oikea ruokamäärä

Puolisen vuotta on pöhissyt monnisallas täällä ( 112 litrainen ja kymmenen monnista sekä partis, nuoria kaikki.)

Ruokin kalasia aamuin ja illoin, yleensä viher- tai yleistableteilla (esim.jbl). Annan 3/4 tabletin pieninä paloina kerrallaan.

Eli asiaan...Kuinka voin tietää että kalat saavat ruokaa tarpeeksi muttei liikaa? Monniset kun ovat hiukka ujonlaisia ja tulevat syömään usein vasta vartin "haistelun" jälkeen. Etsivät ruokaa vielä monesti reilu tuntikin tablettimurusten annon jälkeen, vaikkei ruokaa enää olisikaan, kun tuollaisia pohjatonkijoita ovat.

Kuulostaako antamani määrä suht. hyvältä vai onko ihan yksilökohtaista kuinka paljon ruokaa tarvitsevat? Mitä kaikkea muuta voisi monnisille tarjota? Partamonnitytölle tarjoillaan lisäksi kurkkua ja kesäkurpitsaa silloin tällöin, herneitäkin on kokeiltu (kuorittuna) mutta palloiluksi meni ja syömättä jäi, monnisetkin osallistuivat potkupallopeliin:)
5217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei kai sitä kukaan tiedä paljonko noille tarttee ruokaa laittaa.
Onhan näitä sääntöjä että niin paljon kuin ehtivät viidessä minuutissa syödä jne.. ilmeisesti on tärkeintä ettei liikaa ruoki, koska sitten se sotkee akvaarion veden ja pohjan ja homma rehevöityy ja kotilot jyllää..
Silleen perstuntumalla eteenpäin vaan, kyllä ne nälkäisenä alkavat hyökätä ilman mitään vartin odottelua ruokapaikalle, mulla ainakin osa pyörii toisella puolella akvaariota vaikka ruoka olisi tiputettu jo pari minuuttia aikaisemmin pohjalle. Olen päätellyt että eivät ole liian nälkäistä populaa silloin, mutta jos on ollut esim viikonloppureissun jäljiltä 2 päivää ilman ruokintaa, niin sitten tulee kyllä koko sakki paikalle ja vauhdilla. Joten tarkkailes kalojen käytöstä, ja siitä sitten sitä perstuntumaa kehittämään. Ilmeisesti on myös parempi antaa pieniä määriä useammin kuin kerralla kamala satsi. Ja kun ne tabletit tiputtelee pieninä paloina niin useampi pääsee mutustamaan kerralla.
Sulla tuntuu olevan partamonnilla hyvät ruuat, ja monnisiakin riittävä pääluku, joten ei se rohkeudessa pitäs olla etteivät syömään ryntää. Ettei sulla sitten ole muut olosuhteet sellaiset että monniset pelkäävät liikuskella noinkin isolla parvella? piilopaikkoja pitää olla ja paljon puskaa suojana, niin sitten pitäisi olla viihtyvyys huipussaan ja kalat rohkeita, eikä niitä muun kalaston osaltakaan pitäisi minkään pelottaa..
Mulla monniset saa kolmea erilaista tablettia, sellaisia monnisille sopivia mitä lie en muista, mitä tabua milloinkin ja kaikki tuntuvat kelpaavan, lisäksi syövät taistelukalalle tarkoitettua pintahiutaletta ja raetta ilomielin myös, jotain yleisruokia ovat nuokin enkä muista mitä, kuivatut surviasentoukat saavat monniset hulluiksi, ja ne pitää esiliottaa etteivät kelluisi vaan pinnalla. Lisäksi on muutaman kerran näkynyt monninen syömässä partamonnin kesäkurpitsanpalaa??? liekö normaalia..

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi.

