pro-ana

mutta luiskelin tässä parisen kuukautta sitten juttua noista pro-ana sivuistoista, että jotkutyhtiötmitkälie on alkanut työskentelemään toden teolla poistaakseen noita sivuja netistä. Kunnon perustelutkin siinä jutussa oli.

Älä sää älkääkä muutkaan pilatko elämääne pro analla.

Siitä tulee helvetti, jota rakstaa enemmän kuin mitään ja jonka eteen antaa kaikkensa, mutta jota samalla vihaa sydämmensä pohjasta!

Miten voit kunnioittaa itseäsi mitenkään, kun tietoisesti ja tahtosi alaisena hankit itsellesi sairautta ja ihannoit sitä? Miten sinulla ei voi olla kyseenalaistamiskykyä itseäsi kohtaan, vaikka siitä muille puhut? Etkö ole ikinä esimerkiksi kyseenalaistanut, mitä saatat itsellesi aiheuttaa ja "miksi" oikein "alat"?

Voisin itse alkaa afrikkalaiseksi, oi että kun ne on niin laihoja ihQ iih.

Miten voit kunnioittaa itseäsi mitenkään, kun tietoisesti ja tahtosi alaisena hankit itsellesi sairautta ja ihannoit sitä? Miten sinulla ei voi olla kyseenalaistamiskykyä itseäsi kohtaan, vaikka siitä muille puhut? Etkö ole ikinä esimerkiksi kyseenalaistanut, mitä saatat itsellesi aiheuttaa ja "miksi" oikein "alat"?

Voisin itse alkaa afrikkalaiseksi, oi että kun ne on niin laihoja ihQ iih.

Miten voit kunnioittaa itseäsi mitenkään, kun tietoisesti ja tahtosi alaisena hankit itsellesi sairautta ja ihannoit sitä? Miten sinulla ei voi olla kyseenalaistamiskykyä itseäsi kohtaan, vaikka siitä muille puhut? Etkö ole ikinä esimerkiksi kyseenalaistanut, mitä saatat itsellesi aiheuttaa ja "miksi" oikein "alat"?

Voisin itse alkaa afrikkalaiseksi, oi että kun ne on niin laihoja ihQ iih.

perjaatteessa anorektikoksi et voi ryhtyä, alkaa tai mitään, siihen vain sairastuu... mutta oman näkemykseni mukaan pro-anaksi aletaan ja ryhdytään, eikä se silloin tarkoita sitä, että olisi jo sairas, sairastunut anoreksiaan, yhä useammin tuntuu, että pro-ana sivuja kaipailevat ovat juuri niitä, joilla sairautta ei vielä ole, ja pro-anailun kautta sairastuvat.

on erittäin surullista että näin nuoret voivatkin ottaa näitä vaikutteita niin sokeasti vastaan, mutta sama se koskee meitä vanhempiakin, miksi saastutamme mieltämme, varsinkin jos olemme alttiita sairastumaan syömishäiriöihin. kaikki ovat alttiitta, ja kun sillä pienellä itseinholla on tapana kasvaa suureksi ja vaaralliseksi.

Kyllä teki pahaa lukea eka postaus.

Vai että oikein väen vängällä halutaan mukaan tähän helvettiin. On se niin ihanaa, kun elämä on pelkkää kalorien laskentaa, itseinhoa, sairaalaa, yksinäisyyttä, laihduttamista, oksentamista ja ties mitä. Jessus, kyllä sellaisesta elämästä tosiaan kannattaa haaveilla.

Anoratzuka kirjoitti:

Kyllä teki pahaa lukea eka postaus.

Vai että oikein väen vängällä halutaan mukaan tähän helvettiin. On se niin ihanaa, kun elämä on pelkkää kalorien laskentaa, itseinhoa, sairaalaa, yksinäisyyttä, laihduttamista, oksentamista ja ties mitä. Jessus, kyllä sellaisesta elämästä tosiaan kannattaa haaveilla.

Lue lisää

Kenenkää ei pitäs haluta itelleen minkäälaista syömishäiriöö! Ne on niin helvetillisiä sairauksia, ja JOS niistä JOSKUS parantuu, ne saattaa helposti uusia ja ainaki itelläni, ku "parannuin", niin edelleen mietin kaloreita, ku syön jotakin..tosi ahistavaa ://

Kyllä ootte tyhmiä ja varsinki ne jotka puhuu sairaudesta niinku se olis joku ihminen.
Huh huh

Olen itse nuissa unelmamitoissasi. Eli 164/43
Vihaan itseäni ja ajattelin että 35 kiloa olisi kiva.
Ana olen sisimmässäni ollut aina mutta se tuli esiin kunnolla vasta 4 luokalla.
Olen 14 vuotias.
Rakastan anaa enkä aio luopua siitä, en ikinä.

onko tääll jotai kene kans vois puhuu anoreksiast ja antaa jotai vinkkei kannustaa yms . ?

wannabethin kirjoitti:

onko tääll jotai kene kans vois puhuu anoreksiast ja antaa jotai vinkkei kannustaa yms . ?

^ Kannustaa anoreksiaan? Järki käteen, mieti nyt itse mihin sitä kannustusta tarvitsisit, et todellakaan syömishäiriöön SAIRASTUMISEEN. Mikä siinä on kun ihmiset ihan välttämättä tahtovat SAIRASTUA. Puhuvat anoreksiasta kuin se olisi jokin harrastus tai laihdutuskuuri.

