Tuon suruotsikon alla on kynttilät sytytetty ja menen alas kaatamaan shamppanjaa lasiini, löytyy muillekin! Moikka
Ilo palstamme elämästä!
pilvi*
35395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
jonka sain, on kaunis kantaa.... Terveydeksi !
normaali ihmisen touhua tämä. Ämmä kusettaa mennen tullen koko palstaa.
Kumpaakos tässä juhlitaan iloa vai surua ;-DDD hi hiiii.
No sama se hyvä että vuorottelee pelkkää surua ei kukaan kestä!
nyt ihana rauha palstalla, kukaan ei riitele, kahdessa paikassa kemuja suunnitellaan. Kummassa ois paremmat tarjoilut ja kohtelu, mitä luulette?
sen kunniaksi on tarjoilu syysleimujen kukkaloistossa,taustalla hortensia kukkapilvineen.
Saa nostaa maljan ELOKUULLE lempi kappaleensa sanoilla:
Taivas on sininen ja valkoinen,
ja tähtösiä täynnä.
Taivas on sininen ja valkoinen
ja tähtösiä täynnä.
Niin on nuori sydämeni
ajatuksia täynnä.
Suom.kansanlaulu.
pilvi*
lasi lasi lasi lasi lasi
lasi lasi lasi lasi lasi
Kun itse kukin yrittäisi 'ränkkäkänkkä' päivien jälkeen kirjoittaa maltillisia, jopa harmoniaa 'lietsovia' viestejä.
70 on kuitenkin viimeinen toimiva ikä-ihmisten palsta. Mielestäni on päivän selvää, ettei jatkuva 'unelmahöttö'- viesteily kaikilta ole luonnollista.
Siirappikin hyvää, mut ei arkielämää varten. Jos joku asia riipii ja kyrsii, sekin näkyy kyllä kirjoituksen sisällössä.
Joskus vaan ihmettelee, kuinka paljon ihmisiä pännii :D
kyyhkyläiset.
Ruma rillumarei ruma rillumarei ruma rillumarilluma rei rei hei! Kippis! elokuu sinä simasuu.
paikka?
To 6.8 on täyskuun päivä. Jo eilen se möllötteli etelässä naama punaisena.
Olen kuullut, että Sysmän Piimäkalliolla on elokuun täydenkuun näkyessä yleiset kuu-ulvojaiset.
täytyy soittaa sukulaisille,että kuulostelevat!
missäs pilvi, minulle samppakaljaa ja!
nauraaja komensin siskon kattaa pöytää. Vilkas mua ja meinas taas ta, että tekeekin hyvää! Vaikka me kyllä siskon kanssa hirnuttiin niin että, alko jo rykimään isäntä:) Mää menin kilttinä kaffeenkeitoon.
ukko, no kyllä on pettymys...
pakkausta jälellä. Kaada itelles mull on mont rautaa ny tulessa:D
ja sulla taitaaki olla tuon kapun kaa jottai. Emmää sille pärjää.
kun parikunta tuli yhessä kylään: Hyvä ja terävä on tää mies! Mutta en miä olis valinnut! Sisko arvostaa kovasti, ainoo etu systerillä on et se on syntyjään Helsingitä
ja puhuu ruattia:D
symppisveli, ko mulle ei veljee tullut, oon aina kaivanut et ois veli, nii mä ymmärtäisen paremmin teit miehiä.
paremmalla aikaa, hyvät yöt!
God natt.
ja mä näin sen niinkuin Karin pilapiirroksena : Eilen mä olin kuin lätty lytätty lätty!
Ja hihitys alkoi tuolta palleasta levitä, ja lopulta oli purskahdettava nauruun!
Kyllä se tekee hyvää saada itelleenkin nauraa. Mutta on tämä palsta verrattoman hauskakin! Siitä en pääse ylitte enkä ympäri. Ens kerralla kun taas tulee sakin hivutusta
mä sen mielesäni muistan. Ja kerron jos kykenen.----- Hyviä öitä teille kaikille!
Mielelläni huolin sinut virtuaali-siskokseni.
Nyt sitten on toivomus käynyt toteen.Aina olen ajatellut että, olis ollut kiva kun olis ollut velikin. Kiitos capt.veli,että saan olla siskosi minäkin täällä. Vieraani lähtivät juuri äsken, ja sain taas kaikki kuntoon.
Oli niin sydämellinen tapaaminen hyvien entisten naapureiden, jo ihan ystäviksi tulleiden kanssa.
Syötiin hyvin ja seurusteltiin ja maisteltiinkin kultivoidusti, että nautin! 5 tuntia viihdyttiin. Heippa taas.
Niin paljon kuin sainkin seurustellessani rakkaiden tuttujen ihmisten kanssa, jätti se tälle påivälle nostalgisen haikean tunteen illansuussa.
Kun meidän neliapilamme on nyt vajaa, vain minä jäljellä, se alkoi tuntua niin kipeänä tuo puolison menetys. Ei näillä saisi ketään rasittaa, mutta kun se kumppanin kaipuu ei hellitä. Tiedän sen taas tasaantuvan, kun elämä vaatii osallistumista.
Harvoin tunnen, ettei omalla elämälläni ole merkitystä enään. Kukaan ei ole minusta riippuvainen, lapset pärjää omillaan. Tiedän toki heidän, ja ystävienkin minua rakastavan, mutta minä en tiedä mihin kohdistaisin kaikki minussa olevat tunteet.
Tämä vuosi on varmaan se vaikein, ei ole kuin 10 kuukautta sitten kun rakkaani joutui lähtemään. Sorry tämä nyyhkyhetki, huomenna on uusi päivä, eivätkä ystävät joiden kanssa on matkusteltu ja paljon ihania muistoja, ehkä seuraavalla kerralla tuo niin esiin entistä. Hyvää kuitenkin teki, saada uskaltaa tästäkin kertoa.
oli taivaanranta tänä aamuna herätessäni.
Ehkäpä onkin niin,että jos ihminen elämässään on saanutkin turvautua lähimmäisiinsä,yksin pärjääminen voi ollakin sitten vaikeaa pakon tullessa.
Me ihmiset,herranen aika,olemme niin tuiki erilaisia. Eihän ole sinun "vikasi",jos olet elänyt turvallisessa ympäristössä,mutta jos aiot nousta murheesi laaksosta,on sinun itse keksittävä keinot...sanon taas.
Ei auta toisiin nojautuminen,paitsi aivan vieraan,ehkä ammatti-ihmisen,kanssa keskustelut,eihän se ole mikään häpeä.
Kerronpa omaa tarinaani nyt kerrankin,lähes kahdeksan vuoden takaa,ehkä vertaaminen auttaa jonkin verran.
Kun mieheni kuoli Virossa yllättäen,siellä asuessamme,niin yksin sain,tai oli pärjättävä,en minä voinut enkä halunnutkaan "apujoukkoja" paikalle.
Kun on koko elämänsä toisille tukipylväänä ollut,ei aluksi osaakaan ottaa apua vastaan.
Kun ihminen kuolee muualla kuin kotimaassaan,on valtava byrokratian vyöry edessä. Papereita,lupia,ties mitä, hankittava sieltä sun täältä. Ei jouda käpertymään omaan ihmettelevään,vihaiseenkin suruunsa.
Bussilla jouduinsadan kilometrin matkan Tallinnaan tekemään monet monituiset kerrat.
Mutta kunn olen sellainen ihminen,joka kokee vaikeuksissakin aina hyvät puolensa ja sen,että kaikella on tarkoituksensa,selviää kaiketi paremmin. Ja muistan tarkkaan vieläkin,miten tavallaan antoisiakin olivat nämä aikaisen aamun bussimatkat täpötäydessä bussissa.Ihastelin aina virolaisten erinomaisesti hoitamiaan pihojaan,olikin alkutalvi,joten kaikki oli valmista uutta kevättä varten.Ja se "hiljaisuus" busseissa,jokainen hillitysti omalla paikallaan häiritsemättä muita.
Sitten viimein lupa mieheni ruumiin tuhkaamiseen Piritan krematoriossa sallittiin,siellä olivat sitten vain lähiomaiseni läsnä.Ohjelmaa oli,virolainen urkuri soitti,ja saimme "keskustella" viimeiset asiamamme vainajalle avonaisen arkun äärellä.Liekkö mieheni ollut eläessään niin rauhallisen ja onnellisen näköinen kuin siinä maatessaan.
Myöhemmin,taas uuden byrokratian jälkeen,sain luvan kuljettaa tuhkauurnan Suomeen.
Minulle mieheni kuolema ei ollut tavallaan yllätys,koska olin vaistonnut hänen aikansa olevan lopussa,ei hän ollut enää kiinnostunut innostumaan mistään. Silloin alkaa lähdön aika.
Suomessa pidettyjen hautajaisten jälkeen palasin takaisin asuntoomme Viroon ja asuin siellä vielä puolisen vuotta....yksin.En ymmärrä vieläkään,miten kestinkään,sellaista yksinäisyyttä en ole koskaan kokenut. Mutta sen ymmärrän,että koska minä olen minä,niin minun kuului se kokea ja kestää.
Sitten olin valmis palaamaan takaisin,lasteni löydettyä minulle maalta pienen mökin,taas puoleksi vuotta.
Kävin vielä monta kertaa samassa asunnossa siellä,nyt en enää,ja aina oli ikkunaan koputtelemassa vaatimaton varpunen.Ymmärsin viimein,että se oli mieheni "sielu" tervehtimässä minua. Samoin näin useitakin unia,yhdessä hän otti käteni isoihin lämpimiin kouriinsa ja sanoi;älä sure enää,minun on hyvä olla. Ja toisenkin unen,jossa hän istui kiikkutuolissa lempeän ja hyvinvoivan näköisenä. Kukaties hän on suojelusenkelini,jonka tiedän itselläni olevan.
Joka vuosi olemme lasteni ja heihän lastensa kanssa viettäneet muistelun hänelle,emme surren, vaan hänen toilailujaan ja hauskimpia tempauksiaan muistellen.
Niin....yksinolon jälkeen olin valmis tulemaan Suomeen,yhdessä matkalaukussa oli kaikki maallinen omaisuuteni. Aloin elää omaa uutta elämääni.
Kyllä sinä pärjäät Pilvi....sitten kun olet siihen valmis.
Enpä taaskaan tiedä,miksi tämän kirjoitin,ihan päähänpistosta taas.
Minusta nyt hyvin sopii tähän loppulauseeksi Leinon....Paha ei ole kenkään ihminen,vaan toinen on heikompi toista....
Eikä meidän ole pakko yrittää näyttää päällepäin vahvemmilta kuin olemme. Toisilla on antaa voimaa,jotta toinen saisi kenties jatkaa omaa taivaltaan....sen itselleen sopivan matkan.
yhtä pötköä,vaikka hienot kappalejaot tein kirjoittaessani.
Sanonpahan,että...perhana sentään,eihän tuosta saa tolkkua lainkaan...no saisko taas muutenkaan,mutta hehheh sillekin!
Luin ihan mielenkiinnolla selviytymisestäsi, siellä Virossa. Tuo asioiden järjestäminen joka seuraa poismenneen jälkeen onkin vaativaa, noissa olosuhteissa varsinkin.
Toisaalta tuo konkreettinen touhu ja järjestäminen pakoittaa suorittamiseen.
Varsinainen yksinäisyys ei silloin vielä paina päälle. Helpotuksena koin saada rauhassa kokea oman suruni hiljaisuudessa ja yhteisessä kodissamme. Paljon jouduit sopeutumaan uuden kodinkin luodessasi, onneksi lapset auttoivat.
Ei sitä voi tietää koska kaipaus valtaa, enkä sitä halua estääkään, minullakin on nuo pikkulintuset tuoneet viestin, silloinkin lähes puolen yön aikana kun terassilla nyyhkin, lennähti siihen ihan lähelle pimeässä! pieni varpunen luulen sen olleen.
Kiitos Sus tuokiosta kanssasi, harvemmin enää näitä hetkiä tulee!
Hyvää alkavaa viikkoa! t. pilvi*
Hyvältä se todella tuntuu ajatus, että rakkaamme lohduttaisivat ja olisi mukana vielä.
Meillä kun on ollut tapana viettää kuun lopulla mieheni syntymäpäivää lasten kanssa,
niin arvaa kuinka ilahduin kun mieheni poika soitti viikolla, että kokoonumme siellä hänen kodissaan, minunkin lapseni ja mieheni kolme lasta.
Ihan tavallisessa tapaamisessa, kun on vielä kesäaikakin, mutta sittenkin lämmittävä ajatus häneltä. Tuo kaunis traditio antaa jatkuvuudelle merkitystä, jopa pikkuisen
Jurienzon 3v jonka Suomen mummi olen, ilahduttaa aina, veikeä charmööri kun osaakin olla! Heippa...
Luin sen kahteen kertaan.Olen ihan sanaton.
Sitä aina asettaa omat kokemuksensa päälimmäiseksi,
mutta jos moinen olis kohdalle sattunut,en tiedä olisinko pystynyt edes toimimaan.
Jouduin järjestelemään kahdeksanvuotta sitten kahdet hautajaiset puolenvuoden sisällä,sekä perunkirjoitukset.
Olin niin henkisesti lamassa,että terapiassa kävin puolivuotta.
on ollut minunkin muutaman kerran keskusteltava ev.lut. Palvelevan Puhelimen työntekijän kanssa, silloin kun on vaikeinta ollut. Nuo ihmiset, jotka siellä vapaaehtoista työtä tekevät, kuunnellen ja ymmärtäen, ovat hyvällä asialla. Aina tuli parempi olo silloin alkuaikoina, ja yleensä päättyikin puhelu, molemmin puolin voimia toisillemme toivoen, ja kiittäen.
no,oishan sitä vaikka mitä,mutta lapseni varoittelivat,kun tuhkauurnan kanssa läksin seilaamaan Suomeen,että: älä nyt heitä sitä uurnaa laivalta Suomenlahteen,vaikka tuhkasi ite Itämereen haluatkin. Tuntevat peijakkaat minut niin hyvin,lapseni.
Niin,ei ollut silloin tietokonettakaan yhteydenottoihin,oli toki televisio,josta virolaista ja venäläistä ohjelmaa vain näkyvissä. Seurasinkin joitain sarjoja,kuten Onne (tuossa oon päällä pitäis olla sellanen vänkyrä,mutten saa sitä)ja jännältä tuntui huomata muunmuassa se,että miten virolaiset ovat kaikesta sulkeutuneisuudestaan huolimatta niin eteläeurooppalaisi ja romantiikan nälkäisiä,paljon oli näitä espanjalaisia hempeitä sarjoja.Ja venäläiset viihde- musiikkipitoiset ohjelmat niin viimesen päälle valmiiksi tehtyjä,että muitten maitten vastaavat kalpenevat niitten rinnalla (jopa Madonnan pyllynnäyttöketkuttelut...)
Enpä saanut aikaiseksi käydä tänä kesänä siellä järvenrakentaja Tammin rakentamassa konserttikeskuksessa,miten lie kesä livahtanut niin nopeesti.
No nythän olen ihan (melko) vakavissain lähtemässä sinne Prahaan.Monet kyllä naurahtelevat tuntiessaan minun ailahtelevaisuuteni,että....ai sinnekö NYT.
Pitäis vielä rohjeta,se on viimeinen mahdollisuus.
Se on tuo pahuksen ikä ,ja tietoisuus että on riskejäkin lähteä seikkailemaan yksin.
Pojantyttäreni teki poikakaverinsa kanssa 4 kuukauden matkan itään. Säästivät ensin töitä tehden ja menoks vaan. Kiersivät Thaimaan Vietnamit ja luoja ties mitlä kaikki!
Blokista Lunkkikuskit tuli seurattua seikkailujaan. Kerran olivat jollain katvealueella,ettei kolmeen viikkoon kuulunut mitään heistä, poikani oli valmis jo lähtemään perään:D
Sanoin että hae neulaa heinäsuovastakin on helpompaa, ja halvempaa.Ymmärrän isän huolen. Kotiin palasivat kokemuksia rikkaina, sanoinkin viime sunnuntaina kun kävivät, ettei sitten kun on perhettä voi noin lähteä. Ei ole sinullakaan, tuo vaihe saattaa olla
viimeisiä rohkeuttaa vaativia repäisyjä :D Kielitaitoisena pärjäät kyllä.
Mökin muijakin seuraa toisessa ketjussa Lunkkikuskien blogia.
Onpa sattuma!
nyt frouvat sulassa sovussa leskeksi jäämistä jakavat, on se kova paikka kaikille, harvoin sitä yhtä aikaa täältä poistutaan.
Sinä susmorsian liian kovin sanoin moitit pilviä liiasta avoimuudesta, itse olet kertonut hyvinkin paljon täällä lemmen jutuistaskin, joten anna nyt jo muittenkin tehdä samaa mitä itsellesi sallit.
Kaikkea hyvää teille molemmille, ja jos vielä susm vastaisi menetkö ihan asumaan Prahaan vaiko turistina?