Isot ja pienet -jako

meillä isopieni koira

Hei!
Olen kuullut, että kaikki Helsingin koirapuistot oltaisiin nyt jakamassa pienille ja isoille koirille erikseen. Miksi näin? Meillä on Bichon frisé -uros, joka on pienestä asti ollut rakastunut isoihin tyttöihin, eikä niinkään välitä pienistä koirista (ei tytöistä eikä pojista). Sen kannalta tämä jako on aivan kamala juttu. Voin kuvitella, että kun sen lempitytöt tulevat aidan toiselle puolelle, se vaikka kaivautuu aidan läpi päästäkseen niiden luokse! Ja entä kun ison koiran pentu on ensin pienten puolella ja ystävystyy pienten koirien kanssa, mitä sitten ku se ei saakaan enää olla kavereiden kanssa samalla puolella?

Ymmärrän kyllä myös, että jotkut pienten koirien omistajat pelkäävät, ja myös isojen koirien omistajat saattavat ajatella koirien olevan liian rajuja pienten kanssa leikkimään. Siksi minusta olisikin hyvä, jos esimerkiksi joka toinen koirapuisto olisi jaettu. Mutta ei kaikki!

8

881

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ryynis

      ..muka voisi viedä pientä koiraasi isojen puolelle?
      Ei siihen ole estettä.

      • meillä isopieni koira

        Saako niin oikeasti tehdä? Jos näin on, niin hyvä meille. :)


    • miiuu

      Pienen koiran saa viedä isojen puolelle (omalla vastuulla) mutta isoa ei saa pienten puolelle.

      • meillä isopieni koira

        OK, hyvä, teen sitten niin. :)


    • jako tulee

      ..oma seitsenkiloinen tulee myös isojen kanssa toimeen mutta turvallisempaa oman kokoiset. en niinkään pelkää puremisia (vaikka puistoihin tuodaan usein ei sosiaalisia koiria..osaan hyvin tulkita niin omistajaa kuin varsinkin hänen koiransa eleitä ja tunnen koirani käytöksen erilaisissa tilanteissa..mutta turvakysymys myös tärkeä koska kun iso rouhauttaa pieneen kiinni jälki on sen mukaista ja kaikki ei vastaa omista koiristaan el.lääkärikuluineen tai käytöksen puolesta ja omaani en halua puruleluksi)

      suurempi kysymys miksi olen tyytyväinen puiston jakoon on koirien kokoerot ja seitsenkiloinen 30kg jyrättävänä(monet antaa koiriensa pomppia toisten päälle) tekee huonoa sen selälle joka ilmenee sittten viimeistään vanhuusiässä ellei aiemmin minkä ensimmäinen merkki on muuttunut käytös varautuneemmaksi. Eli sanoisin terve maalisjärki koirapuistoissa. Ja kysymys ei ole pelosta vaan turvallisuudesta.

      annan toki pikkukoirani mennä rauhallisten (ei päälle hyppivien)tasapainoisten koirien kanssa kuten tuttuni/tuntemani dobberin, appenzellerin etc.kanssa.

      • on mahtava juttu

        Ja kun ne isojen omistajat vielä pysyisivät sielä isojen puolella... Vaikka isojen puolella ei olisi ketään muita ja sielä pienten puolella kymmenen pikkuista juoksisi niin silti se on vain pysyttävä sielä mihin koira kokonsa puolesta kuuluu. Eri asia esim. jos talouteen kuuluu pieni ja iso koira ja se iso osaa kaikin tavoin käyttäytyä ja "ottaa huomioon" pienen koiran koon, (ja on rauhallinen tapaus) ja muille jo puistossa oleville/tuleville sopii että se isokin on sielä. Tietenkin pyydettäessä myös osaa hernettä nenään vetämättä poistua jos joku niin haluaa.


    • Mikki & Pluto

      Olin keskikokoisen (45 cm, 16 kg) koirani kera menossa pienten koirien aitaukseen, missä ennestään oli yksi koiraani hieman pienempi koira. Eikös tuon koiran emäntä heti meidät äkättyään ryhtynyt noitumaan: Tänne ette saa tulla, tämä on pienten koirien aitaus, menkää isojen puolelle! Siihen totesin, että omani ei ole iso, jos ei aivan pienikään, vaan keskikokoinen. Tämä ei tädille kelvannut, vaan samaan tyyliin hän jakoi meille poistumiskehotuksiaan. Lopulta hiillyin, ja annoin hänelle samalla tavoin takaisin.

      Tädin narttu kuulemma ei pitänyt uroksista. Kun narttu oli kerran ärähtänyt urokselleni, se ei enempiä lähestymisyrityksiä tehnytkään, vaan pysytteli minun lähelläni. Urokseni on poikkeuksellisen sosiaalinen yksilö, jonka kanssa ei koskaan ole kahnauksia syntynyt. Mutta tädin mielestä siis emme olisi saaneet hänen koiransa seuraksi pienten koirien aitaukseen mennä. Kumpainenkaan, minä ja koirani, emme viihtyneet tädin seurassa, joten poistuimme.

      Mutta jos on aitaukset isoille koirille ja pienille koirille, niin missä menee jako? Mihin kuuluu keskikokoinen? Olisiko jako tehtävä säkäkorkeuden perusteella vai painon perusteella ja siten, että jompikumpi riittää, vai molempien yhdistelmänä?

      Helsingissä tainnevat rajat olla 40 cm tai 15 kg. Jos jako menee kahteen, isot/pienet, rajan tulisi mielestäni olla ylempänä.

      Oma 16 kg painava koirani joutuisi tämän jaon mukaan isojen aitaukseen, jossa voi ulkoilla vaikkapa 80 kg painava tanskandoggi. Painojen suhde olisi tässä tapauksessa 1:6. Jos koirani olisi pienten puolella, sama suhde edellyttäisi pienemmältä koiralta alle 3 kg:n painoa. Löytyneekö sellaisia lainkaan? Jos pikkukoira painaa 8 kg, painojen suhde on 1:2. Oman koirani osalta vastaavasti isompi koira painaisi 32 kg. Mutta kun isojen koirien puolella ei mitään ylärajaa ole, kokoerot voivat olla - ja ovat - varsin huomattavat.

      Oikeampi jaottelu mielestäni olisi, että jako painon suhteen olisi yli ja alle 20 kg. Tällöin 80 kg : 20 kg = 20 kg : 4 kg (= 5 : 1). Tällöin molemmissa tapauksissa pienemmät koirat voisivat aitauksessaan kohdata suhteellisesti samanlaiset isommat koirat. Alle 4 kg:n painoisten kääpiökoirien tulisi oman turvallisuutensa takia pysytellä poissa yleisistä koirapuistoista. Toki niille myös voitaisiin antaa oma lyhyt ulkoiluaika pienten puolella.

    • mistä kuulit?

      Milloin tämmöinen jako olisi tulossa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      130
      2985
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1574
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      22
      1468
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1324
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      205
      1098
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    Aihe