Toivottavasti tämä nyt tulee oikealle palstalle. Eli olen nuori nainen, seurustellut jo useamman
vuoden ajan mukavan, pari vuotta vanhemman miehen kanssa ja tarkoitus olisi hankkia
suunnilleen vuoden kuluttua lapsi, kun minulla on käyty koulut loppuun. Ongelmana tässä on
minun epilepsiani, tai pikemminkin joidenkin ihmisten suhtautuminen siihen. sanoessani esim.
eräälle ystävälleni että olen mieheni kanssa suunnitellut lapsen hankkimista sain kunnon
ryöpytyksen niskaani: "kuinka sinä uskallat, sinullahan on lääkitykset, voitko edes imettää, entä jos saat kohtauksen kun hoidat vauvaa ja entä jos se periytyy?" Mikään selittely ei auttanut,
ystäväni oli sitä mieltä (sanoi päin naamaa) että olisi parempi jos steriloisin itseni, ettei vaan tauti periydy mahdollisesti lapsilleni. Yritin selittää, että epilepsia ei tarkoita sitä että olisi kykenemätön hoitamaan lasta ja tämän lähihoitajana ja sairaanhoitaja opiskelijana satavarmasti tiedän.
Ei ollut mitään vaikutusta, ystäväni alkoi jankuttaa lääkkeistä, ei auttanut vaikka kuinka selitin
että tietenkin foolihappoa ja lääkityksistäni keskustelen vain neurologin, en ystävieni kanssa..
Ei tämä niin paljon haittaisi, jos kyseessä olisi vain tämä yksi ihminen, mutta olen huomannut
useammankin ihmisen taivastelevan jos puhutaan epilepsiaäitien raskauksista.. Toivoisin, varsinkin jos täällä on äitejä joilla on epilepsia, kommenteja siitä mitä ympäristön suhtautuminen on ollut, mitä pitäisi tehdä negatiivisen suhtautumisen kanssa, kun tuntuu ettei puhe auta?
vuoden ajan mukavan, pari vuotta vanhemman miehen kanssa ja tarkoitus olisi hankkia
suunnilleen vuoden kuluttua lapsi, kun minulla on käyty koulut loppuun. Ongelmana tässä on
minun epilepsiani, tai pikemminkin joidenkin ihmisten suhtautuminen siihen. sanoessani esim.
eräälle ystävälleni että olen mieheni kanssa suunnitellut lapsen hankkimista sain kunnon
ryöpytyksen niskaani: "kuinka sinä uskallat, sinullahan on lääkitykset, voitko edes imettää, entä jos saat kohtauksen kun hoidat vauvaa ja entä jos se periytyy?" Mikään selittely ei auttanut,
ystäväni oli sitä mieltä (sanoi päin naamaa) että olisi parempi jos steriloisin itseni, ettei vaan tauti periydy mahdollisesti lapsilleni. Yritin selittää, että epilepsia ei tarkoita sitä että olisi kykenemätön hoitamaan lasta ja tämän lähihoitajana ja sairaanhoitaja opiskelijana satavarmasti tiedän.
Ei ollut mitään vaikutusta, ystäväni alkoi jankuttaa lääkkeistä, ei auttanut vaikka kuinka selitin
että tietenkin foolihappoa ja lääkityksistäni keskustelen vain neurologin, en ystävieni kanssa..
Ei tämä niin paljon haittaisi, jos kyseessä olisi vain tämä yksi ihminen, mutta olen huomannut
useammankin ihmisen taivastelevan jos puhutaan epilepsiaäitien raskauksista.. Toivoisin, varsinkin jos täällä on äitejä joilla on epilepsia, kommenteja siitä mitä ympäristön suhtautuminen on ollut, mitä pitäisi tehdä negatiivisen suhtautumisen kanssa, kun tuntuu ettei puhe auta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itselläni ei ole epilepsiaa, mutta tuttava perheeni äidillä on.Hänellä neljä lasta ja olen heillä ollut nuorena kesät lastenhoitajana ja ns. normaaleja lapset ovat eikä mitään ole sairautta perineet.Lääkkeillä varmasti pysyvät kohtaukset kurissa, mutta imettämään et varmaan pitkään saisi.Onko sinulla kohtauksia usein ja onko ne rajuja ja onko ystäväsi joutunut niitä todistamaan?Ehkä hän pelkää, että pieni vauva saattaisi saada sellaisia sairauden saadessaan ja ajatus voi olla kamala.Ja onhan se lapsen isä siin sinun tukena eikös?Sinuna lakkaisin välittämästä ihmisten puheista.
Kohtauksia olen saanut vain öisin, on olleet rajuja, mutta nyt kun on lääkitykset aloitettu ei ole ollut yhtäkään. Ystäväni ei ole koskaan nähnyt yhtäkään kohtauksistani, eli siitä ei ole kyse.. Ja on minulla lapsen isä tukena, että asiat on hyvin siinäkin mielessä. Imettämään en taida päästä, ellei sitten lääkitystä pureta, mutta senhän sitten neurologi päättää. Ja kyllä tiedän ettei pitäisi ihmisten puheista välittää, mutta välillä vain niin ärsyttää joidenkin ihmisten asenne..
epilepsia yli 15 vuotta. Ensimmäinen lapsi on täysin terve ja olen voinut odotus-ja imetysajan paremmin kuin koskaan. Nyt toista odottaessani olen saanut yhden kohtauksen lääkärin virheen vuoksi (tulkitsi lääkeainepitoisuudet väärin). En ole missään vaiheessa kokenut ympäristön suhtautumista negatiivisena. Kysymyksiä on toki esitetty etenkin tahoilta jotka eivät asiasta tiedä. Asiallisiin kysymyksiin olen antanut asialliset vastaukset. Suurin riskihän epileptikollahan on yövalvomiset mutta kun mies ymmärtää sen ei ole syytä murehtia etukäteen.
Jos puhe ei auta ei voi muuta kuin jättää kommentit omaan arvoonsa.
Mun kohdalla asiaan on varmaankin vaikuttanut hyvin paljon oma avoimmuuteni ja se että olen asunut pitkään samalla asuinalueella jossa ympäristö tietää tilanteeni ja sen että olen hyvinkin terävä suustani tarpeen vaatiessa.
järjen puhumista negatiivisesti suhtautuvalle ympäristölle.
Ainut ketä sä konsultoit raskaudestasi on neurologisi.
Lopetat vaan yksinkertaisesti yrittämästä ja selittämästä; jos joku lähistölläsi ei ymmärrä selkeää puhetta, ei perusteluja eikä näkökantojasi, niin ei sitten ymmärrä.
Sä kuitenkin elät omaa elämääsi, raskaus ja lapsi on sinun eikä ystävä/tuttavapiirin. Joku voi vetää herneet nenään, mutta niin siinä tulisi joka tapauksessa käymään. Ongelma ei siis ole sinun. Voimavarasi voit käyttää ihan muuhun.
Eikö.
Mitä kuuntelet ystävääsi. Todella ymmärtämätön nainen. Miten viitsit edes olla hänen ystävänsä? Itselläni kouristuksia tuottava sairaus, vaikka ei epilepsia. Sairauteni on kyllä hoidossa eikä yleensä tuota minulle vaivaa enää. Kaksi lasta eikä kukaan ole koskaan sanonut etten sopisi lapsen äidiksi. Jos et voi imettää niin annat korviketta. Se on niin yksinkertaista. Jos sinulla on mitään auraoireita niin silloin vauvan voi laittaa koppaan/sänkyyn/maahan ajoissa ennen kohtausta. Itse kannan aina ulkona ollessani puhelinta, jos kovempia oireita tulisi voisin soittaa apua. Ole ihan rauhassa asian kanssa. Et ole kelvoton äidiksi tuon vuoksi, jota kerroit.
Ei missään muissa asioissa ole ennen ollut tuollainen, siksi minua suoran sanoen järkytti kuulla noita hänen puheitaan. En käsitä mistä tuo asenne tulee, ehkä se on vain tietämättömyyttä, pelkoa, jne, mutta kun hän ei suostu kuuntelemaan asiallista selitystä siitä mistä epilepsiasta todella on kyse niin se todella alkaa raivostuttaa.. Juu ja mitä noihin kohtauksiin tulee, niin onneksi olen niitä saanut vain öisin. Vaikka ainahan on periaatteessa mahdollista saada kohtaus päivälläkin, tietenkin jos jokin ennakkotunne tulee niin lapsi heti maahan, koppaan, tms, ja puhelin kulkee minulla aina mukana muutenkin, se tuo tietyn turvallisuuden tunteen kun tietää että jos saan kohtauksen päivällä jossakin ja siitä tokenen voin soittaa jonkun hakemaan, yleensä kun kohtauksen jälkeen oloni on vähän sekava niin ei ole kiva ajatus että pitäisi kotiin yksin hoippua..
aihe.
Ihan omia juttujasi nyt alat kirjaamaan ylös. Kaikkia näitä tuntoja ym.
Eihä'n saisi etukäteen tehä silleen, jos ei ole puhunut aiheesta tutorin kanssa, mutta kuulostais hyvältä aiheelta!
Epilepsia raskauden esteenä-tuntemuksia xxxx ja xxxx...voiko epileptikko hankkia....
lääkitysxxxx joku sellanen kysymys.