Itse olen parikymppinen nainen ja sosiaaliset pelot tuottavat päänvaivaa ja ongelmia. Tälle "häiriölle" (vai miksi sitä sanoisi) taitaa olla ihan luontaista, että vastakkainen sukupuoli aiheuttaa jonkinasteista jännitystä. Itse olen huomannut, että vierastan etenkin nuoria miehiä. Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, että en ole koskaan seurustellut, miespuolisia ystäviä ei ole koskaan ollut. Etenkin mieshenkilöt, jotka ovat miehekkäitä ja itsevarman oloisia "kauhistuttavat" minua, heitä erityisesti jännitän. Jos miehellä on nuo samat ominaisuudet, mutta hän on huomattavasti vanhempi, niin en koe samanlaista jännitystä. Itse asiassa parin viime vuoden aikana olen ollut parisen kertaa ihastunut miehiin, jotka ovat olleet noin nelikymppisiä. Kerran eräällä työpaikalla minut siirrettiin erään äänekkään nuorehkon miehen työpariksi, ja tunsin miten käteni alkoivat tärisemään!
Onko kellään muulla tämänkaltaisia ongelmia vastakkaisen sukupuolen kanssa?
Onko kellään muulla tämänkaltaisia ongelmia vastakkaisen sukupuolen kanssa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla on ongelmia äänekkäiden nuorten naisten kanssa, mutta hiljaisten hissukoiden kanssa tulen hyvin toimeen.
" Itse olen huomannut, että vierastan etenkin nuoria miehiä. Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, että en ole koskaan seurustellut "
" Itse asiassa parin viime vuoden aikana olen ollut parisen kertaa ihastunut miehiin, jotka ovat olleet noin nelikymppisiä. "
Jos kokeilisit seuraavaksi näitä itseäsi vanhempia miehiä? Ikäero ei välttämättä ole huono juttu. Hyvinkin mahdollista, että voisit löytää sopivan kumppanin vanhemmasta miehestä.
Olen tossa tavannut vanhoja ystäviä ja olen ollut aika yllättyny jutellessamme menneitä, kun ajattelee minkälaisia he olivat nuorena ja sitten nyt. Ne nuoruuden jutut olivat vain epävarmuuden peittämistä. Se itsevarmuus jota kohtaat, saattaa olla suurella todennäkösyydellä epävarmuuden tuntemista seurassasi. Herätät pojassa kiinnostusta ja poika peittää sitten kiinnostuksensa sinuun ja on epävarma jonka hän peittää itsevarmuudella.
omaa heikkouttaan.
Heikkouden myöntäminen on vahvuutta. Nyt kun itselleni on jonkin verran elämänkokemusta tullut, olen oppinut mokaamaan ja myös nostamaan sen esiin. Se luo vapautunutta ilmapiiriä ympärilleen. Sosiaalisissa tilanteissa saa mokata ja kannattakin tehdä joskus niin, se opettaa käsittelemään asioita. Nuorempana sitä yritti peittää kaiken mahdollisen, jotta ei heikkous näkyisi, nykyään suhtaudun asioihin toisin. Sekin kannataa avoimesti myöntää, ettei aina sitä vaan ole jutun aihetta kun tapaa mielenkiintoisen ihmisen. Se on luonnollista, ei tietenkään voi olla, koska ei ole mitään yhteistä. Voi sitä olla välillä hiljaakin. Joskus nuorena tein välille sellaisia kapakkareissuja, joissa päätin että lähden yksinään ilman ketään seuraa ja ainakin yhden vieraan naispuolisen ihmisen kanssa jutteleen illan aikana. Se olikin aika mielenkiintoista minkälaisiin ihmisiin sitä tutustui. Ei se aina onnistunut, kun ujostelin. Kuitenkin monta kapakkareissua tuli tehtyä sille, että aina löytyi ihmisiä joiden kanssa tuli juteltua. Kannattaa joskus kokella ja antaa itselleen myös samalla lupa epäonnistua ja mokata sosiaalisissa tilanteissa. Nyt kun mulla on pieni lapsi, on ollut aika opettavaista seurata, miten ilman pelkoa epäonnistumisesta hän hakee kontaktia ihmisiin. Ihmiset tykkää jutella hänelle, itse ujostelen enemmän niissä tilanteissa. Kannustan kuitenkin häntä ja kehun kun juttelee ihmisten kanssa. Voi kun se sosiaalinen vapautuneisuus ei kuolisi meissä kun kasvamme aikuisiksi. Lapset ovat jotenkin paljon sosiaalisempia.
Tuosta epävarmuuden peittelystä... En oikeastaan usko siihen. Uskon, että ne ihmiset vain ovat yksinkertaisesti itsevarmoja. Enkä nyt puhu mistään yli-itsevarmuudesta tai uhoamisesta. Itse olen tällainen ujostelija.
Joillekin ihmisille ja niin myös joillekin naisille on hyvin vaikea näyttää epävarmuutta ja heikkoutta. Vastaukseksi tulee saman tien iskuja niihin heikkoihin kohtiin. Jotkut kun eivät vain voi sietää heikkoutta itsessään eivätkä toisissa, ja se sitten näkyy hyvin selvästi reaktioissa. Nämä ihmiset pitävät viehättävänä pelkästään vahvuutta, tai siis vahvuuden näyttelyä. Eipä sellaisten tyyppien lähellä voi olla todellisuudessa kukaan. Parempi etsiä seuransa siis muualta ja jättää heidät rauhassa opettelemaan elämää.
Mainitaanpa vielä aiemmin kirjoittaneista ehkä poikkeavana kokemuksena, että itse viihdyn yleensä hyvin melko sosiaalisten ihmisten kanssa ja vaikeaa taas tahtoo olla passiivisempien kanssa. Itse teen mielelläni jonkunmoisia avauksia mutta väsyn jos joudun olemaan koko ajan vastuussa kanssakäymisen ylläpitämisestä ja toinen ei kysele minulta mitään. Olen kyllä mieluusti vain ihan hiljaakin, mutta en koko aikaa. Ehkä se on myös jollain lailla itselleni vaikeaa. Tällainen on oma kokemukseni.