Kommentoin viestejä jotka kopioin tähän viestiini alimmaisiksi.
Sinullakin Lyyleri tuntuu olevan käsitys että kun vl-väärinkäytökset -70 -luvulta sovitaan niin kaikki on sillä hyvä. Mutta eipä olekaan! Arvaa miksi ei? Siksi kun siinä on seuraavanlainen niksi.
Se oppi johon väärinkäytökset nojautuvat ELÄÄ EDELLEEN vanhoillislestadiolaisuudessa virallisena ja oikeana pidettynä oppina. Ja ellei sitä oppia haudata ja unohdeta lopullisesti niin mikään ei vl-maailmassa muutu. Se oppi, vanhoillislestadiolaisten avaintenvalta-oppi, on Jeesuksen opetusten IRVIKUVA. Ja sen aikaansaamat hedelmät ovat samaa sorttia. Teidän vanhoillislestadiolaisten olisi aika ruveta miettimään että mitä Jeesus opetuksillaan oikeasti tarkoitti! Tuskin hän levitti oppeja joiden soveltaminen ajaa ihmisiä itsemurhiin ja henkisen tasapainon menettämisiin.
"Uskotko muka Kirjoittanut: Unohduksen oppiin / Eilen / klo 11:22
Että historian vikkaan meno kuitataan unohtamalla ja maton alle lakaisulla?
Jumala unohtaa myös!!!! Hei haloo lyyleri istut uskossasi sontatunkiolla! Sinun velvollisuutes on nousta ja mennä oikaisemaan isiesi vääryydet, anteeksi pyynto ja virheiden tunnustus on alku parannuksen tiellä.
Vasta sitten rakkaus voi palata siioniin ja Pyhähenki palaa."
Lyyleri vastasi:
"Mutta Kirjoittanut: lyyleri / Tänään / klo 16:24
asioista on sovittu ja unohdettu..Täällä on joitakin, joilla on jäänyt asiat käsittelemättä ja ssopimatta...Se on tosi ikävä asia.."
Sinullakin Lyyleri tuntuu olevan käsitys että kun vl-väärinkäytökset -70 -luvulta sovitaan niin kaikki on sillä hyvä. Mutta eipä olekaan! Arvaa miksi ei? Siksi kun siinä on seuraavanlainen niksi.
Se oppi johon väärinkäytökset nojautuvat ELÄÄ EDELLEEN vanhoillislestadiolaisuudessa virallisena ja oikeana pidettynä oppina. Ja ellei sitä oppia haudata ja unohdeta lopullisesti niin mikään ei vl-maailmassa muutu. Se oppi, vanhoillislestadiolaisten avaintenvalta-oppi, on Jeesuksen opetusten IRVIKUVA. Ja sen aikaansaamat hedelmät ovat samaa sorttia. Teidän vanhoillislestadiolaisten olisi aika ruveta miettimään että mitä Jeesus opetuksillaan oikeasti tarkoitti! Tuskin hän levitti oppeja joiden soveltaminen ajaa ihmisiä itsemurhiin ja henkisen tasapainon menettämisiin.
"Uskotko muka Kirjoittanut: Unohduksen oppiin / Eilen / klo 11:22
Että historian vikkaan meno kuitataan unohtamalla ja maton alle lakaisulla?
Jumala unohtaa myös!!!! Hei haloo lyyleri istut uskossasi sontatunkiolla! Sinun velvollisuutes on nousta ja mennä oikaisemaan isiesi vääryydet, anteeksi pyynto ja virheiden tunnustus on alku parannuksen tiellä.
Vasta sitten rakkaus voi palata siioniin ja Pyhähenki palaa."
Lyyleri vastasi:
"Mutta Kirjoittanut: lyyleri / Tänään / klo 16:24
asioista on sovittu ja unohdettu..Täällä on joitakin, joilla on jäänyt asiat käsittelemättä ja ssopimatta...Se on tosi ikävä asia.."
Vastaukset 77
Vanhimmat
...ja katkerat hoidetut pyytäkööt anteeksi hoitajiltaan, jos jotain on jäänyt hampaankoloon. Kyllä jämpti on näin.
huomenta sulle sinä vääntelijä ja kääntelijä.. !
uudelleen! Näin Lyyleri opettaan, vaikka me epäuskoiset harhakuvittelemme, ettei uhri ole vastuussa toisten pahoista teoista.