    ..Joo, tuo viiden minuutin sääntö ei täällä ainakaan toimi, kun nämä monniseni ei ehdi viidessä minuutissa oikein hiffaamaan, että ruokaa ylipäätään olisi tarjolla;)
    En sitten osaa sanoa tuosta ujoudesta...
    Olosuhteiden pitäisi altaassa olla ihan kohdillaan, on puskia ja useita piiloja/kanto ja kiviä sun muuta. Ainoastaan pohja on melko vaalea, vierastaisivatko sitä sitten (kun valot sammuvat niin ovat liikkuvaisempia kalaset!). Olen ajatellut hommata pinnalle hieman tummempaa. Vesiarvot on myös O.K. Yksi ulkoinen tekijä on sitten kyllä, nimittäin kissakolmikkoni. Ovat välillä vähän päässeet pelottelemaan kaloja lasin takaa kun ovat keskenään kotosalla olleet. Kiellettyä hommaa tuo kalojen pelottelu on, mutta salaa saattavat katsella nenä ja tassut kiinni lasissa:( En tiedä, voivatkohan nuo monniset tottua kissoihin ajan kanssa, ja huomata ettei niistä todellista uhkaa ole?! Monnisparvessa on selkeästi rohkeampia ja ujompia yksilöitä..nuo aremmat saavat sitten välillä lietsottua muutkin..

    Pitää kokeilla noita surviaisen toukkia tarjota, jos innostuisivat. Meillä ei partamonnityllerö päästä yhtään monnista omalle kurkulleen/kesäkurpitsalleen, huitoo pyrstöllään ne kauas ja saattelee vielä matkoihin. Jos ei kerralla saa syötyä niin vartioi ja ottaa nokoset siinä päällä, ettei kukaan pääse osingoille;)

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi.

    Niin, nyt olisi purkillinen kuivattuja surviaissääskentoukkia hommattuna:)
    Eli kuinka paljon noita uskaltaa antaa kerralla ja miten se liotus, kuinka kauan ja ihan tilkassa akvaariovettäkö liottelen?!

    Äänestä

Väliveden kaloille se minuutin aikana jaksavat syödä sääntönyrkkiohje ;)

Pohjakaloille ite annan n. 1 1/2 pohjepellettiä kalaa kohden, roimasen pohjalle ja katson meneekö kaikki, ensi kerralla enemmän tai vähemmän, kerran päivässä on täys kasvuiselle kalalle hyvä tahti, nuorelle kahdesti.

Äänestä
  • Laskeskelin tässä, että jos annan 1 tabletin aamuin illoin koko porukalle jaettuna, niin siitä tulee noin viidesosa tablettia kalaa kohden päivässä. Aikas vähältä tuntuu noin määrällisesti, mutta eihän nuo monniseni suurensuuria olekaan...
    Kuitenkin vähän alkoi hirvittämään, ettenhän aliruoki noita kalasiani!?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

monnisille... kirjoitti:

Puolisen vuotta on pöhissyt monnisallas täällä ( 112 litrainen ja kymmenen monnista sekä partis, nuoria kaikki.)

Ruokin kalasia aamuin ja illoin, yleensä viher- tai yleistableteilla (esim.jbl). Annan 3/4 tabletin pieninä paloina kerrallaan.

Eli asiaan...Kuinka voin tietää että kalat saavat ruokaa tarpeeksi muttei liikaa? Monniset kun ovat hiukka ujonlaisia ja tulevat syömään usein vasta vartin "haistelun" jälkeen. Etsivät ruokaa vielä monesti reilu tuntikin tablettimurusten annon jälkeen, vaikkei ruokaa enää olisikaan, kun tuollaisia pohjatonkijoita ovat.

Kuulostaako antamani määrä suht. hyvältä vai onko ihan yksilökohtaista kuinka paljon ruokaa tarvitsevat? Mitä kaikkea muuta voisi monnisille tarjota? Partamonnitytölle tarjoillaan lisäksi kurkkua ja kesäkurpitsaa silloin tällöin, herneitäkin on kokeiltu (kuorittuna) mutta palloiluksi meni ja syömättä jäi, monnisetkin osallistuivat potkupallopeliin:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu