Miten te muut jaksatte päivästä toiseen eteenpäin? Itsellä suuria ongelmia jaksaa etenkin töissä.
Työkaverit lisääntyvät, tietysti olen heidän puolesta onnellinen, ei se ole minulta pois.
Mutta silti tuntuu että 10 kg paino olisi kokoajan rintakehän päällä, välillä vaikea pidättää itkua ja kaikki tuntuu tyhjältä.
Terapia olisi varmaan avuksi, mutta en usko että löydän energiaa lähteä toiseen kaupunkiin terapiaan että rahallisesti siihen ei ole mahdollisuutta.
Takana 1,5 vuotta lapsettomuutta, "vikaa" molemmissa. Hoitoihin vasta menossa..Pelottaa.
Työkaverit lisääntyvät, tietysti olen heidän puolesta onnellinen, ei se ole minulta pois.
Mutta silti tuntuu että 10 kg paino olisi kokoajan rintakehän päällä, välillä vaikea pidättää itkua ja kaikki tuntuu tyhjältä.
Terapia olisi varmaan avuksi, mutta en usko että löydän energiaa lähteä toiseen kaupunkiin terapiaan että rahallisesti siihen ei ole mahdollisuutta.
Takana 1,5 vuotta lapsettomuutta, "vikaa" molemmissa. Hoitoihin vasta menossa..Pelottaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse ajattelen, että olisi kohtuutonta olla täysin onneton lapsettomuudesta huolimatta, koska elämässä on kuitenkin paljon hyviä asioita. Itse iloitsen työstä, ja myös parisuhde on tiivistynyt ja parantunut 4 vuoden lapsettomuuden aikana. Harrastukset ja ystävät ovat myös tärkeitä tukijalkoja, vaikka kokonainen perhe (vielä) puuttuu. Te olette vielä hoitojen alussa, mikä on hyvä juttu. On siis paljon toivoa. Hoitohenkilökunta tukee myös henkistä puolta hoitojen aikana, mutta jos olosi on sietämätön, ehkä kannattaisi harkita terapiaa tai ainakin muutaman kerran tavata psykologia tms., jonka kanssa purkaa tilannetta. Kysy omasta kotikunnastasi=terveyskeskuksesta, olisiko henkistä tuke mahdollista saada julkisen puolen kautta. Myös työterveyshoito voi olla yksi vaihtoehto.
Oma kokemukseni hoidoista on todella hyvä, joten suosittelen odottamaan niitä innolla. Ei kannata pelätä! Itsekin vielä elättelen toivoa hoitojen onnistumisesta.
Kai tämä on vähän aaltoliikettä. Välillä tuntuu paremmalta ja toisinaan huonommalta. Hyvät asiat elämässä kannattaa kuitenkin huomata ja pitää niistä kiinni. Kukapa omaa elämäänsä haluaa kurjistaa vaan tehdä siitä niin hyvän kuin olemassa olevilla pelimerkeillä saa.
Tsemppiä ja voimia!
Juuri näin on itsellänikin; parisuhde on tiivistynyt uskomattomalla tavalla, työssä viihdyn ja vapaa-aikana teen kaikkea mistä nautin enkä makaa kotona sohvalla murehtimassa. Järjellä osaan ajatella että pitää osata olla onnellinen kun ei ole vakavasti sairas tms.
MUTTA; silti päivittäin iskee se jumalaton ahdistus ja vihaan sitä tunnetta... Välillä en ole edes varma miks oikein lasta niin kovasti haluan, tunne on hiipinyt jostain takavasemmalta ;-)