Kumpa olisi elossa

Kuka suree Steve Irwinin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Steve_Irwin) kuolemaa ja muistelee häntä? Kumpa olisi yhä elossa, niin hauska ja luontoystävällinen julkkis. Katsooko muuten kukaan Neloselta tulevaa krokotiilimiestä?
9426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hän oli todellinen mies, juuri sellainen kun kaikkien miesten tulisi olla. Oli suurta ja ihmeellistä saada nähdä hänen ohjelmiaan krokotiilimiehenä. Suren hänen kuolemaansa syvästi,mutta olen vakuuttunut että hänen hyvyys palkitaan siellä toisessa ulottuvuudessa missä hän on nyt. Hänen tapauksessaan voi sanoa, että hyvät kuolevat nuorena, sillä heitä tarvitaan kipeästi siellä minne hänet kutsuttiin ja siellä ei ole tilaa tyhjänpäiväisille lökäpöksyille.

Äänestä
  • En ikinä haluaisi sen laista miestä! Leikki koko ajan hengellään, sitäkö mieheltä vartoaa? Hän oli HULLU! Jopa sanoi vartoavansa joutuvansa joskus krokotiilin saaliiksi. En ikinä haluaisi niin hullua miestä kuin Steve Irwin. Koko ajan meni vaarallisen lähelle kaikkia aggressiivisia ja myrkyllisiä eläimiä, ei pelännyt juuri mitään - vaikka olisi pitänyt -. Jälleen se sitten tapahtui, hulluus tuotti temppunsa. En ole ikinä ihaillut häntä, päinvastoin, niin hullu mies hän oli, jatkuvasti leikki hengellään! Kyllä minä etukäteen arvasin, että pian hän ylittää rajansa ja hulluus tuottaa pahan palkan.

    Äänestä

  • johon ei ole vastausta, todennäköistä on kuitenkin että kun aivosähkökäyrä piirtää viivaa ihmisen kuollessa, on se todellisuus siinä. Eli mitään muuta todellisuutta ei ole.

    Äänestä

  • vihailijatar kirjoitti:

    En ikinä haluaisi sen laista miestä! Leikki koko ajan hengellään, sitäkö mieheltä vartoaa? Hän oli HULLU! Jopa sanoi vartoavansa joutuvansa joskus krokotiilin saaliiksi. En ikinä haluaisi niin hullua miestä kuin Steve Irwin. Koko ajan meni vaarallisen lähelle kaikkia aggressiivisia ja myrkyllisiä eläimiä, ei pelännyt juuri mitään - vaikka olisi pitänyt -. Jälleen se sitten tapahtui, hulluus tuotti temppunsa. En ole ikinä ihaillut häntä, päinvastoin, niin hullu mies hän oli, jatkuvasti leikki hengellään! Kyllä minä etukäteen arvasin, että pian hän ylittää rajansa ja hulluus tuottaa pahan palkan.

    että sinulle riittää lökäpöksysankari mieheksesi, mutta minulle ei riitä.
    Ihailen miestä jonka ainoa rakkaus ei ole hän itse, vaan joka tajuaa elämän suuremmat linjat. Elämä on paljon enemmän kuin jonkun ihmisen suuri ego.

    Äänestä

  • ikuisuuskysymys kirjoitti:

    johon ei ole vastausta, todennäköistä on kuitenkin että kun aivosähkökäyrä piirtää viivaa ihmisen kuollessa, on se todellisuus siinä. Eli mitään muuta todellisuutta ei ole.

    että ennen syntymääsi sinäkin olit toisessa muodossa vaikka ei sinua voinut nähdä, samoin elämä jatkuu vaikka aivosähkökäyräsi näyttäisikin viivaa. Joka uskoo vain tämän elämänmuodon mahdollisuuteen, kieltää samalla oman menneisyytensä ja sehän olisi todella typerää.

    Äänestä

  • vihailijatar kirjoitti:

    En ikinä haluaisi sen laista miestä! Leikki koko ajan hengellään, sitäkö mieheltä vartoaa? Hän oli HULLU! Jopa sanoi vartoavansa joutuvansa joskus krokotiilin saaliiksi. En ikinä haluaisi niin hullua miestä kuin Steve Irwin. Koko ajan meni vaarallisen lähelle kaikkia aggressiivisia ja myrkyllisiä eläimiä, ei pelännyt juuri mitään - vaikka olisi pitänyt -. Jälleen se sitten tapahtui, hulluus tuotti temppunsa. En ole ikinä ihaillut häntä, päinvastoin, niin hullu mies hän oli, jatkuvasti leikki hengellään! Kyllä minä etukäteen arvasin, että pian hän ylittää rajansa ja hulluus tuottaa pahan palkan.

    Oli kyllä myös minun suosikki miesjulkkiksista, edelleen katson krokotiilimies-sarjaa.

    Rohkeus oli ihailtavaa Steve Irwinillä, samoin leppoisa luonne.

    Mutta olisi hän voinut pelastua, jos ei olisi keihäsrauskun sinkoamaa piikkia rinnastaan pois kiskonut. Verenhukkaan hän kuoli, mutta olisi voinut selvitäkin, jos olisi antanut piikin pysyä paikoillaan. Niin olen lukenut ja itsekin miettinyt. Mutta kai siinä paniikki iski ja mieleen ehti tulla vain piikin irroittaminen. harmi.

    Mutta eipä se hänen kohtalonsa ollut hulluuteen menevän rohkeuden syytä, sillä keihäsrausku ei yleensä lennätä sellaista piikkiä ihmistä päin. Se oli todella harvinainen tilanne.

    Minuakin surettaa Steve Irwinin kuolema aivan valtavasti. Voihänen perhettäänkin. Oli julkkisten prinssi.

    Mutta pitää myöntää, että minäkin koko ajan pelkäsin hänen puolestaan. Tosin ei keihäsrauskun takia, vaan suistokrokotiilien ja isojen nisäkkäiden.

    Oi voi:-(

    Äänestä

  • Ihailijattaren mielipide kirjoitti:

    että sinulle riittää lökäpöksysankari mieheksesi, mutta minulle ei riitä.
    Ihailen miestä jonka ainoa rakkaus ei ole hän itse, vaan joka tajuaa elämän suuremmat linjat. Elämä on paljon enemmän kuin jonkun ihmisen suuri ego.

    on leikkiä vaarallisilla eläimillä- vaikka kuinka on rohkea niin esim. käärmeiden pyörittely on niiden kiusaamista, ei mikään kunnon rohkeuden osoitus. Jos hän olisi vaikka siirtänyt eläimiä paikasta toiseen niiden säilymisen kannalta asia olisi toinen. Voisi myös ajatella että kun vaarallisia eläimiä käy retuuttamassa niin ne ärtyy siitä ja hyökkää entistä helpommin muiden kimppuun ja se ei liene tarkoitus

    Äänestä

  • ei fani kirjoitti:

    joiden ajattelutaso on sitä luokkaa, etteivät he ymmärtäisi vaikka rautalangasta vääntäisi ja sillehän ei kukaan mahda mitään. Kaikesta huolimatta haluaisin pelastaa maailman, myös sellaisille ihmisille, joilla ei itsellä ole kanttia toimia parhaakseen, aivan kuten eläimillekin.

    Äänestä

  • Hukka-Musti kirjoitti:

    Oli kyllä myös minun suosikki miesjulkkiksista, edelleen katson krokotiilimies-sarjaa.

    Rohkeus oli ihailtavaa Steve Irwinillä, samoin leppoisa luonne.

    Mutta olisi hän voinut pelastua, jos ei olisi keihäsrauskun sinkoamaa piikkia rinnastaan pois kiskonut. Verenhukkaan hän kuoli, mutta olisi voinut selvitäkin, jos olisi antanut piikin pysyä paikoillaan. Niin olen lukenut ja itsekin miettinyt. Mutta kai siinä paniikki iski ja mieleen ehti tulla vain piikin irroittaminen. harmi.

    Mutta eipä se hänen kohtalonsa ollut hulluuteen menevän rohkeuden syytä, sillä keihäsrausku ei yleensä lennätä sellaista piikkiä ihmistä päin. Se oli todella harvinainen tilanne.

    Minuakin surettaa Steve Irwinin kuolema aivan valtavasti. Voihänen perhettäänkin. Oli julkkisten prinssi.

    Mutta pitää myöntää, että minäkin koko ajan pelkäsin hänen puolestaan. Tosin ei keihäsrauskun takia, vaan suistokrokotiilien ja isojen nisäkkäiden.

    Oi voi:-(

    lukea viestiäsi, josta huokui empaattisuus toisia ihmisiä kohtaan. Huomioitavaa on juuri, että ihmiset jotka välittävät eläimistä ja ympäristöstään kantavat huolta myös lajitovereistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kauheaa kirjoitti:

Kuka suree Steve Irwinin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Steve_Irwin) kuolemaa ja muistelee häntä? Kumpa olisi yhä elossa, niin hauska ja luontoystävällinen julkkis. Katsooko muuten kukaan Neloselta tulevaa krokotiilimiestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu