olemaan asianmukaisella tavalla sekä vanhempina että kasvattajina 10-20 lapselle. Olemaan mukana lapsen iloissa ja suruissa, harrastuksissa yms? Onko aikaa ja voimia riittävästi/lapsi? Riittääkö riittävästi syliä/lapsi?
Pystyvätkö?
Pystyvätkö?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Kahdestakymmenestä äidin sylissä :))))
Oletko koskaan ajatellut, että lapset kasvavat ja ikää tulee lisää?
On se surullista nähdä, että joku voi luulla, että 20 lasta on ythä aikaa pieniä.
Ei todellakaan!
tuolla maailman menoa palstalla olikin tosi hyvä ehdotus, miten Suomen laitakulmillakin saataisiin perheitä pienemmiksi!
Tuntemusko puhuu?.
Oman ammattini perusteella, voisin pitää pitkän esitelmän huomiotta jääneistä lapsista!
keskustelun jouhevuuden vuoksi, herra vakas voisi jättää asiattomuudet pois ja keskustella aiheesta, eikä aiheen vierestä!
jokaisella on oikeus mielipiteeseensä!
Myös minulla, vaikka erimieltä herra vakaksen kanssa olenkin!
Piteitähän pitääkin olla, mutta voisit niistä puhua heille jotka lapsiaan laiminlyövät.
No niitä on myös lestoissa, mutta elä yleistä, se kun on aivan yksilöllistä, he laiminlöisivät lapsensa olivatpa lestoja tahi ei.
Ett vaikka jotku laiminlyövätkin lapsiaan ulkoisesti niin RAKKAUTTA he siltikin saavat.
Sivusta olen seurannut muutamaa suurperhettä, olenhan siellä paikanpäällä kesäisin, ja voisin sanoa että en ole kyllä huomannut muuta kuin mietoa ulkoista laiminlyöntiä.
pystyy, ite oon saanut tarpeeksi huomiota tälläsessa suurperheessä, ei oo valittamista
se ole sula mahdottomuus. Ei ihmisen aika ja voimavarat riitä määräänsä pidemmälle. Vanhimmat lapset laitetaan sijaisvanhemmiksi. Kukin voi miettiä tykönään, onko tämä oikein...
Piste.
kokemustaki kenties?
asun seudulla, jossa asuu paljon vl-perheitä. en osaa sanoa, miten he onnistuvat ison lapsikatraan hoitamaan, mutta erään asian olen huomannut.
ensinnäkin, isommat lapset hoitavat pienempiään. kun vanhemmat lapset ajelevat pyörällä naapureihin ja leikkikentälle, pienemmät juoksentelevat autotiellä isompien perässä. Kai se on Jumalan varjelusta, ettei kukaan ole jäänyt auton alle. tämä "lapset autotiellä"-ilmiö on tunnettu meilläpäin.
Heitteillejättö, jos lapsensa päästää valvomatta yleiselle, vaaralliselle maantielle!
Vastuullinen aikuinen on velvollinen puuttumaan moiseen!
Olisi sekin jonkinmoinen käden ojennus taakkansa alle uupuville vanhemmille!?
Minusta tuo on ainakin selvä näyttö sille, ettei tosiaankaan äiti riepu repeä joka paikkaan ytäaikaa!
kun lapset kuulevat toisten lasten ääniä naapurin pihalta tai leikkikentältä, niin tottakai ne juoksee tien yli mukaan leikkeihin. isommat lapset tietysti kaitsevat pienenpiä, mutta eihän lapsi osaa ottaa vastuuta samalla tavalla kuin aikuinen.
kyllä minä vielä joskus pysäytän auton ja kysyn tiellä leikkivältä lapselta nimen ja osoitteen ja kiikutan lapsen kotiin kertoen mistä sen löysin.
mutta mitenpä ne lapset saisi pihalla pysymään, liikkuvaisia kun ovat?
juuri tarkoitin!
Anteeksi, jos oli epäselvä ilmaisu!
monta lasta olen minäkin vienyt joko leikkikentälle, tai kotiin! (josta kyllä lapsi kohta on takaisin tiellä)!
Mutta sitä yritin sanoa, ettei yksi aikuinen ehdi millään monen lapsen perään katsomaan. Luonnollista tietysti, että isompi katsoo pienemmän perään!
Kyllä tuossa on joku paikallinen kulttuuri kysymyksessä. Kysythän toki aina kun näitä lapsia palautatte, että talo on varmasti lestadiolainen, kun noin varmaksi tiedätte?
Kun tällaisia syytöksiä esität, voisit varmaan hieman tarkentaa: Eroa on tiellä ja tiellä. Pihakatu on lähtökohtaisesti lasten leikkipaikka. Samoin päättyvä asuntokatu, ainakin sieltä loppupäästä. Jos kadulla tai tiellä on yhtään läpikulkuliikennettä, sitten sieltä on lapset pidettävä pois. Millaisella tiellä teillä päin näitä lestadiolaislapsia näkyy?
Minullakin on liuta lapsia. Jos näen alle kouluikäisen lapseni piha-alueen ulkopuolella, tai kouluikäisen ilman hyvää syytä ts. pitää olla menossa tai tulossa eikä leikkimässä siellä, se on viikko kotiarestia. (Tämä onkin melkein ainoa kasvatusperiaate joka on kestänyt läpi vuosien;-).
Naapurin kakaroita tuossa tiellä kyllä parveilee. Omat ei uskalla mennä tielle, naapurit kyllä. (Ja arvaapa kenen lapsiksi niitä ohiajajat luulee;-). Jostakin syystä kaikkien naapurien lapset (yksi joka talosta;-) leikkivät enimmäkseen meidän pihalla. Johtuisiko siitä, että meiltä ei ajeta pois jos kuuluu vähän ääntä?
siis minähän en ole palauttanut yhtään lasta. totesin vain, että joskus vielä sen teen. tiedän talojen olevan lestadiolaisia sen tien varrella, koska tunnen perheet.
se nimenomainen tie, jota minä tarkoitan on vilkkaasti liikennöity ja nopeusrajoitus on 50. kyllä täälläpäin on ilmeisesti joku paikallinen kulttuuri, koska lapsia näkyy muillakin teillä.
kadun, että edes kirjoitin tänne, koska minunhan pitäisi antaa sen tien nimi, jotta voisin todistaa väitteeni.
Oletko huomannut, että edes selvistä epäkohdista ei saa puhua. Jos puhuu, joutuu ryöpytyksen ja asiattoman kohtelun uhriksi!
Nälvimisen lestat osaa, jos ei muuta! Niin, lastenteon lisäksi!
ammattissa, jossa kohtaat ihmisiä ? Taisit mainita jossakin kirjoituksessasi mm ammattisi puolesta tuntevasi vanhoillislestadiolaisuuden nurjia puolia (Korjaa, jos olen sekoittanut sinut johonkin toiseen henkilöön) Ihmettelen, miten paljon mielestäni yleistät ja kategorisoit, itsekin ammatti-ihmisenä olen ihmetellyt asenteitasi.
Eikö olisi fiksumpaa jättää lestadiolaisperheiden lapsilukumäärä jokaisen perheen omaksi asiakseen. Jos ja kun näemme ongelmia, voisimmeko auttaa avuntarvitsijaa sen sijaan että "minä-tiedän" - asenteella lisäisimme väsyneen taakkaa tätä haukkumalla.
En ole VL, mutta tunnen siihen ryhmään kuuluvia, osalla menee hyvin, toisilla huonommin, niinkuin se näyttää olevan meidän ei-VL:ienkin joukossa.
Sanoin, että ammattini puolesta voisin pitää pitkän esitelmän huomiotta jääneistä lapsista!
En halua yleistää, mutta kun joskus joutuu puolustamaan omaa näkemystään, asiattomia hyökkäyksiä vastaan, sitä menee siihen(kin) "helppoon"!
Mutta tämä nyt ei koske alustusta!
En enää jatka tätä keskustelua, turhaa väitellä nimimerkkien taakse kätkeytyneitä ilkeitä ihmisiä vastaan.
keskustelen mielelläni, jostain asiallisesta, minua kiinnostavasta aiheesta, jos kohdalle osuu!
ammattini puolesta pitämään pitkän esitelmän huostaan otetuista lapsista, mutta en viitsi.
Kerropa meille kuinka paljon on vl-perheiden lapsia ja sitten muiden perheiden lapsia. (Loppuun voit kertoa, oletko lestadiolainen, jotta tiedämme kenelle meistä kirjoituksesi kelpa;-) ;-).
pyyntösi liittyy tähän keskustelunavaukseen?
Jotain rajaa!
ken ties karua luettavaa, niin siksi en lähde sitä sen enempää kertomaan.
Kyllä kukin tietää täällä asioita ihan oiekasti, mutta joku ihme saa heissä heidät puhuman eri tavalla tietoa vastaan.
Ja miten tämä huostaanotto asia liittyy tähän avaukseen, niin se liityy juuri niin tiiviisti, että huostaan otetaan sellaiset lapset, joita ei pystytä inhimillisesti ja ihmisarvoisesti kasvattamaan.
kun tälle linjalle lähdettiin niin kerronpa oman kokemuksen 4lapsen äitinä olen jo tottunut murrosikäisiin kun tämä juniori tuli siihen ikään ja pienempänäkin olin jo nähnyt kolmen vanhemman lapseni käyttäytymistä. lapset tuovat joskus kesällä kukkia äidille, ihan mitä sattuuvat pihalta löytämään, ja juniori löysi kerran voikukkia ja toi niitä minulle sotkien collegetakkinsa, takkiin jäi ikuisesti voikukan maitoa ja poika pani takin päälle joskus syksyllä kouluun. opettaja teki lastensuojeluilmoituksen sos.toimistoon, ettei pojasta huolehdita kotona on kuulema vaatteet pesemättä koulussa. tästä seurasi huostaanottouhka meille ja kotona alkoi rampata sos.toimiston väkeä jatkuvasti tarkkailemassa tilannetta. onpahan selvää nyt miksi niitä veroja maksetaan. tämä on ei inhimmillistä kasvatusta varmaankin sinun mielestäsi.
olin kyllä pessyt takin kymmeniä kertoja kesän aikana, mutta ei käynyt kyllä pienessä mielessäkään poistaa takin etukappaleita jotta olisin saanut puhtaan etumuksen takkiin(aika kallis vaalea merkkituote)
viittiskö tästä huonosta kasvatuksesta ryhtyä syyttämään lestadiolaisäitiäni joka ei pitänyt koskaan meitä kolmea lastaan sylissä.isäni joka oli taas uskostaan luopunut jaksoi jopa sylittää kaikki kylän lapset uskontoon ja rotuun katsomatta lastenlapsistaan puhumattakaan. isäni hautajaisiinkin tuli vaikka mitä spurguja jotka olivat lapsena saaneet olla hänen autonsa kyydissä ja joiden omat ei lestadiolaiset vanhemmat eivät olleet sylittäneet. EI YLEISTETÄ KETÄÄN TAI MITÄÄN JA ANNETAAN KAIKKIEN TULLA USKOLLAAN AUTUAIKSI. SYLIÄ RIITTÄÄ JOKAISELLE JOS ON HALUA siitähän tämä keskustelu kait lähti.
eivät pysty.
on lapsia n.10, joista vanhin on pari vuotta vanhempi kuin 10.
Isä on töissä päivisin, eli äiti on kotona lasten kanssa.
Koulussa käy yli 7v lapset, niinkuin muissakin perheissä. Kerhossa tms on sitten pari seuraavaa, eli alle 4v ovat kotona äidin kanssa aamupäivisin. Silloin syli on avoinna kaikille sitä tarvitseville pienokaisille. Isommat lapset eivät niin sylissä istu, mutta kaikkien kuulumisia kuunnellaan ja jutellaan, usein keittiössä.
Lapsikatras ei kulje laumassa koko päivää!
Kyllä äiti pärjää kotona muutaman lapsen kanssa. Kerhosta ja koulusta tultua tehdään läksyjä, leikitään kavereiden kanssa jne ihan tavallista perhe-elämää.
Keskimäärin suomalaisessa perheessä ei ole kymmentä lasta!
Että ei ihan tavallinen tapaus!
Äiti riepu on lujilla! Siitä ei mihinkään pääse!
Näin sivustaseuranneena suosittelisin Sinulle verenpainelääkitystä.
!!!, Ryynästä ja Melperiä, joten oisko sukua tai jotenkin paineen siteissä siihen suuntaan?
ei saa olla varma asiasta,jos ei ole itse sitä kokenut.
Se ei ole viisasta.
Olla asioista omaa mieltää, keskustelupalstalla jopa voi mielipiteensä sanoa???
Paitsi, että täällä ei vaivaudu lestat lukemaan, muuta, kuin minkä haluavat!
Sitten kuitenkin syyttelevät asiattomasti!
Minusta ainakin, jos olen itse vienyt pienokaisen kotiinsa, ja hän hetken kuluttua on takaisin tiellä, VANHEMMAT syyllistyvät laiminlyöntiin!
En minä, joka asian kerroin, tosin esimerkin luontoisesti, en syyttäen! Teidän tapoihinne kuuluu näköjään syytellä!
Kirjoitit
"Minusta ainakin, jos olen itse vienyt pienokaisen kotiinsa, ja hän hetken kuluttua on takaisin tiellä, VANHEMMAT syyllistyvät laiminlyöntiin!".
Tämä on juuri se sama asia mikä täällä keskustelupalstalla toistuu jatkuvasti, eli yleistäminen.
Tälläkään asialla ei ole mitään tekemistä lestadiolaisuuden kanssa.
Tuo perhe voipi olla lestoja, mutta turha sitä on yleistää koskemaan meitä kaikkia.
kokemuksestani, tuon nimenomaisen perheen kohdalla!
Jos haluat lukea sen yleistykseksi, sille en mitään voi!
SEN perheen lapset ovat ajotiellä jatkuvasti!
Vilkkaalla, autoille tarkoitetulla!
Sitä asiaa täällä joku sivusi, kysyi, onko muilla kokemuksia , minulla on, TOSIELÄMÄSSÄ, oikeasti USEIN sattunut!
Että ei kannata vetää hernettä nenään, jos minä TOSIASIOITA täällä kirjoitan!
SOLVAAMATTA!
Minullakin on kokemus siitä, kuinka jouduin uudenvuodenyönä huolehtimaan naapurin lapsen pakkasesta meille yöksi kun ei-vl-vanhemmat eivät kyenneet huolehtimaan.
En siis yleistä, mutta tasoissa ollaan.
Jatkossakin KAIKISTA lapsista!
Se kait on aikuisina velvollisuutemmekin!
Tosiaan, en tarkoittanut pahalla!
Halusin vain asian tuoda esille, kun joku sitä kysyi ja minulla oli kokemus asiasta!
Anteeksi, jos kirjoitin lauseetkin vielä väärin! Kielioppi ei ole vahva puoleni!
Olen nm. keskiverto vl:n kanssa samaa mieltä. Meilläkin iso perhe, 9 lasta, ja aivan tavallista perhe-elämää vietämme! Aamulla osa lähtee kouluun toinen vanhemmista töihin ja pari pienintä jää kotiin. Muiden ollessa koulussa äiti/isä leikkii lasten kanssa, laittaa ruokaa, on ulkona, siivoaa, pesee pyykkiä, käy kaupungilla jne. Lasten tullessa koulusta, jutellaan päivän tapahtumista, saatetaa lähteä koko porukalla jonnekkin kyläilemään jne. Siis ihan normaalia arkea lasten kanssa!
Miksi täällä palstalla aina vain parjataan ja säälitään! On uskomattomaan RIKASTA kun on paljon sisaruksia! On ainakin elämää ympärillä! Jos perheessä on asiat hyvin, ja vanhemmat ovat kypsiä ja osaavat suhtautua lapsiin oikein, ja antaa rakkautta, on kaikilla varmasti hyvä olla. Ja väsymyskin on aivan luonnollinen asia. KUKA TAHANSA väsyy joskus.. ei kukaan voi olla aina täynnä energiaa, eikä tarvikaan.
Ja se rakkaus, joka lapsillakin on annettavana, on joskus jotain ainutlaatuista.
Minä olen usein taas miettinyt sitä, että kuvitteletteko te ihmiset niitten lasten olevan yhtä aikaa vauvoja, vaippaikäisiä, uhmaikäisiä, teinejä..???
Minä olen ison perheen nuorimmasta päästä. Kun minä synnyin oli vanhimmat sisarukseni jo irtautuneet kotoa.
Aivan varmasti olen saanut tarpeeksi huomiota ja hellyyttä, enkä ainoastaan vain vanhemmiltani vaan myös rakkailta isoilta-siskoilta ja -veljiltä! Ja olen kokenut sen aina elämässäni suurena rikkautena.
Olen joskus sanonut puoli leikillään, että isä oli aina läsnä surun hetkellä, äiti mukana ilossa!
Jos perheessä on esim 15 lasta, nuotimman syntyessä vanhin on jo käynyt peruskoulun ja osaa jo olla suurena apuna perheen kotona.
Usein paljon vähemmälle huomiolla ja hellyydelle jäävät ne ns. avain-lapset.
Ei liene epätavallista että vl-perheessä on 5-6 alle kouluikäistä lasta. Vauva saa aina suurimman huomion. Miten riittää isän ja äidin huomio muille 4-5:lle lapselle? On vain kaksi polvea ja kaksi kättä.
on lasten lukumäärän suositus 5 lasta /hoitaja.
Pitäskö tästä vetää sitten vähemmän fiksuna johtopäätös, että voi niitäkin lapsia, jotka joutuvat olemaan hoidossa ja eivät millään saa riittävästi huomiota, pitkä päivä niillä on ja vaativat varmasti huomiota kotiin tullessa satakertaisen määrän vanhemmiltaan.
Tää on helppoa...
Jos lapsella on isä ja äiti, molemmilla 2 polvea.
Isän polvelle mahtuu 2 lasta, jolloin 2 polvea x 2 lasta = 4 lasta. Äitin polvelle mahtuu 1 lapsi, eli yhteensä 2. Lopputuloksena 6 lasta mahtuu istumaan yhtäaikaa vanhempien polville...
on juuri se oikea ratkaisu ongelmiin. Hyvä Ape!
omaava hoitaja ja 1pätevyyden omaava hoitaja/7 3v täyttänyttä lasta kohden kunta voi poiketa suhdeluvusta jos keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti huomattavasti vähäisemmät kuin toiminta päivät. Mutta myös on lisättävä henkilö kuntaa mikäli
on erityis hoitoa tarvivia lapsia Esim.puheen ohjausta tai ylivikkautta
niiden vl-miesten mielestä pystyy, jotka ovat aikanaan keksineet Raamatun vastaisen opin, että "ehkäisy on syntiä".
Vl-äitien mielipidettä tuskin kysyttiin silloin, kun kyseinen harhaoppi keksittiin.
on yleinen näky lestispiireissä. Mutta samalla se salataan, kielletään puhumasta, syyllistetään äiti ja alistetaan edelleen synnytyskoneeksi!
Eläinsuojelustakin on laki, mutta lestis äitejä ei kuaan suojele!
Anteeksi??? Olis hauska tietää, mistä tämä olettamus/yleistys. Miksi itse en näe näitä nääntyviä äitejä? Pikemminkin päinvastoin usein ihmettelen, miten reippaita ja hyvännäköisiä isojen perheiden äidit ovat!
Näky, kun aivan uupumaisillaa oleva nainen, raataa perheensä, lastensa eteen!
Koska meikkaaminenkin on kielletty, tukka hapsottaen, hän tietänsä käy!
Pari mukulaa vaunuissa, mahassa lisää, perässä kulkee, eri-ikäisiä..... että kauniiksi näkyä ei voi kuvata!
Tai onko niin, että kauneus onkin katsojan silmässä...
Naapurin sedän silmiä näky ei hivele!
kieltää näkemästä taakkansa alle nääntyviä vl-äitejä.
Aina vaan uutta pökköä pesään.