Meillä on Lyylerin ja SRK:n kanssa eri oppi. Totisesti. Jumala heitä armahtakoot, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.
Miten sisarella on lähtenyt päivä käyntiin?
murjottuna ja vääriymmärrettynä..! Arvaahan tuon sitten tuon mielialan!!
kaikki tosissaan uskoo väitteesi!!!Sulla vissiin liian läpinäkyvät väitteet!!Ei viittitä kinastella niinkuin pahaset kakarat hiekkalaatikolla.. Sinä pidät minua harhaoppisena ja minä sinua..niin tasoissa ollaan...kuitenkin oomme lähimmäisiä toisillemme, eli välitämme toisistamme ja olemme huolissamme toistemme autuuden tilasta..Se onkin Raamatun mukaista.
hoitomiesten ja kaltaisiesi ilmiantajien sieluntilasta. Lisäksi saatatte pahentaa pahansuopaisuudellanne muitakin!
Ja uhrit pahantekijöitä?
miten vain haluat!
huolehdit lähimmäisistä..hätäile myös itsesi puolesta.., ettet lankea!
lähimmäisiänne?
hoitomieheksi edes unelmissani. Kuten eräät.
oo saanu kettään nöyryyttää missään uskonnollisessa eikä muussakaan yhteisössä..eikä kellään oo haluakaan...Tärkeintä on valvoa oma kohtansa , että pääsisi perille. jokainen uskovainen haluaa, että sisar tai veli tulisi neuvomaan, jos joutuu väärälle polulle, eikä itse sitä näe.
Muuten sitä ei saa tehdä.
T: SRK/lyyleri
saa nöyryyttää..Silloin toimii Jumalan sanan vastaisesti..Mone ovat näin toimineet ja loukanneet kanssaihmisiään..
SRK:lla on kaikki valta.
asioita sopimatta unohdeta.En sitä tarkoita. Mutta kun asiat sovitaan, annetaan anteeksi ja saadaan anteeksi, ne unohdetaan.Näin Sanassa neuvotaan. Mutta , jotta voi pyytää anteeksi, täytyy loukatun tulla puhuttelemaan.. Okei , minä suvaitsen ja ymmärrän ja hyväksyn, että sinä pidät tätä valheoppina...minä taas en pidä...hyväksy sinä myös se. Meillä on eri oppi.. Sinä pidät minun oppiani vääränä ja minä pidän sinun oppiasi vääränä..Ollaan sujut!
Tuo sinun väittämäsi on täysin väärä ja virheellinen kanssaihmisiä kohtaan.
Tuohan opettaa sitä että esim. kaupasta voi varastaa ja pyytää aviopuolisolta anteeksi. Onko se oikein. Näin vastaavasti hoitomiehet tekivät, koko elämän ajan seuroissa käyviä mummuja nilkit heittelivät saatanalle ja nauraen pyytelivät toisiltaan anteeksi. Sitäkö "lapin lyyleri" puollustaa. Hyi helv............
Tai vastaavasti. Otetaan lapista "muutamia poroja" peräkonttiin kaverin kanssa, viedään , etelään, teurastetaan pakasteeseen ja pyydetään ristiin rastiin Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä anteeksi.
Sinun mielestä ja äänitorvestasi tuo on hyväksyttävää. Olet huono opettaja.
Vastaavaa on hoitokokous ja anteeksantamattomuus hoitomiehiltä.
Helvettiin menee jokainen joka ei asianomistajalta anteeksi pyydä. Ja helvetissä palaa jo "onneksi muutamia satoja hoitomiehiä"
..se ei uskalla tehdä aloitetta?
"Mutta , jotta voi pyytää anteeksi, täytyy loukatun tulla puhuttelemaan.. "
jos on uskosta osaton kauppias. Mut kotona on kerrottava äidill, että rahat säätyy ja saa anteeks.
Ei siin mitää pahaa oo, mitähän on epäuskosii.
Eikö se hoitokokousnöyryytys riittänyt?
