En jaksa enää

pitää opetella olemaan myös sen isomman kanssa!
Istu alas sinne lattialle, ota syliin, silittele, halaa, puhu, kutittele.
Ota kirjastosta lainaan vauvakirjoja ja tee niitä harakka huttua keittää...jne juttuja.
Millainen äiti SULLA oli, ettet vaan siirrä niitä juttuja OMAAN lapseesi?
Yritä yritä ja vielä kerran yritä.
Pakko ei ole rakastaa, mutta hyväksy hänet!
Ja joo, toi päiväkoti vaikka puol päiväsenä on hyvä ajatus...

joo, sun nyt kirjoitti:

pitää opetella olemaan myös sen isomman kanssa!
Istu alas sinne lattialle, ota syliin, silittele, halaa, puhu, kutittele.
Ota kirjastosta lainaan vauvakirjoja ja tee niitä harakka huttua keittää...jne juttuja.
Millainen äiti SULLA oli, ettet vaan siirrä niitä juttuja OMAAN lapseesi?
Yritä yritä ja vielä kerran yritä.
Pakko ei ole rakastaa, mutta hyväksy hänet!
Ja joo, toi päiväkoti vaikka puol päiväsenä on hyvä ajatus...

Lue lisää

On todella hienoa, että uskallat kohdata tämän asian. " pakko ei ole rakastaa " on täysin tarpeeton repliikki, aivan varmasti rakastat lastasi aivan samalla tavalla kuin nuorimmaista. Se, että lapsi oli ns. " vahinko " , teki valtavan muutoksen elämääsi,sillä et ollut valmistautunut tähän asiaan. Yleensä tällaiset " vahingot" kuitenkin ovat positiivisia asioita elämässä, mutta lapsen itkuisuus ja levottomuus aiheutti sen, että yhteisiä leppoisia hetkiä teille ei ilmeisesti päässyt kertymään. Lapsen " suloisuus " peittyi kaiken sen hässäkän alle, joka sitten aiheutti oravanpyörän, joka vei voimasi ja on selvää, että on vaikea tunnistaa omia tunteitaan, kun elämä on yhtä itkua ja väsyttävää taaperrusta päivästä toiseen. On inhimillistä, että sellainen ei ole mukavaa ja aiheuttaa varmasti kiukkua ja tympeyttä lasta kohtaan, vaikka hän ei siis ole tippaakaan syyllinen. On kuitenkin niin, että meidän aikuisten on pystyttävä näkemään ja tunnistamaan omat vahingolliset ajatukset ja tunteet ja olen sinusta ylpeä, että olet ne kohdannut.
On liian paljon puntarissa, jos et anna tälle arvokkaalle lapsellesi mahdollisuutta kokea rakkauttasi. Ajattele, että olet kuitenkin saanut tämän lapsen terveenä ( ilmeisesti?) ja ilmeisesti nämä itku ymt hässäkät on jo ohitettu?. Monesti tällainen ns. hankala lapsi saadessaan kokea rakkautta, onkin sitten se joka tulee olemaan sinulle tosi rakas ja läheinen.
Minulla on kolme tytärtä ja äitinä olen joutunut pohtimaan juuri talläisia asioita, eli tunnistavathan he minun rakkauteni.
Nyt he ovat aikuisia ja yhdellä on omia lapsia ja toinen odottaa esikoistaan. Nuorimmaiseni on jo myös parisuhteessa ja hän oli meidän perheessä myös varmaankin hemmoteltu ja kaikkien silmäterä. On siis normaalia, että kuopus on hieman lellikki, mutta on äärimmäisen tärkeää pyrkiä huolehtimaan, että jokainen lapsi saa tuntea äidin rakkauden. Se on heidän oikeus ja siis aikuisen on pyrittävä eroon sairaalloisesta kuopuksen hyssyttelystä ja lellimisestä, joka on äärimmäisen vahingollista ja tulee siis tuhoamaan molemmat lapset. Toinen kasvaa heikkoitsetuntoiseksi ja toisesta taas tulee itsekäs ja itserakas maailman napa, joka ei tule pärjäämään tässä maailmassa. Ketään ei kovin pitkään kiinnosta ihminen, joka on täynnä itseään ja vaatii kaiken huomion ja niinpä hän lopulta on yksin. Älä hyvänen aika anna enää tämän jatkua, olet jo tosi hyvällä alulla, kun tunnistat asian.
Uskon myös, että olet ehkä hieman liikaa miettinyt näitä tilanteita, että josko en rakasta lastani. Luota siihen, että aivan varmasti rakastat ja anna vapaalla mielellä itsellesi rauha syyllisyydestä, rentoudu ja anna tämän ihanan lapsesi päästä lähellesi. Anna itsellesi anteeksi. Aurinkoista loppukesää.