Tahtoo vain olla normi

satuni kirjoitti:

Koko elämäni olen kärsinyt paniikkikohtauksista joka virallisesti diaknosoitiin vasta viisi vuotta sitten.Kyllä se helpotti kun sai kuulla että oireille oli jokin syy ,eikä vain että kuvittelen.Diaknosoinnin jälkeen sain lääkityksen (cipralex) ja terapiaa.Monta vuotta meni hyvin mutta elämänmuutkosessa tuntui taas että kaikki alkaa alusta,samat oireet ja lievää masennusta.Puoli vuotta ja elämässä alkoi hiukan näkyä valoa tunnelin päässä.Nykyisin paniikin voi laukaista pelkästään se että nukkuu huonosti,töihin ahdistaa mennä kun asiakaspalvelu töissä olen.Töissä ei ymmärretä miksi itkeskelen yksikseni,ne luulee kai että olen hullu.Voikun saisikin käydä töissä ihan normaalisti ja rakentaa omaa arkeaan.Ehkä en vain ole tarpeeksi vahva tai valmis kohtaamaan pahaa oloani.Tiedän että siedätyshoito on aina paras mutta kun ei vain uskaltaisi ja kohtauksen jälkeen voi kestää parikin päivää toipua.Joskus ei jaksaisi, kun näkee muiden menevän elämässä eteenpäin ja itse tuntuu pysähtyneen paikoilleen.Pelkään että herään vanhana ja yksinäisenä eräänä aamuna ja kaikki vain siksi etten uskaltanut taistella tätä "sairautta" vastaan.Näihin tunnelmiin,näihin mietteisiin.
"Älä pelkää hitaasti etenemistä vain paikoillesi pysähtymistä"

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä