ja mä vastasin, että en mä taida, kun vaan tytöt kiinnostaa. Muutamalle muulle hyvälle ystävälle ja siskolle olikin sitten jo helpompi kertoa. Sitten jossain vaiheessa aloin etsiskellä kaltaistani seuraa. Alettuani seurustelemaan nykyisen tyttöystäväni kanssa kerroin myös sukulaisille. Nykyään asumme tyttöystäväni kanssa yhdessä, joten olemme ihan avoimesti yhdessä. Ei mun tarvitse mitenkään julistaa asiaa mutta se on mulle myös ihan normaalia arkipäivää. Ihmiset on yleisesti ottaen suhtautuneet hyvin, eikä kukaan enää edes oleta että seurustelisin miehen kanssa. Jos olisin pitänyt asian omana tietonani, elämäni olisi varmasti hankalampaa ja ikävämpää.
Kannattaa kertoa ensimmäiseksi sellaiselle henkilölle, johon voit ihan tosissaan luottaa ja jonka tiedät suvaitsevaiseksi. Kannattaa alkaa elämään sellaista elämää kuin itse haluat.
Käy lukemassa netistä ranneliike.net-sivustoa. Lue myös Marja-Leena Parkkisen kirja Ulos kaapista.
Kiitos korjauksista.
Ja hei jos tuntuu liian hankalalta naamatusten kertoa voi voit kirjoittaa hyvän kirjeen jossa voi monimuotoisesti kertoa asiasta esim. vanhemmille. Ei jää mitään oleellista kertomatta sillä jos heittää tyyliin oon homo. Niin tulee vaikee hetki ja voi olla et jää ne tuntemukset kertomatta.
Hyvä kirja aiheesta: Marja-Leena Parkkinen Ulos Kaapista
Marja-Leena Parkkinen Ulos Kaapista 2006. Samalla nimellä löyttyy kaks kirjaa tarkoitin 2006 vuoden. 2003 vuoden kirjaa en oo lukenu. pitäs varmaan hommata seki.....
Vastauksissa on käsitelty homofobiaa, siitä on ollut ennenkin useasti kirjoituksia ja olen saanut sen käsityksen, että varmaankin kaikki ovat olleet kaupungeissa asuvia homoja.
Näin ikänsä maaseudulla asuneena, keskikokoinen kunta pohjois-savossa, en ole koskaan kohdannut todellista homofobiaa itseäni kohtaan.
Yksi ainoa tapaus humalaisen suusta paikallisessa ravintolassa, ja sekin sai äkkilähdön paikasta.
Voi olla, että kun en ole koskaan ollut missään kaapissa, niin suhtautuminen on kasvanut oman itseni kasvamisen mukana.
Olen toiminut nuoresta pitäen kaikenlaisissa toiminnoissa, partiolaisena, vpk:ssa, spr:ssä, hetken aikaa kunnallispolitiikassa, ammatissa, missä kohtasin runsaasti ihmisiä ja nyt eläkepäivillä lukuisissa kulttuuri riennoissa.
Missään ei ole minua kohdeltu erilaisena ihmisenä, ainakaan kasvotusten, tietysti ns. seläntakaisia puhutaan, mutta niinhän näytetään tekevän kaikista poissa olevista.
Onko todella niin, että homot joutuvat kokemaan syrjintää, nimittelyä ym. sitä enemmän, mitä suuremmasta asuinpaikasta on kysymys?
Vai onko täällä maaseudulla vielä kumminkin voimassa toisista välittäminen, olivatpa he sitten seksuaalisuudeltaan muuta kuin valtaväestö?
Tietenkin "kaapissa" olevalle sen ensimmäisen askeleen ottaminen ulos on kova paikka, mutta se kannattaa varmasti ottaa, ei todellakaan kannata tuhlata elämäänsä toisten mielipiteiden vuoksi, kumminkin on kysymys omasta tulevaisuudestaan ja kohtalostaan.
vastaanotollakin, jos kerta kaikkiaan et pysty kertomaan homoudestasi muille ja asia vaivaa mieltäsi. Monethan ovat kaapissa - tai ainakin mitenkään erityisesti homouttaan julkistamatta - eikä se vaivaa heitä lainkaan.
Kuitenkin on hyvä olla "ulkona" jollekulle. Psykologille vaikka aluksi. Tosin tuntuu, että teet kärpäsestä härkäsen.
Minä viihdyn kaapissani mainiosti. Vaikka en homo olekaan, on seksuaalisuuteni jotain muuta kuin pelkkää heteroutta kristillisessä yhteiskunnassa. On parempi että kukaan ei saa koskaan tietää.
Olin koulussa aina se poika, joka pitää luokan kovinta ääntä ja mekkalaa ja joutuu aina jälki-istuntoon sen takia, mutta jokin muuttui. En jaksa tehdä tästä mitään esseetä ja hienoa liirum laarumia, mutta yritän saada asiani selväksi.
Teini-ikäisenä, eli noin yläasteikäisenä, ymmärsin olevani homo ja yritin kieltää sitä itsessäni. Tämä kieltäminen tapahtui muun muassa sillä tavalla, etten uskaltanut ottaa yhteyttä ihmisiin, jotteivät he huomaisi homouttani ja näin minä joutuisin huonoon valoon. Toki minulla oli pari kaveria ennestään pitkältä päiväkodista asti joiden kanssa olen ollut ystävä koko matkan, mutten ole osannut ystävystyä syvällisesti toisten ihmisten kanssa, vaan tuntuu, että jokainen ystäväpiirissäni on ajatellut toista ihmistä vain hyötynä tai siten, että on cool tai parempi koulussa toisten silmien edessä. Näin siis analysoin tapahtumaa tuolloin. Mutta oli myös myönteisiä kokemuksia, jolloin paremmat kiusaajat halusivat kavereiksi ja kutsuivat jopa kotiin luokseen.
Yläasteeseen kuuluu se aika, jolloin pitäisi pyöriä diskoissa ja kavereiden kanssa, mutta mitä minä tein? Istuin kotona pohtien omaa homouttani ja miten kätkisin sen. Siis tahallisesti rajoitin omia ystäväpiiriäni, jottei minun homouttani huomattaisi. En aivan täysin poistanut kaveripiiriäni, mutta valitsin aina sen heikoimman tai tyhmemmän sosiaalisesti olevan ihmisen, joka ei tavallaan ymmärtänyt tai huomannut mielestäni sitä homoutta, joka mielestäni oli hyvin silmiin pistävää.
Yläaste meni ja lukiossa jatkui sama homma, joitakin kavereita yläasteelta tuli, mutta ihmisiin tutustuminen oli vaikeaa, en tiedä johtuiko se ujoudestani vai mistä. Jotenkin rakensin itselleni sellaisen identiteetin, etten voi tutustua kuin näihin ei-suosittuihin ja kömpelöisiin tapauksiin, ja samastuin itsekin näihin, sillä enhän minä homona, huonona ihmisenä voisi olla ystävä suosittujen kanssa. Tai sitten lukiossa on vielä tämä suositut ja ei-suositut ihmiset jako.
Kavereina minulla on ollut pääasiassa miespuoleisia ystäviä, pari tyttöäkin, muttei kovin syvällistä ystävyyssuhdetta.
Nyt tilanne on vielä epätoivoinen. Lukion jälkeen "opiskelukaverit" hajautuivat eri puolille Suomea opiskelemaan ja heräsin vihdoinkin, ettei kukaan välitä sinusta ellet halua olla mukana tässä yhteiskunnassa ja pohdin ketä varten haluan elää. Tulin siis itselleni OSITTAIN kaapista ulos. Silti tutustuminen omaan sukupuoleen on vaikeaa, sillä en tiedä miten erottaa "ystävyyssuhde" ja "parisuhde" toisistaan, tai ainakaan se ei tapahdu niin luontevasti, sillä minulla on yleensäkin ollut vaikeaa luoda kontaktia toisiin, ellei minulla ole jo ollut kaveria, joka on esitellyt minut hänelle eteenpäin. Ja pohdituttaa muiden ihmisten suhtautuminen itseen, muutenkin ujona persoonana. Nykyisessä opiskelupaikassani en ole tehnyt tuttavuutta kovinkaan paljon vaan olen se hiljainen poika siellä, jolle joku on joskus uskaltautunut puhumaan, mutten ole uskaltanut tehdä enempää työstääkseni tätä eteenpäin.
Lisäksi hävettää se, että olen sosiaalisesti kömpelö, mutta myös se etten ole seurustelurintamalla kokenut, vaikka olen JO yli 20-vuotias, jolloin tulisi olla erittäin kokenut kaikessa sosiaalisessa elämässä. Pelkään siis eniten, että minulta menee kaikki kokemukset ohi. Myös pelkään ja häpeän omaa seksuaalisuuttani ajoittain, kuinka uskaltaudun avautua oman sukupolven edustajalle, ettei se vain ole sellainen perinteinen mies, joka hakee vain seksiä, eikä parisuhdetta.
Siis haluaisin olla sosiaalinen, osaan olla lähimmässä piirissä todella äänekän ja töksäytellä kaikkea sopimatontakin, mutta se menee. Mutta jos tulee aivan uusi tilanne, tulee eräänlainen sosiaalinen muuri suojelemaan.
Eli miten voisin hyväksyä itseni tai mitä minun kuuluisi tehdä tässä tapauksessa, jossa haluaisin luoda kontaktia toisiin, mutten osaa / uskalla / ymmärrä tai miksi sitä sitten kutsuisi? En halua löytää itseäni jonain päivänä 50-vuotiaana kaapissa, huomaten, että elämä meni.
Itselläni kaapin ovi on raollaan, mutta silti varjossa sisällä.