Ollaan 10 vuotta sitten yhdistynyt uusioperhe. 5 lasta, joista yksi hallitsee kaikkia. Sekä meidän perhettä, että toisen vanhempansa perhettä. Poika 15 vee, vaikea murkku meneillään, tekee mitä tykkää, ei välitä muiden tunteista. Muut lapset voivat kummassakin perheessä tasapainoisia, joskin kärsivät tämän yhden terrorisoimisesta. Minä, se paha äitipuoli jouduin vuosi sitten verrenpainelääkitykselle, pojan äiti sairastui paniikkihäiriösairauteen, isällä outoja sydämentykytyksiä. Poika joutui keväällä psykiatriselle ja sieltä lastenkotiin pariksi kuukaudeksi, kun kukaan ei uskaltanut elää hänen kanssaan. Minua meinasi vetää vuosi sitten turpaan ja äitinsä heitti seinälle tänä keväänä. Jää jatkuvasti kiinni tupakasta ja valehtee silmin kirkkain jatkuvasti. Todella vaikea tapaus, olemme yrittäneet kaikenlaista, mutta mikään ei tehoa.
Mitä ihmettä tällaisen terrorisoijan kanssa pitäisi tehdä? Onko samanlaisia tapauksia ja hvyiä neuvoja?
Mitä ihmettä tällaisen terrorisoijan kanssa pitäisi tehdä? Onko samanlaisia tapauksia ja hvyiä neuvoja?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Tuli vain mieleeni, että tämän virtahevon ovat tuollaiseksi kasvattaneet miehesi ja äitinsä. Hän on nyt syntipukkina kaikelle.
kokoperhe miettimään omaa osuttaan.
Rajojen laitto olisi pitänyt tehdä aiemmin. Nyt hän tarvitsisi isänsä tukea varmaankin.
Sinä olet nyt siinä välissä, mutta et voi asiaa ratkaista ellet kykenen patistamaan pojan vanhempia johonkin yhteistapaamiseen jonne itsekkin voit osallistua.
Niinhän tämä asia menee. Meillä on ollut lapsille normaalit tiukat säännöt. kuten olen lastemme kanssa puhunut, säännöt ovat olleet reilut ja rakastavat. Meillä ovat laspet joutuneet tekemään kotitöitä ja opetelleet siinä samassa omaan elämäänsä tärkeitä asioita. Ei meillä mitään armeijan kuria ole ollut, mutta kun on sanottu jotain, niin lapset ovat tietäneet, että näin on tehtävä. Meillä keskustellaan paljon asioista ja kaksi vanhempaa on jo lähtenyt onnellisesti maailmalle.
Tämä vaikea poika on asunut meillä 6 vuotiaasta 14 vuotiaaksi. Mutta tullessaan meille, ei minkäälaisia sääntöjä ollut. Söi esim lusikalla kaikki ruokansa, ei osannut ikäisensä asioita. Meni kouluunkin vuotta muita myöhemmin, kun oli ylivilkas. Mielestäni adhd. Samat säännöt on yritetty pitää kun muillekkin, mutta ainainen kapinoitsija. Joka asiaa on jouduttu jankkaamaan.
On puhuttu psykiatrilla ja porukalla yms. Kukaan ei saa otetta. Poika tekee asiat kuten mielii. Vailla tunteita, miltä toista tuntuu. Sitten psykiatrilla osaa esittää kivaa ja mukavaa, kuten lastenkodissakin, oli esimerkillinen.
No minähän olen se paska akka joka on yrittänyt tuoda pojalle säännöt, joten minulle on kaikista ilkein.
Että yritetty on...Nyt loppui minun mitta, en halua tuollaista kotiini.
Otin tosiaan tupakat pois, niin huusi minulle ime p....reikääs! Huh huh!
Kaikesta ei voi syyttää kasvatusta! On myös "pahoja" lapsia, jotka ovat jo pienestä pitäen sellaisia (voisikohan olla neurologinen syy?). Uskon,että teidän muutkin lapset kuuluisivat samaan kastiin,jos se olisi kasvatuksesta..
Ei todellakaan ole normaalia 15-vuotiaan käytöstä.
http://www.janssen-cilag.fi/bgdisplay.jhtml?itemname=adhd_symptoms
Siis kiitos, on ollut parisuhde tiukilla, todella tiukilla. Mutta kiva lukea positiivista palautetta minua kohtaan, nimittäin voit vain kuvitella että sitä ei ole paljoa tullut. Tosiaan olemme kaikki 4 aikuista kädettömiä, minua ei enään kiinnosta, antaa olla, mutta ikävä katsoa miestä joka kärsii ja pelkää mitä seuraavaksi.
Olen juuri samaa mieltä ja kaikki oireet täsmäävät tähän lapseen. Psykiatri eri mieltä kuitenkin. Poika on aivan erilainen vastaanotolla, meihin vanhempiin kotona purkaa kiukkunsa, tai oikeastaan se tuntuu vihalta. Onkin tosi loukkaavaa, että lastenkodissakin käyttyäytyi tosi hyvin, kun on vähän niinkuin pakko. Mutta varsinkin minulle, muillekin meille vanhemmille on todella ilkeä.
Elämästämme on on aivan liikaa aikaa mennyt suruun, murheeseen, mielipahaan pojan takia. Puhe ei ole koskaan auttanut, parin tunnin päästä lupauksista tekee ihan mitä mielii.
Ne osaavat näytellä hyvää ja hauskaa vieraille, mutta kotona ovat kuin piruja.
Osaavat käyttäytyä fiksusti, mutta kotona tutuille ihmisille ovat kuin piruja.
Muut sairastuvat narsun ympärillä, mutta narsu ei kun porskuttaa, eikä kärsi mistään.
Huijaavat psykologeja ja muita alanammattilaisia täysin, niin kauan kuin joku sanoo ääneen narsistinen luonnehäiriö, jonka jälkeen monella ammattilaisella silmät aukeavat henkilön suhteen.
Syyttää omista virheistään muita, itsessään ei ole mitään vikaa, hän on erinomainen ja niin helvetin hyvä.
Ei ota vastuuta tekemisistään eikä mistään.
Hae netistä narsistinen luonnehäiriö, niin saat vertaistukea. Nasun uhreille on omat sivut ja apu.
kotona,eikä mitkään neuvot/ohjeet menneet perille..meille jäi ainoaksi keinoksi sijoittaa lapsi kodin ulkopuolelle.Se oli nuoren omakin toive,rauhoittaa elämänsä ja saada uusi alku!
Muut sisarukset elivät kotona pelossa,koska nuori aloki murrosikäisenä myös väkivaltaiseksi.
Meille auttoi kaikkia tuo nuoren sijoitus kodin ulkopuolelle..nyt kun nuori asuu jälleen kotona,kaikki on niin hyvin kuin olla voi.
Hän on taas oma mukava itsensä..ja oppinut että nyrkkien sijaan pitää puhua,ja puhua..selvittää asiat,eikä antaa asioiden kerääntyä möykyksi sisälleen.
Ja itsekin olen tuosta sijoitusajasta jotain tärkeää oppinut..ymmärrän nuortanikin paljon paremmin.
Maija Paavilainen kirjoitti jossain kirjassaan että "kun joutuu liian lähelle,ei huomaa toisen ainutkertaisuutta"..siten kävi itsellenikin oman nuoreni kohdalla.Onneksi tuo sijoitus onnistui.
sijoitettuna kotoa pois..se on ikäänkuin "kuherruskuukautta".Nuori jaksaa skarpata,ja kaikki asiat näyttää siltä kuin syy olisikin vain siellä kotona..mutta sitten kun sijoitus jatkuu,ja jatkuu..alkaa nuorikin näyttämään todelliset tunteensa ja sijoiutuspaikka huomaa että nuorella niitä ongelmia oikeesti onkin.
Siten kävi itselleni..kun nuoreni sijoituspaikassa ihmettelivät miten tämä nuori ees täällä onkaan,kun oikeita ongelmia ei olekaan..ja miten ihanaa kun nuoreni siellä tekee kaikkea ja auttaa kaikin tavoin...syyllinenhän oli tietty tämä mäntti ja osaamaton äiti,joka ei vaan osaa nuoren kanssa oikein toimia.
Mutta,kun aikaa kului..nuoren todellinen murkku -luonne astui esiin sielläkin,sen jälkeen ei kukaan enää katsellut minuun syyttävästi.
Sittemmin kaikk meni paremmin..ja ONNEKSI tuo murkku-olotilakaan ei kestä ikuisesti!
No nyt osuit naulan kantaan! Noin juuri poika käyttäytyy! On tosiaan sairasta, ettei tunne empatiaa edes omia vanhempiaan kohtaan. Minua pahaa äitipuolta kait kuuluukin vihata. Mutta että on häijyn ilkeä omille vanhemmilleen. Tosiaankin syyttää aina kaikesta muita, ihan pienestä saakka on niin tehnyt! Kiitos, valaisit asiaa todella paljon. Tosin ei jaksa enää pilata elämääni pojan takia, en siedä silmissäni, kun en jaksa, enkä enään haluakaan. !0 vuotta on elämästäni mennyt hänen kanssaan ainaiseen riitelyyn. On tässä omakin elämä ja omat lapset, jotka onneksi kunnioittavat minua äitinään.
Sääli vaan miestäni joka kärsii, onhan tämä terroristi kuites hänen poikansa...
Tosiaan poika oli siellä liian vähän aikaa. Sai vaan ihailua henkilökunnalta ja syytti vanhempiaan kun sinne joutui. No todennäköistä on että on siellä pian takaisin, tuskin se isäpuolikaan kauaa jaksaa taas tuota ainaista suunsoittoa ja ylimielistä käytöstä. Joskus on näköjään pakko tehdä tällasia ratkaisuja.
omaa osuuttasi, ettet itse olisi perheenne virtahepo. Et kerro miten aiot ratkaista tilanteesi. Aiotko jättää miehesi ja pojan vai mitä meinaat tehdä.
Olemme kaikki 4 aikuista tämän lapsen lähellä miettineet tätä asiaa. Emme todellakaan voi syyttää meistä ketään, kaikki olemme parhaamme yrittäneet. Olisihan se helppoa kun voisi vaikka laittaa mieheni ex vaimon piikkiin tai hän minun. Mutta olemme onneksi tässä asiassa aikuisia, emmekä näin ollen syytä toisiamme. En ole mieheni ex vaimon kaveri, mutten voi häntä tässä syyttää, eikä hän minua. kyllä tässä on jokainen yrittänyt parhaansa!
En tiedä miten jatko, mies kärsii hirveästi ja häpeää poikansa käytöstä minua kohtaan. Nyt ainakin pidämme paussin meilletulosta, en jaksa. On omatkin lapset.
Luulen että poika on pian taas lastenkodissa, ei kestä äidinkään hermot. En tiedä. Hyvät neuvot on tarpeen? Mutta tosiaan ollaan tässä kaikki tutkiskeltu itseämme ja syytä emme ole keksineet käytöseen. Todennäköisesti sairaus.
Yhdessä kun on päättänyt lähteä uusioperheeksi niin tulee olla apuna heikkona hetkenä myös.
Kehotan että autat miestäsi ja poikaa niin voit olla parhaiten heille tukena.
Onnelisuus lähtee siitä että molemmat ja kaikki voivat hyvin.
Näin onnellinen tulevaisuus on mahdollista.
Työtä vaatii ja kärsivällisyyttä kaikilta.
