Abortti

Minä vl:na olen sitä mieltä, että ehdoton aborttikielto on ehdottomasti vastoin kristillistä etiikkaa ja VÄÄRIN:


"Myrkyllä tehdyt itsemurhat olivat parina viime vuonna yksi pääsyistä nuorten äitiyskuolemiin, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tuoreessa raportissaan. Raportti ruotii Nicaraguan aborttikieltoa.

Useat nicaragualaiset naiset ja erityisesti teinitytöt yrittävät epätoivoissaan itsemurhaa, kun he eivät voi saada kotimaassaan aborttia.

Nicaragualaiset lääkärit ovat myös pitkittäneet hoidon antamista raskaana oleville naisille, koska ovat pelänneet vahingoittavansa tahattomasti sikiötä, joutuvansa vankilaan ja menettävänsä lääkärinoikeutensa.

Nicaraguan rikoslain mukaan lääkärit ja hoitajat voivat joutua oikeudelliseen vastuuseen raskaana olevan naisen hoitamisesta esimerkiksi syövän, malarian tai hivin takia, jos hoito vahingoittaa sikiötä. Naisella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa raskautta, vaikka hoidotta jääminen tarkoittaisi kuolemaa.

Abortti on kielletty siinäkin tapauksessa, että raskaus on raiskauksen tai insestin tulosta ja vaaraksi naisen terveydelle. Lääkärit eivät esimerkiksi uskalla keskeyttää kohdun ulkopuolista raskautta, jos sikiön sydänäänet vielä kuuluvat. "

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Amnesty Aborttikielto lisää äitiyskuolleisuutta Nicaraguassa/1135248031876
4195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Abortti ehkäisymenetelmänä on tietysti täysin tuomittava. On kuitenkin ääritilanteita, joissa se on monista pahoista pienin.

Keskenkasvuiselle tytölle synnytys on hengenvaarallinen. Sikiö todetaan elinkelvottomaksi (esimerkisi aivot ovat surkastuneet). Äiti on täysi juoppo tai huumeiden käyttäjä, jolloin lapsesta tulee vaikeasti kehitysvammainen.

Sitten on vaikea harmaa alue. Moni suostuu ottamaan vastaan Down-lapsen. Hehän ovat usein kilttejä ja herttaisia. Mutta entä jos sikiöstä todetaan, että hän on vaikeasti vammautunut, jonka hoito olisi täyspäiväistä työtä.

Entä mikä on tilanne syntyvän vaikeavammaisen kannalta, jonka elämä mahdollisesti olisi pelkkää tuskaa. Onko oikein, että hän joutuu tähän kurjuuteen?

Medän, jotka emme ole omakohtaisesti joutuneet kokemaan näitä asioita, on tietysti helppo julistaa varmoja mielipiteitä raamatunlauseilla höystettyinä, mutta emme tiedä mitä asiaan todella törmänneet tuntevat.

Äänestä

Mikään ei oikeuta murhaamaan ihmistä. Erityisen raskauttavaksi sen tekee kun se kohdistetaan vastustuskyvyttömään syntymättömään ja viattomaan vauvaan.

Äänestä
  • "Naisella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa raskautta, vaikka hoidotta jääminen tarkoittaisi kuolemaa."

    Tämäkin on tappamista. Jo olemassa olevan elämän kaiken lisäksi.

    Äänestä

  • vl 197 kirjoitti:

    "Naisella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa raskautta, vaikka hoidotta jääminen tarkoittaisi kuolemaa."

    Tämäkin on tappamista. Jo olemassa olevan elämän kaiken lisäksi.

    Fundamentalisteille on turha selittää, eivät he ymmärrä, ovat niin kirjanoppineita, pimittävät kristuksen opin dogmeillaan joilla ei ole mitään tekemistä kristuksen kanssa.

    He eivät uskalla uskoa ja kuunnella omaatuntoaan, vaan takertuvat sanoihin ja lauseisiin eivätkä näe metsää puilta.

    Surullista. Heidänkin kannaltaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuori vl 197 kirjoitti:

Minä vl:na olen sitä mieltä, että ehdoton aborttikielto on ehdottomasti vastoin kristillistä etiikkaa ja VÄÄRIN:


"Myrkyllä tehdyt itsemurhat olivat parina viime vuonna yksi pääsyistä nuorten äitiyskuolemiin, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tuoreessa raportissaan. Raportti ruotii Nicaraguan aborttikieltoa.

Useat nicaragualaiset naiset ja erityisesti teinitytöt yrittävät epätoivoissaan itsemurhaa, kun he eivät voi saada kotimaassaan aborttia.

Nicaragualaiset lääkärit ovat myös pitkittäneet hoidon antamista raskaana oleville naisille, koska ovat pelänneet vahingoittavansa tahattomasti sikiötä, joutuvansa vankilaan ja menettävänsä lääkärinoikeutensa.

Nicaraguan rikoslain mukaan lääkärit ja hoitajat voivat joutua oikeudelliseen vastuuseen raskaana olevan naisen hoitamisesta esimerkiksi syövän, malarian tai hivin takia, jos hoito vahingoittaa sikiötä. Naisella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa raskautta, vaikka hoidotta jääminen tarkoittaisi kuolemaa.

Abortti on kielletty siinäkin tapauksessa, että raskaus on raiskauksen tai insestin tulosta ja vaaraksi naisen terveydelle. Lääkärit eivät esimerkiksi uskalla keskeyttää kohdun ulkopuolista raskautta, jos sikiön sydänäänet vielä kuuluvat. "

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Amnesty Aborttikielto lisää äitiyskuolleisuutta Nicaraguassa/1135248031876

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu