Ocu tdi

Joo ajeli tossa kehä1:llä farkkuocu mun edellä. Kaikki sujui ihan normaalisti, kunnes jouduimme hiljentämään kun bussi kurvasi ocun edestä Pukinmäen sillan alle. En voinut olla naurahtamatta itsekseni, kun ocu edellä lähti bussin mentyä edestä pois kiihdyttämään. Mitään syytä ei ollut kuin ajella kaikessa rauhassa, mutta ilmeisesti piti alkaa mulle näyttämään dieselin mahtavia vääntövaroja ja ohituskiihtyvyyksiä sun muuta, nimittäin ocu painoi kaasun pohjaan aivan odottamatta. Voi sitä pöllyä, mikä silmilleni pakoputkista hyökkäsi. Kuski vilkuili taustapeiliin että jääkö, jääkö, ja painoi täysillä 200m luiskan kunnes joutui pysähtymään kuitenkin punaisiin valoihin. Eli ihan pelkkää näyttämistä koko naurattava homma. En tiedä vaikuttiko asiaan se, että ajelen ST Focuksella, niin piti alkaa ocullakin keulimaan. Annoin hänen muuten mennä ihan rauhassa, ei tullut itseasiassa mieleenkään ruveta kaahaamaan moisen pöllyttäjän kanssa kilpaa. Ottakaapa dieselpojut senverran tästä kirjoituksesta oppia, että älkää viitsikö kiihdytellä ja keulia ihan järjettömiä niillä nokivasaroillanne, teette ainoastaan itsenne naurunalaisiksi mustan kaasupilvenne kanssa. Se voi tuntua hienolta kun vääntö jyllää, muta itseasiassa tilanne on ulkopuolelta katsottuna lähinnä surkuhupaisa.
15509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"ajelen ST Focuksella"

Otan osaa....

Äänestä

Mistäpä tiedät että "alkoi näyttämään mulle dieselin mahtavia vääntövaroja" jne jne. Oletko niin töpinöissäs mokomasta Foordistasi, että kuvittelet kaikkien muka yrittävän näyttää jotain...

Äänestä
  • älkää nyt suotta hyökätkö. On olemassa myös se vaihtoehto, että suhtautuu asioihin rauhallisen asiallisesti. Ja kyllä sen näkee, kun niska kyyryssä työnnetään mustaa usvaa putkista ja vilkuillaan peiliin, että nyt on näytön paikka. Mutta pointti olikin se, että miksi ette tyytyisi ajelemaan nokivasaroilla niin kuin niillä on tarkoitettu ajaa, eli jouhevan eleetöntä menoa. Miksi pitää kuvitella että käsissä on valtava ohjus ja sitten painetaan ylinopeuksia maisema pöllyten.

    Äänestä

  • ST 225 kirjoitti:

    älkää nyt suotta hyökätkö. On olemassa myös se vaihtoehto, että suhtautuu asioihin rauhallisen asiallisesti. Ja kyllä sen näkee, kun niska kyyryssä työnnetään mustaa usvaa putkista ja vilkuillaan peiliin, että nyt on näytön paikka. Mutta pointti olikin se, että miksi ette tyytyisi ajelemaan nokivasaroilla niin kuin niillä on tarkoitettu ajaa, eli jouhevan eleetöntä menoa. Miksi pitää kuvitella että käsissä on valtava ohjus ja sitten painetaan ylinopeuksia maisema pöllyten.

    tyyppimerkintää? Vakio 1.9 TDI ei ole kiihtyvyydeltään tietenkään raketti, mutta 2.0 TDI:ssä on vääntöä 320Nm, puhumattakaan uuden RS:n 2-litraisesta commonrail-koneesta jossa on 125kW 350Nm ja kihtyy 0-100 8.3 sekunnissa.

    Tosin useimmille dieselisteille lähteminen ei ole tärkeää vaan se jouheva matkanteko, niinkuin edellinen kirjoittajakin toteaa. Siksi yhden tapauksen kautta meuhkaaminen on pelkästään uhoamista.

    Äänestä

STATUS riitä vaan täytyy olla kateellinen DIESEL OCTAVIAN mahtavista väännöistä, menikö viime yö lattialla kehää kiertäessä, LÄÄKITYS; osta SKODA OCTAVIA!!

Äänestä
  • luulen että mulla ei ole ongelmaa autoni tehojen tai statuksen suhteen, jos niikseen tulee. Ei sen tarvikaan olla maailman kovin rassi, ja harvoin innostun edes kunnolla kiihdyttämään koska menoa kyllä riittää pintakaasullakin. Ihmettelinpähän vaan tuota ocun polkemistarvetta ja mahtavia mustia savupilviä, ihan ilman mitään uhoamisia tai vastakkainasetteluja. Ei ole tarvetta uholle, tiedän että Fokkeri riittää melko kovaankin leikkiin, ei ole tarvetta näyttää mitään yleisessä liikenteessä ihmisten seassa, mummot ja lapset ja pyöräilijät samoilla kaduilla. Koittakaahan kestää ja ajaa itsekin sääntöjen mukaan. Ei niitä dieseleitäkään tarvi niin hitosti polkee että takana tulevia oikein yskittää. Ja naurattaa. Uskotaan me muut vähemmälläkin että autonne on upea ja kuljettaja voittaja-ainesta.

    Äänestä

  • ST 225 kirjoitti:

    luulen että mulla ei ole ongelmaa autoni tehojen tai statuksen suhteen, jos niikseen tulee. Ei sen tarvikaan olla maailman kovin rassi, ja harvoin innostun edes kunnolla kiihdyttämään koska menoa kyllä riittää pintakaasullakin. Ihmettelinpähän vaan tuota ocun polkemistarvetta ja mahtavia mustia savupilviä, ihan ilman mitään uhoamisia tai vastakkainasetteluja. Ei ole tarvetta uholle, tiedän että Fokkeri riittää melko kovaankin leikkiin, ei ole tarvetta näyttää mitään yleisessä liikenteessä ihmisten seassa, mummot ja lapset ja pyöräilijät samoilla kaduilla. Koittakaahan kestää ja ajaa itsekin sääntöjen mukaan. Ei niitä dieseleitäkään tarvi niin hitosti polkee että takana tulevia oikein yskittää. Ja naurattaa. Uskotaan me muut vähemmälläkin että autonne on upea ja kuljettaja voittaja-ainesta.

    muistan, kun 70-luvulla oli työmatkani 150km, ajoin silloin 1,6 sssDatsunilla, aina edelläajava MB D-200 työnsi niin paksua ötyä kiihdyttäessä ett lunkut aina kiireesti kiini, samoin oli Volvo, et kiusa se on, nyt kai uusien diiseleiden pakokaasu-suodatin polttaa ja poistaa ko. kiusan. Mennäkseni ko. tapaukseen voin epäillä ettei d-Octaavia ollut tehdas-säätöinen vaan boksi-viritetty, tehdas-säätöinen ei työnnä ötyä kuten se auto on tehnyt, ehkäpä juuri siksi kaveri kokeili miten oma viritys pelaa, katsastuksesta ei kuitenkaan mene se auto sellaisenaan läpi.

    Äänestä

  • hyvin kirjoitti:

    "...ettei d-Octaavia ollut tehdas-säätöinen vaan boksi-viritetty, tehdas-säätöinen ei työnnä ötyä kuten se auto on tehnyt, ehkäpä juuri siksi kaveri kokeili miten oma viritys pelaa,"

    Juuri näin luultavasti asia on ja siksi ST focuksesi olisi jäänyt toiseksi jos kisaan olisit lähtenyt.

    Äänestä

  • juu nääs päivää kirjoitti:

    tuliha se sieltä.

    Ainahan voi koittaa. Toisaalta niinkuin sanoin, ei yleisillä teillä muiden ihmisten seassa. Mutta toisinaan motarilla iltaisin jne...

    http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/ford-focus-st

    Äänestä

taisi olla kiikarit silmillä kun näit minne edellä ajava katsoo. Tai ehkä sulla on yliluonnollisia kykyjä.
Mutta mukavahan se on katsoa kun puskurissa roikkuja katoaa savun sekaan yskähdellen.

Äänestä

Tuon pöllyttämisen olen pistänyt itsekin merkille näissä VAG-konsernin diisseleissä. Melkoista ympäristö saastetta joka pitäisi lailla kieltää. Toivottavasti nämä naurettavat vanhan ajan nokivasarat saadaan liikenteestä pois.

Äänestä
  • ja ei kyllä yhtään pöllytä vaikka kuinka kaasua painaa. Voortti ei oo auto ja piika ei oo ihmine....Tiedä sitten mikä skeida on,mut onpahan ainakin toiminu moitteetomasti.

    Äänestä

  • Dieseli saastuttaa luontoa vähemmän kuin bensa. Pienhiukkasia tulee enemmän kuin bensa koneessa ja ne ovat ihmisille haitallisempia, ei luonnolle (ilmakehälle) ja nykyään niissä on vielä pienhiukkas suodattimet, ei toki tossa Ocussa ollut, mutta VAG konserniin kuuluvana tulee olemaan.

    Äänestä

Ajoit Octavia dieselin takana ja kaveri kiihdytti?

Onpa outoa. Octavia diesel kiihtyy rajusti vaikka ei paina kaasupoljinta kuin puoliväliin. Ja tuuppaa mustaa, kyllä. Onneksi sinulla on Fordissa aktiivihiilisuodatin sisäilmanotossa, ei tarvitse niellä nokea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ST 225 kirjoitti:

Joo ajeli tossa kehä1:llä farkkuocu mun edellä. Kaikki sujui ihan normaalisti, kunnes jouduimme hiljentämään kun bussi kurvasi ocun edestä Pukinmäen sillan alle. En voinut olla naurahtamatta itsekseni, kun ocu edellä lähti bussin mentyä edestä pois kiihdyttämään. Mitään syytä ei ollut kuin ajella kaikessa rauhassa, mutta ilmeisesti piti alkaa mulle näyttämään dieselin mahtavia vääntövaroja ja ohituskiihtyvyyksiä sun muuta, nimittäin ocu painoi kaasun pohjaan aivan odottamatta. Voi sitä pöllyä, mikä silmilleni pakoputkista hyökkäsi. Kuski vilkuili taustapeiliin että jääkö, jääkö, ja painoi täysillä 200m luiskan kunnes joutui pysähtymään kuitenkin punaisiin valoihin. Eli ihan pelkkää näyttämistä koko naurattava homma. En tiedä vaikuttiko asiaan se, että ajelen ST Focuksella, niin piti alkaa ocullakin keulimaan. Annoin hänen muuten mennä ihan rauhassa, ei tullut itseasiassa mieleenkään ruveta kaahaamaan moisen pöllyttäjän kanssa kilpaa. Ottakaapa dieselpojut senverran tästä kirjoituksesta oppia, että älkää viitsikö kiihdytellä ja keulia ihan järjettömiä niillä nokivasaroillanne, teette ainoastaan itsenne naurunalaisiksi mustan kaasupilvenne kanssa. Se voi tuntua hienolta kun vääntö jyllää, muta itseasiassa tilanne on ulkopuolelta katsottuna lähinnä surkuhupaisa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu