Tälle palstalle kukaan ei ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan? onko ujous arka asia teille? minulle nimittäin on... mutta minun on ihan pakko kirjoittaa.
Olen ollut suurimman osan elämästäni ollut arka, ujo ja epäröivä. Kun ystäväni kävelevät edellä, he pelästyvät kun ilmestyn yhtäkkiä takaapäin. Eräs ystäväni sanoi: voisitko tehdä sen... öö kuka sä olitkaan..? loukkaannuin aika lailla tästä, sillä olemme olleet samalla luokalla jo melkeen vuoden, eikä hän muista edes nimeäni.
Kaverit hyväksyvät minut toisinaan sellaisena kuin olen. He eivät huomauttele ujouttani suoraan, mutta heidän käyttäytymisensä minua kohtaan on joskus läpinäkyvää (ainakin mielestäni).
Tulee sellainen tunne, että he ajattelevat: eihän tuo mitään ymmärrä joten kerronpa toisille. Eihän tuo osaa mitään, joten näytämpä sille. Ujous liitetään usein tyhmyyteen.
Minusta ujous on ihan positiivista, jos se ei vain haittaa omaa elämää. Pääasia on, että osaa olla omatoiminen ja nauttii siitä millainen on vaipumatta itseäsääliin. Kaikista pahinta on (kirjoitan kokemuksestani) että syyttelee itseään ja pitää itseään muita huonompana ja ala-arvoisempana.
Totuus on kuitenkin se, että ujo ihminen ei ole sen huonompi ihminen kuin muutkaan. Kaverit ovat todella tärkeitä, sillä he kohottavat jollain tavalla itsetuntoa. Toisaalta on myös niin, että huono itsetunto alenee entisestään "kavereiden" syrjimisen ja jopa suoranaisen haukkumisen takia.
Minulla on onnea, että ystäväni eivät kuitenkaan ole sellaisia. Olen kuitenkin aina ihmetellyt, että miksi kaikille puhuminen aiheuttaa fyysisiä oireita; sydämen tykystä, poskien kuumottumista ja sanojen sekoittumista, kun kuitenkin on kyse mitättömästä asiasta, jonka todella haluan sanoa siinä sivussa. Eivät he katso minua, miten käyttäydyn puhuessani vaan he kuuntelevat, mitä minulla on sanottavana.
Kaikille ujoille voisin sanoa, että olkaa vain ujoja, se on ihan jees. On ihanaa olla erilainen, oma itsensä.
Olen ollut suurimman osan elämästäni ollut arka, ujo ja epäröivä. Kun ystäväni kävelevät edellä, he pelästyvät kun ilmestyn yhtäkkiä takaapäin. Eräs ystäväni sanoi: voisitko tehdä sen... öö kuka sä olitkaan..? loukkaannuin aika lailla tästä, sillä olemme olleet samalla luokalla jo melkeen vuoden, eikä hän muista edes nimeäni.
Kaverit hyväksyvät minut toisinaan sellaisena kuin olen. He eivät huomauttele ujouttani suoraan, mutta heidän käyttäytymisensä minua kohtaan on joskus läpinäkyvää (ainakin mielestäni).
Tulee sellainen tunne, että he ajattelevat: eihän tuo mitään ymmärrä joten kerronpa toisille. Eihän tuo osaa mitään, joten näytämpä sille. Ujous liitetään usein tyhmyyteen.
Minusta ujous on ihan positiivista, jos se ei vain haittaa omaa elämää. Pääasia on, että osaa olla omatoiminen ja nauttii siitä millainen on vaipumatta itseäsääliin. Kaikista pahinta on (kirjoitan kokemuksestani) että syyttelee itseään ja pitää itseään muita huonompana ja ala-arvoisempana.
Totuus on kuitenkin se, että ujo ihminen ei ole sen huonompi ihminen kuin muutkaan. Kaverit ovat todella tärkeitä, sillä he kohottavat jollain tavalla itsetuntoa. Toisaalta on myös niin, että huono itsetunto alenee entisestään "kavereiden" syrjimisen ja jopa suoranaisen haukkumisen takia.
Minulla on onnea, että ystäväni eivät kuitenkaan ole sellaisia. Olen kuitenkin aina ihmetellyt, että miksi kaikille puhuminen aiheuttaa fyysisiä oireita; sydämen tykystä, poskien kuumottumista ja sanojen sekoittumista, kun kuitenkin on kyse mitättömästä asiasta, jonka todella haluan sanoa siinä sivussa. Eivät he katso minua, miten käyttäydyn puhuessani vaan he kuuntelevat, mitä minulla on sanottavana.
Kaikille ujoille voisin sanoa, että olkaa vain ujoja, se on ihan jees. On ihanaa olla erilainen, oma itsensä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkä kaikki ovat menneet kirjoittamaan uudelle keskustelufoorumille http://www.pelokkaat.net/phpbb2/
Siellä käydään keskustelua sosiaalisten tilanteiden pelosta. En tiedä onko sinulla sosiaalisten tilanteiden pelko mutta nuo fyysiset oireesi kuullostavat tutuilta.
Ei ujoissa oo mitään pahaa mun mielestä. Useimmat ujot ihmiset paljastuvat tosi mielenkiintoisiksi, kun pääsee vaan sisälle sen henkilön maailmaan.
Mutta toisaalta, oon huomannu, et joskus on aika vaikeeta tutustuu ujoon ihmiseen, kun itse on vähän puheliaampi. Tulee tavallaan "vaivautunut" olo siitä, että onko itse jotenkin liian päällekäyvä tai puhelias.
Kommentoikaapas ujot, että mitä mieltä ootte puheliaitten ihmisten ystävystymisyrityksistä ?
Ollaanks me ahdistavia tai päällekäyviä ?
Itsekin ujona olen huomannut että puheliaille ihmisille on helpompi puhua kuin hieman hiljaisemmille. Joten puhu ihmeessä. Minua on ärsyttänyt lähinnä se, että jotkut ihmiset puhuvat ohitseni kaverilleni kuin minulle ei voisi puhua.
en tiedä olenko varsinaisesti ujo mut tulee vaivautunu olo jos on paljo ihmisiä ympärillä jota ei tunne ja ei saa sanottua mitään ja sitte ku jotain saa sanottua niin naama on punanen ku tomaatti,koulussakin olin se hiljainen tyyppi viimeisellä pulpettirivillä.mut sitten rupesin soittamaan rumpuja ja huomasin et hei tää on kivaa ja ei aikaakaan niin soitin koulun orkesterissa,nyt en oo soittanu moneen moneen vuoteen mut kumminki se antoi sen verran itseluottamusta et uskallan jutella ihmisille,tuntemattomillekkin.mut vieläkin tulee niitä aikoja kun pitää jollekkin puhua niin sanat jää kurkkuun ja hiki nousee pintaan ku ei tiedä mitä sanoa,mut on tosi kivaa jos joku tulee puhumaan vaikka ny ei aina oo paljoo sanottavaa itsellä niin mielummin kuuntelen mitä toisella on sanottavaa.en omasta mielestä pidä sitä päällekäyvänä tai ahdistavana rohkeesti vaan juttelemaan ja pikkuisen kärsivällisyyttä niin yllätyt kun ujon ihmisen sana-arkku aukeaa,voit huomata että jäät pian puheliaisuudessa toiseksi.