Ajattelin nyt lukujen välissä kirjoittaa mitä mieltä minä olen koululiikunnasta. On taas jauhettu televisiossa , että onkohan sitä tarpeeksi kouluissa.
Jos aloitetaan ala-asteen liikunnasta. Itse rakastin alaluokilla ollessa liikuntaa. Oli pelejä ja innokkuutta kaikkeen. Se että oli intoa peleihin liittyi varmaankin kasvuvaiheeseen. Liikunta oli tuolloin hauskaa.
Kun taas yläasteelle siirryttiin, alkoi liikunta tuntua jo pakonomaiselta tehtävältä. Yläasteella ei enää liikuttu ilosta, vaan jatkuvasti tehtiin testejä joista numero muovautui. Mikä typerintä testitaulukot olivat HUIPPU-URHEILIJOIDEN suoritusten pohjalta tehtyjä! Meidänkään liikunnanryhmissä ei kkiitettäviin päässeet kuin koko ikänsä jotakin säännöllistä harrastaneet urheilijat. Että sai edes hyvän joutuin antamaan kaikkensa.
Lukiossa taas liikunta oli enemmän haittatekijänä lukuaineiden välissä. Ja sama hyippusuoritusten saavuttaminen oli opettajan tavoite. LUKIO on lukukoulu jossa luetaan!
Ei siis tarvitse ihmetellä jos koululaisia ei liikunta innosta. Ei minulla liikuntaa vastaan ole kouluissa mitään, ja voi sitä lisätäkin. En vain pidä siitä, että siitä tehdään epämiellyttävää, ja väkinäistä. Yläaste ja lukio liikunta voisi edelleen olla enemmän ala-aste tyylistä HAUSKANPITOA. Juuri nämä taulukkojen tuijottelija opettajat vievät kiinnostuksen liikunnan harrastamisesta vapaa-aikana. Tämä taulukkojen perusteella hyväksi liikkujaksi arviointi aiheuttaa myös murrosikäisen itsetunnossa kolauksen, kun luullaan, että ollaan jotenkin huonompia kun ei saada 10 juoksutestistä. Tehkää liikunnasta HAUSKAA OIKEASTI!
Jos aloitetaan ala-asteen liikunnasta. Itse rakastin alaluokilla ollessa liikuntaa. Oli pelejä ja innokkuutta kaikkeen. Se että oli intoa peleihin liittyi varmaankin kasvuvaiheeseen. Liikunta oli tuolloin hauskaa.
Kun taas yläasteelle siirryttiin, alkoi liikunta tuntua jo pakonomaiselta tehtävältä. Yläasteella ei enää liikuttu ilosta, vaan jatkuvasti tehtiin testejä joista numero muovautui. Mikä typerintä testitaulukot olivat HUIPPU-URHEILIJOIDEN suoritusten pohjalta tehtyjä! Meidänkään liikunnanryhmissä ei kkiitettäviin päässeet kuin koko ikänsä jotakin säännöllistä harrastaneet urheilijat. Että sai edes hyvän joutuin antamaan kaikkensa.
Lukiossa taas liikunta oli enemmän haittatekijänä lukuaineiden välissä. Ja sama hyippusuoritusten saavuttaminen oli opettajan tavoite. LUKIO on lukukoulu jossa luetaan!
Ei siis tarvitse ihmetellä jos koululaisia ei liikunta innosta. Ei minulla liikuntaa vastaan ole kouluissa mitään, ja voi sitä lisätäkin. En vain pidä siitä, että siitä tehdään epämiellyttävää, ja väkinäistä. Yläaste ja lukio liikunta voisi edelleen olla enemmän ala-aste tyylistä HAUSKANPITOA. Juuri nämä taulukkojen tuijottelija opettajat vievät kiinnostuksen liikunnan harrastamisesta vapaa-aikana. Tämä taulukkojen perusteella hyväksi liikkujaksi arviointi aiheuttaa myös murrosikäisen itsetunnossa kolauksen, kun luullaan, että ollaan jotenkin huonompia kun ei saada 10 juoksutestistä. Tehkää liikunnasta HAUSKAA OIKEASTI!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miksi ihmeessä pitäisi sitten ihmisen saada liikunnasta tai testistä kiitettävä jos kunto ei sitä edellytä? Eiköhän arvosanat kuitenkin jakaudu aika nätisti gaussin käyrälle kun kaikkien tuloksia tarkastellaan..
Yläasteella touhu tosiaan oli tuota pakkopullaa. Meillä lukiossa sai kuitenkin itse suunnitella liikuntaohjelman jota noudatti. Tietenkin oli yhteisiäkin tunteteja(pelejä, yms..) . Touhu siis muuttui taas kivaksi harrastukseksi. Numeron arviointi on tietenkin tällöin vaikeampaa, mutta silloin pitää katsoa kokonaisuutta ja erityisesti motivaatiota ja innokkuutta. Jos tekee samat määrät liikuntaa motivoituneesti kuin huiput, niin kyllä arvosanan pitää olla muuta kuin 5 tai 6.
Ei meillä ainakaan paljoa niitä testejä ollut.Cooperin testi ja kuntotesti..Eli 2 liikunta tuntia meni testeihin. Liikunta numerot jaettiin aktiivisuuden ja tietysti osaamisen mukaan, mutta ei missään tapauksessa suoraan jostain cooper tai kuntotesti taulukosta. Toki testitkin vaikuttivat numeroon, mutta ei ratkaisevasti
Ala-asteelta ei ole minulle jäänyt yhtään sen paremmat muistot kuin yläasteeltakaan. Sieltä minä ne kammot sainkin. Itsetuntoa nujertavaa pakkopullaa, anteeksi kun en ollutkaan se telinevoimisteluihme tai hiihtolahjakkuus, enkä halunnut pelata pesäpalloa joka helvetin tunti.
Kyllähän sen pitäisi olla ensisijaisesti hauskaa ja liikkumiseen innostavaa. Vaikea yhtälö...
Mutta muutama parannusmahdollisuus voisi olla:
-Arvostelu olisi vapaaehtoinen, ts.vain ne oppilaat, joilla on mahdollisuus saada liikunnasta kiitettävä numero, saisivat sen, muille riittäisi osallistumismerkintä tms.
-Oppilaat saisivat itse valita muutamista vaihtoehdoista, mitä tehdään. Ei ole mitään järkeä pakottaa esim.jalkapallon, lentopallon tai lätkän pariin, jos ko.peli ei yksinkertaisesti nappaa. Ja junttipesis pitäisi kouluista kieltää kokonaan, sillä liikuntatunneilla on suosittava vain oikeasti rehtejä urheilulajeja.
samma här... mut meil se tosin oli ala-asteellakin sitä huippu-urheilutaulukoiden vahtausta. mut ei kaikki oo kaikkien lajeja. mulla on omani jota tosin ei koulussa tietenkää harjoteta...
se tyhmä jakaminen pitäis kieltää! Siis se että jotku luokan kax huippu-urjeilijaa valitsee ne ryhmät! Se ei tee hyvää itsetunnolle kun jää aina viimesex!
Mitä ihmettä nyt siinä jauhat? Minun mielestäni harva kouluaine on yleensäkään hauska. Miksi liikunnan pitäisi myöskään olla.
Se on ihan oikein, että hyvän numeron LIIKUNNASTA saavat vain ne jotka myös oikeasti ovat siinä hyviä. Kuten kouluaineissakin. Et sinä saa englannista hyvää numeroa siksi että yrität parhaasi. Hyvän numeron saa siitä että osaa kyseisen aineen.
Turhaa valittaa tuollaisesta. Toiset pitävät liikunnasta, toiset eivät. Aivan kuten muissakin aineissa.
Moi!
Oikeesti! Vaikka mä oonkin vasta kuudennella luokalla niin silti mä inhoon jo tässä vaiheessa koululiikuntaa. (Huom. en liikuntaa vaan KOULUliikuntaa) Alaluokilla oli jees kun pelailtiin kaikkija pelejä näiden "urheilu" suoritusten välissä... Mutta musta vaan tuntuu että jotkut esim. meidänkin luokalta pitää sellaisesta rääkistä missä ainoa tavoite on vain ja ainoastaan hyvä aika/tulos... Kun vanha liikkamaikkamme (piti kovaa liikuntaa) poistui kuvioista ja uusi tuli tilalle, ovat kaikki haukkuneet uutta... Mutta minun mielipiteeni on se että kun saimme tämän uuden maikan on liikunnassakin ollut mukavampaa kun ei ole koko ajan tarvinnut olla juoksemassa täysillä veren maku suussa ym... Uuden opettajamme, nimetään nyt vaikka Maijaksi, tulon jälkeen on liikunnassa ollut joskus jopa hauskaa. Maija on yrittänyt saada meidät innostumaan liikunnasta leikkien avulla. Tytöt valittavat että ei ne mitään halua leikkiä että se on lapsellista. Mutta : Eikö 6. luokkalaiset olekkin lapsia?! Myönnetään että murkku ikä painaa joillain päälle mutta lapsia me kaikki silti ollaan... Joten pointtini onkin se, että oppilaiden pitäisi ehkä vähän tehdä jotain sen eteen että saisivat mukavamman tunnin. Jos leikki kiinnostaa niin siitähän voi suoraan sanoa opettajalle että miksi emme voisi pelata/leikkiä välillä jotain? Mutta on se opettajankin vähän kurja lähteä leikkejä vetämään jos luokan oppilaiden innostus on nollassa... Mutta... Edelleen inhoan KOULUliikuntaa ja toivoisin siihen jotain uudistuksia joilla se muutettaisiin pois liian totisen urheilun parista. Halukkaat voivat mennä mielestäni johonkin esim. jalkapallo harjoituksiin, jos urheilulaji kiinnostaa niin paljon että siitä halutaan totista... Mutta hei kaikki kutoset jotka luette tän: MYÖ OLLAAN VIELÄ LAPSIA JA SILLÄ SIPULI... x)