Oon koht melken viistoist. Sairastuin kuudennen luokan lopussa, lähinnä nykyään sekasyömishäiriö, enimmäkseen ollu buliimisia oireiluita. Mulla on viiltelyn jälkiä nilkassa,sisäreidessä ja kainalon alapuolella joten rintsikat peittää ne hyvin. Mun mitat on 159/57. Oon harrastanut yleisurheilua jonka seurauksena mun tilanteeni oikeastaan paheni. Tytöt oli siel mun mielest niin upeita, että aloin oksennella reeneissä ja jättää syömisiä entisestään. Nyt en sit enää jaksanu ko en pystyny tilannetta hallitsemaan kiitos mun jätkä kaverin nyt on lähete psykologil,lasten ja nuorten poliklinikal ja hammashoitoon. Multa ei onneks oo ääntä menny mut madaltuu tosi usein juuri siitä syystä. Ite käytin oksentamiseen stabiloa koska sormet ei aina riitä ja oppisin oksentamaan ilmankin. Liikun ihan hirveesti ja tykkään liikkumisesta tosi paljon, mut en kaikest huolimatta oikeestaa laihtunu ko parhaimmillaan 6kg. Siinä vaiheessa kaveri puuttu asiaan. Nyt onnellisesti jo hyväksyny asian ja tästä nyt alkaa parantuminen. Ei sellast haluta se tulee. Mut oikeesti rekatkaa ittenne vaiks sivul www.kiloklubi.fi ja laihuttakaa terveellisesti.

olet siis epäonnistunut proana? onko tosiaan paha asia olla epäonnistunut sellainen, joka ihannoi sairautta - siis ELÄMÄNTAPAA, joksi syömishäiriötään kutsuu, ettei tarvitsisi kohdata todellista ongelmaansa? elämäntapa tästä tosiaan tulee, sairaat tavat aamusta iltaan joka hetki.

meinasin jo tulla haukkumaan sut lyttyyn sairaudenhakuisuudesta, mutta noi viimisemmät viestis sai silmät aukeemaan, ja toivon, että sunkin silmäs aukeaa vähäsen.

"Minussa ei ole mitään, minä en ole mitään. En ole ikinä tarpeeksi. Aina on joku parempi kuin minä."

en kerro sulle mitä olet, koska en sua tunne, enkä ihan tarkkaan muista mitä oli olla viisitoista. omalta kohdalta koko yläaste meni masennuksen kanssa, myöhemmin vitutti kun heitin ne vuodet hukkaan, lopulta tajusin masennuksen olevan vain seuraus kaikesta ikävästä ja jutuista mitä olin sisälleni padonnut. muutama vuosi myöhemmin poikakaverini kertoi mulle, etten ole mitään, ja samalla kaikki mitä olin, oli jotenkin viallista. piti yrittää olla parempi, ja vaikka erosta on yli kaksi vuotta ja vanhat kaunat unohdettu, sairaus on ja pysyy. kerron tämän siksi, että tajuaisit masennuksen menevän ohi paljon helpommin kuin syömishäiriön, pienikin muutos piristää, ja se hyvä olo on niin kaivattu keskelle masennusta, että vaikka pieni olisikin, peittää suuren osan mustaa alleen. syömishäiriö taas ei meinaa irrottaa otettaan, vaikka elämä muuttuisikin.

onko se tosiaan sun kroppas, mikä sua masentaa? sanooko se sulle, ettei sulla voi olla kivaa, koska et oo yhtä laiha kuin se ja se? luultavasti ne on sun ajatukses, jotka tekee sulle pahan olon ja saa sut uskomaan, ettet ole mitään eikä kukaan voi pitää susta, ja harmi vaan, usein se näkyy asenteesta. mikään laihtuminen ei auta, jos mieli on sairas (yleensä se on, jos väkisin kiduttaa itseään tehdäkseen itsestään jonkun arvoisen), koska ne ajatukset ei lähde mihinkään. sussa on enemmän kuin sä uskotkaan ja vielä sen näet, ellet anna tän sairauden sokeuttaa sua.

usko jos haluat, masennusta voi purkaa muutenkin kuin viiltelemällä ja kroppaa kontrolloimalla. sanoit syöväsi lääkkeitä, joten varmaan käyt juttelemassa jollekin terapiatyypille? puhuminen näistä jutuista voi tuntua tyhmältä, mutta kannattaa. ehkei apu tunnu heti, mutta edes se, että saa kaadettua osan toisillekin harteille, auttaa. jokaisella on ne asiat, jotka piristää, ja vaikka susta voi tuntua, ettei niitä just ole, kyllä sä ne löydät. et varmaan välitä, mutta kun niitä juttuja tulee ja mieles on parempi, alat taas välittää ja haluat lisää hyviä asioita elämääsi, ja samalla saat muuta ajateltavaa. ja tuskin sun yksin tarvitsee niitä juttuja etsiä.

miksi pistit tuon linkin tänne? se on varmaan ihan yleisessä tiedossa, mutta niiden ketkä ei siihen ole vielä törmänneet, ei ko sivuille tarvitsisi eksyä. tietty sieltä löytyy samalla tapaa ajattelevia, mutta myös turhan paljon vinkkejä, millä saa itsensä huonompaan kuntoon. syömishäiriö on SAIRAUS, myönsi sen itse tai ei, eikä sairauttaan pitäisi pyrkiä pahentamaan.

lukekaa mieluummin tämänkin palstan keskusteluja, joissa ihmiset kertovat mihin sairaus on johtanut. ette varmaan löydä ohjeita pudottaa "ylimääräistänne" tai välttää syömästä äidin leipomia pullia, vaan voitte tajuta, ettei tämä ole se mitä elämältänne haluatte. älkää sairastuko, vaan pyrkikää parantumaan. pelkkä halu parantua riittää eikä siitä pidä päästää irti.