Neitsytmies ei näytä

tunteitaan???

Vai onko niin, että tässä tapauksessa niitä ei ole, vaikka voisin laittaa pääni pantiksi että on ja paljon. Olemme tunteneet muutaman vuoden, ensin kavereina ja sitten seksikavereina ja vieläkin siinä suhteessa, jo kaksi vuotta.

Olen miettinyt pitkään kuinka kertoa, että välitän hänestä enemmän kuin kaveruuteen/ystävyyteen kuuluu, mutta en uskalla, koska en ole varma hänestä. Joskus hän puhelee siihen tyyliin, kuin yrittäisi rivien välistä antaa minun ymmärtää, että tunteita on, mutta suoraan hän ei ole sitänyt sanonut koskaan.

Olemme melkein kuin seurusteleva pari, kuljemma yhdessä eri paikoissa, harrastellaan yhdessä jne...,mutta koskaan ei ole ääneen sanonut sitä, mikä tää juttu oikein on. Mä rakastan sitä ihmistä, enemmän kuin ketään koskaan. Olen niin pelkuri etten sitä saa ääneen sanottua, en edes kysyttyä sitä, että missä mennään....,jatketaanko näin vai lähdenkö eri suuntaan. Tunteet ovat se syy, mikä pakottaa tekemään jonkin radikaalin ratkaisun, mutta pelottavaa se on.

Jos sen takia joudun hänestä luopumaan kokonaan, onhan mahdollista että olenkin tulkinnut kaiken väärin eikä hän olekaan kuin tyystin kaverilinjalla. Kertokaapa miten selviäisi tilanteesta nolaamatta itseään ihan totaalisesti, kun enhän mä voi pamauttaa päin naamaa, että "hei, mä välitän susta hirveesti....".

3

939

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loli

      Olen seurustellut muutaman Neitsytmiehen kanssa ja tunnen merkin hyvin. Älä sano rakastavasi, hän etääntyy. Vetäydy, älä vastaa puheluihin, ole vaisu. Siitäkö neitsyt miehesi vauhkoontuu ja alkaa painostaa sinua.

      Heissä on jotakin erakkomaista, haluavat olla välillä omissa oloissaan.

      He eivät herkästi kerro tunteistaan, joka on todella pas........

      • ja huonosti...

        kävi :( Kysyin häneltä, että miksi emme voisi olla oikeassa suhteessa, koska juttumme jo sitä muistuttaa. Hän vain totesi, että ei taida olla sellaista naista olemassakaan, kenet hän haluaisi vakituiseen suhteeseen ja meinasi, että on erakkoluonne. No, niin mäkin olen. Kerroin välittäväni hänestä paljon, hän myönsi myös pitävänsä minusta, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi. Hän kertoi, että molemmat olemme jumittuneet tähän suhteeseen emmekä kulje avoimin silmin ja mielin, vaan olemme tavallaan laput silmillä. Joten hän on pitänyt minua rajoitteena kaikelle.

        Viestittelin hänen kanssaan vielä seuraavana päivänä siitä, kun olimme sen keskustelun käyneet ja kerroin, että en aio olla jarruna, mene ja tee mitä haluat...Mutta mutta, herrapa sitten vastaakin siihen tapaan, että jättää takaportin auki, varalta varmaan, jos ei saakaan ketään. Enhän mä voi enää jäädä häntä odottamaan, pitää vain repäistä itseni irti "suhteestamme" totaalisesti, vaikka hän ehdotti sitäkin, että pidetään taukoa ja katsellaan sitten. Teinit pitää taukoja, mä en enää tässä iässä (32v.).


    • MasterZeromus

      Jos olisin "Jumala" niin hävittäisin kaiken miehellisen yang energian koko neitsyt sekä jousimies merkistä! Neitipojat Mira ja Ludovic ne kaiken pesee. Niistä homompaa tuskin löytääkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4980
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1583
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1233
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      46
      1010
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe