Olen vuosia seurannut täällä koskella keskenkasvuisten mopoilua ja ihmettelen suuresti että missä on vanhempien vastuu ja välittäminen??? Meno on mennyt aina vaan villimmäksi. Jatkuvasti ajetaan pitkin jalkakäytäviä, kevyenliikenteen väyliä ja metsiä. Osa menopeleistä on selvästi viritettyjä. Eräänkin päiväkodin ohi kaahataan kevyenliikenteen väylää niin lujaa että koskahan sattuu vahinko... Lisäksi monissa mopoissa on aivan järkyttävä ääni. Ei paljon näy vaikuttavan vaikka laissakin sanotaan että taajamassa on kiellettyä ajo joka on häiritsevää ja tarpeetonta.
Asiasta on tehty (muutkin kuin minä) poliisille lukuisia huomautuksia, mutta kun poliisinkin resurssit ovat mitä ovat, niin eivät aina Koskelle ehdi mopoilijoita kyttäämään. Peräänkuulutankin vanhempien vastuuta. Turha selitellä että haluaisi lapsensa mopoilua vahtia mutta ei pysty! Kyllä pystyy jos haluaa! Ei muuta kuin joskus kylälle kyttäämään että miten se "kullanmuru" siellä ajelee. Ja jos ajelee miten sattuu, niin ei muuta kuin avaimet pois aina kuukaudeksi kerrallaan! Kyllä alkaa liikennesääntöjen noudattaminen maistumaan kun joutuu menemään kylille polkupyörällä tai linja-autolla, eikä pääse mopoilemaan.
Kaikista tyrmistyttävintä on, kun vanhemmat antavat noin kuusi-vuotiaan pikkupojan ajaa yksin motocross-pyörällä vesitorninmäen metsissä!!! Ei paljoa liiku niidenkään vanhempien päässä!
Eli vanhemmat, te olette vastuussa sitä miten alaikäiset lapsenne ajavat! Onneksi mopokortin hankkiminen hankaloituu ja kallistuu.
Vastuutonta mopoilua!!!
47
2108
Vastaukset
- on kyllä
mutta eiköhän se siitä rauhoitu, kun jollekin käy pahasti. Onhan nähty niin moneen kertaan, ettei viranomaisia ja vanhempia oikeasti kiinnosta ennen kuin se iso pipi sattuu jollekin.
- nevari
Ei mun mopossa oo avaimia lol
- todella
ettei se yksikään kykene saamaan sitä poikaansa aisoihin. Keskellä päivää rantatiellä, tyttö kyydissä, kiihdyttää päin vastaantulijoita.
Kotikasvatus????? Luottamus vanhempaan mennyt.- talteen
ja tänne näkyviin.. Eiköhän ala vanhemmatkin löytymään..
- tuntuu
talteen kirjoitti:
ja tänne näkyviin.. Eiköhän ala vanhemmatkin löytymään..
että täällä ei kaikilla ole edes omaa elämää jos aletaan kynän ja paperin kanssa kulkemaan kylällä ja hiiviskeleen puskissa mopoja kyttäämässä :'DDDDDDD
- mopopoika92222222222222
kyllä autoilijatkin voisivat välillä miettiä. mopolla esim. jämsään päin pimeään aikaan ajaessa autoilijat eivät vaivaudu ottamaan pitkiä ajovaloja pois päältä vaikka näkevät mopon tulevan vastaan! siinä sokaistuu valoista ja syntyy vaaratilanteita.
- olla.
että varmaan jättää ihan vittumaisuuttaan pitkät valot päälle
- jes!!1 hyvä idea
olla. kirjoitti:
että varmaan jättää ihan vittumaisuuttaan pitkät valot päälle
NYT KAIKKI VIHKOJEN JA KYNIEN KANSSA PUSIKOIHIN KYTTÄÄMÄÄN JOS JONKUN MOPO LIIKKUU YLI 50km/h !!!!111 :DDDDD kato sopikaa oikee vuorot ja jaatte alueet eiköhän se sillä selviä. ottakaa varalta 2 vihkoo ja kaikki. terotinkin kannattaa ostaa kun ihan varmaan kynä kuluu voi herranjestas
- mopoilijat
olla. kirjoitti:
että varmaan jättää ihan vittumaisuuttaan pitkät valot päälle
pimeällä valot päällä, niin vastaantuleva autoilijakin näkee teidät ja laittaa ne lyhyet päälle.
- jookylläniin
mopoilijat kirjoitti:
pimeällä valot päällä, niin vastaantuleva autoilijakin näkee teidät ja laittaa ne lyhyet päälle.
no halooo, ehkä kaikilla mopoilijoilla ne valot on päällä ajaa ?
- sinullekin
jookylläniin kirjoitti:
no halooo, ehkä kaikilla mopoilijoilla ne valot on päällä ajaa ?
Mitäpä jos alkaisit kuunnella sitä opettajaa äidinkielen tunneilla.
- vinkuvonku : D
sinullekin kirjoitti:
Mitäpä jos alkaisit kuunnella sitä opettajaa äidinkielen tunneilla.
ajetaa mite halutaa ja sit ku poliisit pysäyttää nii vituttaa
- poikien uhmaa
vinkuvonku : D kirjoitti:
ajetaa mite halutaa ja sit ku poliisit pysäyttää nii vituttaa
:D
Uskovat olevansa maailmannapa ja kun kukaan ei sitä ymmärrä. On niin vaikeeta. Pitäähän se johonkin purkaa.
Kyllä se pojat siitä. Parta alkaa kasvaa ja muutenkin miehistytte ja... toivottavasti järkiinnytte. - sama ilmiö
poikien uhmaa kirjoitti:
:D
Uskovat olevansa maailmannapa ja kun kukaan ei sitä ymmärrä. On niin vaikeeta. Pitäähän se johonkin purkaa.
Kyllä se pojat siitä. Parta alkaa kasvaa ja muutenkin miehistytte ja... toivottavasti järkiinnytte.Olen huomannut yleisöpalstoista, että samanlainen "mopo-ilmiö" on muissakin kunnissa.
Ennen vanhaan asuttiin enemmän maaseutumiljöössä ja huristeltiin mopolla metsiköissä - jos vain sellainen ylellisyys oli. Nyt ne ajopelit on väistämättä kaupungeissa, joissa tietysti pitäisi huomioida muutkin ihmiset ja autot.
Minäkin liikun aika paljon jalkaisin ja pyörällä, eikä kohdalle ole osunut mitään ikäviä tilanteita mopojen takia, toivottavasti ei tulekaan. - kunniaan
sama ilmiö kirjoitti:
Olen huomannut yleisöpalstoista, että samanlainen "mopo-ilmiö" on muissakin kunnissa.
Ennen vanhaan asuttiin enemmän maaseutumiljöössä ja huristeltiin mopolla metsiköissä - jos vain sellainen ylellisyys oli. Nyt ne ajopelit on väistämättä kaupungeissa, joissa tietysti pitäisi huomioida muutkin ihmiset ja autot.
Minäkin liikun aika paljon jalkaisin ja pyörällä, eikä kohdalle ole osunut mitään ikäviä tilanteita mopojen takia, toivottavasti ei tulekaan.Tuskinpa mitään ongelmaa olisikaan, jos nämä koltiaiset ajelisivat liikennesääntöjen edellyttämällä tavalla. Niin kuin suurin osa varmasti tekeekin. Sitten on näitä muutamia jermuja, jotka hurjastelevat kävelyteillä ja muutenkin liikkuvat kuin eivät olisi koskaan mistään säännöistä kuulleetkaan. He pilaavat "miehekkäällä" menollaan koko porukan maineen. Kannattaisi varmaan nuorten itsensäkin ottaa tämmöiset jullikat sakin puhutteluun.
- "kriisihän"
poikien uhmaa kirjoitti:
:D
Uskovat olevansa maailmannapa ja kun kukaan ei sitä ymmärrä. On niin vaikeeta. Pitäähän se johonkin purkaa.
Kyllä se pojat siitä. Parta alkaa kasvaa ja muutenkin miehistytte ja... toivottavasti järkiinnytte.ei ihan kaikilla oireile niin pahana, mutta joillakin se näkyy tuollaisena lapsellisena uhoamisena. Näyttämisen halu on kova. Jos ei ennen, niin armeija kasvattaa. Kyllä pojiltakin hymy hyytyy ja äitee tulee ikävä.
- Avaimet pois!
"kriisihän" kirjoitti:
ei ihan kaikilla oireile niin pahana, mutta joillakin se näkyy tuollaisena lapsellisena uhoamisena. Näyttämisen halu on kova. Jos ei ennen, niin armeija kasvattaa. Kyllä pojiltakin hymy hyytyy ja äitee tulee ikävä.
Kyse ei ole lapsellisesta uhoamisesta, vaan valtakunnanlaajuisesta ilmiöstä nimeltä VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS! Vanhemmat eivät välitä, eivätkä halua nykyään kasvattaa lapsiaan, vaan työntävät kersat kaduille häiriköimään pois omista jaloista ja silmistä.
Ei välitetä omista lapsista edes sen vertaa että seurattaisiin jälkikasvun menoa maailmalla. Huomaahan sen kaikesta muustakin, roskaamisesta, graffiteista, rikoksista jne... Harvassa ovat ne perheet joissa lapsilla on rajat ja rakkaus tasapainossa. Nämä lapset tunnistaa siitä että he ovat kohteliaita, ottavat huomioon kanssaihmiset eli noudattavat sääntöjä ja lakeja, eivätkä roiku yömyöhään kylillä häiriköimässä muita ihmisiä. - olisko..
Avaimet pois! kirjoitti:
Kyse ei ole lapsellisesta uhoamisesta, vaan valtakunnanlaajuisesta ilmiöstä nimeltä VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS! Vanhemmat eivät välitä, eivätkä halua nykyään kasvattaa lapsiaan, vaan työntävät kersat kaduille häiriköimään pois omista jaloista ja silmistä.
Ei välitetä omista lapsista edes sen vertaa että seurattaisiin jälkikasvun menoa maailmalla. Huomaahan sen kaikesta muustakin, roskaamisesta, graffiteista, rikoksista jne... Harvassa ovat ne perheet joissa lapsilla on rajat ja rakkaus tasapainossa. Nämä lapset tunnistaa siitä että he ovat kohteliaita, ottavat huomioon kanssaihmiset eli noudattavat sääntöjä ja lakeja, eivätkä roiku yömyöhään kylillä häiriköimässä muita ihmisiä.oiskohan tämä nyt sitä että teillä itellänne on jäänyt oma nuoruuden hauskuus ja jännitys väliin ja nyt vittuuntuneina ja kateellisina yritätte kiskoa nuorisosta kaiken mahdollisen asian josta vaan voi saada valitusta aikaseks.
- tuntuu..
olisko.. kirjoitti:
oiskohan tämä nyt sitä että teillä itellänne on jäänyt oma nuoruuden hauskuus ja jännitys väliin ja nyt vittuuntuneina ja kateellisina yritätte kiskoa nuorisosta kaiken mahdollisen asian josta vaan voi saada valitusta aikaseks.
että tämä mopoporukka lukee myös näitä keskusteluja ja vaikuttaa siltä että osittain piruillakseenkin ajelevat jalkakäytävillä ja muutenkin miten sattuu. asialle ei sinänsä ole mitään tehtävissä, eihän poliisia kiinnosta ja ei niillä rekisterinumeroilla mitään tee, eli mielestäni tämäkin palsta on aivan turha ei tällä mitään muutosta saada aikaan. tai mikäs siinä jos se helpottaa että täällä saa itkeä
- nuorena
olisko.. kirjoitti:
oiskohan tämä nyt sitä että teillä itellänne on jäänyt oma nuoruuden hauskuus ja jännitys väliin ja nyt vittuuntuneina ja kateellisina yritätte kiskoa nuorisosta kaiken mahdollisen asian josta vaan voi saada valitusta aikaseks.
ajeltiin ja mentiin, mutta ei näin törkeesti kuin mitä tänä päivänä! Ei mulla ainakaan ole mitään sitä vastaan vaikka ajelisivat sataakahtakymppiä, kunhan tekevät sen AJOVÄYLÄLLÄ ja niin etteivät häiritse muita ihmisiä! Ei ennen, vaikka mopotkin oli jo keksitty, ihan tosi, ajeltu kuin kusipäät kevyenliikenteen väylillä ihmisiä kumoon! Tämä holtiton ajotapa ja käyttäytyminen on tullut vapaan kasvatuksen ja sen myötä, kun jo termospullon kokoisille kersoille ostetaan omat mopot. Hauskaa voi pitää ja olla nuori ilman että koko ajan häiritsee ihmisten normaalia elämänmenoa, eiks vaan?
- mopoilija22
nuorena kirjoitti:

ime vittu munaa vikisevä homo. tommoinen yleistäminen on perseestä itsellänikin on mopo mutta en ajele sillä miten sattuu. tuo että kaikki muka ajaisivat kävelyteillä on paskapuhetta.
- ensin....
mopoilija22 kirjoitti:
ime vittu munaa vikisevä homo. tommoinen yleistäminen on perseestä itsellänikin on mopo mutta en ajele sillä miten sattuu. tuo että kaikki muka ajaisivat kävelyteillä on paskapuhetta.
lukemaan ja kirjoittamaan. Tule sitten uudestaan kiroilemaan. Ei ollut mitään mainintaa, että kaikki mopoloijat ajavat miten sattuu. Selvästi puhuttiin vain niistä, jotka ajelevat mopoilla kävelyteillä.
Sinä se paskiainen olet lukutaidottomuuttasi tullut tänne valheita levittelemään. Ei kukaan ole syyttänyt kaikkia mopoilijoita mistään.
Eli olisiko sinun aika mennä vikisemään jonnekin muualle häiritsemästä keskustelua? - sitten
ensin.... kirjoitti:
lukemaan ja kirjoittamaan. Tule sitten uudestaan kiroilemaan. Ei ollut mitään mainintaa, että kaikki mopoloijat ajavat miten sattuu. Selvästi puhuttiin vain niistä, jotka ajelevat mopoilla kävelyteillä.
Sinä se paskiainen olet lukutaidottomuuttasi tullut tänne valheita levittelemään. Ei kukaan ole syyttänyt kaikkia mopoilijoita mistään.
Eli olisiko sinun aika mennä vikisemään jonnekin muualle häiritsemästä keskustelua?ajoi myllyn yläpuolella taas pari mopopoikaa, joilla flikat kyyrissä. Toinen tajusi pysähtyä siihen penkin tykö odottelemaan, mutta se toinen pari tuli suoraan kohti, jäi 2 cm tilaa vas. kyynärpään ja skuuterimopon peilin väliin. Kyllähän kun tällaseen reilu satakiloseen osuu, niin varma on että skuutterikin lentää - toivottavasti ei jokeen, ja varma on että sattuu kyllä omaan kyynärpäähän perkuleesti
- je
sitten kirjoitti:
ajoi myllyn yläpuolella taas pari mopopoikaa, joilla flikat kyyrissä. Toinen tajusi pysähtyä siihen penkin tykö odottelemaan, mutta se toinen pari tuli suoraan kohti, jäi 2 cm tilaa vas. kyynärpään ja skuuterimopon peilin väliin. Kyllähän kun tällaseen reilu satakiloseen osuu, niin varma on että skuutterikin lentää - toivottavasti ei jokeen, ja varma on että sattuu kyllä omaan kyynärpäähän perkuleesti
No moro :D onko teillä vähän tylsä elämä ku valitatte ja uikutatte noista mopoista. Sillä ei vittu oo mitään merkitystä kulkeeko se mopo 45, 50 tai vaikka 80. tiedän kyllä kokemuksesta ku itse vielä muutama vuos sitten ajelin tuossa kylällä viritetyllä vehkeellä. Te ihmiset jotka täällä valitatte ette ole saaneet omia lapsia aikoinaan kuriin ja nyt narisette täällä ku muitten lapset tekee sitä ja tätä. Lopettakaa toi ruikutus ja antakaa tyttöjen ja poikien ajella...
- on se VÄHÄN
je kirjoitti:

ERI ASIA törmääkö jalankulkijaan 45 vai 80 kilometrin tuntinopeudella!!!! Varsinkin kun noilla mopoilla näköjään ajellaan nykyään melkein pelkästään kevyenliikenteen väylillä!!!!
- jeijjs
on se VÄHÄN kirjoitti:
ERI ASIA törmääkö jalankulkijaan 45 vai 80 kilometrin tuntinopeudella!!!! Varsinkin kun noilla mopoilla näköjään ajellaan nykyään melkein pelkästään kevyenliikenteen väylillä!!!!
se on ihan sama noilla muovi mopoilla ajaako 45 vai 80 päälle. siihen mopoiliaan sattuu varmasti enemmän. ja onko joku nyt ajanu jonku päälle ees. :D kukaan ei ole jääny mopon alle minun muistini aikaan. oisit kasvattanu kakaras oikein aikoinaan nii pysyis turpa varmaan ummessa mutta ku ei omia saanu aisoihin nii yritetään muitten...
- nyt niin kovaa,
jeijjs kirjoitti:
se on ihan sama noilla muovi mopoilla ajaako 45 vai 80 päälle. siihen mopoiliaan sattuu varmasti enemmän. ja onko joku nyt ajanu jonku päälle ees. :D kukaan ei ole jääny mopon alle minun muistini aikaan. oisit kasvattanu kakaras oikein aikoinaan nii pysyis turpa varmaan ummessa mutta ku ei omia saanu aisoihin nii yritetään muitten...
niin kovaa että! Jos kerran "muovimopolla" päälle ajo ei satu, siitä vaan pyydät jonkun kaverisi ajamaan päälle, sittenpähän päästään sustakin taliaivosta eroon!
- joojooojoojooo
nyt niin kovaa, kirjoitti:
niin kovaa että! Jos kerran "muovimopolla" päälle ajo ei satu, siitä vaan pyydät jonkun kaverisi ajamaan päälle, sittenpähän päästään sustakin taliaivosta eroon!
Onpas sulla suuri suu. jos mopo iässä olisin ja tietäisin kuka olet varmaa ajaisin sun päälles. Tollasia idiootteja jämsänkoski ei kaipaa. muuta pois jos häiritsee.
- Hei hulinaa
je kirjoitti:
No moro :D onko teillä vähän tylsä elämä ku valitatte ja uikutatte noista mopoista. Sillä ei vittu oo mitään merkitystä kulkeeko se mopo 45, 50 tai vaikka 80. tiedän kyllä kokemuksesta ku itse vielä muutama vuos sitten ajelin tuossa kylällä viritetyllä vehkeellä. Te ihmiset jotka täällä valitatte ette ole saaneet omia lapsia aikoinaan kuriin ja nyt narisette täällä ku muitten lapset tekee sitä ja tätä. Lopettakaa toi ruikutus ja antakaa tyttöjen ja poikien ajella...
"Lopettakaa toi ruikutus ja antakaa tyttöjen ja poikien ajella... "
Kovastihan ne tytöt ja pojat on viime kuukausien aikana ajelleetkin. Joka viikko on muutama tapaus, kun kaahataan (usein kännissä) autolla itseltä tai kavereilta henki pois. Näistä vastuuntunnottomista mopon virittäjistä ja kännissä ajelijoista kasvaa sitten näitä vastuuntunnottomia rallimiesautoilijoita. Tänään näin viimeksi, kuinka känninen nuorimies rysäytti nurin mopollaan. Peilit ja kahvat katkeili. Kaveri totesi, että "hyvä skootteri särkyi" ja jatkoi ajoaan. Särkyyhän ne skootterit autot ja kallot tällä menolla, mutta ei ruikuteta. Antaa mennä vaan! - ********************
Hei hulinaa kirjoitti:
"Lopettakaa toi ruikutus ja antakaa tyttöjen ja poikien ajella... "
Kovastihan ne tytöt ja pojat on viime kuukausien aikana ajelleetkin. Joka viikko on muutama tapaus, kun kaahataan (usein kännissä) autolla itseltä tai kavereilta henki pois. Näistä vastuuntunnottomista mopon virittäjistä ja kännissä ajelijoista kasvaa sitten näitä vastuuntunnottomia rallimiesautoilijoita. Tänään näin viimeksi, kuinka känninen nuorimies rysäytti nurin mopollaan. Peilit ja kahvat katkeili. Kaveri totesi, että "hyvä skootteri särkyi" ja jatkoi ajoaan. Särkyyhän ne skootterit autot ja kallot tällä menolla, mutta ei ruikuteta. Antaa mennä vaan!Mitäpä me näistä mopoteineistä pulttia ottamaan. Kyllä luonto pitää ajallaan kannan harventamisesta huolen. Harmittaa vaan, että kaikki nämä mopotoilailut olisivat estettävissä. Kyllä teineille mopoja ostetaan, mutta siihen se huolenpito jääkin.
- harventaa!
******************** kirjoitti:
Mitäpä me näistä mopoteineistä pulttia ottamaan. Kyllä luonto pitää ajallaan kannan harventamisesta huolen. Harmittaa vaan, että kaikki nämä mopotoilailut olisivat estettävissä. Kyllä teineille mopoja ostetaan, mutta siihen se huolenpito jääkin.
Harmi vaan kun siinä saattaa samalla mennä viattoman sivullisen henki. En voi sanoa että olisin surullinen, kun joku kaahari ajaa autollaan tai mopollaan metsään ja teilaa itsensä.
- en tiiä
harventaa! kirjoitti:
Harmi vaan kun siinä saattaa samalla mennä viattoman sivullisen henki. En voi sanoa että olisin surullinen, kun joku kaahari ajaa autollaan tai mopollaan metsään ja teilaa itsensä.
oppikaa autoiliat ajamaan omilla kaistoilla ja älkää leikikö uhka rohkeeta ku autoilia tulee vastaa että lähette ohittamaan ja oppikaa teki ottamaan niitä pitkiä valoja pois autoistanne päältä ku auto tai mopoilia tulee vastaa ja turha lähtee ohittamaan mopoilia eestä ku jos vastaanki tulee mopoilia
- Anonyymi
"kriisihän" kirjoitti:
ei ihan kaikilla oireile niin pahana, mutta joillakin se näkyy tuollaisena lapsellisena uhoamisena. Näyttämisen halu on kova. Jos ei ennen, niin armeija kasvattaa. Kyllä pojiltakin hymy hyytyy ja äitee tulee ikävä.
Ei ne🐒 pysty meneen armeijaan.
- Anonyymi
mopoilija22 kirjoitti:
ime vittu munaa vikisevä homo. tommoinen yleistäminen on perseestä itsellänikin on mopo mutta en ajele sillä miten sattuu. tuo että kaikki muka ajaisivat kävelyteillä on paskapuhetta.
Kylläpä meni jonnella tunteisiin...sanavarastosta löytyy homo ja vittu niistä ne tunnistaa.
- ettei noille
mopoilijoille saada mitään kuria! Tutkimustenkin mukaan mopoturmat on kaksinkertaistuneet viiden vuoden aikana. VANHEMMAT EIVÄT VÄLITÄ, siitähän se on kiinni! Jos tarpeeksi pidetään kuria ja vahditaan miten omat kakarat ajaa, niin tällaisia ongelmia ei olisi!
- imaceeeeee
VASTALAUSE! Kuuluu näin ; Voitko väittää itse että et olisi ikinä itse nuorena hölmöillyt! Antaa nuorten hölmöillä sen minkä hölmöilee, kyllä he oppivat sitten joskus kantapään kautta jos ei muuten että liikenteessä pitää olla varovainen ! NI!
- Muistutus
"kyllä he oppivat sitten joskus kantapään kautta jos ei muuten että liikenteessä pitää olla varovainen ! NI!"
Entäpä jos siinä kantapaan kautta opiskelussa menee oma tai jonkun toisen henki? Näitä liikenneoppitapauksiahan ovat viime kesänäkin lehdet olleet tulvillaan.
- 13.pv perj.
Mopoilijan ja autoilijan kolari Jämsänkoskella
A A 13:29
Shahin Doagu
Jämsässä Tiilikantien ja Koulutien risteyksessä sattui mopon ja henkilöauton välinen kolari noin puoli yhden aikaan perjantaina iltapäivällä. Onnettomuuspaikka sijaitsee Jämsänkosken taajamassa.
Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Kolari tapahtui, kun Koulutieltä kolmion takaa ajanut mopokuski kurvasi Tiilikantietä suoraan ajavan autoilijan eteen.
Henkilöauton kuski väisti mopoilijaa, jonka jälkeen hän menetti autonsa hallinnan ja suistui ojaan.
Autoilija kulki Tiilikantietä pitkin noin sata metriä eteenpäin, kunnes törmäsi kulkusuunnassa tien oikealla puolella olevaan lyhtypylvääseen.
Lyhtypylväs meni törmäyksessä poikki. - taas oli
kolari mopon rakia. Vanhemmat vois vaikka ottaa ja testata jälkikasvunsa mopolla ajelun...seuraamalla häntä. Tosin toki poika/tyttö ajaa silloinn esimerkillisesti ja noudattaa liikennesääntöjä. Pistetää ajokäyntejä ja inssi ennenko saa kortin...tuskin sekään auttaa, mut yritetään etes.
- joo'o
se ei ole mopoilian syytä että se aiheuttu kolari ku se kaatu nii sille ei voi mitää ja se autoilian vika ku sillä ei pysyny auto hallinnassa
- vika
joo'o kirjoitti:
se ei ole mopoilian syytä että se aiheuttu kolari ku se kaatu nii sille ei voi mitää ja se autoilian vika ku sillä ei pysyny auto hallinnassa
Kyllä autoilijoiden pitäisi tietää, että nyt on ihan vitun liukasta ajella mopolla, kun ei ole nastoja renkaissa. Autoilijan vika, koska lähti ajelemaan vaikka nyt on todella liukkaat kelit ajaa mopolla. Muutenkin hankalampaa ajaa talvella mopoa, kun on kylmä ja pimeetä... ja jokus lumisateen takia ei oikein näe. Autoilijat siis moi nyt. yrittäkää edes vähän.
- ef
vika kirjoitti:

ootte vaan niin paskoja kuskeja että ette osaa väistää mopoilijaa xD
- Anonyymi
Liikenne toimii yhteis pelillä, sitähän nuoret yrittää opetella mopioillessaan, itsekin ajelin nuorena mopolla, sitte kevarilla ja sitte isolla motskarilla ja autoilla.
ja miläs aloitin. mopolla.
Annetaan nuorille tilaa harjoitella mopoillaan.- Anonyymi
Just niin. Harvinaisen fiksu kirjoitus
- Anonyymi
Mopokortti annetaan vaikka ei edes ymmärretä ettei kävelytiellä saa mopolla ajaa.
- Anonyymi
Okko polliisi? Syö hattus.
- Anonyymi
Tänä päivänähän mopot on jo hukkuneet katukuvasta lähes kokonaan, joten aloittaja saanee elää elämäänsä rauhakseen, jollei itsekin ole jo hävinnyt katukuvasta. Toki suomalainen aina valittamisen aiheita keksii. Ja kun omassa elämässä ei ole valittamista, on hyvä valittaa muiden tekemisistä. Tänä päivänähän on narkkarit tullut mopojen tilalle. Mitä mieltä heistä ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057