Tuon nimisen välittäjän kautta ei kannata aukaista rakebacksopimusta. Alunperin kaikki sujui hyvin. Sitten alkoi menemään tilinhoitomaksu jonka piti olla 3 taalaa kuukaudessa, mutta sitten sitä alkoi mennä mielestäni useammin. Sitten tuli käytäntö että joka päivä pyöristettiin kertynyt rakeback alaspäin ja hyvin usein tilillä näkyy senttien kohdalla 99, esim 24.99$, mikä on illalla pyöristetty alaspäin eli siitäkin tulee parikymppiä menetystä kuussa. Tilinhoitomaksu menee myös jos ei pelaa, ja tili painuu miinuksen puolelle ja sitten kun taas alkaa pelaamaan joutuu nostamaan tilin ensin nollaan kunnes rakebackia alkaa kertymään.
Tänään on lisäksi käynyt niin että rakebackia ei ole päivitetty kolmeen vuorokauteen, vaikka ehdoissa on mainostettu nimenomaan: joka vuorokausi päivitetään. Koko ajan olen pelannut mutta rakebackia ei ole kertynyt yhtään, sama tasalukuun pyöristetty summa ollut taulussa koko ajan. Nyt sitten ihmettelen tässä onko ahneus edennyt niin pitkälle että joka toisen viikon rakeback pistetään omaan taskuun. Pelaaminen loppui kyseisessä huoneessa, huijarit vituttaa vaikka ei iso raha olisi kyseessä.
Rakeupdate
6
306
Vastaukset
- palveleva affi
Oikein, kenenkään ei kannata koskaan rakettaa euroakaan tuollaisen paikan kautta. Maksujen ja bonuksien kuuluu toimia. Rakettamalla 600-1000e / kk saat jo ihan hyviä etuja itsellesi (jopa etuja, joita ei välttämättä mainosteta foorumeilla)
kirjoittele jos kiinnostaa toimivat diilit =)
[email protected]
www.makerakeback.com- tuohonkaan sivustoon
jota pyörittää finninaamaset teinipojat..
- luota minäkään
tuohonkaan sivustoon kirjoitti:
jota pyörittää finninaamaset teinipojat..
KOKO nettipokeri on sellainen tunkio josta kaikki tahtoo nyhtää rahaa irti sen minkä pystyy, johtuisko kieltolakien harkinnasta? Rakeback-välittäjät huijaavat ja kaikki syyttävät tuota b2b-firmaa tuosta aluksi voitat ja sitten tulee mieletön tappioputki...mutta kyllä se on missä tahansa. Itse kokeilen silloin tällöin ja talletan satasen, pelaan ihan limiittipelejä ettei suuria heilahteluja pitäisi esiintyä ja ekat 2-3 päivää tasaista voittoa kymppi tunnissa, sitten vaan tulee tappioputki jonka mahdollisuus 1/100000000000 ja kaikki menee kakskymppiä tunnissa, ei osu mikään ja loput vaan pitää tilata kotiin jos haluaa vähänkin voitolle jäädä tai omilleen...ja kommentoijille vielä kerran EN muuta mitenkään pelityyliäni ja olen käyttänyt apuohjelmaakin siihen etten muuttaisi mutta lopputulos aina sama: viimeistään 3 päivän jälkeen tappioputki alkaa ja kestää juuri niin kauan kun rahat on syöty. Tämä Full tiltissä, mutta on koettu sama b2bssä ja muutamassa muussakin paikassa. Se nyt vaan on niin että jonkun täytyy sitä rahaa olla tallettamassa koko ajan lisää tai talo syö nopeasti kaiken rakena pois ja pelit menee liian tiukiksi ja jotkut ei sitten voittaisi rahaa. Niillä ammattilaisilla pokerihuoneita kuitenkin markkinoidaan ja joidenkin pitää silloin voittaa rahaa.
- ne rahat syö
luota minäkään kirjoitti:

http://pokerdb.thehendonmob.com/player.php?a=l&s=&c=FIN
Siinä teille linkkiä Suomalaisten pokeri "ammattilaisten" listoihin...kukaan ei ole tänä vuonna tienannut miljoonaakaan, kuitenkin tuloiksi ilmoitetaan useampi miljoona vuodessa...esim. Patrik Antonius on tänä vuonna voittanut ammattilaisturnauksissa 14000$, mutta pelaa Full Tiltissä illan aikana 0.5-1.0 miljoonaa suuntaan tai toiseen...mistä raha tULEE? - ja 2000-luvun alussa
luota minäkään kirjoitti:
KOKO nettipokeri on sellainen tunkio josta kaikki tahtoo nyhtää rahaa irti sen minkä pystyy, johtuisko kieltolakien harkinnasta? Rakeback-välittäjät huijaavat ja kaikki syyttävät tuota b2b-firmaa tuosta aluksi voitat ja sitten tulee mieletön tappioputki...mutta kyllä se on missä tahansa. Itse kokeilen silloin tällöin ja talletan satasen, pelaan ihan limiittipelejä ettei suuria heilahteluja pitäisi esiintyä ja ekat 2-3 päivää tasaista voittoa kymppi tunnissa, sitten vaan tulee tappioputki jonka mahdollisuus 1/100000000000 ja kaikki menee kakskymppiä tunnissa, ei osu mikään ja loput vaan pitää tilata kotiin jos haluaa vähänkin voitolle jäädä tai omilleen...ja kommentoijille vielä kerran EN muuta mitenkään pelityyliäni ja olen käyttänyt apuohjelmaakin siihen etten muuttaisi mutta lopputulos aina sama: viimeistään 3 päivän jälkeen tappioputki alkaa ja kestää juuri niin kauan kun rahat on syöty. Tämä Full tiltissä, mutta on koettu sama b2bssä ja muutamassa muussakin paikassa. Se nyt vaan on niin että jonkun täytyy sitä rahaa olla tallettamassa koko ajan lisää tai talo syö nopeasti kaiken rakena pois ja pelit menee liian tiukiksi ja jotkut ei sitten voittaisi rahaa. Niillä ammattilaisilla pokerihuoneita kuitenkin markkinoidaan ja joidenkin pitää silloin voittaa rahaa.
nettipokeri olikin ihan hyvä tulon lähde monille matemaattisiste lahjakkaille ja pelimiehille. Nykyisin PELI on mennyt siihen että rahat pitää repiä irti nyt ennenkuin kieltolaki iskee, kaikilla on kiire ja huijausta esiintyy. Itse en luottaisi mihinkään peliin, en pokeriin, backgammoniin enkä mihinkään ns skill gamesiin niinkauan kun se tapahtuu netissä. Mahdollisuudet huijata ovat rajattomat, luotatteko vielä wincapitaan? Miksi luottaisitte nettipelifirmoihin? Onko teillä signaalinselvittäjä? Jos kasvotusten pääsen pelaamaan voin pelata ketä tahansa vastaan, korttipakalla ja sillä selvä.
- Rane Rake
Lisäksi muuten menee tuolla Rakeupdatessa jokaisesta rahansiirrosta vielä reilu dollari kuluja. Nyt oli päivitetty tänään neljän päivän tauon jälkeen mutta epäilyttävän vähän. Jäi juuri alle 25 taalan joka on minimisiirto minkä maksavat moneybookersiin tai pokeriin. Se vahvisti lopullisesti epäilyksen huijareista. Käsiä tuli pelattua kuitenkin ihan jonkin verran alkuviikosta, enemmän kuin viikonloppuna jolloin tuli kuitenkin jo 13 taalaa...yrittävät houkutella tallettamaan vielä lisää kun tilasin jo tilini tyhjäksi. Todellinen rakeback Full Tilttiin on tuota kautta ollut reilusti alle 20% kun lupaavat kuitenkin 27%, mutta loppui nyt tosiaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103