Voin sen todeta, ettei minulla ole tunnekosketusta itseeni. En koe tunteita; iloa, surua, elämyksiä, en siis yhtään mitään lukuunottamatta vihaa, raivoa ja ahdistusta.
Tunteeni ovat siis hyvin pinnallisia. En nauti elämästä, enkä ole koskaan, edes lapsuudessani ollut onnellinen. Mikään ei tuota minulle iloa, kaikki on vaan sitä yhtä ja samaa paskaa.
En ole kuitenkaan itsetuhoinen, olisin toki muuten jo hauassa.
Jaksan elämääni huvitusten voimalla. Ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Tosin mikään kalsarikänni ei tuo sitä pidempiaikaista autuutta, kunhan vaan ryyppään ajankuluksi.
Onkohan ketään muita, joilla samanlaisia ajatuksia? Onko "terapia" auttanut? Käyn terapiassa ihan piruuttani, mutta olen huomannut, että terapeuttini ei osaa minua käsitellä. Vaatii varmaan paljon ammattitaitoa, jos minut saa muuttumaan niin perkeleen onnelliseksi...
Tunteeni ovat siis hyvin pinnallisia. En nauti elämästä, enkä ole koskaan, edes lapsuudessani ollut onnellinen. Mikään ei tuota minulle iloa, kaikki on vaan sitä yhtä ja samaa paskaa.
En ole kuitenkaan itsetuhoinen, olisin toki muuten jo hauassa.
Jaksan elämääni huvitusten voimalla. Ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Tosin mikään kalsarikänni ei tuo sitä pidempiaikaista autuutta, kunhan vaan ryyppään ajankuluksi.
Onkohan ketään muita, joilla samanlaisia ajatuksia? Onko "terapia" auttanut? Käyn terapiassa ihan piruuttani, mutta olen huomannut, että terapeuttini ei osaa minua käsitellä. Vaatii varmaan paljon ammattitaitoa, jos minut saa muuttumaan niin perkeleen onnelliseksi...
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuten kerroit, vihaa, raivoa ja ahdistusta. Siitä on siis lähdettävä purkamaan kerää auki.
Miksi vain negatiivisia tunteita?
Tästä voisit terapeuttisi kanssa lähteä avaamaan arvoitusta, mistä johtuu että syvemmät tunteesi ovat negatiivisia, positiivisia puuttuu.
Onko lapsuutesi ollut kovin "säädeltyä", esimerkiksi ylihuolehtivat vanhemmat, jotka eivät ole sallineet sinulle mitään elämyksiä, vaan varoitelleet kaikesta, yms. Jotain tällaista voisi taustalla olla. Kun et ole tottunut siihen että mikään saisi olla mitään, tuntua miltään, tottumuksesta on tullut toinen luonto, ja olet turruttanut mielihyvä-stimulaattorisi.
Jospa sen vielä voisi elvyttää eloon.
Kannattaa yrittää - elämme näets vain kerran täällä, ainutkertaisen elämän.
Olisipa ollutkin ylihuolehtivat vanhemmat. Sanotaan näin että toinen vanhempani laiminlöi velvollisuuksiaan koko lapsuuteni ajan, oli omissa oloissaan, hakkasi, nimitteli meitä lapsiakin..Ymmärrät varmaan mistä puhun. Kotona ei ollut turvallista, asuminen kodeissa oli hankalaa ja tuskallista. En ole koskaan ollut onnellinen. Aina on ollut suuri pelko taustalla. Aina on ollut hirveitä kokemuksia jne.
En enää tiedä mitä teen. En ole ollenkaan varma auttaako edes "terapia". Elämäni on lääkkeiden varassa, joka päivä saan niitä napsia. Kuitenkin vain jotenkin jaksan.
Et osunut oikeaan, mutta kiitos vastauksesta.
ja hirveät kokemukset.
Siinä avain. Pelko on turruttanut ja jähmettänyt sinut.
Jos sinulla on raamattu, avaa se kohdasta Jesaja 43:1 , siellä sanotaan sinulle:
"Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut,
minä olen sinut nimeltä kutsunut,
sinä olet minun."
En satu olemaan uskovainen
merkitsee tai tarkoittaakin - tarttuakseen lupaukseen että on olemassa kaiken luoja, alkuunpanija ja ylläpitäjä - ja jättäytyä sen sanan varaan.
Vain tekemällä tällaisen "hypyn" (ikään kuin "tyhjän" päälle) - vaikkapa vain kokeeksi - tulee näkemään ja kokemaan onko tämä sana totta.