en ole seurustellu. syynä ylipääsemätön ujous miesten suhteen. lapsena oli tosi ujo ja arka, mutta aikuistuessa yläasteen jälkeen ujous on todella paljon helpottanut ja en juurikaan enää pelkään sosiaalisia tilanteita. mutta mikä sitten tuossa vastakkaisessa sukupuolessa on varsinkin sitten kun kyseessa on ihastuminen ?? mä en osaa kommunikoida miesten kanssa kuin humalassa. jos selvinpäin juttelen mulle tulee tyhmä olo kun en osaa puhua, siis keksiä keskusteltavaa ja sössötän. viimisen 2 vuoden aika olen jättäny 4 erittäin mukavaa ja kunnollista miestä vain oman tyhmän ujouteni takia. olen siis itsekin saattanut olla ihastunut mutta ujous luo ahdistusta joka helpottaa vasta kun sanon että jos ollaan vaan kavereita. kaveritkin ihmettelee mikä mua vaivaa kun en ketään huoli.
ikää jo 22
koskaan en
7657
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen saman ikäinen nainen ja sama ongelma on täälläkin. Monta kertaa saanut kuulla tuon perinteisen "sulle ei kans kukaan kelpaa"- virren eri muodoissa. Eivät tajua, että tämä ujous estää päästämään lähelle, etenkin kun tarvitsen enemmän aikaa tutustumisessa. En kerta kaikkiaan osaa esim. sellaista, että joku tuttu sanoo, että "mul on yks semmonen sinkku työkaveri, haluutko et annan sun numeron sille?" Niin kuin yksi kaveri aina ehdottelee. Suurin osa ystävistäni mitä minulla on ollut ovat olleet naispuolisia aina, nyt on eräs miespuolinen ja häntäkin ujostelin auksi todella pitkään, en uskaltanut edes puhelimeen alussa vastata jos hän soitti. No nyt en enää ujostele häntä, mutta jos tiedossa on, että joku mies on nimenomaan kiinnostunut minusta niin ujous on melkein sietämätöntä, olen varmaan estynyt.
on samanlaista ongelmaa. En myöskään ole koskaan seurustellut ja joskus vielä kouluaikoina oli jopa niin, että joku tyttö oli minuun ihastunut ja yritti lähestyä, mutta minä itse pilasin kaikki ne tilanteet omalla ujoudellani.
Nyt en enää ole niin ujo noin yleisesti ainakaan, mutta kun nyt olen sitten sellainen yksinliikuskelija enkä oikein osaa käydä missään, mistä voisi edes ketään löytää, eli kaikki kaveritkin jostain syystä jäi kouluaikojen jälkeen. Ei se ujous minultakaan kokonaan ole kadonnut ja se tulee kyllä esille etenkin juuri vastakkaisen sukupuolen kohdalla, vielä jos satun olemaan ihastunut. Se nyt johtuu varmaan suurimmaksi osaksi siitä kokemuksen puutteesta.
Minäkin olin suorastaan sairaalloisen ujo nuorempana. Tunsin olevani aina tiellä ja että olin kömpelö. En osannut mielestäni sanoa mitään hauskaa ja koska olin jännittynyt, niin olin sitten yleensä aika vakava eliolin myös aika luotaantyöntävä.
Kaikki tuo on mennyttä. Ikä tekee tehtävänsä. Koulussa esitelmän pitäminen tuntui aina hirvittävältä. Nykyään työelämässä sellaiset jutut vedetään lonkalta eivätkä ne heratä mitään jännitystä, kun vain keskittyy asiaan ja unohtaa ihmiset.
On helppo sanoa, että pitää olla sinut itsensä kanssa, että pitää osata hyväksyä itsensä, mutta sen oppiminen ei ole helppoa. Voi olla että ainoa tapa on aika. Voin vain sanoa teille, että teillä on oikeus olla juuri sellaisia kuin olette. Teidän ei tarvitse miellyttää ketään. Jos joku miellyttää teitä, nauttikaa siitä, älkääkä edes yrittäkö vastata siihen olemalla samanlainen. Viehätysvoima tulee itsestään, jos toisesta ihmisestä nauttii.
Nuoret ihmiset ovat hyvin julmia. Teinit ovat oikeasti hirviöitä paitsi toisilleen niin myös aikuisille. Pikkuhiljaa ikää tulee, Siperia kasvattaa ja toisia ihmisiä aletaan hyväksyä sellaisinaan. On surullista, kun tyttö miettii, mitä hänen pitää laittaa päällensä, jotta hänen ystävänsä hyväksyvät hänet. Laitetaan päälle jotain kaunista, ei siksi, että se on kaunista vaan siksi, että se luo hyväksyntää. Ystävät valitaan samoin. Facebookissa kilpaillaan "ystävien" määrällä. Se kaikki on äärettömän pinnallista. Vedetään Ferrari-lasit naamalle ja hymyillään reteesti.
Osaisinko antaa neuvon? Älkää yrittäkö jättää viisaan kuvaa itsestänne. Kaikki haluavat olla itse viisaita, mutta seurassa ei koskaan pidetä siitä viisaimmasta, koska hänen suhteen täytyy aina olla varuillaan. Kun teiltä kysytään jotain, kuunnelkaa kysymys ja vastatkaa yksinkertaisesti, asia kerrallaan, häpeämättä, keskittykää asiaan, ei kysyjään. Ottakaa oma aikanne.
Olin juuri eräässä juhlatilaisuudessa, jossa pidettiin puheita. Yleisön seassa oli kaveri, joka osasi heittää väliin muutaman hauskan kommentin, niin että kaikki nauroivat. Tuliko hän ihailluksi? Hänet toki huomattiin, mutta alettiinko häntä rakastaa sen perusteella. Ei. Suurimmat kicksit sai hän itse.
Vaikken ole enää ujo, niin olen yhä parhaimmillani kahdestaan. Isommassa joukossa pystytän aina jonkinlaisen suojamuurin ympärilleni. Onneksi minulla ei ole mitään tarvetta olla se seuran keskipiste. Joskus kuvittelin, että halusin olla sellainen. Yleensä se seuran keskipiste saa sittenkin aika pinnallista huomiota osakseen.
Uskaltakaa olla omia itsejänne aidosti. Suurin osa ihmisistä on ihan yhtä pihalla kaikesta kuin tekin. He vain näyttelevät uskottavammin. Osa on jalostanut näyttelemisen ihan taiteeksi asti. Miettikää vaikka Jari Sarasvuon kaltaista ihmistä, joka on loistava esiintyjä. Tekeekö esiintyminen hänet onnelliseksi? Hetken huumaa josta voi seurata henkinen krapula: "Pitikö mun taas avata suuni."
Miehenä minä pidän naisista, jotka eivät avaudu hölisijöinä. Naisista, joita pitää tutkia ja avata varovasti, jotka ovat alkuun mysteerejä. On aivan suunnattoman upeaa, kun huomaa, että saa sellaisen ihmisen avautumaan nupustaan itsensä edessä, saa hänet luottamaan. Sellaista ihmistä kunnioittaa aina vähän enemmän, koska hänen herkkyyttään ei halua loukata.
Mutta yhtä kaikki seuraava on viisas huomio: Arkuus voi olla suloista, mutta kun arkuus vahingoittaa toista, se muuttuu raukkamaisuudeksi. Silloin ujoudessa tai arkuudessa ei ole mitään kaunista tai ihailtavaa. Joskus on vain oltava rohkea ja toimita oikein.
Take it easy. Don't let the sound of your own wheels drive you crazy. (Eagles)
no huhhuh...ihanko vain oman ujoutesi takia olet jättänyt? et ole siis tullut jätetyksi? miksi? kyllähän se ujous varmaan olisi helpottanut tarpeeksi pitkän ajan kanssa ja miehet ehkä ymmärtäneet. olet kuitenkin ensitreffeille uskaltanut?
Kyllä se voi viedä hyvän aikaa ennen kuin toisen kanssa osaa olla luontevasti.
Sitä ennen toiselle voi tulla tunne että ei ole kiinnostunut.
Siitä ymmärtämisestä ujolle on todella vaikea kertoa olevansa ujo, itse nyt vasta uskallan myöntää sen ihmisille ja vain silloin kun tulee tämänkaltainen tilanne jossa se voi aiheuttaa väärinkäsityksiä.
Jonkun joka ei ole ujo on vaikea sitä ymmärtää, jotkut näkevät ujot ihmiset jopa ylimielisinä, mikä tuskin voisi olla kauempana totuudesta.
Opin ymmärtämään omaa ujouttani ja sitä miten muut sen näkevät metsästämällä käsiini kirjan: Ujoudesta ja yksinäisyydestä, kirjoittanut psykiatrian erikoislääkäri Juhani Mattila.
Siinä oli jonkin verran etsimistä koska kirjaa ei paineta enää, mutta kirjastoista lienee löytyy, suosittelen ujoille ja niille jotka haluavat ymmärtää ujoa ihmistä.
Itse ihastun miehiin joita en voi saada, kun taas minuun on ihastunut vain ujot miehet. Ei siitä tahdo tulla mitään jos molemmat ovat ujoja. Ei ainakaan minun jutuistani tullut. Kumpikaan ei saa aikaiseksi tehdä aloitetta.
Muutama vuosi sitten tapasin erään todella mukavan pojan, mutta heti kun juttu meni vähän pidemmälle minua alkoi ahdistamaan ja piti jättää tämä poika. Vielä nykyäänkin kaduttaa, mutta eipä asialle enää mitään mahda.
Olen itsekkin ujo, ja ahdistuin jos joku poika kiinnostui minusta. Minulla oli kuitenkin paljon poikia kavereina. Yhtenä päivänä tapasin yhden pojan, ja tutustuimme joten kuten ja kiinnostuimme toisistamme. Eräänä päivänä tämä poika kysyi haluaisinko seurustella hänen kanssaan ja suostuin. Samana päivänä ahdistus alkoi ja laitoin pojalle viestin että parempi kuitenkin jos ollaan vaan ystäviä. Olin siis todella kiinnostunut tästä pojasta, mutta oman ahdistuksen takia en pystynyt seurustelemaan.
Poika ei kuitenkaan luovuttavut, vaan jatkoi "piiritystäni", kunnes päätin että antaa ahdistaa, se on menoa nyt! :) Alkuun kaikki oli vaikeaa, en uskaltanut puhua pojalle pitkään yhteen putkeen, koska pelkäsin että änkytän. Olin ujo, ja vaikka poika kyseli minulta kysymyksiä, en osannut vastata kuin parilla sanalla.. Ajan kuluessa (ja pakon edessä :D) aloin avautumaan ja nyt olemme seurustelleet 4 vuotta, ja tämä poika on tukeni ja turvani, ihminen jolle pystyn puhumaan aivan kaikesta.
Myöhemmin olemme jutelleet poikaystäväni kanssa suhteemme alkuajoista, ja hän myönsi että alkoi olla jo epätoivoinen minun kanssa, ja mietti tuleeko tästä kuitenkaan mitään. Onneksi ei luovuttanut. :D