Ei hänkään ole murkku kun muutaman vuoden joskus helpottaa.
Lasten hyväksi tulee tehdä kaikkensa uusioperheessäkin.
Kaikkea hyvää teidän perheelle toivotan.
Ovat kovin helppoja ja hienoja sanoja, mutta voin kertoa että käytäntö on aivan jotain muuta. Rajat ne on kaikilla ja väärin että tämä yksi lapsi saa tehdä mielensä mukaan ja muut ovat tehneet kuten sovittu.
Tämän lapsen kanssa ei voi sopia mitään, koska hän ei koskaan tee kuten on yhdessä sovittu. Ei kerta kaikkiaan mikään sovi ja käy. Ja aina on kaikki asiat ovat muiden syy ja muut ovat aina väärässä. Olen yrittänyt auttaa ja ymmärtää tämän koko ajan, sillä poikahan ei ole ainoastaan nyt vaikea murrosikänsä takia, vaan hän on kapinoinut aina. Mutta turhaan on puhuttu ja ymmärretty, mikään ei mene perille, ei pahalla, ei hyvällä, ei millään.
Joo olen lähtenyt uuisoperheeseen mukaan n 10vuotta sitten, mutta en olisi lähtenyt, mikäli olisin tiennyt tämän yhden tekevän kaikkien elämästä he....tiä.
Nostan tällä hetkellä kädet pystyyn, sillä pelkään tätä poikaa. En uskalla mennä nukkumaan, jos on meillä, pelkään oikeasti. Jätkä on iso ja voi tehdä ihan mitä vaan, todella arvaamaton. Kyllä minun rajani kulkee juuri siinä, ettei kotonaan tarvitse kenenkään pelätä mitään, eikä ketään. Ja täytyy tunnustaa, että nyt en kyllä jaksa lässyttää ja kannustaa, niin on ollut häijy ja ilkeä, rajansa kaikella. Isä ei uskalla komentaa, kun pelkää että poika hermostuu, joten ollaan aikas moisessa kierteessä. Poika saa tehdä mitä tykkää, vailla seurauksia ja kaikki muut kärsii. Ei tässä enään jaksa taputella käsiään ja silitellä päästä. Että sillain.
Sinä, et voi poikaa auttaa muuten kuin näkemällä myös hänen hyvät puolensa.
isänsä tulisi nyt pelastaa poikansa.
Poika saattaa murrosiässä käydä vaikeita eron aikaisia asioita.
Jos hän voi ne nyt käydä lävitse ilman hylkäämistä hän voi vielä selvitä.
En laittaisi mitään pahan ihmisen roolia hänelle.
Hän tarvitsee rajat ja jostain syystä isänsä ei osaa niitä laittaa.
Se, että on vaikea murrosikä ei tarkoita, että poika olisi häiriintynyt.
Samoin kuin pienen lapsen vahva uhmaikä kuuluu asiaan.
Mikä on sellainen nainen joka luovuttaa?
Ei sellaista voi tehdä miehelleen jota rakastaa.
Miehelläsi on varmaan huoli ja yrittää parhaansa vai eikö muka?
Hyvä on paeta mutta silloin myös parisuhde kärsii ja loppuu.
Vahvat siteet myös miehillä lapsiinsa.
Minulla ukko lähti kun en hyväksynyt ja ollut tukena silloin tarvitsi sitä.
Nyt kaduttaa yksin olen lasteni kanssa.
Auta älä luovuta kehotan tekemään näin itse olisin tehnyt toisin jos vielä saisin
mahdollisuuden.
Ota tämä mahdollisuutena ja rakenna vahva tulevaisuutesi miehesi kanssa.
Tulee päivä jolloin olette kaksin ja silloin teillä vahva pilari loppuelämälle.
Virtahepo olohuoneessa kirja kertoo ongemasta perheessä johon jokainen reagoi oman roolinsa mukaan. minusta tällä pojalla on nyt syntipukin rooli jota hän vetää. Kun kaikkien huomio menee hänen pahuutensa päivittelyyn jää todellinen toimimaton perhe huomaamatta.
Minä sanon vielä, sinulla ei pitäisi olla rajojen laittajan vastuuta vaan isällään.
Rakkaitaan tulee tukea vaikka mikä tulisi.
Ei saa hylätä puolisoaan jos hänellä ongelmia lasten kanssa?
Ymmärtääkseni teillä uusioperhe ja yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat?
Mikäli et seiso miehesi rinnalla kun huonot hetket ovat menetät hänet!
Pojalla on kasvun vuodet ja teidän tulee auttaa hänet eteenpäin joko yhdessä
tai miehesi tekee sen yksin.(mikäli on oikeasti paneutunut lapsiinsa)
Kehotan että yrität ymmärtää mikäli miehesi sinulle rakas.
Älä luovuta ole apuna!
Pääsee helpommalla, kun ei kiellä, eikä ole huomaavinaan asioita joita poika tekee. Kyllä tämä hyvä isä on ollut, siis touhunnut ja antanut aikaansa lapsille. Mutta ei ole ollut johdonmukainen, siis ensin kieltää ja sitten antaa periksi, niin on tehnyt aina. Poika tietää kun aikansa vinkuu, niin jossain vaiheessa saa periksi.
Täytyy ihan rehellisesti kertoa, että kyllä on todella vaikeaa nähdä pojan hyviä puolia, kun on niin häijy. Kummallista että miten joku voi aina olla sitä mieltä että AINA muissa ihmissä on vika? Varmasti joskus onkin, mutta kyllä nämä hänen tempauksensa on ihan oman työn tulosta, ei voi aina syyttää kaikesta muita.
Kirjoitit että isän tulisi nyt pelastaa poika. Voi että mitä kaikkea isä on pojan
eteen tehnyt, oikeasti, varmasti äitikin ja me muut läheiset. Ei tässä mitään ihmepelastamista kukaan enään keksi, kyllä on kaikki mahdolliset asiat kokeiltu. Kyllä on todellakin yritetty kaikkemme, meinaa vaan ihan kaikilta loppua mehut.
Eipä mulla sitä rajojen laittajan vastuuta olekaan. Mutta kun on kyse siitä että tämä lapsi on meidän kodissamme, siis minunkin. Ja täällä on minunkin lapseni, niin en kyllä ihan aikuisten oikeasti voi antaa yhden tehdä kaikkien mahdollisten sääntöjen vastaisesti ja vaatia muilta sääntöjä. Ei tämä poika missään kuninkaan asemassa täällä voi patsastella.
Ja kyllä mulla sen verran on sananvaltaa oltava, ettei minun kodissani kukaan tule minua, eikä ketään muutakaan turpaan vetämään. Eikö?
Mikäli mieheni ei olisi minulle rakas, olisin nostanut kytkintä vuosia sitten. Tosiaan, en hylkää miestäni, mutta tällä hetkellä ollaan siinä pisteessä, että pojan kanssa en jaksa. Eivät meinaa jaksaa vanhemmatkaan, enkä minä siinä sivussa.
Kamalaa on katsoa kun mies kärsii ja pelkää jokaista puhelinsoittoa.
Tosiaan pitää tässä elää muutakin elämää, kuin tämän pojan. Mutta hänen tekemisensä hallitsevat tätä koko muun perheen elämää tällä hetkellä kaiken aikaa ja se on todella raskasta. Kyllä on tukeminen raskasta.
elikä tämä edellinen viesti oli tarkoitettu nimimerkille kirjan lukenut.
Mikäli haluat varmistaa tulevaisuuden puolisosi kanssa hoida välit kuntoon hänen lapseen.
Minä en niin tehnyt ja yksin nyt rakas jätti.=(
Eikä takasin tule!
Älä tee samaa virhettä kun minä.
Ei ole mitään asioita mitä ei voisi lapsi ja aikuinen sopia?!
Ei saa pyytää puolisolta mahdottomia!
Itse onnettomana yrittänyt etsiä uutta miestä mutta ei siitä mitään tule kun rakastaa entistään ja takasin en saa häntä!!!
Mikäli haluat varmistaa tulevaisuuden puolisosi kanssa hoida välit kuntoon hänen lapseen.
Minä en niin tehnyt ja yksin nyt rakas jätti.=(
Eikä takasin tule!
Älä tee samaa virhettä kun minä.
Ei ole mitään asioita mitä ei voisi lapsi ja aikuinen sopia?!
Ei saa pyytää puolisolta mahdottomia!
Itse onnettomana yrittänyt etsiä uutta miestä mutta ei siitä mitään tule kun rakastaa entistään ja takasin en saa häntä!!!
meillä se auttoi jonkin verran teiniin juuri tohon ad/hd hommeliin niillä kyllä täytyis olla mielettömän kova kuri noilla ad/hd tovereilla entäs jos ko poika käyttää huumeita että siinäkin voi olla yksi kovistelun syy sitten toisekseen puolet vangeista on ad/hd tapauksia hoitamattomia äkkiä tsap tsap ole vaan se paskiainen joka ne säännöt asettaa ennen kun mitään peruuttamatonta tapahtuu.
En todella ala pelkäämään kotonani tätä poikaa. Jos ukko lähtee sen takia, ettei ymmärrä, etten halua turpaani, enkä muutenkaan pelätä kotonani, niin ovet ovat auki samantein, anti palaa vaan. Jossain on todellakin rajat kaikilla. Ei ole mulle sopiva mies sitten. Ja ellei uutta löydy, niin en sitten tuollakaan perusteella totta tosiaan ala elämään. No mies on onneksi ymmärtänyt pelkoni.
Niin rajat ovat rakkautta, se on niin totta!
Sitä tässä pelkäänkin, että jotain aivan hullumaista ehtii tekeen, ennen kuin toppi tulee.
On jotain adhd-lääkitystä kokeiltu, muttei siitä kait sitten apua ollut. En usko käyttävän huumeita, vaan mistäs ton tietää.
juuri tuohon "paska äitipuoli" tilanteeseen kun olen vähän lasta ojentanut (roskien vieminen omien että ei pitkin lattioita ole kettuilu sillontällön jne) mutta kyllä uskoisin että lapsi myös osaa tätä arvostaa:) mutta myös juttusi kuullosti hiukan aivan mieheni sukulais pojalta jolla tuo narsistinen persoonallisuus että kannattaa olla myös varuillaan tämän suhteen mutta voimia:)
Uskon itse, että pohjakasvatuksella ennen murrosikää on suurikin merkitys myöhempiä vaiheita ajatellen! Neurologisiin syihin en usko lukeutuvan moniakaan tapauksia, geenivirheet yms. ovat asia sitten erikseen, mutta uskoisin lapsen kehityksessä näkyvän tällöin muitakin ongelmia jo pitemmältä ajalta. Ilmaisen nyt aika vahvasti ja ehkä karmealla tavallakin, että "tuo tupakanpoltto nyt niin kauheaa ole ja teini vielä, normijuttu tuossa iässä!" Jos ajatellaan muita asioita, eli tottelemattomuutta yms väkivaltaa ja riehumista, niitä pidän hirvittävämpinä asioina. Kunnioitus vanhempia kohtaan puuttuu, joka on huonon kasvatuksen tulos tai kasvattamattomuuden tulos. Tupakointi ja niskoittelu tuovat esiin lapsen pahaa oloa, ellei lasta ole opetettu keskustelemaan asioista. Asioista voi puhua, keskustella, jakaa, miettiä, pohtia ja tiukastikin, mutta ellei siihen ole pohjia, vaan lasten on annettu vain "olla ja elää", ovat rajat jääneet toteutumatta. Uskon että parisuhteesi nitisee todella lujasti, mutta toivon Sinulle ja suhteellesi voimaa onnistua. Teini-ikä on yksi rajuimmista, kun se laantuu vuosien kuluttua, voi tilanne muuttua ihan hyväksikin. Ellei lapsi sitten ole äärimmäisen katkera ja vihainen aiemmasta elämästään, eikä hän saa asianmukaista terapiaa tms. Todella, toivon teille voimaa ja jaksamista!
Kiitos asiallisesta viestistäsi. Olet oikeassa, että kunnioitus aikuisia kohtaan puuttuu. En vaan ymmärrä miksi, koska siskonsa saman kasvatuksen saanut, on aivan päinvastainen. Ja minun lapseni myös. Olen siis yrittänyt kasvattaa poikaa johdonmukaisesti 6 vuotiaasta alkaen, kuten omiani ja heidän kanssaan homma on todellakin onnistunut. Niin ei vaan ole tämän kaaliin mennyt asiat kuin muilla. Uskon että jokin sairaus löytyy, sillä niin on kaikkea yritetty. En tosin tiedä, ei tiedä kukaan muukaan.
Parisuhde on todellakin tiukalla meillä ja ihan samalla tavalla pojan äidillä uuden miehen kanssa. Niin on uusi mieskin lähtenyt ovet paukkuen, kun on hermo mennyt tähän vaikeaan poikaan. Olekin miettinyt, että sekö on pojan perimmäinen tarkoitus saada äiti ja isä eroamaan tahoillaan? En tiedä sitäkään.
Näistä viesteistä on vuosi kulunut. Mitä teille kuuluu? Poika selkeästi hakee rajoja, hakee niitä niin kauan että ne löytyvät. Monille ihmisille vankila on paikka, jossa rajat saadaan jos vanhemmat eivät ole niitä pystyneet asettamaan. Se ei riitä, että toinen vanhemmista asettaa rajoja vaan molempien on oltava johdonmukaisia eikä antaa lopulta periksi. Silloin on peli menetetty ja lapset alkavat hyppimään silmille. Vanhempia ei kunnioiteta, sillä he eivät ole kunnioitusta ansainneet. Rajoja asettamalla osoitetaan omaa arvovaltaa, jolloin saadaan myöskin kunnioitusta. Rajojen asettaminen luo lapselle turvallisuuden tunteen, joka on yksi lapsen ja ihmisen perustarpeista; jos aikuinen antaa aina lopulta periksi, ei hän ole turvallinen aikuinen, johon lapsi voi turvata kuin kallioon. Lapselle opetetaan että sanoilla ja teoilla on merkitystä, niin vanhempien kuin lastenkin kohdalla. Tällöin lapsi oppii kantamaan omista teoistaan vastuuta ymmärrettyään että teoilla ja sanoilla on seurauksensa. Jos seurausta ei koskaan tule tai vanhempi antaa periksi, lapsi saa tahtonsa läpi ja joutuu tällöin tilanteeseen, jossa hän päättää asioista. Lapsen tehtävä ei ole asioistaan päättää, hänen ei tarvitse vaan hänen täytyy voida luottaa aikuisen tekevän päätökset, jotta lapsi saa olla lapsi. Protestointia ei pidä pelätä, paitsi tässä tapauksessa kun tilanne on jo riistäytynyt käsistä. Silloin oikea paikka on nuorisokoti tai nuorten suljettu psykiatrinen osasto, jotka pystyvät tarjoamaan ammatillista apua ja tukea nuorelle kaikissa ongelmissa. On tärkeää hakea ajoissa apua. Tavallaan nuori onkin oikeassa syyttäessään teitä; on vanhempien syytä että hänellä on paha olla ja että hänen on väkisin haettava rajat joita ei ole teiltä saanut.