ADD-sairaus ja yliopiston pääsykokeet

Sairaus todettu

Aloin nyt ihan vakavasti miettiä että mikä on kun en pääse sisään tiedekuntaan. Kahtena edellisvuonna lukemisesta se ei enää ole ollut kiinni vaan en ole ehtinyt tehdä koetta loppuun viidessä tunnissa ja siksi jäänyt pari pistettä molemmilla kerroilla. Kävin neurologilla ja mulla todettiin ADD.

Onko tämä nyt sellainen vamma/haitta, josta voisi saada apuvälinettä käyttöön esim. tietokone tai lisäaikaa?

Tietenkin nyt kannattaa kysellä tiedekunnasta ja kyselenkin. En nyt ihan heinäkuussa viitti soitella ens vuoden kesäkuuhun liittyvää asiaa ja olisi kiva kuulla miten muilla samaa tautia sairastavilla on nuo pääsykokeet onnistunut.

8

3808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ADHD...

      Yliopistossa opiskelevana suosittelen harkitsemaan keskittymistä parantavaa lääkitystä esim. Concertaa. Itselläni oli aikanaan samanlaisia ongelmia ja lääkityksestä on ollut apua mm. koetilanteissa.

    • voipi

      parantua, ADDstä ei voi.

    • Ajatuksen aihetta

      Kyllä sinun kannattaa jo nyt soitella ja kysyä, mitä asiasta tiedekunnassa ajatellaan, ennen kuin rupeat valmistautumaan ensi vuoden pääsykokeisiin. Kysymys ei kuitenkaan ole pelkistä pääsykokeista, joten sinun kannattaisi miettiä myös sitä, kuinka pärjäisit itse opiskelussa ja - vielä tärkeämpää - työelämässä, jos oireesi ovat seuraavat:


      Thomas Brown kuvailee ADD (tarkkaamattomuushäiriö) tyypilliset oireet

      Häiriintyy helposti ulkoisestä ärsykkeestä
      Usein vaikeuksia seurata toisten antamia ohjeita
      Vaikeuksia keskittymiskyvyn ylläpidossa
      Vaikuttaa usein, ettei kuuntele, mitä sanotaan
      Taipumus kadottaa tavaroita
      Vaikeuksia organisoida päämäärätietoista tekemistä
      Usein siirtyy keskeneräisestä tekemisestä seuraavaan

      • ADD

        Kyllä se pisti ajattelemaan kun tällainen ilmeni, pahimpana tää nyt tällä hetkellä ilmenee pääsykokeissa kun ei ehdi keskittyä ja muutenkin ajatus sinkoilee stressitilanteessa ihan laidasta laitaan. Tiedän kuitenkin että pärjään opiskeluissa, se vaan on hyväksyttävä että saattaa joutua tekemään enemmän töitä kun muut. Olen opiskellut ko. aineesta avoimessa muutaman kurssin ja arvosanani on ollut 3-4. Tosin en nyt ole hirveän tyytyväinen noihin, mutta se vie oman ajan ennen kuin oppii yliopisto-opiskelun tavan. Lukion reaaliaineet suoritin että arvosanani oli 9-10. Kielistä sitten kirjoitin A:n ja B:n, koska ei vaan kiinnostanut ja eipä sitten tultu tehtyä niiden eteen mitään. Työelämässä tämä kyllä rajaa tiettyjä töitä pois, mutta tää tutkinto on sellainen että siinä on NIIN monta vaihtoehtoa, että mitä sitten voi tehdä.

        En aio tämän takia luovutta. Mitä siitä tulis jos kaikki joilla on joku vamma/haitta tms. ajattelisi että ei tule selviytymään elämästä ja jäisi kotiin makaamaan eikä edes yrittäisi toteuttaa unelmiaan.


      • Ajatuksen aihetta
        ADD kirjoitti:

        Kyllä se pisti ajattelemaan kun tällainen ilmeni, pahimpana tää nyt tällä hetkellä ilmenee pääsykokeissa kun ei ehdi keskittyä ja muutenkin ajatus sinkoilee stressitilanteessa ihan laidasta laitaan. Tiedän kuitenkin että pärjään opiskeluissa, se vaan on hyväksyttävä että saattaa joutua tekemään enemmän töitä kun muut. Olen opiskellut ko. aineesta avoimessa muutaman kurssin ja arvosanani on ollut 3-4. Tosin en nyt ole hirveän tyytyväinen noihin, mutta se vie oman ajan ennen kuin oppii yliopisto-opiskelun tavan. Lukion reaaliaineet suoritin että arvosanani oli 9-10. Kielistä sitten kirjoitin A:n ja B:n, koska ei vaan kiinnostanut ja eipä sitten tultu tehtyä niiden eteen mitään. Työelämässä tämä kyllä rajaa tiettyjä töitä pois, mutta tää tutkinto on sellainen että siinä on NIIN monta vaihtoehtoa, että mitä sitten voi tehdä.

        En aio tämän takia luovutta. Mitä siitä tulis jos kaikki joilla on joku vamma/haitta tms. ajattelisi että ei tule selviytymään elämästä ja jäisi kotiin makaamaan eikä edes yrittäisi toteuttaa unelmiaan.

        Olisiko tuohon tiedekuntaan mahdollista päästä opiskelemaan ilman pääsykoetta esimerkiksi silloin, kun on suorittanut tietyn määrän kursseja tarpeeksi hyvin arvosanoin avoimessa yliopistossa? En tiedä tuosta "väylän kautta" kulkemisesta paljonkaan, mutta ehkäpä sinun kannattaisi kysyä sieltä tiedekunnasta. Ehtisit suorittaa talven aikana vaikka mitä, ja opiskelutapakin kehittyisi siinä samassa. Olisiko tässä ideaa?


      • ADD
        Ajatuksen aihetta kirjoitti:

        Olisiko tuohon tiedekuntaan mahdollista päästä opiskelemaan ilman pääsykoetta esimerkiksi silloin, kun on suorittanut tietyn määrän kursseja tarpeeksi hyvin arvosanoin avoimessa yliopistossa? En tiedä tuosta "väylän kautta" kulkemisesta paljonkaan, mutta ehkäpä sinun kannattaisi kysyä sieltä tiedekunnasta. Ehtisit suorittaa talven aikana vaikka mitä, ja opiskelutapakin kehittyisi siinä samassa. Olisiko tässä ideaa?

        Tuonne ei sellaista ole, mutta avoimen kautta suoritetuista opinnoista saa lisäpisteitä. Niitä ajattelin nyt keskittyä keräämään talven aikana ja ne kun saa, niin se on jo niin iso osa sitä kokonaispistemäärästä, että helpottuu homma huomattavasti.


    • 16 v tyttö

      ADD on ehkä enemmänki luonteenpiirre ku sairaus ja jos sitä tahtoo lievittää joissain tilanteissa niin siihen voisi toimia esim. ritalin.

    • zumbazamba

      ADD / ADHD on aivojen välittäjäaineiden toiminnallisuuden erilaisuudesta johtuva ominaisuus (häiriö).

      LÄÄKITYS

      Lääkitys ei ole ainoa keino, eikä kaikki edes lääkkeitä tuohon vaivaan saa, mutta se riippuu täysin siitä kuinka vaikea häiriö on ja mitä liitännäisiä siihen liittyy (useimmat sairastavat masennusta ja univaikeuksia tuon lisäksi).

      Masennuslääkkeet ja rauhoittavat voivat auttaa, mutta niiden toimivuus on erittäin yksilöllistä (minulla reseptinä venlafaxin depot, on auttanut vähän keskittymiseen ja masennusta poistanut sitäkin tehokkaammin. Univaikeuksiin tenox, joka auttaa hyvin myös keskittymiseen & rauhottumiseen jos otan aamulla tai päivällä).

      Sitten on taas näitä stimulantteja esim amfetamiinijohdannaiset, ne eivät sovi kaikille, vaikutus voi olla jopa päinvastainen, niihin on myös hyvin vaikea saada reseptiä (lievästä adhd:sta kärsivät eivät sitä saa).

      TARKKAAVAISUUSHÄIRIÖ EI TARKOITA SAMAA KUIN TYHMÄ

      Tarkkaavaisuushäiriö ei todellakaan tarkoita etteikö henkilö voisi olla älyllisesti lahjakas! Pitää vaan löytää käytännön keinoja kuinka selvitä elämästä kyseisen ominaisuuden kanssa (etsi apua psykologilta/psykiatrilta, kirjallisuudesta, internetistä, muilta kohtalontovereilta). Tarkkaavaisuushäiriöstä voi onneksi olla myös hyötyä: monet adhd-ihmiset ovat hyvin omalaatuisia, taiteellisia, luovia ja kekseliäitä selviytyjiä kaikesta elämänsä kaaoksesta huolimatta.

      OTA YHTEYTTÄ KOULULLE JA PSYKOLOGIIN / PSYKIATRIIN tms.

      Ota yhteyttä koululle pääsykoetilanteen järjestelyistä. Tarkkaavaisuushäiriö on todellakin sellainen haitta jolla luulisi edes jotain avitusta koetilanteeseen saavan. En tiedä mikä politiikka korkeakouluilla on mutta toisen asteen koulutuksissa ainakin ymmärretään opiskelijaa tässä asiassa. Voit kysyä neuvoja vaikka psykologilta, hän auttaa ja neuvoo kuinka selviytyä niin pääsykokeista kuin missä tahansa muussakin mieltä askarruttavassa asiassa.

      Älä välitä mitä muut sanovat että "ei kannata mennä, et jaksa / pärjää". Jos TODELLA olet kaikin tavoin innostunut alasta jolle pyrit, uskon että pärjäät. Opiskelu voi toisinaan olla todella rankkaa, mutta juju onkin siinä että oma intohimo saa toisinaan tarkkaavaisuushäiriöisenkin ylittämään itsensä oikein kunnolla. Kun oikeasti nauttii siitä mitä tekee, voi siitä selviytyä.

      Omakohtaisia kokemuksia...

      Itse kärsin tarkkaavaisuus- & ylivilkkaushäiriöstä ja olen sen lisäksi vakavasti masentunut, jonka tajusin vasta lukioaikana, mutta kukaan ei ottanut asiaa hoitaakseen tai tutkiakseen ennen kuin nyt 5 vuotta myöhemmin. Vihdoin olen kuitenkin helpottunut siitä että sain diagnoosin. Diagnoosiin liittyvästä älykkyysosamäärätestistä sain 126 pistettä (Normaalitasoa korkeampi ÄO). En olekkaan luuseri vaikka sellaisen leiman koulussa sain, olen vain hieman erilainen kuin muut ja yritän löytää omat keinoni kuinka selvitä jokapäiväisestä elämästä!

      Olin hyvin katkera siitä etten saanut minkäänlaista konkreettista apua koulussa vaikka sitä hain. Tiesin että olen keskivertoa älykkäämpi, mutta silti en pärjännyt niin hyvin kuin muut. ADHD:tani ei huomattu koulussa koska a) olin tyttö b) olin erittäin lahjakas taide- ja musiikkiaineissa, sekä biologiassa ja maantiedossa. Lahjakkuuteni kompensoi adhd:n aiheuttamia ongelmia, joten ajateltiin että ei minulla voi olla mitään tarkkaavaisuushäiriötä! Silti esimerkiksi seuraavat aineet: fysiikka, kemia, matikka; ruotsinkieli ym. menivät todella huonosti.

      Kolmantena vuotena laskin todistuksestani 25 reputettua kurssia eikä koululla ollut resursseja järjestää tukiopetusta (yksi ainoa tukiopetustunti ennen koetta ei paljoa pelastanut).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3644
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1981
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      226
      1323
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      134
      1196
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      100
      1063
    6. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      109
      1045
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      70
      1010
    8. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      974
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      965
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      876
    Aihe