Nousukausi elokuvassa kuvattiin Jakomäki aivan kamalaksi paikaksi, tuli vielä oikein pikauusintana että kaikki ehtii näkemään. Ei varmaan ainakaan nosta Jakomäen asuntojen hintoja, kuka sellaiseen paikkaan nyt tahtoisi muuttaa!
Nousukausi elokuva laskee Jakomäen
hintoja?
4313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan kauheeta, että tolla lailla menivät arvostetun alueen maineen pilaamaan.
En ole koskaan käynyt jakomäessä, enkä tiedä muuta kuin, että se on jossain helsingin lähellä, mutta mielikuva on paikasta, kuten muillakin suomalaisilla.
Jakomäestä tulee mieleen joku panttivankidraama ja pommin räjähdys, ghettolaulu renkuts, somalit, viina, väkivalta, huumeet.
ihan loistava tapa elää; turha kokea mitään henkilökohtaisesti, kun on noin vahvat mielikuvat jo valmiiksi.
Mulla muuten tulee nimimerkistä "Toiseltapuolen suomea" mieleen joku navetta, jossa joku peräkammarin poika (ei äitinsä lisäksi muita naisia nähnytkään) käy tarjoamassa lemmensauvaansa vasikoiden lutkutettavaksi. En siis viitsi poistua kehä III:n ulkopuolelle.
kuin päästä nuolemaan naapurin somalipojan ympärileikattua, tai haagertilta voit saada puukosta, sinulle ei ole muuta tarjontaa ja ghetostasi et pääse pois, koska sinulla ei ole varaa edes bussilippuun.