lisälyönnit kiusaavat

minulla on ollut lisälyöntejä jo muutaman vuoden välillä enemmän ja välillä vähemmän niitä tulee levossa ja rasituksessa, mutta viime aikoina olen huomannut että liikunnan aikana (varsinkin raskas liikunta) tulee lisälyöntejä minulla on sykemittari mistä näen pulssin ja kerran ehdin vilkaista mittaria kun tämä lisäri tuli ja sydän jätti välistä lyönnin, tämän jälkeen on vähän säikähtänyt olo ja ahdistunut. lisääkö raskasliikunta tämmöistä? minulla on myös refluksitaudin oireideta joten voiko nämä aiheuttaa rytmihäiriöitä? vaivani on tutkittu, mutta mitään vikaa missään ei ole löytynyt ja holtertestin aikana ei tullut näitä tuntemuksia.
2419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Heippa!
Lisälyönnit totta tosiaan kiusaavat ja rinnassa muljuu levossa varsin ikävästi. En osaa sanoa miten tuo refluksi liittyy näihin, mutta kyllä lääkäri kysyi vastaanotolla, että tunnenko polttelua ruokatorvessa tms, en enää tarkalleen muista. Itsellä tuota vaivaa ei ole.

Eilen alkoi minulla tuo viikon kestävä kotiholterointi ja nappailen rytmistä nyt puolen minuutin mittaisia taltiointeja aina kun tulee tuntemuksia. Ja sekös nyt lisäsi entuudestaan stressiä, kun kone analysoi tuloksen ja ilmoittaa milloin epäsäännöllistä rytmiä ja milloin epätyypillistä aallon muotoa.. Koita tässä nyt relata sitten, kun kokoajan pelkään mitä seuraavaksi.

Olen hyvin stressaavassa elämäntilanteessa itse. Kolme pientä lasta, opiskelut, rahahuolet, parisuhteeseen kuuluvat vaikeudet, jatkuva kiire, jne jne. Lääkäri sanoi, että pitäisi pystyä välttämään stressiä. No siinäpä uusi oiva stressin aihe! Eihän se onnistu mitenkään.. Lapset ei ala itseään hoitaan, eikä sitä ikinä valmistu koulusta, jollei pakerra töitä annettuun tahtiin. Jos juon lasin viiniä, vaikka rentoutuakseni, niin johan eteiset alkavat pitämään vauhtia ja se siitä rentoutuksesta.

Lisälyönnit ovat kuulemma elimistön hälytysmerkkejä; nyt menee liian lujaa. Ja elimistöä tulisi kuunnella. Keinon siihen kun vielä keksisin! Itsellä sydäntä provosoi valvominen, kahvi, tupakka, alkoholi, mielipaha (ehkä kuukautiset??)

Jos lisälyönnit jatkuvat kauan, vuosia, aiheutuuko siitä jotain? Sydämen vajaatoimintaa lopulta? Sydänlihaksen liikakasvua?

Niin olen ymmärtänyt, että jos lisälyönnit vähenevät stressin vähettyä, esim. kesälomalla, niin kyse olisi harmittomista lisälyönneistä.

Äänestä

Hei!

Ruokatorvella on sydämen kanssa sama hermotus, joten kyllä voi aiheuttaa tuntemuksia.
Hyvää loppukesää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tutkittupoika. kirjoitti:

minulla on ollut lisälyöntejä jo muutaman vuoden välillä enemmän ja välillä vähemmän niitä tulee levossa ja rasituksessa, mutta viime aikoina olen huomannut että liikunnan aikana (varsinkin raskas liikunta) tulee lisälyöntejä minulla on sykemittari mistä näen pulssin ja kerran ehdin vilkaista mittaria kun tämä lisäri tuli ja sydän jätti välistä lyönnin, tämän jälkeen on vähän säikähtänyt olo ja ahdistunut. lisääkö raskasliikunta tämmöistä? minulla on myös refluksitaudin oireideta joten voiko nämä aiheuttaa rytmihäiriöitä? vaivani on tutkittu, mutta mitään vikaa missään ei ole löytynyt ja holtertestin aikana ei tullut näitä tuntemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu