Terve kaikki!
Mulla on sellanen tapa et keksin turhia ongelmia itelleni. Mulla on kiva perhe, kavereita ja muutenki tosi jees elämä. Silti keksin itelleni aina ongelmia, pienimmästäkin asiasta. Esim. jos olen menossa kavereitteni kanssa ulos, ajattelen et tästäpä tulee nyt tyhmää ja kun sitten siellä aikaa vietämme ni mitäs sit ku ärsyttää vitusti olla siinä. Eli mun ajatuksen on käyny toteen, mulla ON tyhmää. Mut ongelma on et kuvittelen sen kaiken. Ja en tiedä miksi. Osaako joku muu selventää tätä minulle kenties?
Ehkä pitäis sit vaan hankkia parempaa tekemistä ja keskittyä olennaiseen, mut entä jos siinä onki joku suurempi juttu taustalla. Joku trauma tms. Mulle on käyny niin et kaverit on "hylänny" ja on ahdistanu sen takia mennä kouluun niin paljon että henki meinaa salpautua. Nyt oon yli siitä kyllä, mut silti se pelko on jossain takaraivossa että ne taas mut "hylkää" että onko se sitte parempi ettei kavereita ollenkaan ku että kavereita joiden kanssa on "aina" muka "tyhmää".Tästä samasta syystä tunnen joskus etten voi olla täysin oma itseni heidän kanssaan .On mulla sit koulun ulkopuolelta kavereita, joiden kanssa mul ei ikinä ole tätä ongelmaa. Se koskee vaan koulukavereita. Koska sinne ne kaikki ikävät muistot liittyy.
Järkyttävän typerältä kuulostaa eikö vain?
Silti keksin aina syyn kaikkeen et miks niin käy mut en pääse eroon siitä ajattelutavasta. En ole hullu, mun ajatukset vaan junnaa.
Vai olenko hullu?
Eihän tässä nyt oo mitään järkeä herranjestas.
Kertokaa toki samanlaisia tarinoita tai muuta, ja vastatkaa mielellään jotai fiksua. Kyllä nyt helpotti.
Mulla on sellanen tapa et keksin turhia ongelmia itelleni. Mulla on kiva perhe, kavereita ja muutenki tosi jees elämä. Silti keksin itelleni aina ongelmia, pienimmästäkin asiasta. Esim. jos olen menossa kavereitteni kanssa ulos, ajattelen et tästäpä tulee nyt tyhmää ja kun sitten siellä aikaa vietämme ni mitäs sit ku ärsyttää vitusti olla siinä. Eli mun ajatuksen on käyny toteen, mulla ON tyhmää. Mut ongelma on et kuvittelen sen kaiken. Ja en tiedä miksi. Osaako joku muu selventää tätä minulle kenties?
Ehkä pitäis sit vaan hankkia parempaa tekemistä ja keskittyä olennaiseen, mut entä jos siinä onki joku suurempi juttu taustalla. Joku trauma tms. Mulle on käyny niin et kaverit on "hylänny" ja on ahdistanu sen takia mennä kouluun niin paljon että henki meinaa salpautua. Nyt oon yli siitä kyllä, mut silti se pelko on jossain takaraivossa että ne taas mut "hylkää" että onko se sitte parempi ettei kavereita ollenkaan ku että kavereita joiden kanssa on "aina" muka "tyhmää".Tästä samasta syystä tunnen joskus etten voi olla täysin oma itseni heidän kanssaan .On mulla sit koulun ulkopuolelta kavereita, joiden kanssa mul ei ikinä ole tätä ongelmaa. Se koskee vaan koulukavereita. Koska sinne ne kaikki ikävät muistot liittyy.
Järkyttävän typerältä kuulostaa eikö vain?
Silti keksin aina syyn kaikkeen et miks niin käy mut en pääse eroon siitä ajattelutavasta. En ole hullu, mun ajatukset vaan junnaa.
Vai olenko hullu?
Eihän tässä nyt oo mitään järkeä herranjestas.
Kertokaa toki samanlaisia tarinoita tai muuta, ja vastatkaa mielellään jotai fiksua. Kyllä nyt helpotti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sanoa että taisit vastata jo itselles.
Noh.. Minulla on aika usein niin, että en halua lähteä mihinkään kenenkään koulukaverin kanssa / kieltäydyn kutsuista tms koska päässäni soi "minulle tulee tylsää en jaksa haluan olla kotona yksin on mukavampaa" rallatus, mutta jos joskus pakottaudun menemään paikan päälle, huomaan että minulla on ihan kivaa. Sitten taas seuraavalla kerralla sama juttu, en osaa jotenkaan tsempata omia ajatuksia parempaan suuntaan vaan joskus tapaan ihmisiä ja joskus vain olen yksinäni.
En tiedä miksi sinä sitten haluat tehdä omasta ajastasi kurjaa - ehket vain pidä niistä joiden seurassa olet? Haluat pitää itsesi hyvän turvavälin päässä lähimmistä ystävyyssuhteista jottet tarvitsisi tulla hylätyksi?
Kun olin ala-asteella, siinä 4.-5.luokalla, ensimmäinen ystäväni alkoi vältellä minua koska hänen uusi ystävänsä kielsi ja ei pitänyt minusta. Itkin sitä paljon, mutta tämä entinen paras ystävä muutti, ja aloin hengata toisen ihmisen kanssa, josta tuli uusi tärkeä ystäväni. Valitettavasti hän oli kanssani siksi että muut eivät pitäneet hänestä, joten aina kun muut leppyivät hänelle hän meni heidän seuraansa ja minua pyydettiin poistumaan. Ei sekään tuntunut kovin mukavalta, ja tätä ramppausta kesti kauan eikä vain tämän ystävän kanssa. Tuo tyttöporukka kehitti milloin minkäkin laista draamaa ja joku potkittiin pois - olinpa noin viikon yhden pahimman luokan diivan kanssa, kun muut tytöt kyllästyivät häneen. Molemmat tiedettiin ettei me toisistamme pidetty ja meillä ei ollut mitään yhteistä, muttei meillä ollut muitakaan.
Siinä ehti monesti tulla hylätyksi ja yksinäiseksi, usko pois. Lopulta kutosen alussa tämä 'paras ystäväni' suuttui lopullisesti muille tytöille ja olimme koko vuoden kaksistaan. Pidän häntä edelleen hyvänä tyyppinä, vaikken tiedä miten ystävänä hän minua piti. Kutosella tutustuin myös netissä ihmisiin, joista on tullut parhaita ystäviäni ja olemme hyvin läheisiä. Heistä olen riippuvainen ja joskus koen pahan olon - milloin he kyllästyvät minuun ja minun tekemisiini? Sitä ei ole vielä tullut, enkä sitä kestäisikään.
Yläasteelle mennessä en osannut enää tutustua kehenkään, syrjäydyin mielelläni pois. Sain kumminkin pari ystävää joiden kanssa nyt lukiossakin ollessa olen yhteyksissä - toinen samassa koulussakin. Heihin suhteeni on erinlainen kuin netissä tapaamani ystävät, pidättäytyniimpi ja hiljaisempi. En osaa enää luoda uusia suhteita ihmisiin, en enää netissä enkä irl. Olen kai hieman syrjäänvetäytyvä suhteissa, ja minun kanssani pysyvän ihmissuhteen luominen kestää hyvin kauan.
Se että onko parempi ettei ole ystäviä ollenkaan vai että heidän seurassaan on aina tyhmää, pohdi itse mitä olet valmis kestämään. Kestätkö paremmin olla ihmisten parissa vaikkei hauskaa olisikaan, vai pystyisitkö olemaan yksinäsi. Se ei ole kovin mukava vaihtoehto, mutta jos on ystäviä koulun ulkopuolellakin niin ei niitä välttämättä tarvitse koulussa olla. Kunhan on ihmisiä joille puhua ja joiden kanssa olla juuri sitä mitä itse oikeasti on.
Jos vain mitenkään mahdollista, yritä potkia sitä ajatusta pois päästäsi että tulisit hylätyksi. Älä ajattele sitä silloin kun tapaat näitä ystäviäsi, elä siinä hetkessä äläkä mieti 'Entä jos', se saa vain olon tuntumaan pahalta ja mieli synkistyy - sen huomaavat muutkin.
Toivottavasti tästä sekavasta sanatulvasta saat jotain selvää - ehkä apuakin o/