Syksyllä todettiin että sairastan keskivaikeaa masennusta. Lääkkeeksi sain Remeron 30 mg, 1 tabletti illalla. Lääke auttoi heti nukkumiseen, joka olikin ollut pari kuukautta jo erittäin huonoa. Silti lääke ei mielestäni ole vaikuttanut muuten mielialaa kohentavasti. Oikeastaan olen ollut sellainen alavireinen siitä lähtien. Välillä tuntuu että helpottaa, mutta nyt on taas ollut tosi alavireinen viikko.
Töissä jaksan käydä, mutta kun kotiin lähtee niin itku on jo kurkussa. Tuntuu siltä kun kukaan ei välittäisi. Ystäväni mielestä minulla pitäisi olla jo tilanne hallinnassa, mutta kun ei ole.
Syksyllä kävin työterveyshuollon kautta psykologilla ja psykiatrilla. Sen jälkeen psykiatri antoi lähetteen kunnaliselle psykiatrille kävin siellä, mutta hän sanoi että ongelmani johtuu työstä (osaksi johtuukin) ja ohjasi minut takaisin työterveyshuoltoon. Vuodenvaihteessa vaihtui meidän työterveyshuolto lääkäriasemalta toiselle. Kävin viime viikolla puhumassa asiasta, mutta en saanut mitään apua. Jotenkin tuntuu että olen nyt tyhjän päällä. Olen molemmille psykiatreille sanonut että mielestäni lääke ei auta mielentilaan, mutta molemmat vain kirjoittivat lisää lääkettä. Ainoa syy minkä takia enää lääkettä syön, on se että saan sen avulla nukuttua. Olen yrittänyt viikonloppuisin olla ottamatta lääkettä, mutta sitten menee ihan valvomikseksi ja siihen ei nyt voimat riitä. Kuvittelin että kevät ja aurinko auttaa asiaa, mutta ei.
Haluaisin saada tilanteen hallintaan, mutta yksin se on aika vaikeaa. Mistä lähtisin nyt apua hakemaan? Rahaakin olisin valmis satsaamaan jonkin verran, mutta en hirveästi. Eilen jo ajattelin että vedän kaikki lääkkeet kerralla, niin pääsis edes pois täältä. Ikääkin alkaa olla jo neljäkymmentä, joten en ole mikää tytön heitukka enää.
Töissä jaksan käydä, mutta kun kotiin lähtee niin itku on jo kurkussa. Tuntuu siltä kun kukaan ei välittäisi. Ystäväni mielestä minulla pitäisi olla jo tilanne hallinnassa, mutta kun ei ole.
Syksyllä kävin työterveyshuollon kautta psykologilla ja psykiatrilla. Sen jälkeen psykiatri antoi lähetteen kunnaliselle psykiatrille kävin siellä, mutta hän sanoi että ongelmani johtuu työstä (osaksi johtuukin) ja ohjasi minut takaisin työterveyshuoltoon. Vuodenvaihteessa vaihtui meidän työterveyshuolto lääkäriasemalta toiselle. Kävin viime viikolla puhumassa asiasta, mutta en saanut mitään apua. Jotenkin tuntuu että olen nyt tyhjän päällä. Olen molemmille psykiatreille sanonut että mielestäni lääke ei auta mielentilaan, mutta molemmat vain kirjoittivat lisää lääkettä. Ainoa syy minkä takia enää lääkettä syön, on se että saan sen avulla nukuttua. Olen yrittänyt viikonloppuisin olla ottamatta lääkettä, mutta sitten menee ihan valvomikseksi ja siihen ei nyt voimat riitä. Kuvittelin että kevät ja aurinko auttaa asiaa, mutta ei.
Haluaisin saada tilanteen hallintaan, mutta yksin se on aika vaikeaa. Mistä lähtisin nyt apua hakemaan? Rahaakin olisin valmis satsaamaan jonkin verran, mutta en hirveästi. Eilen jo ajattelin että vedän kaikki lääkkeet kerralla, niin pääsis edes pois täältä. Ikääkin alkaa olla jo neljäkymmentä, joten en ole mikää tytön heitukka enää.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oikeillakin lääkkeillä kestää pitkäään. Joa arvioivar duuniperäiseksi, niin ota sairaslomaa. kuukausi nyt ainakin alkuun.
Itse jättäydyin kokonaan pois töistä tosin sairausvuosia on nyt takana 8 ja diagnoosina vaikea masennus.
Olen ollut erinäisiä kertoja ja aikoja sairaslomalla. Nyt vaan tuntuu siltä että en kestä olla kotona yksin neljän seinän sisällä, siksi sinnittelen töissä. Tiedän, että teen vaan osateholla töitä, mutta se tuntuu jotenkin auttavan. Esimieheni, joka ei ymmärrä asiaani, katsoo sairaslomia vähän pitkään. Tiedän, että hänen tuntemuksensa ei saisi vaikuttaa minuun, mutta kyllä ne vaikuttaa. Viimeksi kun sain psykiatrilta sairaslomaa ja olin flunssassa samaan aikaa niin en kertonut sairasloman todellista syytä. Eikä esimiehelle kuulukaan minkä takia olen sairaslomalla. Joten olen aika umpikujassa asioideni suhteen.
Moi!
Mielestäni olet vielä nuori ja aivan parhaassa iässä, joten älä nyt vaan missään tapauksessa anna periksi.
Kehoittaisin sinua varaamaan ajan yksityiseltä psykiatrilta. Siellä sinua kuunnellaan ja otetaan tosissaan. Ja sieltä sinua ei varmasti taas passiteta johonkin muualle.
Yksityiseltä puolelta useasti löytyy juuri ne kokeneimmat ja parhaimmat psykiatrit. Kokenut ja taitava psykiatri osaa auttaa sinua varmasti. Hän kykenee arvioimaan tilanteesi ja löytää sopivan lääkityksen, jos siihen on tarvetta. Hän myöskin ohjaa sinut tarvittaessa terapiaan, kunhan ensin olet hyvin kuntoutunut. Tietysti, jos itse terapiaa haluat. Eli mitään ei pakoteta, ei lääkkeitä eikä terapiaa.
Tunnin lääkärikäynti maksaa noin 70-80 euroa, josta saa takaisin KELA:sta 31 euroa. Eli kuten kerroit, että voisit asian hyväksi laittaa jonkun verran rahaakin. Minun kokemukseni on se, että rahat eivät ole menneet hukkaan, mutta olen syvän masennukseni tilalle saanut elämän intoa ja vointini on kohentunut hyvin. Vaikka syvällä ollessani en enää uskonut parempien päivien tulevan.
Tsemppiä sulle! Kirjoitellaan.
sairaanhoitaja olen,ja töissä mielisairaalassa. Eli jos lääke (Remeron) ei ole vielä auttanut..ja aloitettu syksyllä...olisi syytä kyllä jo hoitavan lääkärin kanssa neuvotella mielialalääkkeen vaihtamisesta...niillä on kuitenkin useitakin eri vaikutusmekanismeja...eli Remeron ei välttämättä "ole sinun lääke"..Ja se on totta, kaikilla tämä ko. lääke aiheuttaa/ vaikuttaa yöuneen positiivisesti, jo hyvin pian lääkkeen aloituksen jälkeen.
Mutta, toisaalta...jos olet miettinyt jopa itsemurhaa lääkkeellä...voisi myös sairalahoito olla hyvä, ja ennenkaikkea sinulle turvallinen vaihtoehto...lääkken vaihtamisen suhteen, ja muutoinkin mielialan kohentamiseksi.
Psykiatrinen sairastaminen on aivan normaalia, ja varsin yleistä nykyisin...mielestäni tämä "yksi lensi yli käenpesän"- elokuvavaihe on vähitellen ohitettu...eikä esim. masennus tms. psyykkinen sairaus ole enää sellainen "tabu" kuin ennen...Joten rohkeutta, ja ennen kaikkea...paranemista sinulle. Ei ole häpeä, jos sairastaa...kukaan ei sitä halua itselleen tahallaan...
Ongelmanahan minulla on, että ei ole hoitavaa lääkäriä. Työterveyslääkäri (joka oli aivan ihana tyyppi) ei enää ole käytettävissä. Samoin psykiatri, jolla kävin joulu-tammikuussa, on periaatteessa poissuljettu vaihtoehto. Hänen konsultaationsa maksaa tuntilta 150 €. Hän oli kyllä asiantuntija ja laittoi lähetteen kunnalliselle puolelle. Siellä kuten kirjoitin psykiatri oli sitä mieltä että tämä on työperäinen asia. Sitä se on osaksi, mutta ei kokonaan. Hänelle on aika ensi kuussa.
Huonoja hetkiä on aika harvoin, mutta eihän sen hetken tarvitse kestää pitkään, jos se on tosi paha. Kyllä nopeastikin ehtii itselle jotain tehdä. Siksi vähän pelkään että minua ei oteta välttämättä mihinkään sisälle. Miten sekin sitten tapahtuu?
Muistin kun tätä kirjoitin, että psykologi, jolla kävin, antoi yhteystietonsa. Taidan ottaa yhteyttä häneen. En jaksa aina uusille ihmiselle kertoa kaikkea alusta asti.
hormonitasapaino on alkanut heitellä, sekin puoli
olisi syytä tutkia.
Kiitos vaan tuostakin vinkistä. Täytyypä käydä gynellä.
Otin yhteyttä psykologiin, joka luona kävin 6 kertaa. Hän otti yhteyttä meidän työterveyshuoltoon ja kertoi ongelmani. Tämä ihana psykologi otti asiani hoitaakseen vain siksi että oli huolissaan minusta. Ihanaa että joku välittää. Ensi viikolla menen lääkäriin ja edessä on lääkkeiden vaihto ja toivottavasti ohjaus johonkin terapeutin puheille.
Tottahan noin pitkään kestänyttä masennusta pitää hoita atehokkaamiin ja vähintään vaihtaa lääkettä tai aloittaa sen rinnalle esim Seroxat tai Efexor. Yksityinen psykiatri maksaa yleensä 70-80 euroa per tunti ja siitä saa Kelasta takaisin 31 euroa.
Tuo työperäisyys tuossa vähän askarruttaa. Miten voit olla varma että se ei ole suurin syy tms?
Huomenna soitan työpaikkalääkärille ajan ja puhun lääkityksen vaihtamisesta, nyt ihan tosissani. Kun kävin työn kautta psykiatrilla niin hänen tuntiveloituksensa oli 150 euroa. Se on minusta ihan liikaa ainakin itsemaksettavaksi. Työnantajahan sen maksoi.
Syksyllä tapahtui yksityiselämässni niin paljon, jota en viitsi tässä kertoa, mutta se oli silloin suurin syy olotilaani. Tiedän että masennus ei tule tosta noin vaan. Joten taustalla on jotain työhöni liittyvää ja muitakin asioita. Näistä silloin puhuin psykologin ja psykiatrin kanssa, mutta sitten kun keskusteluyhteys katkesi niin asiat ovat vain velloneet päässäni. Olen aina ollut taipuvainen stressaamaan asioista ja nyt haluaisinkin päästä käsiksi siihen että miksi näin on.
Mutta ensi viikolla olen toivottavasti jo vähän viisaampi ;-). Voimat vaan menee tässä kun taistelee itselle kuuluvaa hoitoa.
Tapasi kuvata tapahtumia tuo minulle mieleen ahdistuneisuushäiriöt (kuten GAD, tietoa löytyy netistä runsaasti tällä hakusanalla). Silloin pitkään jatkunut stressaava olotila voi johtaa masennukseen. Usein kyse on siitä että stressaavat asiat eivät sinällään välttämättä ole kovin merkittäviä eivät yleensä aiheuta ihmisille sairausloman tarvetta. Jos taustalla on ahdistuneisuushäiriötä voi muutaman läheisen kuolema vuoden aikana ja samaan aikaan tapahtunut stressin lisääntyminen töissä kumuloitua ja aiheuttaa pitkän, jopa vuoden kestävän masennuksen. Tällainen arvio on syytä tehdä senkin vuoksi että se ahdistuneisuushäiriöön liittyvä masennus osataan hoitaa paremmin privaattipsykiatrin toimesta. Ja tarkka perusarvio on tarpeen ennen kuin hoitoon lähdetään.
Nämä siis ovat tällaisia vaikutelmia. Diagnooseja ei tehdä näillä tiedoilla mutta asiaa on ehkä syytä miettiä ja lukea ehkä alla oleva opas:
http://www.gsk.fi/asiakaspalvelu/potohjeet/ylahdistus.pdf
.. lukevan minua kuin avointa kirjaa.
Hyvän ystävän kuolema reilu vuosi sitten. Hänen syöpäsairauden seuraaminen läheltä kuolemaan asti. Sitten omat ihmissuhdesotkut, erään ihmisen itsemurhayritys, johon olin osallinen ym. kaiken työkiireen keskellä, vie kyllä voimat vahvemmaltakin ihmiseltä.
Kiitos linkistä.
Ettei vain kukaan saisi liian hyvää kuvaa diagnoosin tekemisestä nettikirjoituksen perusteella niin sanotaan vaikka että arvelin sinun kohdalla kyseessä olevan taustatietojen pohjalta se kaikkein tavallisin tilanne, jonka vuoksi masennus/ahdistus-potilas tulee psykiatrin vastaanotolle. Niin kuin taisi olla.