Onko mulla

Minua hämää edelleenkin, että onko minulla tosiaan pillerihoitoa (diformin 750 2xvrk) vaativa diabetes. Olen yli 50 v. Tai minua hämää se, että määräsikö työterveyslääkäri "liian helpolla" lääkityksen, olin ensimmäistä kertaa hänen vastaanotollaan ja otettiin sokerikokeet. Paastoverensokeri oli ekalla kertaa kyllä korkea 8,5 mutta B-GHb-A1C tasan 6. Kuukauden päästä kun lääkitys oli aloitettu paastosokeri oli 7.6 ja "pitkäsokeri" 6.4.
Nyt olen yli vuoden syönyt lääkkeitä ja mittaillut sokeriarvojani, aamuarvot ovat edelleen korkeat 6-liki 8:aan, mutta olen huomannut, että jos aamulla mittaan niin, että olen ollut pitkään syömättä niin arvo on korkeampi, jos olen illalla myöhempään syönyt arvo on kuuden pintaan.
Eilen illalla söin ruokaa, mustikkapiirakkaa ja puolikkaan levyn suklaata (joskus sortuu!) ja olisi luullut että aamulla olisi ollut korkea arvo mutta se oli tasan 6. En kuitenkaan syönyt aamulla mitään (enkä ottanut sokerilääkettäkään), kävin lenkilläkin ja ennen kuin sitten klo 12 aloin syömään "aamiaista" niin mittarin sokerin joka oli kohonnut hieman yli 8:aan.
Eli olen selvästi huomannut että kun on tosi pitkä väli syömisessä niin silloin saan noita kahdeksan arvoja.
Muuten mittauksissa päivän aikana arvot ovat säännöllisesti ennen ateriaa 5-7 ja kaksi tuntia aterian jälkeen noin 7-8 paikkeilla.
Mietin vain että määrättiinkö lääkitys turhan hätäisesti, ja voisinkohan pärjätä pelkällä ruokavaliohoidolla.
7351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin ja nyt lääkityksen aikana kun on otettu kokeita niin tämä "pitkäaikaissokeri" on ollut koko ajan 6-6,5 eli sama kuin lääkitystä aloittaessanikin.

Äänestä
  • terveen Hba1c-arvoihin eli alle 6%. Mielestäni sinun ei kannata harkita lääkityksen lopettamista, jollet samalla pysty todella tuntuvasti kiristämään ruokavaliotasi, lisäämään liikuntaasi ja jos ylipainoa on, pudottamaan sitä.

    Luultavasti ilman lääkitystä sinulla nimenomaan nuo aamun paastoarvot nousisivat turhaan nykyisistä ja kun niidenkin pitäisi mieluumin olla alle 6mmol/l.

    Äänestä

  • pyritään kirjoitti:

    terveen Hba1c-arvoihin eli alle 6%. Mielestäni sinun ei kannata harkita lääkityksen lopettamista, jollet samalla pysty todella tuntuvasti kiristämään ruokavaliotasi, lisäämään liikuntaasi ja jos ylipainoa on, pudottamaan sitä.

    Luultavasti ilman lääkitystä sinulla nimenomaan nuo aamun paastoarvot nousisivat turhaan nykyisistä ja kun niidenkin pitäisi mieluumin olla alle 6mmol/l.

    Sitä vain ihmettelen että lääkityksestä huolimatta aamun paastoarvot on samat vaikka on lääkityskin. Ja muuten päivällä on kai aika ok.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,, kirjoitti:

    Sitä vain ihmettelen että lääkityksestä huolimatta aamun paastoarvot on samat vaikka on lääkityskin. Ja muuten päivällä on kai aika ok.

    Aamuarvot ovat korkeita, koska maksa purkaa varastojaan verenkiertoon ja tekee sokeria uudismuodostuksella (neogeneesi) proteiineista ym. Tämä on tyypillistä D2:lle. Pitkäsokeri mittaa tilannetta muutama kuukausi taaksepäin, ei nykyarvoa.

    Äänestä

Oletko kuullut vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta? Kannattaisi ehkä kokeilla sitä. Yleensä hiilihydraattien rajoittaminen tuon kaltaisessa tilanteessa johtaa tilanteen paranemiseen niin, että lääkityksestä voi luopua ja verensokerit pysyvät kunnossa pelkällä ruokavaliolla.

Äänestä
  • Olen kuullut ja asiasta kiinnostunut. Lainasin tänään kirjastosta Antti Heikkilän kirjan asiasta.
    Raskausaikanani n. 30 v sitten sokeriarvoni olivat normaalin ylärajalla ja jouduin diabeetikon dieetille joka siihen aikaan mielestäni painottui nykyistä enemmän hiilihydraattien karttamiseen. Sokeriarvot pysyivät sillä kurissa ja lääkitystä ei tarvittu. Ja voin paljon paremmin kun aloin noudattaa sitä dieettiä. Alkuraskaudesta painoni oli noussut liikaa, kun aloitin ko. dieetin, painon nousu väheni, muistaakseni alkuun jopa laski hieman.

    Äänestä

  • ppppppppp kirjoitti:

    Olen kuullut ja asiasta kiinnostunut. Lainasin tänään kirjastosta Antti Heikkilän kirjan asiasta.
    Raskausaikanani n. 30 v sitten sokeriarvoni olivat normaalin ylärajalla ja jouduin diabeetikon dieetille joka siihen aikaan mielestäni painottui nykyistä enemmän hiilihydraattien karttamiseen. Sokeriarvot pysyivät sillä kurissa ja lääkitystä ei tarvittu. Ja voin paljon paremmin kun aloin noudattaa sitä dieettiä. Alkuraskaudesta painoni oli noussut liikaa, kun aloitin ko. dieetin, painon nousu väheni, muistaakseni alkuun jopa laski hieman.

    lopettaa hiilareitten syönti koskapa niiden syömisen jälkeen arvot ovat tuollaisia :)
    ja lihominenkin loppui raskausaikana vähäisillä hiilareilla :) ristiriitaista, mutta turha hiilariheikkien on räjähtää tästä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeesti diabetes kirjoitti:

Minua hämää edelleenkin, että onko minulla tosiaan pillerihoitoa (diformin 750 2xvrk) vaativa diabetes. Olen yli 50 v. Tai minua hämää se, että määräsikö työterveyslääkäri "liian helpolla" lääkityksen, olin ensimmäistä kertaa hänen vastaanotollaan ja otettiin sokerikokeet. Paastoverensokeri oli ekalla kertaa kyllä korkea 8,5 mutta B-GHb-A1C tasan 6. Kuukauden päästä kun lääkitys oli aloitettu paastosokeri oli 7.6 ja "pitkäsokeri" 6.4.
Nyt olen yli vuoden syönyt lääkkeitä ja mittaillut sokeriarvojani, aamuarvot ovat edelleen korkeat 6-liki 8:aan, mutta olen huomannut, että jos aamulla mittaan niin, että olen ollut pitkään syömättä niin arvo on korkeampi, jos olen illalla myöhempään syönyt arvo on kuuden pintaan.
Eilen illalla söin ruokaa, mustikkapiirakkaa ja puolikkaan levyn suklaata (joskus sortuu!) ja olisi luullut että aamulla olisi ollut korkea arvo mutta se oli tasan 6. En kuitenkaan syönyt aamulla mitään (enkä ottanut sokerilääkettäkään), kävin lenkilläkin ja ennen kuin sitten klo 12 aloin syömään "aamiaista" niin mittarin sokerin joka oli kohonnut hieman yli 8:aan.
Eli olen selvästi huomannut että kun on tosi pitkä väli syömisessä niin silloin saan noita kahdeksan arvoja.
Muuten mittauksissa päivän aikana arvot ovat säännöllisesti ennen ateriaa 5-7 ja kaksi tuntia aterian jälkeen noin 7-8 paikkeilla.
Mietin vain että määrättiinkö lääkitys turhan hätäisesti, ja voisinkohan pärjätä pelkällä ruokavaliohoidolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu