Ehkä tämän

Mä oikeasti alan lopetella näiden palstojen lukemista vihdoin.

On sanottu, että jokainen yrittää elää uudelleen niitä hetkiä elämässä, jotka ovat jääneet kaivertamaan. Mua kaivertaa esimerkiksi sellainen muisto, että äiti leikki kaikkia mustasukkaisuuspelejä ja hajotti isän mielen kun olin lapsi enkä yrittänyt auttaa. Niin sitten omassa suhteessa yritän korjata sitä. Eli mulle on todella tärkeää, että yritän kaikkeni, että se kaikkein lähin ihminen ei tuntisi mustasukkaisuutta ja tietäisi, ettei ole syytäkään. Jos toinen ilmaisee sen kaltaisia tunteita, ne tuntuvat äärettömän tärkeiltä ja tahdon korjata. En siis kaikista tunne noin, vaan vain siitä lähimmäisestä ihmisestä, jonka olen päästänyt sydämeen. Ja eilen kysyin poikaystävältäni, että tuntuuko siitä pahalta, että luen näitä palstoja. Kun se on aina yrittänyt olla kauhean ymmärtäväinen eikä ole esimerkiksi kieltänyt sitä, vaan kysellyt että pitääkö sinun päästä nettiin jne. Ja se sanoi, että ei se päälisin puolin tunne huonoa oloa siitä, mutta alitajuisesti se, että luen näitä saattaa tehdä hänet vähän vihaiseksi. En halua missään nimessä loukata häntä. Siksikin ehkä on niin vaikea päästää joku lähelle, koska tiedän että voisin uhrata aika paljonkin joidenkin asioiden takia. Hänen kanssaan olemme aika läheisiä. Varmasti läheisempiä kuin olen ollut kenenkään kanssa ikinä. Hänelle olen kertonut kaikista vaikeistakin asioista ja hänkin minulle. Ja kaikki vaikeudet tai satuttavuudet ovat lähentäneet. Niin tuntuu jo siltä, että jos se satuttaisi häntä ja hän pyytäisi, niin en avaisi näitä palstoja enää ikinä ja yrittäisin parhaani mukaan pyyhkiä ajatukset pois. Muttei hän ole pyytänyt sellaista ikinä.
Mulla on kauhean vahva intuitio. Tiedän, että tämä on nyt lopullista. Kolme vuotta sitten tiesin, että kaikki on kadonnut kauas kolmen vuoden päästä, vaikka en halunnut silloin uskoa sitä. Mutta juuri niin on käynyt. Tunnen juuri niin kuin silloin kuvittelin, ei mitään. Minä tiedän sen, että tämä loppuu tähän eikä muutu enää. Mutten ole siitä surullinen. Kaikki päättyy joskus ja muut asiat alkavat. Ehkä vihdoinkin se elämä.
9228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tänne kirjoittamaan tuonkin???

Äänestä
  • että allekirjoitin juuri äsken vuokrasopimuksen purkamisen ja siviilisääty muuttuu nyt ihan virallisesti? Tai jotain muuta. En tiedä, sanotaan vaikka se syyksi.

    Äänestä

  • ehkä se, kirjoitti:

    että allekirjoitin juuri äsken vuokrasopimuksen purkamisen ja siviilisääty muuttuu nyt ihan virallisesti? Tai jotain muuta. En tiedä, sanotaan vaikka se syyksi.

    tuulesta temmattu.

    Äänestä

  • on taas kirjoitti:

    tuulesta temmattu.

    on tuulesta temmattu? Vuokrasopimus vai? Olin vältellyt vaikka kuinka kauan sen tekemistä osaksi siksi, että vuokranvälittäjä nainen on dementoinut vanhus, joka ei ikinä ymmärrä mitään ja unohtelee ja sekoittaa kaiken :D Kun vaan tietäisit...
    No toivottavasti sen paperit (ja kortisto!) on nyt järjestyksessä. Ja soitin kyllä vuokranantajallekin, että eiköhän ole selvä. Tuulessa tämä juttu ehkä täällä on, mutta mun elämässä ihan totta.

    Äänestä

  • mikä juttu kirjoitti:

    dementoitunu vanhus. Unohditko maksaa vuokran vai?

    Äänestä

  • se kirjoitti:

    dementoitunu vanhus. Unohditko maksaa vuokran vai?

    vaikka mun poikaystävän työkaveri oli kyllä epäillyt mua 25-vuotiaaksi, mutta en mä ihan niinkään ikäloppu ole :) Eikä enää kysytä edes papereita missään ja myönnän että olen siitä vähän katkera. Pyh, mä olen täsmällinen monessa asiassa. Vuokrantajakin oli pettynyt, että muutan pois. Poikaystävä asuu kaksiossa ja on kuulemma paljon lämpimämpää kun olen siellä. Eli siis tiskaan ja lämmitän sänkyä :D

    Äänestä

  • Ei, ei kirjoitti:

    aika tylsältä kuulostaa.

    Äänestä

  • piiaksi, kirjoitti:

    aika tylsältä kuulostaa.

    oli vitsi. Ja kieltämättä onhan se paljon kivempaa täällä tiskailla kuin kotona, joku sentään iloistuu siitä. Ja kyllä se aina kiittää siitä, mikä on hassua. Ja ehkä vähän pidän sellaisista perinteisemmistä sukupuolirooleista :D Ei tuntuisi yhtään hassummalta olla jonkun kiltti/tuhma piika :D Mun pitää mennä varmaan nyt nukkumaan, vei niin paljon energiaa se dementiamummon kanssa asiointi :D

    Äänestä

muitakin lähtijöitä näköjään. Joskus täällä on ollut ihan hyviäkin juttuja, mutta aika paljon on kaikkea törkyäkin, minkä olisi mielummin jättänyt lukematta, tai saamatta vastaukseksi. T: toinen poistuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

verran vielä. kirjoitti:

Mä oikeasti alan lopetella näiden palstojen lukemista vihdoin.

On sanottu, että jokainen yrittää elää uudelleen niitä hetkiä elämässä, jotka ovat jääneet kaivertamaan. Mua kaivertaa esimerkiksi sellainen muisto, että äiti leikki kaikkia mustasukkaisuuspelejä ja hajotti isän mielen kun olin lapsi enkä yrittänyt auttaa. Niin sitten omassa suhteessa yritän korjata sitä. Eli mulle on todella tärkeää, että yritän kaikkeni, että se kaikkein lähin ihminen ei tuntisi mustasukkaisuutta ja tietäisi, ettei ole syytäkään. Jos toinen ilmaisee sen kaltaisia tunteita, ne tuntuvat äärettömän tärkeiltä ja tahdon korjata. En siis kaikista tunne noin, vaan vain siitä lähimmäisestä ihmisestä, jonka olen päästänyt sydämeen. Ja eilen kysyin poikaystävältäni, että tuntuuko siitä pahalta, että luen näitä palstoja. Kun se on aina yrittänyt olla kauhean ymmärtäväinen eikä ole esimerkiksi kieltänyt sitä, vaan kysellyt että pitääkö sinun päästä nettiin jne. Ja se sanoi, että ei se päälisin puolin tunne huonoa oloa siitä, mutta alitajuisesti se, että luen näitä saattaa tehdä hänet vähän vihaiseksi. En halua missään nimessä loukata häntä. Siksikin ehkä on niin vaikea päästää joku lähelle, koska tiedän että voisin uhrata aika paljonkin joidenkin asioiden takia. Hänen kanssaan olemme aika läheisiä. Varmasti läheisempiä kuin olen ollut kenenkään kanssa ikinä. Hänelle olen kertonut kaikista vaikeistakin asioista ja hänkin minulle. Ja kaikki vaikeudet tai satuttavuudet ovat lähentäneet. Niin tuntuu jo siltä, että jos se satuttaisi häntä ja hän pyytäisi, niin en avaisi näitä palstoja enää ikinä ja yrittäisin parhaani mukaan pyyhkiä ajatukset pois. Muttei hän ole pyytänyt sellaista ikinä.
Mulla on kauhean vahva intuitio. Tiedän, että tämä on nyt lopullista. Kolme vuotta sitten tiesin, että kaikki on kadonnut kauas kolmen vuoden päästä, vaikka en halunnut silloin uskoa sitä. Mutta juuri niin on käynyt. Tunnen juuri niin kuin silloin kuvittelin, ei mitään. Minä tiedän sen, että tämä loppuu tähän eikä muutu enää. Mutten ole siitä surullinen. Kaikki päättyy joskus ja muut asiat alkavat. Ehkä vihdoinkin se elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu