Mahdollinen hiiva tai virtsatietulehdus?

Aloimme seurustella n. vuosi takaperin nykyisen poikaystäväni kanssa ja silloin kävimme molemmat myös sukupuolitautitesteissä ja puhtaat olivat.
Sitten aloitin e-pillerit (yasmin) noin 4 kuukautta sitten.
Sen jälkeen olen kärsinyt mieheni kanssa jatkuvasta hiivakierteestä, kun kuitenkin harrastamme seksiä suhteellisen paljon ja limakalvoni kärsivät yms.
Olen pyrkinyt käymään pissalla ennen ja jälkeen yhdyntöjen ja myös pesulla aina seksin jälkeen (mitä sitäkin joutuu välillä harrastamaan liikaa)
Aloin huomioida että oireilevan hiivan rinnalla huomasin joka kuukausi pientä virtsatulehduksen oiretta joka kesti enintään päivän. Kuitenkin helpotti aina armottomalla juomisella.
Nyt minulla alkoi kaksi viikkoa sitten lisääntyä valkovuoto, se oli välillä tahmeaa ja välillä oikein "narumaista" paksua limaa, EI haissut tai mitään. Ajattelin että mahdollinen hiiva oli taas päällä kun limakalvotkin tuntuivat niin aroilta ja punottivat.
Mutta viikko sitten aamulla huomasin virtsatienoireita taas, kirvelyä virtsatessa ja muutenkin sai istua monta tuntia pöntöllä että josko helpottais jos sais vielä tipankin lirautettua. Se on aina hävinnyt päiväks tai muutamaksi ja sitten sama pieni kirvely tulee uudestaa, mutta että etenkin AAMUISIN.
Ja itse monet virtsatietulehdukset kokeneena tämä ei kyllä lainkaan vaikuta sellaiselta, koska oireet jotka ovat aluksi hellittäneet ovat kyllä sitten tulleet sellaisina takaisin että olen joutunut marssimaan lääkäriin hakemaan antibiootit.

Eikös hiivakin voi näitä saman tapaisia oireita aiheuttaakin? Ja tosiaankin kirvely on sellaista lievää. Ennen olen selvinnyt sillä että kerran kuukauteen koin tämän mutta nyt tuntuu että vähän useamminkin on tuota kirvelyä.
Ajattelin vielä odotella maanantaihin ja katsella että mihin tämä tästä kehittyy mutta mietin että kun minun kuukautiseni tässä nyt loppuvat että kannattaisiko ensin yrittää vaikka Canestenia ja jos ei se hiivana lähde niin sitten asioimaan tk:hon?
2354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Käytätkö kertakäyttöisiä terveyssiteitä tai pikkuhousunsuojia? Ne voivat aiheuttaa kutinaa ja kirvelyä, pieniä haavoja tai jopa ihan kunnon paiseitakin, jos on pahasti herkistynyt niille. Ongelmasta pääsee helposti, kun vaihtaa kertikset kestositeisiin.

"Narumaisesta" limasta taas tulee mieleen ovulaatiota edeltävät limat, sehän on yleensä kirkasta ja venyvää/sitkeää.

Äänestä
  • vois olla kans klamydia...? vaikka kävitte testeissä vuos sitten ei tarkoita sitä ettei poikaystävä ole ollut muiden kanssa yhdessä..kannattaa tarkistaa..aiheuttaa hoitamattomana muun muassa lapsettomuutta..:/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


:Hanne: kirjoitti:

Aloimme seurustella n. vuosi takaperin nykyisen poikaystäväni kanssa ja silloin kävimme molemmat myös sukupuolitautitesteissä ja puhtaat olivat.
Sitten aloitin e-pillerit (yasmin) noin 4 kuukautta sitten.
Sen jälkeen olen kärsinyt mieheni kanssa jatkuvasta hiivakierteestä, kun kuitenkin harrastamme seksiä suhteellisen paljon ja limakalvoni kärsivät yms.
Olen pyrkinyt käymään pissalla ennen ja jälkeen yhdyntöjen ja myös pesulla aina seksin jälkeen (mitä sitäkin joutuu välillä harrastamaan liikaa)
Aloin huomioida että oireilevan hiivan rinnalla huomasin joka kuukausi pientä virtsatulehduksen oiretta joka kesti enintään päivän. Kuitenkin helpotti aina armottomalla juomisella.
Nyt minulla alkoi kaksi viikkoa sitten lisääntyä valkovuoto, se oli välillä tahmeaa ja välillä oikein "narumaista" paksua limaa, EI haissut tai mitään. Ajattelin että mahdollinen hiiva oli taas päällä kun limakalvotkin tuntuivat niin aroilta ja punottivat.
Mutta viikko sitten aamulla huomasin virtsatienoireita taas, kirvelyä virtsatessa ja muutenkin sai istua monta tuntia pöntöllä että josko helpottais jos sais vielä tipankin lirautettua. Se on aina hävinnyt päiväks tai muutamaksi ja sitten sama pieni kirvely tulee uudestaa, mutta että etenkin AAMUISIN.
Ja itse monet virtsatietulehdukset kokeneena tämä ei kyllä lainkaan vaikuta sellaiselta, koska oireet jotka ovat aluksi hellittäneet ovat kyllä sitten tulleet sellaisina takaisin että olen joutunut marssimaan lääkäriin hakemaan antibiootit.

Eikös hiivakin voi näitä saman tapaisia oireita aiheuttaakin? Ja tosiaankin kirvely on sellaista lievää. Ennen olen selvinnyt sillä että kerran kuukauteen koin tämän mutta nyt tuntuu että vähän useamminkin on tuota kirvelyä.
Ajattelin vielä odotella maanantaihin ja katsella että mihin tämä tästä kehittyy mutta mietin että kun minun kuukautiseni tässä nyt loppuvat että kannattaisiko ensin yrittää vaikka Canestenia ja jos ei se hiivana lähde niin sitten asioimaan tk:hon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu