En kadu

Olen 18 kimma ja tein abortin.
miksi?Koska en ollut mielestäi valmis siihen.
Elämäntilanteeni ei ollut niin kunnossa sitä varten,ei ollut duunia,halusin kehittää vielä itseäni ja haluan että kaikki on valmiina lasta varten.Se oli todella vaikeaa ja kaduttaa että niin pääsi käymään. äitini on tehnyt pari aborttia ja se ei ole koskaan ollut sille mikään ihmeellinen juttu,mutta minä joka ei ole mikaan jumalaa palvovaa ihminen meni kirkkoon itkemään papille...sieltähän sitten tuli neuvoa olla tekemättä aborttia(tietenkin)Näin vielä ultra ääni kuvan ennen aborttia ja se oli kamalaa,nähdä suorassa lahetyksessa vauvasi kuva jonka joudut ottamaan pois..se oli elämäni kauhein tunne.vielä ennen kaavintaa kun minulle oltiin laittamassa nukutustippoja purskahdin itkuun mutta lääkärit sai minut rauhoittumaan,sen jälkeen (ihme kyllä)olo oli jo ihan erilainen,siis parempi. Mieheni kanssa ei ole ongelmia,kaikki menee hyvin mutta ei vaan tuntunut siltä että olisin ollut valmis siihen.
jotkut ihmiset sanoo murha mutta oliko se nyt niin väärin tehty vaikka ajattelin sen lapsen parasta??
Olen kuitenkin selvinnyt siitä ilman kummimpia ongelmia,tuleehan sitä mietittyä yksinään aina välillä missä vaiheessa raskaus olisi nyt ja jne..
6853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yleensähän ihmiset parkuu, että ne katuu ja eivät ikinä olisi.. ja ne toiset, jotka tietää, että "mä en ikinä voisi tehdä aborttia" ja sitten on ne, jotka ovat parempia kuin muut ja tietävät miten kuuluu elää, ja etenkin miten kuuluu elää ettei tee mitään tyhmiä virheitä. Ne ovat oma lukunsa ja oma ihmisrotunsa. He kait suunnittelevat oman elämänsä tarkan ohejeistuksen mukaan ja elävät sitten silleesti, niille ei tule mitään yllättäviä itsestä riippumattomia juttuja elämäntielle.

No. Sulla oli kaksi vaihtoehtoa. Tehdä lapsi tai tehdä abortti. Valitsit toisen vaihtoehdon.

En usko että kukaan täysin tunteeton on abortin suhteen vaikka siihen päätyykin ja vaikkei näytäkään päällepäin.

Äänestä
  • Ymmärrän että vielä 18-vuotiaana et tunne olevasi valmis vaativaan äitiyteen mutta parempi vaihtoehto olisi ollut adoptio. Silloin ainakin "sinun oma pieni lapsokaisesi" olisi saanut elää sen elämän minkä muutkin. Itse sain esikoiseni 16-vuotiaana enkä tuntenut kovinkaan paljon vielä valmis olevani äidiksi mutta kaikki sujui ihan kivasti. Et arvaakkaan miten ihana hetki se on "kun saa oman lapse" ...ilon kyyneleet ne vain valuvat. Esikoiseni on nyt 4-vuotias eli itse olen 20. Toisen lapsen sain sitten 19-vuotiaana ja lapsi on nyt 1-vuotias. On ihanaa olla äiti. No nyt vain toivon että sinäkin joskus saisit kokea saman. Lämmintä ja aurinkoista kevään alkua sinulle!

    Äänestä

  • *pinsessa* kirjoitti:

    Ymmärrän että vielä 18-vuotiaana et tunne olevasi valmis vaativaan äitiyteen mutta parempi vaihtoehto olisi ollut adoptio. Silloin ainakin "sinun oma pieni lapsokaisesi" olisi saanut elää sen elämän minkä muutkin. Itse sain esikoiseni 16-vuotiaana enkä tuntenut kovinkaan paljon vielä valmis olevani äidiksi mutta kaikki sujui ihan kivasti. Et arvaakkaan miten ihana hetki se on "kun saa oman lapse" ...ilon kyyneleet ne vain valuvat. Esikoiseni on nyt 4-vuotias eli itse olen 20. Toisen lapsen sain sitten 19-vuotiaana ja lapsi on nyt 1-vuotias. On ihanaa olla äiti. No nyt vain toivon että sinäkin joskus saisit kokea saman. Lämmintä ja aurinkoista kevään alkua sinulle!

    Ihan kiva sulle. Kaikki me olemme erilaisia ja ratkaisut erilaisia, joten kaikki eivät tee samoja valintoja. Itse olen synnyttänyt ja tehnyt yhden abortin, kumpaakaan en kadu. Lapsestani en vain ole pystynyt huolehtimaan. Näen häntä, mutta en kykene huolehtimaan hänestä ja se aiheuttaa suurempaa mielipahaa, kuin abortti.

    meinaatko että adoptio olisi muka ainut ja oikea ratkaisu!

    olen itse tehnyt abortin parikymppisenä ja voin sanoa ettei kaduttanut yhtään koska elämän tilanteenni oli mitä oli.
    ei mulle tullu mieleenkään kantaa lasta sisälläni 9kk ja sitten antaa se pois eli abortti oli ainut mahdollisuus. en todellakaan haluaisi miettiä sitä miltä lapseni nyt näyttäisi ja selittää lapselle miksi annoin pois jos joskus hän haluaisi tietää tai kertoa omille lapsilleni että tässä on teidän sisko/veli jos hän ilmestyisi oven taakse! tuskin kukaan haluisi tätä!

    mieluummin abortti kuin adobtio, tätä mieltä ainakin olen minä!

    ei ollu kovinkaan vaikea ratkaisu eikä ole kylläkään kaduttanut yhtään.

    nyt olen 26 vieläkään en tunne olevani kovinkaan valmis äidiksi ja samalta tuntuu miehestäni.
    mutta jos lapsi nyt tulee niin tulkoon koska elämän tilanteemme on nyt kunnossa!

    mielestäni 18 vuotiaana kuuluu elää nuoruutensa täysillä ja kokeilla erilaisia asioita, ei hankkia lapsia. hankkia työpaikka (jos sellaisen saa) ja työ kokemusta ja sitten harkita lapsia vasta sitten!
    mutta jos joistain tuntuu että on valmis äidiksi nuorena miksi sitten ei, mutta ei pidä sitten itkeä ettei ole ollut nuoruutta.

    Äänestä

  • myös abortin tehnyt kirjoitti:

    Olen kanssasi samaa mieltä,ei olisi mukavaa synnyttää oma lapsi ja sitten adoptoida se jollekkin vieraalle ihmiselle,kun tulee elämään siinä varjossa että siellä jossain maailmalla mun lapseni elää ilman oikeaa äitiaan.
    se olisi kauheaa...

    Äänestä

  • Ihan sama kirjoitti:

    Ihan kiva sulle. Kaikki me olemme erilaisia ja ratkaisut erilaisia, joten kaikki eivät tee samoja valintoja. Itse olen synnyttänyt ja tehnyt yhden abortin, kumpaakaan en kadu. Lapsestani en vain ole pystynyt huolehtimaan. Näen häntä, mutta en kykene huolehtimaan hänestä ja se aiheuttaa suurempaa mielipahaa, kuin abortti.

    Ajattelin myös samaa ehkä vähän,että jäisikö se lapsi jostain paitsi,koska olen vielä vähän lapsi itsekin,haluan nauttia vielä sellaisista asioista mistä en voisi(ainakaan niin paljon)silloin,otan osaa,koska se lapsihan on siinä se joka karsii..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aborin tehnyt kirjoitti:

Olen 18 kimma ja tein abortin.
miksi?Koska en ollut mielestäi valmis siihen.
Elämäntilanteeni ei ollut niin kunnossa sitä varten,ei ollut duunia,halusin kehittää vielä itseäni ja haluan että kaikki on valmiina lasta varten.Se oli todella vaikeaa ja kaduttaa että niin pääsi käymään. äitini on tehnyt pari aborttia ja se ei ole koskaan ollut sille mikään ihmeellinen juttu,mutta minä joka ei ole mikaan jumalaa palvovaa ihminen meni kirkkoon itkemään papille...sieltähän sitten tuli neuvoa olla tekemättä aborttia(tietenkin)Näin vielä ultra ääni kuvan ennen aborttia ja se oli kamalaa,nähdä suorassa lahetyksessa vauvasi kuva jonka joudut ottamaan pois..se oli elämäni kauhein tunne.vielä ennen kaavintaa kun minulle oltiin laittamassa nukutustippoja purskahdin itkuun mutta lääkärit sai minut rauhoittumaan,sen jälkeen (ihme kyllä)olo oli jo ihan erilainen,siis parempi. Mieheni kanssa ei ole ongelmia,kaikki menee hyvin mutta ei vaan tuntunut siltä että olisin ollut valmis siihen.
jotkut ihmiset sanoo murha mutta oliko se nyt niin väärin tehty vaikka ajattelin sen lapsen parasta??
Olen kuitenkin selvinnyt siitä ilman kummimpia ongelmia,tuleehan sitä mietittyä yksinään aina välillä missä vaiheessa raskaus olisi nyt ja jne..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu