Tarjous

Onko joku kokeillut tarjousagentti-palvelua ja jos on niin millaisin tuloksin.

http://www.tarjousagentti.fi/

Parempi tapa olisi saada myyjät yhteen paikkaan ja alkaa huutokaupan (huutomyynnin) tapaisesti kilpailuttaa.
1431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kokeilin joskus heinäkuun alussa. Octavian lisäksi pyysin tarjousta myös eräästä toisesta merkistä. Valittavaksi sai kummastakin viisi omaa kotipaikkakuntaa lähinnä olevaa jälleenmyyjää, joille tarjouspyyntö lähetettiin (kauimmat n. 150 km:n säteellä). Ilmeisesti palvelu on autokaupoillekin uusi, koska "omalta kylältä" ei tullut kummastakaan merkistä ainuttakaan tarjousta. Octaviasta yksi tarjous ja toisesta merkistä kaksi. Skoda-liikkeen tarjous vaihdokista n. 3000 parempi, joten valinta oli selvä ja Octavia meni tilaukseen heinäkuun puolivälissä. Ja tuon toisen merkin osalta aikamoista hajontaa mm. varusteiden hinnoittelussa, eli jos olisin päätynyt siihen, niin pari tonnia olisi ollut välirahan ero siinäkin tapauksessa liikkeiden kesken.

Kyllä tuo periaatteessa ihan toimivalta palvelulta tuntui ja omalla kohdallani siis johti auton vaihtoon (uutta odotellaan vielä). Kunhan liikkeet oppivat vähän paremmin tuntemaan tämän, niin kilpailutus on varsin helppoa koneen ääreltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Agentti_007 kirjoitti:

Onko joku kokeillut tarjousagentti-palvelua ja jos on niin millaisin tuloksin.

http://www.tarjousagentti.fi/

Parempi tapa olisi saada myyjät yhteen paikkaan ja alkaa huutokaupan (huutomyynnin) tapaisesti kilpailuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu