Miksei kukaan kertonut ?

äimistellä, miksi VÄSYMYS ja MASENNUS palstalle kirjoitellaan että masentaa väsyttää tämä vanhemmuus, niin kannattaisiko ehkä jättää tämän palstan lukeminen väliin?

Ite olen miettiny samankaltasia nyt 6,5kk ikäsen vauvan vanhempana. Ehdottomasti pitäs neuvolassa kertoa mitä se arki ja realismi vauvan kanssa on! Meillä synty tammikuussa esikko ja pari kertaa käytiin neuvolan perhevalmennuksissa, toisessa näytettiin synnytysvideo ja toisessa oli imetysneuvoja paikalla ja se oli siinä :-o Olis ollu kyl paikallaan vaikka pari kolme kertaa ainakin kertoa tulevasta nimenomaan sen jaksamisen yms. kannalta.

Että ei ne vauvat näytä samalta kun vaippamainoksessa, ei ne nuku suloisesti tuhisten omassa sängyssä mobilen pyöriessä, ei viihdy yksikseen lelukaaren alla uusien lelujen alla jne jne.. Listaa vois jatkaa.. Vaikka olen alusta saakka suhtautunu normi järjellä vauvan tulemiseen enkä odotellu liikoja; on elämä vauvan kanssa lyöny laudalta lähes kaikki luulot!

En olis koskaan voinu kuvitellakkaan kuinka kiinni sitä on pienessä pötkylässä! Just kun saa leväytettyä hesarin auki ja kaffe höyryää kutsuvasti kupissa, alkaa kitinä. Just kun pitäs laittaa pyykit kuivumaan, tulee pee housuun ja pitkin potkuhousuja. Just kun istahdat sohvalle töllön ääreen nukutettuasi tunnin pilttiä, mukula herää ja huutaa kahta äänekkäämmin. Perhana mitään ei saa tehtyä rauhassa alusta loppuun, edes itse käydä peellä.

Jostain tommosesta pitäs kertoa sen sijaan että lyhyesti todetaan elämän muuttuvan kun lapsi tulee taloon. Ettei tulis niitä turhia kuvitelmia kuinka kivaa ja ihanaa se on kun vauva syntyy. Vaikka tietenkin se on ihanaa saada jälkikasvua :-) Mutta se todellisuus sen jälkikasvun kanssa...

Mäkin ajattelin että sit kärräillään kauppakeskuksissa ja missä lie kun nyt kerta 'aikaa on', enpä tienny kuinka väärässä olis. Meillä piltti sattuu olemaan sanoisinko hieman vaativaa mallia. Vaunuissa ei ole oikeen koskaan kiinnostanu olla eikä etenkään nukkua ulkona, vaikka miten koitat lenkittää raikkaassa ilmassa ja hytkyttää, vauva vaan karju pää punasena. Autossa karjuttiin, kylässä karjuttiin, kotona karjuttiin. Herättiin karjumaan kesken unien..

No, tuttihan pelastaa? Eipä pelastanu, vauva kun ei huolinu tuttia vaikka kuin koitettiin. Empä tienny sitäkään ettei kaikki vauvat syö tuttia vaan nyt tiedän. Tämmösiä pikku juttuja sitä oppii ajan myötä.

Vaikka meitä on kaksi aikuista eli lapsen vanhemmat ja ollaan täysjärkisiä, rauhallisia ja muutenkin kunnon veronmaksajia, mä sanon että välillä ollaan molemmat ihmeissään koiraa myöten. Että tämmöstäkö tää nyt sit olikin?? On semmosiakin hetkiä kun ei meinaa jaksaa enää sekuntiakaan vauvan huutoa ja kaikki on yhtä dadaa. Kummasti sitä on pinna alkanu venyy kun ei muutakaan voi.

On karissu kaikki ennakkoluulot ja odotukset vauvan hoidosta yms. Ettei se ihan niin mene et laitetaan vauva sänkyyn ja sanotaan hyvää yötä ja sit kaikki nukkuu aamuun saakka makeasti :-DD Tossa toisella puolella joku kyseli että miten saa vauvan nukahtamaan siten että vaan laittaa vauvan sänkyyn ja sit se nukahtaa.. Mä haluan nähdä sen vauvan joka tosiaan ottaa unirätin kainaloon ja hyppää pinnasänkyyn huutaen hyvät yöt vanhemmille.. Tämmösiä mitään ei kerrota neuvolassa vaikka ehkä syytä olis?

Niin tai näin, oma asenne muutos on ollu kaiken a ja o. Alussa hiersi aika lailla mutta sen jälkeen kun asennoitu niin että vauva on se minkä mukaan mennään ja järjestetään olosuhteet sen mukaan, on alkanu kummasti helpottaa. Otettiin pinniksestä yksi laita pois ja se sänkyyn kiinni ettei tarvi nousta yöllä erikseen syöttää, paljon helpompi niin. Lähdetään ajoissa kotiin/lähetään vieraat ajoissa kotiin ja iltapuurot on aina samaan aikaan jonka jälkeen nukutusrituaalit, jo helpotti elämää. Päikkärit hoidetaan sisällä sen sijaan että huudatetaan vaunuissa, toimii paremmin (joskaan ei aina). Menee se näinkin :-)

Loppujen lopuksi on ollut ihanaa ja yllättävän nopeesti ne huonot jutut tuntuu unohtuvan. Niin nopeesti että seuraava on jo tilauksessa! Jospa seuraava on vähän helpompi? Tai sitten ei, kaikki kuuluvat olevan omia yksilöitään ;-)

Tsemppiä joka tapauksessa kaikille! Mites se sanottiin, elämä on.

kaikille pakollinen nukkekoulutus ensin, ja jos sen läpäisee niin uskaltaa ja saa hankkia lapsen. Joku aika sitten oli tv:s tanskasta ohjelma lievästi kehitysvammaisesta parista, joiden piti hoitaa nukkea, joka käyttäytyi kuin oikea vauva ja kaikki hoitoon liittyvät asiat kirjautuivat "vauvaan " ohjelmoituun tiedostoon, miten tuli hoidettua.

Esim kuinka kauan itki ennen kuin apu, miten ruokailu ja kaikki... Sellainen olisi tosi hyvä "testi" monelle vauvasta haaveilevalle. Veikkaan, että useampi voi päättyä testin jälkeen koiraan tai kissaan. Keinovauva oli vielä aika vaativa ja niinhän ne vauvat usein ovat.

Ongelmia tulee vasta, jos toinen lapsi syntyy heti perään. Näin on ollut ainakin omalla kohdallani ja myös tyttäreni kohdalla. Kahden pikkulapsen äiti tarvitsee paljon apua. Käyn auttamassa tytärtäni säännöllisesti. Tyttäreni on 23vuotias ja hänellä on lapset vajaa 3v ja 1v. Tilanne menee kyllä ohi. Eivät lapset aina ole pieniä.

Ensi synnyttäjien ikä on nyt 30 vuotta.
Avioliitto kestää keskimäärin alle 10 vuotta.

Ja todella syyllisiä tähän ovat nuo vanhemmat jotka syntyivät 1940 - 1950 luvulla.
He eivät ymmärtäneet kasvatus vastuutaan ja kasvattivat näitä Barbiprinsessoja ja mammanpoika nyhveröitä jne...

Tietysti eivät kaikki ole näitä "pissisprinsessoja ja prätkähiiriä", mutta näkyvin ja kuuluvin osa ON.

Ei 48 tunnin työviikko, kehnot palkat ja huonot asunto olot, ole mitään nykynuorten vaikeuksiin ja ongelmiin nähden.

sellaisille jotka masentuvat tai ahdistuvat ei saisi antaa lapsia olleskaan, sun mielestäsi? niin, montakohan täydellistä jäisi jäljelle kun karsittaisiin epätäydelliset vanhemmuudesta? itselläni on huostaanotettu lapsi, ja kiitän Jumalaa hänestä. mieheni ei jaksanut vaan vaati että lapsi on laitettava hoitoon. mitaä itse olisit tehnyt sijassani, kaapannut laposen ulkomaille. niinpä niin, en ole "vahva" kuin sinä. valitan.

synnytti 9 lasta.
Ikä haitarilla 1939- 1964 siis äiti 21- 46v.
Ei itse hoitanut kakaroitaan (äidin nimike lapsille)
Meni aborttiin ja tehtiin sterilisaatio 47v. kun jälleen odotti. Ilmoitin etten ainakaan minä hoida enää yhtään vauvaa/pikkusisarusta, lähden kotoa, olin silloin 17,5 v. Neljä minua nuorempaa olin hoitanut täysin.

Lähdin sitten kotoa 19v, vaikka vanhempani ilmoittivat haettavansa poliisilla takaisin,
viimeinen yötyöni täytti niihin aikoihin 5.

Samat ihmiset tekevät ihan samat virheet aina ja ikuisesti välittämättä kenestäkään tai kenenkään neuvoista yhtikäs mitään. Se on yksi neula heinäsuossa joka virhestään oppii. Ei muuta kuin paksuksi, naimisiin ja yhtä nopeesti eroonkin ja samantein uudelleen naimisiin ja sitä rataa....

Ja kaikki vika on aina muissa kun suksi ei luista....lapsilla porskutellaan ja aina on itse syytyön. Oni on se ettei koskaa tee kakaroita eikä ala teppeleen kenenkään kanassa. Mikään ei ole kamalampaa kuin tapella kakaroita tai omaisuudesta!

Hmmm... kaikkeen on mahdotonta varautua. Meillä jo ensisynnytys meni melkolailla pieleen ja vauva oli huonokuntoinen vielä pitkään. (Vauva jäi vaikeasti ilman happea ja tuli monenmoista ongelmaa ja sairaalahoitoa.) Lisäksi yllätyin ex-mieheni kypsymättömyydestä. Luulin että 32-vuotias mies olisi ollut tukena, mutta toisin kävi. Hänen hermonsa olivat niin kireällä, että häntä ei voinut kertakaikkiaan jättää karjumaan vauvalle. En voinut kuvitella, että hän reagoisi huonoihin yöuniin kuten reagoi.
Ja lapset ovat niin erilaisia. Jotkut lapset sairastelevat enemmän tai on allergioita jne. jotka vaivaavat. Toisen lapsen kanssa meillä oli helpompaa. Lasten luonnekin voi olla kovin erilainen. Jotkut ovat tyytyväisempiä ja aurinkoisempia kuin toiset. Eli tulee niitä yllätyksiä väkisinkin ja joskus resurssit vaan loppuvat. Turha siitä on ketään syyllistää.

nautin elämästäni vaikka se onkin haasteellista nyt useamman lapsen äitinä. En halua pelotella ketään sillä haasteellisuudella, sillä uskon että haasteista kyllä selvitään ja etukäteen pelottelu on vain turhaa stressin lietsomista toiselle. Ei mullekaan kukaan etukäteen kertonut ihan suorin sanoin millaista on synnyttää tai minkä kaaoksen eka vauva tuo tullessaan tai mitä tapahtuu kun tekee kaksi lasta lyhyellä ikäerolla. Senhän takia netissä on nämä kaikki palstat jotta voi kysyä neuvoa kun vaikea tilanne tulee eteen ja silloin kyllä mieluusti jaan oman tietoni jos johonkin pulmaan jonkin vinkin tiedän.

Ja jos näen että jollakulla on vaikeuksia oman elämänsä hallinnan kanssa ja silti vauvakuumetta niin kyllä silloi sanon että kannattaa pistää ensin omat asiat järjestykseen ja sitten vasta miettiä sitä lapsientekemistä ja että kyllä elämä voi olla yhtä rikasta ja monipuolista ilman lapsiakin... ja sitten perustelen kuinka hän saa pitää oman vapautensa, syödä ruokansa lämpimänä, käydä vessassa rauhassa, puhumattakaan siitä että saa vapaasti matkustaa, mennä töihin miettimättä lastenhoitojärjestelyjä, harrastaa...

..eihän se kertominen auta jos ei ole koskaan joutunut heräämään parin tunnin välein. Jos ei suvussa ole ainoatakaan pikkuihmistä ja ystävät koostuvat lapsettomista baarituttavuuksista.
Ite oon kärsinyt neljä vuotta lapsettomuudesta jonka aikana oon saanut hoitaa 20minuuttia yhden tuttavan lasta ja joskus muistan että olisin laittanut serkun lapselle kengät jalkaan. Nyt kun odotan niin oon hoitanut poikaystävän kolmivuotiasta poikaa pari päivää yksin. eli poikapuolen oon tuntenut nyt puoli vuotta. :D voin sanoa että oon järkyttynyt.. Oon tosi herkkä tyttö ja tiedän että kaupassa huutaminen lapselle kyllä varmasti karaisee mutta kyllä tässä aletaan olla aika epätoivoisia.. vaikka siitä ei varmaan sais puhua. oman vauvan kanssa on ehkä helpompaa kun sitä uskaltaa kasvattaa.. mutta mistäs sitä tietää millanen vauva sieltä tulee ja millä tavalla tää perhe tähän muodostuu. oma masennus on kyllä häipynyt lapsettomuuden myötä mutta eihän sitä tiedä tuleeko vaikka synnytyksen jälkeen takas.. jos ne vauvat onkin jotain muuta kun millä on itteään pelotellut..
Osaako muuten joku sanoa onko kolmivuotiaat helpompia vai vaikeampia kuin vauvaikäiset?

Tiesin aika hyvin mitä odottaa kun lapsen saimme. Meidän lapsi on todella "helppo" lapsi jos niin voi sanoa. Hän on nukkunut yönsä läpi tosi pienestä lähtien ja nyt isompanakin on melkein aina tosi hyvällä tuulella. Kaikesta huolimatta sairastuin ssynnytyksen jälkeiseen masennukseen. Mitkään koulut ja tieto ei poista sitä tosiasiaa että ihan kuka tahansa äiti voi sairastua siihen. Synnytyksen jälkeinen masennus ei todellakaan johdu siitä etteikö olisi tiennyt millaista vauvan kanssa on. Minä en ole vähäänkään stressaantunut siitä että vauva sitoo tms. Minä en vain saa itse nukuttua vieläkään ilman lääkkeitä ja päivisin olen niin väsynyt että kaikki kodin askareet tekevät todella tiukkaa. Yöllä ei tule uni ja päivällä hoidan lasta. Kaikki asiat itkettävät ja välillä raivostuttavat. Pelkään olla yksin lapsen kanssa mutten toisaalta halua jättää häntä sekunniksikaan ilman minua. Pelkään todella paljon että lapselleni sattuu jotakin kamalaa ja omaa kuolemaani ajattelen päivittäin. Mitkään vanhempain kurssit eivät olisi tätä kohdallani ehkäisseet.
Juuri tuommoinen syyllistäminen on myös syy miksi avun hakeminen pelottaa. Lääkärillä olen kyllä käynyt mutta koskaan en ole siellä kertonut muusta kuin unettomuudesta ja että se väsyttää. Itsemurha ajatuksista en ole kertonut kenellekkään.

Varmaan on niitäkin vanhempia joille lapsen tuomat elämänmuutokset tulevat yllätyksenä ja lapsen sitovuuteen ei oltu valmistauduttu mutta kyllä masennuksessa on kyse ihan muista asioista eikä kukaan voi etukäteen päättää ettei siihen sairastuisi. Jos minulle olisi joku ennustaja kertonut etukäteen että sairastun niin olisin pitänyt hulluna. Meillä lasta yritettiin todella pitkään ja haraasti. Hoitojen myötä onnistuttiin saamaan oma käärö, se tekee omasta mielialastani vieläkin kipeämmän asian. Tuntuu ihan hirveältä että kaikkemme tehtiin että lapsi saatiin ja nyt minulla on näin paha olla. Rakastan lastani järjettömän paljon ja pelkään että hänelle tapahtuu jotakin mutta siitä huolimatta kaikki tuntuu mustalta ja pimeältä.

löytyy viisautta tästäkin maailmasta, nimittäin sitä ainoaa oikeaa viisauden lajia eli sitä jäliviisautta.

Moni asia menee ihmisillä jakeluun vasta oman kokemuksen kautta, joten turhaa ehkä ihmetellä, mikseivät esim sukulaisten "varoitukset" mene perille =)
Mutta itseäni auttoi huomattavasti kirja Musta tulee perhe, jonka tosin luin siksi, että itse odotin ja sain lapsen käytännössä yksin. Muillekin kuin yh-äideille tekisi hyvää silti lukea Even kirja, koska sieltä löytyi etukäteen loistavia käytänön vinkkejä vauva-ajan haasteisiin. Itse mm laitoin reilusti ennen laskettua aikaa päiväkaupalla ruokaa kotona, sitten pakastin ne pieniin annospurkkeihin ja todellakin tuli niille käyttöä...Ilman sitä varastointia en olis varmaan syönyt juuri mitään, juuri koskaan. Lapseni oli - ja on - melko "vaativa" eli edelleenkään meillä ei nukuta öin eikä päivin mutta vauhtia ja tahtoa riittää uhmaikäisellä. Käytännön vinkit ja ajatusten herättäminen olivat parasta kirjassa, suosittelen kaikille tuleville vanhemmille luettavasti!! myös isille...tietävät sitten, mitä kaikkea ihanaa he merkitsevät omalle perheelleen :)

mut masennus on yllättä kuin myös väsymys.
vaikka oisi nuori ihminen, masennus on raskauden aikana kuin myös raskauden jälkeen aikas yleistä ja sitä yritetään kaikein keinoin välttää..
väsymystä kokee jokainen niin, oisi ihme jos joku ei oisi koskaan väsynyt esim, lasten kanssa riehumisesta 8)
elämän ilon paras suola lapset vaikka ne väsyttää(lasten kanssa rihumisesta) tai vanhemmuus pistää masentaa, niiltä saa aitoo välittämistä ja rakkautta, ilman mitään pakottamista.
aina se pienen ihmisen vastuu on yllättävää mut rakastettava 8)

JOS kumpikin vanhemmista haluaa lapsen maailmaan on mahdollista päästä näistä yli. Tahto on tärkein. Muistakaa että lapset kasvattavat Teistä aikkuisia ja maailman kuva lasten myötä REALISTUU oikeaan uomaan. Oppii ymmärtämään ihmisen elämää ja mm. rakkautta.

Kova juttu on se, että jos on niin aikkuinen et pystyy kestämään lasten tuoman paineen vaikka niitä ei oo halunnutkaan maailmaan. Siinä tarvitaan kohtuullisesti lujuutta ja tahtoa. On täysin ymmärrettävää, että jotkut ihmiset jotka eivät ole halunneet lasta parisuhteeseen lähtevät siitä pois. Lapsi vie kaiken ajan ja huomion. Se on perheen kuningas joka tahtoo ja vanhemmat palvelee ja joustaa.

Mutta kait se lapsi sitten tuokin.

Älä tuomitse muista kirjoitusten perusteella. Kaikki eivät kerro kaikkea. Taustalla saattaa olla muutakin kuin valituksenhalua.