Mietin tuossa tänään, että laihtuneen ex-pullukan puoliso on vähän samassa asemassa kuin raitistuneen alkoholistin puoliso. Mennään päivä kerrallaan, pelätään retkahdusta ja huojennutaan joka kerta kun kumppani lähtee lenkille tai valitsee terveellistä ruokaa. "Toistaiseksi kaikki hyvin..." Meillä ollaan nyt tuossa vaiheessa. Silti pelko kytee mielessä, että entä jos se kuitenkin taas retkahtaa, mitä mä sitten teen sillä en enää jaksa katsella vierestä sitä itsetuhoa ja -petosta.
Siinä vaiheessa, kun hoikempi puolisko on tiedostanut ongelman, mutta pullukka ei vielä myönnä että jotain tarttis tehdä, alkoholismille / alkkiksen kanssa elämiselle rinnakkainen ilmiö näyttäytyy herkkujen pilotteluna (vrt. pullojen piilottaminen), houkutusten kartteluna (reitti kaupungilla koitetaan suunnitella niin ettei tule houkutuksia, joiden kohdalla saa alkaa tapella mennäänkö burgerille/jätskille tai alkkiksen tapauksessa kapakkaan/terassille), vaivihkaisena vihannesten syöttämisenä (alkkisversio tästä on viinattomien juomien sekoittelu saunan jälkeen myös puolisolle, että etkö ottaisi kuitenki tämän etkä kaljaa kun varta vasten sulle tein...).
Lihavan puoliso yrittää jotenkin houkutella sohvaperunaansa lenkille "kun on noin kaunis ilma", alkkiksen puoliso koittaa keksiä perjantai-illaksi riittävän hokuttelevaa yhteistä tekemistä ettei kumppani karkaisi baariin. Oli kumppani sitten lihava tai viinoittunut, hänen ongelmansa hallitsee sen huolestuneen kumppanin mieltä, vaikuttaa kaikkiin hänen päätöksiinsä ja suunnitelmiinsa, ja tekee sen kumppanin lopulta katkeraksi, uupuneeksi ja vihaiseksi, jollei pullukka / alkkis sitten havahdu itse myöntämään totuutta ja ratkaisemaan ongelmaansa. Koska kummassakaan tapauksessa puoliso ei kykene mitään muuttamaan vaikka kuinka tiedostaisi ongelman ja haluaisi siihen muutoksen.
Lihavan kohdalla tuota käytöstä puolisolta kai kutsutaan tukemiseksi, alkkiksen kohdalla ongelman peittelyksi. Alkkiksen puolisolle on tarjolla tukea jos vaikka mistä, mutta pullukan puoliso tulkoon toimeen omillaan, ja jos suunsa avaa siitä mille hänestä tuntuu, saa haukut niskaansa. Ainakin täällä.
Siinä vaiheessa, kun hoikempi puolisko on tiedostanut ongelman, mutta pullukka ei vielä myönnä että jotain tarttis tehdä, alkoholismille / alkkiksen kanssa elämiselle rinnakkainen ilmiö näyttäytyy herkkujen pilotteluna (vrt. pullojen piilottaminen), houkutusten kartteluna (reitti kaupungilla koitetaan suunnitella niin ettei tule houkutuksia, joiden kohdalla saa alkaa tapella mennäänkö burgerille/jätskille tai alkkiksen tapauksessa kapakkaan/terassille), vaivihkaisena vihannesten syöttämisenä (alkkisversio tästä on viinattomien juomien sekoittelu saunan jälkeen myös puolisolle, että etkö ottaisi kuitenki tämän etkä kaljaa kun varta vasten sulle tein...).
Lihavan puoliso yrittää jotenkin houkutella sohvaperunaansa lenkille "kun on noin kaunis ilma", alkkiksen puoliso koittaa keksiä perjantai-illaksi riittävän hokuttelevaa yhteistä tekemistä ettei kumppani karkaisi baariin. Oli kumppani sitten lihava tai viinoittunut, hänen ongelmansa hallitsee sen huolestuneen kumppanin mieltä, vaikuttaa kaikkiin hänen päätöksiinsä ja suunnitelmiinsa, ja tekee sen kumppanin lopulta katkeraksi, uupuneeksi ja vihaiseksi, jollei pullukka / alkkis sitten havahdu itse myöntämään totuutta ja ratkaisemaan ongelmaansa. Koska kummassakaan tapauksessa puoliso ei kykene mitään muuttamaan vaikka kuinka tiedostaisi ongelman ja haluaisi siihen muutoksen.
Lihavan kohdalla tuota käytöstä puolisolta kai kutsutaan tukemiseksi, alkkiksen kohdalla ongelman peittelyksi. Alkkiksen puolisolle on tarjolla tukea jos vaikka mistä, mutta pullukan puoliso tulkoon toimeen omillaan, ja jos suunsa avaa siitä mille hänestä tuntuu, saa haukut niskaansa. Ainakin täällä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
No, miltä sinusta tuntuu? Et kertonut sitä kovinkaan selvästi. Kummanko ottaisit mieluummin, alkkiksen vai pullukan?
Johan minä kerroin. Viestin loppuosassa siitä, mille tuntui ennenkuin muutosta parempaan tapahtui, viestin alussa siitä, mitkä on fiilikset nykyään. Pieni jännitys päällä koko ajan, että onko tämä muutos nyt pysyvä vai ei.
Jos kumppanitarjokas olisi ollut tutustumisvaihessa lihava tai alkkis, niin tuskin meistä olisi paria tullut. Eli oikeastaan vastaus kysymykseesi kumpi mieluummin on että ei kumpikaan. Ylipaino vie ennenaikaiseen hautaan, niinkuin viinalla läträäminenkin, miksi sitä ehdoin tahdoin valitsisi itselleen ennenaikaisen leskeyden, jos järjellä halutaan perustella.
Sitten ei auta kuin ottaa ero. Mitä sitä pysymään epätyydyttävässä liitossa, kun siitä voi lähteäkin. Eikä varmasti voi olla parempaa syytä kuin sinulla.
Oletko koskaan tyytyväinen, mihinkään?
Olen tyytyväinen liittooni. En halua erota. Mistä luit etten olisi tyytyväinen, tai että haluaisin erota? Suhteemme on hyvä, puolisoni on ihana ihminen ja monessa mielessä ihanteellinen kumppani. Minä meistä varmasti se hankalampi ihan ihmisenäkin olen. Mitä tähän kilokysymykseen tulee, meidän kohdallamme ylipaino alkaa olla selätetty, joten mitä syytä minulla olisi olla siihenkään tyytymätön? Kumppanini näyttää upealta ja olen ylpeä hänestä. Kerroin eläväni pienessä jännityksessä sen suhteen onko muutos pysyvä. Tilastollisesti vain pieni osa laihduttaneista säilyttää pysyvästi tulokset, joten onko ihme jos jännitän? Haluan kuitenkin luottaa, ehkä se luottamuksen rakentuminen ottaa vain aikansa.
Ja by the way, puolisoni on itse sanonut (myös pyöreinä päivinään), että hän ei itse ole koskaan tuntenut vetoa isokokoisiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Joten jätetäänpä se minun ja kaltaisteni demonisointi vähän vähemmälle, kiitos.
ei kantsi vastata. onpi trulliprovo
paitsi et lihava ei oo väkivaltainen eikä makaa krapulassa koko päivä eikä sammu lattialle eikä juo perheensä omaisuutta eikä lyö tai raiska kännissä... muuten kyllä sopii...
sinua kohtaan ennallaan ja onko hän tyytyväinen avioliittoonne? Ei pitäisi kuitenkaan suhtautua toiseen alentuvasti. No, tämä on teidän välisenne asia.
Vastausten taso oli mitä odottaa saattoikin. Huoli rinnastetaan tunteettomuuteen ja käännetään asia puolison syyksi - ihan niinkuin kirjoitinkin.
Tajutkaa nyt pliis oikeasti että ylipaino ei ole pelkkä ulkonäköasia, vaan siihen liittyy ihan oikeita ja vakavia terveyshaittoja. Niistä voi puolisokin ihan oikeasti olla huolissaan, eikä se tarkoita pinnallisuutta tai tunnekylmyyttä tai huonoa liittoa. Typerää sanoa että "no erotkaa saatana", kun kyse ei ole suhteen elinkelvottomuudesta. *Kyllä sitä voi haluta vanheta yhdessä vaikka olisikin huolissaan siitä kuoleeko kumppani ennen aikojaan* - huomaatteko kehäpäätelmän?
Kaikki alkoholistitkaan eivät ole väkivaltaisia pettäjiä, joten turha sillä on perustella ja yleistää että näitä kahta asiaa ei voi verrata.
Kellään ei ilmeisesti ole asiaan mitään kommentoitavaa siitä näkökulmasta, onko herkkuriippuvuus itsekurin puute rinnastettavissa alkoholiriippuvuuteen itsekurin puutteeseen? Riippuvuus kuin riippuvuus, eikö?
Alkoholia ei kukaan tarvitse elääkseen, mutta jokaisen on pakko syödä. Ruuasta ei voi ruveta totaalikieltäytymään ja se tekee lihavuuteen taipuvaisen elämästä paljon hankalampaa kuin ex-alkoholistin.
jojolaihduttajan elämä, ruokahirivö ja minä. Siinä vastauksia ja ajattelemisen aihetta.
Ei sitten varmaan ole kellään mitään sanottavaa. Taisit osua naulan kantaan.