Heitittekö niin paljon uskovaisia saatnalle, ettette enää muista edes ketä tuli heitettyä?
sinähän taidat olla.....
Onko sinulla aivoja?
Vai onko aivot saarnamiehen mulukussa?
Kyllä sinulle nauraa nyt jo naurismaan aidatkin!!
sulla riittää kekseliäisyyttä!!!!
sitä joutuu kärsimään nahoissaan..Kannattaa uskaltaa, jotta asiat korjaantuvat..Ovat ne niin tärkeitä...että ei jäisi mitään kaiveltavaa.
Raamatussa ei puhuta uhrista. Vaan ..jos veljes rikkoo..jne..
aivot.ainakin aivofilmin perusteella..tai sitten se lääkäri puhu pötyä!!
Anteeksi kysymykseni sivusta ja vieläpä typerä kysymys. Mutta siis... Onko vanhoillislestadiolaisuudessa tapana, että väärin kohdeltu (tässä tapauksessa hoitokokousten uhrit) menee puhuttelemaan väärintekijäänsä, joka sitten pyytää anteeksi?
Eli siis jos saan turpaan joltakin, minä etsin hänet käsiini, jotta hän saa tilaisuuden pyytää minulta anteeksi? Jos näin, niin ei oikein reilulta kuulosta...
vaikka muuta väittäisitkin. Harrastamanne henkinen ja hengellinen väkivalta tuotti uhreja. Miksi pilkkaat heitä edelleen, etkö jo voisi antaa heidän olla?
toteutuakseen. Lyylerillä on siis aivot.
Se on SRK:n linjan pääasia. VAIN uhri joutuu nöyrtymään ja anelemaan armoa pahantekijältään.
hänen uhrinsa uskaltaa tulla uudelleen hoitajansa puheille. Tätä lyyleri tarkoittaa. Hoitomiehen syntiä kantaa siis uhri, ei hoitomies itse.
ja paskaisen naurun uhreilleen nauravatkin. Myös ilmiantajanartut pilkkaavat pitkin netin keskustelupalstoja.
Jos "Jeesuksen veri" on "pessyt" hoitomiehen, niin eikös sitä sitten voida pitää synnittömänä? Vai millainen se logiikka tässä on?
nöyrtyy, kun häntä puhutellaan.
hänkin on vain heikko ihminen..ja omaa ehkä myös kyvyn ja halun anteeksiantamiseen!?
Miksi?
yhteisen julmuuden. Miksi kyselet?
armoa.
Onko raiskauksen uhrikin syyllinen?
pilkkaamalla "epäuskoisia"...
vain yksi täysin synnitön ...Jumalan poika..!Jumalan sanan mukaan.
sinun mielestäsi anteeksiantamus muuten toimii??
Lyyleri mukaan lukien. VAIN ivata uhrejaan.
nyt se syntiin joutunut on loukkaamalla jotakin...Loukkaaja nuhtelee häntä,jolloin hoitomies ymmärtää tehneensä väärin , ja pyytää anteeksi ja loukattu antaa anteeksi ja unohtaa sovitun asian...se on silloin sovittu ja upotettu armon mereen.
Asioiden sopiminen on todellisen parannuksen ja Pyhän Hengen tunnusmerkki. Miksi hoitomiehillä ei ole Pyhää Henkeä?
Mutta hoitomies ei asioitaan halua korjata vaan vaatii lisäsuorituksia uhriltaan.
sinä tiedät, ovatko hoitomiehet korjanneet n.kolkytvuotta sitten...miten voi sanoa, ettei asioita oo korjattu, jos ei oo ollu liikkeessä enää vuosikymmeniin mukana.
Jos itse teen väärin, niin en odota, että se, jolle olen tehnyt väärin, tulee luokseni, että saisin tilaisuuden pyytää anteeksi.
Kyllä se oikein menee niin, että tulen tuntoihini, etsin sen jolle väärin olen tehnyt ja pyydän anteeksi.
Tai ainakin tämä olisi ideaali. Ihminen vaan aina ei myönnä edes itselleen toimineensa väärin.. Mutta, että halu pyytää anteeksi lähtisi itsestä, eikä vasta sitten kun väärinkohdeltu käskee pyytämään anteeksi.
tekee halun pyytää anteeksi, kun näkee, että toinen on tosissaan pahottanut mielensä. Ei sitä aina ite tajua loukkaavansa. On se tosi tärkeää ja oikeastaan välttämätöntä, että siitä loukkauksesta tullaan sanomaan.Silloin voi sopia, eikä jää mitään kanteksi. Ideaalit on ideaaleja.
tehtiin ja tehdään "jumalan nimissä" niin vastuu siirtyy hoitomiehiltä jumalalle?
mitenkään liity aiheeseen. En ymmärrä.
hoitokokousterrorin uhreja. Heidän kanssaan kukaan ei ole asioita korjannut.
Ja SRK:nkin kanta on, ettei mitään myönnetä eikä varsinkaan nöyrrytä.
Mutta jo on paaduttanut omatuntonsa, ei tule synnintuntoa eikä halua korjata asioitaan.
Tätä lyyleri puolustaa. Mutta se ei ole Jumalan sanan mukaista.
Lyyleri, selityksesi ontuvat pahasti. Puolustat pahuutta ja herraasi saatanaa.
Ne olivat itsestään saatanasta. Lyyleri palvelee saatanaa edelleen, vielä vuosikymmenien jälkeenkin.
Olen lyönyt riidan päätteeksi kaveria avokämmenellä poskelle. Tiedän, että tein väärin. Miten siis toimin?
1. Menen kaverin luo omatoimisesti ja pyydän anteeksi
vai
2. Odottelen, josko kaveri tulisi puhuttelemaan minua ja saisin tilaisuuden pyytää anteeksi. Jos kaveri ei tule, ei voi mitään.
Kumpi on oikea tapa toimia?
Kiitos vastauksesta.
Erilainen mutta ihan vastaava silti.
Ajattele, että iso lauma suuria karvaisia, suurim*lkkuisia miehiä tulee oikein porukalla raiskaamaan sinut. Menisitkö itse sitten vaikka vasta vuosien perästä kertomaan heille, että haluat heidän pyytävän anteeksi, jotta voisit saarnata heille synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja unohtaa kaiken aivan täysin?
Hyvä veto.
Kun on henkisesti töysin raiskattu, eikä jossain tapauksissa ole saanut edes tukea kaikkein lähimmiltä, voiko sellaisen unohtaa?
Mitä lie ajattelee sellainen lapsi jota on joku mielenvikainen saarnaaja hyväksikäyttänyt, pakolla.
Voiko edes anteeksi antaa?
Sinäpä osoitit juuri tällä oman tyhmyytesi..Voi sinua ressukkaa! Toivottavasti sinäkin herräät joskus tuosta aivopesusta..!
Hävetkää saatanalle heitetyt!
Hän on pyytänyt lyyleriltä anteeksi -uhrista viis.
Kyllä sinunkin ämmäseni tulisi tietää, ettei tyhymäksi haukuta kettään!
Jos esimerkki oli liian krouvia korvillesi, ajattele vaikka sellaista tilannetta, että jokin yhteisö tulee ja ottaa sinulta jotakin sinulle todella merkittävää ja tärkeää. Tilanne todettaisiin jälikäteen selkeäksi ylilyönniksi yhteisön kannalta, mutta sitä ei kukaan tulisi sinulle kertomaan. Sinä olisit edelleen ilman sitä, joka sinulta vietiin. Edellytyksenä sille, että saisit menettämäsi takaisin, on että menet niiltä ottajilta pyytämään.
Tuolla opilla sinä vaadit hoidetuilta sellaista, joka ei ole minkään kohtuullisuuden rajoissa. Ei Jeesuksen opetuksen mukaista. Eikä missään määrin rakkauden aiheuttamaa vaatimista. Mutta siitä kristityt Raamatun mukaan tunnetaan, että he keskinäisen rakkauden pitävät.
oo synnitön...Oletko sinä kuitenkin?
Tuohan on aivan selvää pilkkaa ja rienausta, mitä noi vastakirjottelijat päästää koneeltaan.
Nehän nauttii ja yltyy vaan, kun niille yrittää jotain vastata.Sadistia, mitä sadistia.
Mukamas huolissaan jostain uskontoon liittyvästä.Huh,huh.
Jos tommosella kelenkäytöllä ollaan jotain hengellisyyttä, niin ei mitään muuta kuin sielunvihollisen apulaisia.
on!
Paitsi hoitomiehen/-naisen. Kun ei omatunto kolkuta, niin ei kolkuta.
SRK:ta EI arvostella! Aamen.
SRK/lyyleri on tottunut latelemaan sääntönsä ja käskynsä ilman yhtäkään vastaväitettä.
Nykyään VAIN tyhmiksi ja katkeriksi.
nähdä kenenkään omantunnon kolkutuksia. Eikä me muisteta, ketlkä kolmekymmentä vuotta sitten ovat asioitansa korjanneet. Mutta luulen, että tuskin kukaan jaksaa uskossa vaeltaa, ellei ole sopinut laiminlyöntejään ja syntejään.
..käänsi vl-kirjoittaja keskustelun varsinaisesta asiasta toiseen kirjoittajaan. Viestini pointti oli verrata kahta eri tilannetta (joista toinen, nimittäin hoitokokoukset on otettu esille tämän ketjun muissa viesteissä) jossa kärsinyt osapuoli TEKEE ALOITTEEN ja ottaa yhteyttä kärsimyksen aiheuttaneeseen ja kysymykseni oli miten Lyyleri itse ajattelisi toimivansa vastaavanlaisessa tilanteessa. Konkreettinen kärsimys omassa esimerkissäni oli vain erilainen.
Joukkoraiskauksia tapahtuu esim sodissa, joten ei tuo esimerkkini niin mahdoton ollut.
Jos on paaduttanut Jumalan äänen omassatunnossaan eikä nöyrtynyt, on saatanan oma. Kuten eräs lyy....
Avaaja sisimmässään kyllä itsekin tietää vertausten epätasapainon, mutta raflaavilla mielikuvilla on niin helppo, tuottoisa ratsastaa.
Tää on tätä "perusuomalaistenkin" suosimaa populismia, menee moneen asiaan perehtymättömään aivan todesta, valitettavasti.
Muista kuitenkin sinäkin, että joskus sinäkin vastaat tekemisistä,sanomisistasi ja siitä ,mitä on jäänyt tekemättä, ninkuin nekin, joitten päälle kannat syytöksiä.
Voi, voi, jos on viimeisenä päivänä puuttumassa verinen kuittaus tunnon tilikirjoista.
Ei tunne rauhaasi maailma,
ei huomaa tielläsi kukkia,
se aallon leikkeihin kiintyen
ei tiedä helmistä syvyyden.
.
Se lähde auki on kaikille,
vaan monet kulkevat ohitse.
Ei maista korskea maailma
sen voimaa, rauhaa ja riemua.
v. 319
"Muista kuitenkin sinäkin, että joskus sinäkin vastaat tekemisistä,sanomisistasi ja siitä ,mitä on jäänyt tekemättä, ninkuin nekin, joitten päälle kannat syytöksiä."
Kysymys ei ole syytösten kantamisesta vaan ihan pelkästä keskustelusta.
"Avaaja sisimmässään kyllä itsekin tietää vertausten epätasapainon,"
Meistä ulkopuolisista joukkoraiskaus näyttää julmemmalta kuin joukkopsyykkaus mutta emme voi tietää miten näiden kohteeksi joutuneet asian kussakin tapauksessa kokevat. Pointti on siinä että miksi uhriksi joutuneen olisi tehtävä aloite? Entäpä jos tämä ei uskalla tehdä sitä? Laittamani esimerkki oli voimakas, mutta juuri sen vuoksi siihen olisi pitänyt olla helppo vastata. Kun asioita kärjistää keskustelussa, niin ne selkiytyvät.
Miksi keskustelu on niin hirmuisen vaikeaa? Lyyleri olisi voinut vastata asiallisesti jos olisi halunnut.
typerä juttuketju. Lyylerin ei ois kannattanu alakaa milleskään . Kun malttaa mielesä ja kielesä ni ei tarvi pähkäillä ihmisten tyhymyyttä.
Ja siitä se nauttii...