Koneella 24/7

Ollaan oltu mun avomiehen kanssa kimpassa 7 vuotta. Alusta alkaen miehen nettiriippuvuus on häirinnyt suhdettamme. Alkuhuuman jälkeen mieheni katosi takaisin tietokonemaailmaansa. Näin hänestä enää selän, jonka takaa kuului epämääräistä mutinaa tai joojoo, jos jotain kysyin. Mies jäi koneelle vielä tuntikausiksi, kun menin nukkumaan. Lopulta asiat meni niin, että mies jäi nukkumaan eri huoneeseen oltuaan aamuyöhön asti koneella, ettei herättäisi minua. Taisi jo siinä vaiheessa puolet seksielämästäkin tapahtua siinä koneen äärellä. Nettiporno, chatit, pelit ja mitä tahansa, ei ole mitään yhtä selkeää asiaa siellä, mikä pitää kiinni koneessa ja netissä. Se on hänlle tapa olla ja elää. Ja samalla hän sulkee perheensä ulkopuolelle, etääntyy meistä päivä päivältä enemmän. Lähes kaikki ihmissuhteet on siellä koneella, irkissä. Vapaa-aikanaan hän ei tapaa ystäviä, vaan roikkuu koneella. Keskustelee siellä. Jos menen lähelle, hän käskee pois. Häiritsen kuulemma. Saman kohtelun saa yhteinen lapsemme, joka on kohta 5-vuotias. Mieheni oli onnellinen tuore isä, kun lapsemme syntyi. Sitä huumaa ei kauaa kestänyt, mies vetäytyi takaisin nettimaailmaansa. Vuodet ovat kuluneet näin. Nukumme eri huoneissa, vietämme vapaa-aikamme omissa puuhissamme. Hän koneella, minä kotitöitä tehden, lapsen kanssa ollen, omien ystävien ja harrastusten parissa. Mies valvoo aamuyöhön koneellaan, nukkuu liian vähän, käy töissä ja palaa kotiin suoraan läppärin kanssa sänkyyn. Tämä noidankehä on jatkunut vuosia. Mies on äreä, ei osallistu perheen yhteisiin juttuihin, ei kotitöihin, ei mihinkään.

Taannoin mieheni puhelin soi, joku nainen soitti. Vastasin, sillä mieheni oli saunassa. Joku irkkaaja, joka takelteli sanoissaan, kun minä vastasin. En saanut oikeutta ihmetellä asiaa, olin sairaalloisen mustasukkainen, kun asiasta kyselin.
Kävellessäni mieheni luokse hänen koneella ollessaan, vaihtuu ruutu nopeasti toiseen. Joskus olen kysynyt, että miksi niin, salaako jotain. Heti olen sairaalloisen mustasukkainen kyttääjä. En kysy enää. En jaksa enää riidellä. Kommunikointimme on nykyään sitä, että menen hänen sänkynsä viereen, missä hän makaa läppärinsä kanssa, ja kysyn jotain. Hän ei nosta katsettaan koneesta, mutisee joojoo, eikä edes kuule, mitä sanon. Lapsi kerjää huomiota kaikin tavoin, saamatta sitä. Lopuksi lapsi menee ja kaikin tavoin yrittää ärsyttää koneella lojuvaa isäänsä, se ehkä toimii. Isi huutaa, että mene muualle siitä inisemästä. Lapsen ja isän suhde ei ole toimiva. Jatkuvaa vääntöä. Teen vuorotyötä ja joskus isä on lapsen kanssa kotona kaksin. Silloin tuntuu pahalta. Tiedän, että suurimman osan ajasa lapsi leikkii yksin tai katsoo piirrettyjä, kun isi on koneella.

On aika voimaton olo. Olen yrittänyt puhua asiasta miehelleni lukuisia kertoja. Toisinaan hän sanoo ymmärtävänsä, ja tiedostavansa, että tämä on ongelma. Toisinaan ei näe ongelmaa, se onkin ehkä vain minun päässäni. Kun minä aina valitan. Minä ja lapseni tarvitsemme häntä enemmän. Tällä hetkellä hän ei ole osa perhettämme, hän ei ole koskaan läsnä. Rakastan häntä kuitenkin, enkä halua, että perheemme hajoaa. Eikä hänkään sitä halua. En tiedä miten voimaton hän asian kanssa on, kun ei puhu tunteistaan koskaan minulle. Minä en voi auttaa, sen hän on tehnyt selväksi. Mikä avuksi?