Siis ongelma on tämä. Vietin epämiellyttävän lapsuuden, sairastuin ylä asteella vaikeaan masennukseen ja aloin käymään terapiassa.
Kerroin heti alkuun, etten aijo puhua lapsuudestani, koska en pysty. Jollakin käynnillä terapeuttini sitten kuitenkin alkoi tivaamaan lapsuusaikojeni tapahtumia ja yritin kertoa jotakin siitä, aloin itkeä ja tuntui kuin koko maailmani olisi särkynyt. Parin minuutin päästä havahduin siihen, että olin raapinut kämmenselkäni verille, olin aivan rauhallinen ja aloin nauraa holtittomasti. Kaikki tuntui menevän loistavasti. Paitsi että minuun iski järkyttävä murhanhimo. Tuntui etten ollut enää se vanha Masi. Haukuin mielessäni "normaalin minäni" epäonnistujaksi, apaattiseksi turhaksi olennoksi ja tahdoin päästä siitä eroon. Lähdin terapiahuoneesta tyytyväisenä mitään sanomatta terapeutilleni. Parin tunnin päästä "palauduin entiselleni" ja minua oksetti ajatella tuota olotilaa.
Parin vuoden aikana tuo ?olo? on tullut useita kertaa erinäisissä epämiellyttävissä tilanteissa ja Jokelan ja Kauhajoen surmat laukaisivat sen ilman minkäänlaista surun kokemista. Tänään aloin käyttäytyä taas psykopaattisella(?) tavalla ilman mitään erikoista syytä, mutta se loppui kun ystäväni tuli kylään.
Tuossa olotilassa olen murhanhimoinen, sadistinen, hilpeä enkä voi sietää tupakkia vaikka normaalisti poltankin. Murhanhimon tähden nimesin tuon ilmiön shin:ksi (Jap. Kuolema) ja tahdon kutsua itseäni sillä nimellä tuossa tilassa ollessani. Nimi Masi inhottaa. Kellään mitään vastaavaa juttua?
Anteeksi liian pitkästä, sekavasta ja typerästä kirjoitustavastani.
Kerroin heti alkuun, etten aijo puhua lapsuudestani, koska en pysty. Jollakin käynnillä terapeuttini sitten kuitenkin alkoi tivaamaan lapsuusaikojeni tapahtumia ja yritin kertoa jotakin siitä, aloin itkeä ja tuntui kuin koko maailmani olisi särkynyt. Parin minuutin päästä havahduin siihen, että olin raapinut kämmenselkäni verille, olin aivan rauhallinen ja aloin nauraa holtittomasti. Kaikki tuntui menevän loistavasti. Paitsi että minuun iski järkyttävä murhanhimo. Tuntui etten ollut enää se vanha Masi. Haukuin mielessäni "normaalin minäni" epäonnistujaksi, apaattiseksi turhaksi olennoksi ja tahdoin päästä siitä eroon. Lähdin terapiahuoneesta tyytyväisenä mitään sanomatta terapeutilleni. Parin tunnin päästä "palauduin entiselleni" ja minua oksetti ajatella tuota olotilaa.
Parin vuoden aikana tuo ?olo? on tullut useita kertaa erinäisissä epämiellyttävissä tilanteissa ja Jokelan ja Kauhajoen surmat laukaisivat sen ilman minkäänlaista surun kokemista. Tänään aloin käyttäytyä taas psykopaattisella(?) tavalla ilman mitään erikoista syytä, mutta se loppui kun ystäväni tuli kylään.
Tuossa olotilassa olen murhanhimoinen, sadistinen, hilpeä enkä voi sietää tupakkia vaikka normaalisti poltankin. Murhanhimon tähden nimesin tuon ilmiön shin:ksi (Jap. Kuolema) ja tahdon kutsua itseäni sillä nimellä tuossa tilassa ollessani. Nimi Masi inhottaa. Kellään mitään vastaavaa juttua?
Anteeksi liian pitkästä, sekavasta ja typerästä kirjoitustavastani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oma diagnoosini tuosta on että olen kehittänyt jonkinlaisen "puolustuksen" surua kohtaan ja tuo puolustusjärjestelmä on hieman kieroutunut. Enkä puhunut siitä terapeutilleni, etten joutuisi osastolle.
Olet oikeassa puolustusjärjestelmän suhteen. Mutta varo sanomasta mitään sellaista joka ei kuulu psykologian / psykiatrian oppeihin ja varo väittämästä sallittuja oppeja vastaan, sillä sitten joudut suljetulle.