Suomessa on kuitenkin aikas korkea elintaso. Jos on katto pään päällä, sähköt, peti niin ei pitäisi olla mitään valittamista. Kaveruussuhteet ovat sosiaalisille ja hyville tyypeille. Ei kai meillä pitäisi olla mitään valitettavaa.
Suomessa synnyinkodista tulee muuttaa ajoissa pois ja heti alkaa kuhertelemaan sen kultsin kanssa. Suomalaisilla ei ole nykyään enää muuta elämää kun kultsimurun tuhnun haisteleminen.
Muissa Euroopan maissa ihmisillä on monipuolisempi ja parempi elämä. Ilman taiteita elämä on onnetonta. Halusin vaan saarnata, en loukata ketään.
Suomessa synnyinkodista tulee muuttaa ajoissa pois ja heti alkaa kuhertelemaan sen kultsin kanssa. Suomalaisilla ei ole nykyään enää muuta elämää kun kultsimurun tuhnun haisteleminen.
Muissa Euroopan maissa ihmisillä on monipuolisempi ja parempi elämä. Ilman taiteita elämä on onnetonta. Halusin vaan saarnata, en loukata ketään.
Vastaukset 18
Vanhimmat
On se kumma kun ei nykyään enää kestetä olla yksin. Minusta on ainakin mahtavaa olla yksin. Jos koulussakin on saatana välitunnilla yksin niin koulun kusipäät kukkahattutädit alkavat levitellä koko suomeen tietoa kuinka se on nyt niin ja niin yksin, että pyytäkää nyt mukaan porukkaan. Ja sitten pitäisi olla vielä joku helvetin ämmä ympärillä pyörimässä niin minä olisin normaali ja kaikilla on taas kivaa. Kuten sanoit en tajua sitä miksi pitää valittaa jostain vitun yksinäisyydestä kun on kuitenkin katto pään päällä.
Ps. Sosiaalisuus ja rakkaus ovat ihmisen kivikautisia vaistoja jotka varmistivat lisääntymisen, nykyäänhän väkeä on jo liikaa joten nuo joutaisivat mielestäni jo historian romukoppaan. Tutkimalla historiaa huomaa miten ihminen kehittyy koko ajan vähemmän laumaeläimeksi. Niin että haistakaa paska kukkahattutädit.
Jos haluaa olla yksin, suljetaan mielisairaalaan.
Jos on omasta halustaan yksin, niin eihän silloin olekaan yksinäinen!
Jokainenhan, lapsetkin, kaipaavat välillä yksinoloa.
Mutta jos JÄÄ tai JÄTETÄÄN yksin (en tarkoita seurustelusuhdetta, vaan kaveruutta) ja eristyksiin muista, niin silloin tuntee itsensä yksinäiseksi ja hylätyksi ja kokemus on täysin eri. Silloin ei ole kyse omasta valinnasta!
Nämä on kaksi eri tilannetta.
Terveisin: Kukkahattutäti!
tilanne. Jotkut aikojen saatossa vaan muuttuivat tälläisiksi mitään kestämättömiksi urpoiksi. Sitten päättäjät kekkasivat että saadaan hyvää mainetta kun luodaan OLETUSIHMINEN. Oletusihminen on normaali idiootti tavis jolla on kavereita ja joka aikuiseksi kasvettuaan menee naimisiin. Oletusihminen myös uskoo helposti mainoksiin. Tälläinen on nykyajan "normaali" ihminen. Jos joku ihminen poikkeaa tästä "oletusihmisestä" niin hänelle saadaan kätevästi diagnosoitua ADHD, Narsismi, Asperger tai muuta kivaa. Näin hänet saadaan helposti pois sotkemasta unelmaa yhteiskunnasta jossa kaikki ovat helposti hallittavissa. Erityisesti nuorten tulisi kiinnittää tähän huomiota, koska nimenomaan silloin heistä yritetään tehdä oletusihmisiä MLL:n ja muiden kukkahattutätien kautta.
Esimerkkinä vaikkapa yksinäinen vanhus. Hän kokee olevansa unohdettu, yksinäinen ja kaipaa seuraa - ei sen takia, että yhteiskunta painostaa jollain stereotypialla "oletusihmisestä", vaan koska hän haluaa olla vuorovaikutuksessa toisen kaltaisensa kanssa. Tässä on kyse siis siitä, että on ns. "jätetty" yksin, eikä yksinäisyys ole valinta.
Sitten ovat erikseen he, jotka valitsevat yksinäisyyden. Kaikki eivät ole laumaeläimiä, ei siinä mitään. Ei tarvitsekaan olla, siinä olette oikeassa.
Mutta antaa niiden ihmisten olla rauhassa sosiaalisia ja ns. "laumassa eläjiä", jotka haluavat. Se taas on heidän valintansa, heidän elämänsä ja he nauttivat siitä.
Meillä on tosiaan korkea elintaso, se tuo meille monia etuja, mutta myös lisää vaaraa maallisen hyvinvoinnin ihannointiin. Uskoakseni suurin osa etenkin hyvinvointivaltioiden ihmisistä on kadottanut yhteyden todelliseen rakkauteen. Se selittänee nykyaikaisen menon. Ihmisille aletaan jo kehtoiässä suorittaa irottautumista omasta sisäisestä yhteydestä ikuiseen rakkauteen. Lapsille hankkitaan kaikenlaisia helistimiä ja myöhemmin mitä moninaisempia virikkeitä, joita leluiksi kutsutaan. Viimeisimpiä hullutuksina on mielestäni kaikki tietokonepelit.
Minun lapseni saavat erilaisen kasvatuksen. Yhdessä vaimoni kanssa opetamme lapsemme löytämään yhteyden luontoon. Viemme lapsemme metsään, puistoihin, järven rantaan. Monimutkaista tekniikkaa sisältävien lelujen sijasta opettelemme valmistamaan entisaikojen tapaan itse leluja, pelaamme leikkimielessä palloleikkejä: rantalentistä, potkupallia, sulkapalloa jne. Nämä lajit vahvistavat lapsemme koordinaatiota ja luottamusta omaan itseensä. Voi hitsi.. Nythän mä vasta hokasin ettei minulla olekaan perhettä... Vaan jäin yksin.
Olen myös kuullut, että monet muuttavat suoraan lapsuudenkodista tulevan kihlattunsa luokse. Ei millään pahalla, mutta nykyään nuorten seurustelusuhteet tuppaavat olemaan ns. orastavia eroja. Ei mene aikaakaan kun etenkin naiset vuodattavat, miten kumppani ei vastakaan odotuksia. Yhteinen tekeminen on käynyt vieraaksi. Onko yhteistä aikaa läheisyydelle muuten kuin yhtymisen merkeissä.
Yhteiskuntamme tekee ihmisistä läheisriippuvaisia. Mielenterveyden ongelmien lisääntyminen ei johdu mielestäni lainkaan yksilöistä, vaan sen aiheuttaa yhteiskunnan paineet. Syytän siitä tehokkuushakuista, suorituskeskeistä rakennetta.
On kai olemassa joitakin oletuksia, kuinka vaikka yliopisto-opiskelijoiden tulisi suoriutua nuoruusvuosistaan. Luin jostakin, että valmistuminen tulisi ajoittua n. 25 vuoden ikään, jonka jälkeen pitää perustaa perhe ja myös uran olla hyvällä mallilla. Monien päättäjien mielestä opiskelijoiden tulisi valmistua mahdollisimman lyhessä ajassa, eikä käyttää voimia tai aikaa työskentelyyn opiskeluaikoina. Kuitenkin monille pelkkä opintoraha on liian pieni summa elämiseen ja yhä harvempi nykyaikana uskaltaa ottaa valtion takaamaa opintolainaa. Ihmiset eivät siis usko tulevaisuuteensa. Lisäksi työkokemusta on kerättävä opiskeluaikoina ainakin 20 vuotta! Moni nuori oireilee henkisesti näiden paineiden alla. Tehokkuuden parantamiseksi on kehitetty myös tehokkuutta lisääviä onnellisuuspillereitä.
Voin vain arvailla, miten paljon vaikeuksia monilla opiskelevilla nuorilla on matkan varrella. Pitää suorittaa erinomaiset arvosanat (näyttää itselle ja tuttaville, että menestyy), samalla pitää kantaa huolta toimeentulosta (kenties raskastakin iltatyötä), samalla vietti velloo päässä ja housussa (seksuaalinen vietti on tyydytettävä), myös parisuhteen ylläpitäminen voi viedä voimia (minunkin on oltava jonkun kanssa, muuten leimaudun kummalliseksi, itsekkääksi, jopa homoseksuaaliksi). Tätä kaikkea yhdistää menestymisen tarve ja itsekkyys.
Minne on kadonnut terve yhteys elämän käsittämättömään ihmeeseen? Miten suuria Jumalan Lapsia me olemmekaan! Millaista onkaan istua hiljaa yksin lähellä luontoa. Pysähtyä ilman mitään teknillisiä virikkeitä vain olemaan osa maata, käydä hiljentymässä kirkossa tai hautausmaalla.
Arno Gruenin tai Erich Frommin kirjoja?
Minä en syytä yhteiskuntaa, vaan jos jotakuta syytän, syytän itseäni. Uskon autenttiseen pärjäämiseen ja uskon että tilanteemme voi vielä muuttua. Olen ikioptimisti, vaikkakin optikon asiakas. Tunnen monia, jotka elävät "suomalaista unelmaa" ja ovat onnettomia, koska itsensä ja rakkauden tunteminen on jotain alle 0. Antaa heidän riutua valitussa surkeudessaan, me voimme keskittyä taiteisiin ja intohimoon.
vääristä painotuksista ja stereotypioiden opettamisesta nuorille (myös vanhemmille), yms.. ks. kaksi oheista viestiä tästä.
ajatellaan Suomessa nykyään että päässä vikaa.
Kieroon on siis kasvatettu ja kasvettu.
Mikä suomalaisia vaivaa? Mitenkään ei ole hyvä. Nuorille opetetaan että "tulisi itsenäistyä varhain" - ja itsenästyminen on mukamas sitä että muuttaa mahdollisimman aikaisin omaan asuntoon - jossa sitten ikävissään ja yksin tulee paljon ongelmia vastaan.
Miksi näin?
Jokainenhan tarvitsee toisia ihmisiä (eikä se ole "läheisriippuvuutta" joksi sitä heti täällä leimataan jos nuori viihtyy kauemmin kotonaan rakkaiden ihmistensä tukemana). Halutaanko näin tehden tehdä vain nuorista psykiatrien ja terpeuttien asiakkaita ? Alitajuinen (tai jopa suora) yhteiskuntapoliittinen pyrkimys?
Psykiatrit ja terapeutit sitten korvaavat läheiset ihmissuhteet jotka on väkivalloin katkaistu ja riistetty nuorelta joka vielä tarvitsisi ymmärtävää kotoista tukea.
Mitä mieltä tällaisessa?
sellaiseksi että pitäisi "elää omillaan" mahdollisimman varhain. Se on suurin syy yksinäisyyteen nuorilla ja muihinkin ongelmiin.
Paine tähän tulee ehkä yhteiskunnan taholta, ja siitä siirtynyt nuoriin itseensä ja myös perheisiin.
Oikea itsenäistyminenhän ihmisellä kestää kauan - ehkä koko ihmisiän (lähestulkoon) että osaa kantaa vastuuta itsestään ja muista.
Joillakin kasvu omille siivilleen kestää pitempään kuin toisilla - siksi ei kasvatusasioita yms. kannattaisi stereotypisoida koska kaikki ovat yksilöitä.
Nuori tarvitsee kuitenkin aina pitkästi tukea omaan kasvuunsa.
Tämä liian varhainen - suomalaisessa yhteiskunnassa yleistynyt kumma käytäntö - kotoa poislähtö niin pian kuin mahdollista (ikään kuin se olisi häpeä asua kotona?!) (ettei jää "peräkamarin" tytöksi tai pojaksi) on tosi tyhmää - ja siinä ehkä onkin suurin syy nuorten mielenterveyden heikkoon tasoon, pillereiden ja huumeiden käyttöön.
Tästä olen itse asiassa ihan varma, että tässä pääsyy (nuoret kokevat yksinäisyyttä) mielenterveyden ongelmiin, lääkkeiden ja päihteiden käyttöön.
"mielisairas" leimaan. Ja se on hirveää - kun se on täysin väärin mennyt koko juttu!
Olisi pitänyt saada kotona saada rauhassa kasvaa ja siivet vahvistua.
Ei "keinoemoista" yms. (psykologit, psykiatrit, mömmöt, jne,) ole apua, pikemminkin päinvastoin monen kohdalla käynyt.
Noinhan se just on. Itsekin voisin henkisesti paljon huonommin, jos asuisin yksin jossain vitun kopissa harmaassa palikkatalossa. Iti ja äiti rakastaa mua ja sen avulla jaksan olla oma itseni. 4- 6 vuotta todennäköisesti asun vielä kotona ja sen jälkeen yritän tulla yhteiskuntaan mukaan parempipalkkaiseen työhön. Nyt olen toki mukana työharjoittelijana ja sopivassa työyhteisössä, mutta sillä ei leipäänsä ansaitse.
Minä yritän että en epäonnistu. Minä yritän.
Olen samaa mieltä että ilman taiteita on turha haaveilla mistään tasapainoisesta elämästä. Ulkona näkyy vain harmaita betonilaatikoita ja ihmiset näyttävät kuin itse Kuolemilta. Toivoisin jotain hengekkyyttä (olikohan tuo ees sana), mutta sen ei välttämättä tarvitse olla mitään valtauskonnollisuutta. Olen 70% ateisti mutta vanhoissa kirkoissa on silti hieno käydä kun ovat vain niin kauniita. Uudet taas kuin paskaläjiä.
yksinäisyyttä, esimerkiksi jos elämäntilanne on yksinäinen, kannattaa katsoa hyviä elokuvia.
Hyvä elokuva esimerkiksi toimii terapeuttisesti - ja myös "elämyksellisenä oppimisena" . Jos esimerkiksi väkivaltaista miestä et saa ymmärtämään, miten rumaa on lyödä naista, valitse elokuva jossa näin tehdään (muutoin tasokas ja hyvä ihmissuhde-elokuva) ja katsotte tämän väkivaltaisen miehen kanssa elokuvan - jospa hän "ulkopuolelleen" asettuneena voisi hänestä ulkoistetun tilanteen kautta ymmärtää, miltä asia näyttää ulkopuolisin silmin.
Suosittelen.
Miten voi olla 70% ateisti?
Voi tuokin toimia, mutta yleensä suurin ongelma on siinä jos sallii tuommoisen tapahtuvan niin kyllä sitä tapahtuu jatkossakin. Siis ei ongelmaa ratkaista sillä, että sitä vain ymmärretää vuodesta toiseen vaan sille pitää tehdä jotakin konkreettistakin. Yksi elokuva/kirja voi vaikuttaa joillakin mutta ei niillä ongelmia ratkaista.
Ennalta ehkäisevä vaikutus on ehkä suurempi.
eli yksinäisyyteen.
Vastaukseni olisi että jos on 70% :n ateisti (mitä en todellakaan ymmärrä mitä voisi tarkoittaa), on myös 70%:sesti yksinäinen ja onneton.