Jouduin sairaalaan verisen vuodontakia 34 viikolla, matkalla sairaalaan pelkäsin ja itkin että istukka on irronnut tms. Kaikki oli onneksi hyvin. Menin sairaalaan yksin koska miehen oli pakko jäädä lasten kanssa kotiiin.
Olo oli yksinäinen ja maanmurjoma ja itketti ihan kauheesti. Reipastuin kyllä sitten kun kaikki oli hyvin.
Nyt tuntuu,että kivuliaat supistukset kotonakin saavat minut itkemään ja tuntuu etten kestä kipua, olen maan matonen ja en pysty kestämään synnytyskipuja. Neuvolassa ei sanottu juuta eikä jaata kun kerroin tuntemuksistani.
Muut synnytykset on menneet ihan ok.
Jotenkin nyt tunuu, että käperryn itseeni ja kipuun enkä pysty päästämään ketään sen muurin sisäpuolelle. Varmaan olen niin säälittävä että itken omaa surkeuttani kovissa kivuissa.
Elämäntilanne on nyt semmoinen että en ole saanut mieheltäni juurikaan hellyyttä tai huomiota, lieneeköhän se vaikuttanut että koen oloni jotenin avuttomaksi ja pelokkaaksi
Olo oli yksinäinen ja maanmurjoma ja itketti ihan kauheesti. Reipastuin kyllä sitten kun kaikki oli hyvin.
Nyt tuntuu,että kivuliaat supistukset kotonakin saavat minut itkemään ja tuntuu etten kestä kipua, olen maan matonen ja en pysty kestämään synnytyskipuja. Neuvolassa ei sanottu juuta eikä jaata kun kerroin tuntemuksistani.
Muut synnytykset on menneet ihan ok.
Jotenkin nyt tunuu, että käperryn itseeni ja kipuun enkä pysty päästämään ketään sen muurin sisäpuolelle. Varmaan olen niin säälittävä että itken omaa surkeuttani kovissa kivuissa.
Elämäntilanne on nyt semmoinen että en ole saanut mieheltäni juurikaan hellyyttä tai huomiota, lieneeköhän se vaikuttanut että koen oloni jotenin avuttomaksi ja pelokkaaksi
Vastaukset 2
Vanhimmat
kun synnytys käynnistettiin, unta oli useana päivänä vähän ja jouduin olla yksin sairaalassa päivä tolkulla niin huomasin sen, että kestäväkin ihminen voi muuttua kipuherkäksi. Väsymys varsinkin lisäsi kipuherkkyyttä, ja puolison läheisyyden puute osastolla ollessa. Mene uudelleen neuvolaan ja kerro tuntemuksistasi ja pyydä apua. On ihan normaalia tuossa vaiheessa raskautta olla itkuinen, väsynyt ja vielä ku pelkää vauvan voinnin puolesta. Itke vain, se helpottaa!
Ensin iiiso voimahali ja sitten tsemppaava ja kliseinen "kyllä se siitä", mutta ihan oikeasti kyllä se siitä. Luultavasti tuo tuleva synnytys ja pelästyminen vauvan menettämisestä on saanut sinut nyt sen verran herkäksi, että tunnet jotenkin jääneesi yksin, varsinkin jos miehesi ei ole juurikaan hellyyttä ehtinyt sulle tarjota.
Itse synnyttänyt kahdesti ja jotenkin ainakin itselläni on se, että just ennen synnytystä pitää vain pitää se tsemppi yllä, että kyllä tää tästä. Jos taas päästää itsensä käpertymään sinne omaan surkeuteensa, niin helposti se sitten karkaa lapasesta, ja sinne omaan surkeuteen sitten jääkin. Siis tarkoitan sitä surkeutta, kun tietää, että minä se nyt olen, joka tulee kärsimään ne kaikki kivut ja muut ja kukaan ei tunnu osoittavan vähääkään myötätuntoa. Eihän sitä nyt varsinaista sääliä kai kukaan kaipaa, mutta edes jonkinlaista kiitosta ja rohkaisua, että perheen äiti on taas se, joka joutuu tän maratonin vetämään... Ymmärtänet mistä puhun?
Mut itku sinällään on tietty vahvistavaakin. Jotenkin tuntuu, että joskus kun tietää, et ois paljon itkuja itkemättä, kun ei ole ehtinyt (!) itkeä, niin ei uskalla nostaakaan niitä itkuja pöydälle, kun pelkää, että sitten siitä itkusta ei tule loppua ollenkaan. Mutta sitten kuitenkin, kun tulee seinä vastaan ja alkaa vain itkettää ja ensin se voimistuu kun vain itkettää ja itkettää, niin sitten lopulta kun itkua vain ei enää tule, tuntuukin olo kuin myrskyn jäljiltä. Eli silmät on kyllä tomaatteina, siis punaisina ja turvonneina, mutta kun ne viimeiset kyyneleet sipaisee poskiltaan ja tuntuu, et se oli siinä se itku, niin onkin jostain saanut voimia aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Tavallaan uusin voimin. :)
Eli nyt tarvitset joko jonkun olkapään, johon itkeä hellyydenkaipuusi ja tunne yksinjäämisestä, TAI yksinkertaisesti päätät, että nyt suoriudut näillä voimillasi tämän tulevan synnytyksesi. Parempi vaihtoehto on tietty ensin mainittu. Synnytyksen jälkeen on muutenkin niin hormonien vallassa, että ei siihen oikein enempää itkuja mahdu..
Ja siitä kivusta. Kuten aiempi vastaaja, niin väsymyshän sen kipukynnyksen laskee ja muutenkin kun on uupunut ja väsähtänyt koko touhuun, kun haluaisi sen uuden tulokkaan tuohon rinnalleen jo, niin kivutkin varmasti tuntuvat pahemmilta. Eli koita nukkua, nukkua ja nukkua mahdollisuuksien mukaan. Sanot miehellesi, jos ei muuten ymmärrä tilannettasi, että juttu on nyt niin, että sun tarvii kerätä voimia synnytystä varten. Ja lisäksi ajattelet kuin ensisynnyttäjä, joka ei vielä ole koko hommaa käynyt läpi, et otat vain tunti tunnilta mitä vastaan tulee. Älä siirrä ajatuksiasi turhan aikaisin sinne loppuun, sillä eihän sinne oikopolkua ole, vaan alusta loppuun sitä on uudelleensynnyttäjänkin mentävä. Tyvestä puuhun noustaan :)
Ja kun et ajatustasollakaan kiirehdi, niin jaksat ottaa supistukset ja kivut vastaan paremmalla tsempillä. Kivunsietokytky on tällöin parempi, sillä se on niin paljon korvien välistä ja asenteesta kiinni, kuinka sen kivun kokee. Niinkus toki tiedätkin, kun kerran olet aiemminkin synnyttänyt.
Voimia tulevaan, ja kyllä ihmiset (lue: synnyttävät äidit) ovat kestäviä. Itket ja keräät uutta voimaa ja asennoidut odottavin mielin uuteen tulokkaaseen, niin kyllä se siitä! :)