Kohtu poistettiin ja munasarjat jätettiin

Minulta poistettiin aivan kesäkuunn alussa kohtu ja 6 cm halkaisijaltaan oleva myoma. Sairaslomalla näillä näkymin elokuun loppuun asti.
Kesäloma meni päällekkäin sairasloman kanssa, joten nyt alkaa jo ottamaan kumpaankin otsalohkoon harmituksena.
Alavatsanseudun kivut päivittäisiä ja liikkuminen vieläkin ankkamaista vaappumista.

Ongelmani on sisäinen hyytynyt verenvuoto pituussuuntaisesti haavan yläpuolella.
Onneksi pyysin aikaistetussa lopputarkistuksessa ultraamaan alavatsan, sillä ihon pinnalla ei ollut merkittävää näkyvissä.
Kipujen syy löytyi tavallaan vahingossa.

Haava on kauniisti parantunut ja eikä oireile.
Haavan päällä roikkuva vatsamakkara on ollut kireä ja kipunoiva. Liikeradat ovat rajallisia, pidempään istuminen tuskallista ja arkielämä todella rajallista.


Kuukauden päästä ultrataan uudelleen. Jos verihyytymä ei ole itsestään liuennut kroppaan, niin luultavasti on uudellen aukaistava ja " puhdistettava" hyytynyt veri pois.

Mielestäni en saanut selventävää tietoa hoitohenkilökunnalta tahi naistentautien lääkäriltä, miten terveytyteni tulevaisuudessa edistyy.


Onko kellään kertoa omasta kokemuksesta tai kuultuna asiaan liittyvää lisätietoa?
Lähinnä kiinnostaa sisäisen verenpurkauman parantuminen ja jos löytyisi kotihoito-ohjeistusta.
0126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


49,5 v kirjoitti:

Minulta poistettiin aivan kesäkuunn alussa kohtu ja 6 cm halkaisijaltaan oleva myoma. Sairaslomalla näillä näkymin elokuun loppuun asti.
Kesäloma meni päällekkäin sairasloman kanssa, joten nyt alkaa jo ottamaan kumpaankin otsalohkoon harmituksena.
Alavatsanseudun kivut päivittäisiä ja liikkuminen vieläkin ankkamaista vaappumista.

Ongelmani on sisäinen hyytynyt verenvuoto pituussuuntaisesti haavan yläpuolella.
Onneksi pyysin aikaistetussa lopputarkistuksessa ultraamaan alavatsan, sillä ihon pinnalla ei ollut merkittävää näkyvissä.
Kipujen syy löytyi tavallaan vahingossa.

Haava on kauniisti parantunut ja eikä oireile.
Haavan päällä roikkuva vatsamakkara on ollut kireä ja kipunoiva. Liikeradat ovat rajallisia, pidempään istuminen tuskallista ja arkielämä todella rajallista.


Kuukauden päästä ultrataan uudelleen. Jos verihyytymä ei ole itsestään liuennut kroppaan, niin luultavasti on uudellen aukaistava ja " puhdistettava" hyytynyt veri pois.

Mielestäni en saanut selventävää tietoa hoitohenkilökunnalta tahi naistentautien lääkäriltä, miten terveytyteni tulevaisuudessa edistyy.


Onko kellään kertoa omasta kokemuksesta tai kuultuna asiaan liittyvää lisätietoa?
Lähinnä kiinnostaa sisäisen verenpurkauman parantuminen ja jos löytyisi kotihoito-ohjeistusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu