Nyt on pakko purkaa näitä ajatuksia jonnekin. Raskausviikkoja on nyt 36 3 ja en enää yksinkertaisesti jaksa tätä raskautta. Joka päivä olen vihainen ja tiuskin miehelleni, joka erittäin kärsivällisesti yrittää kestää oikkujani. Onneksi sentään on niin ihana mies.
Itku tulee päivittäin ja olo on sellainen, että voisinpa vain nukkua siihen asti, kun synnytys käynnistyy. Entisestään pahempi fiilis tulee silloin, kun ajattelen, että tätä tuskaa saattaa kestää vielä pahimmillaan kuusikin viikkoa.
Tekisi mieli vain heitellä tavaroita, itkeä, huutaa ja haukkua joka ikinen ihminen, joka vielä uskaltaa sanoa, että laskettuun aikaanhan on vielä melkein neljä viikkoa ja saisi se vauva vielä pysyä mahassa. Joo v...u tiedetään! Mutta kun ei vaan jaksa. Negatiiviset tunteet alkavat jo kohdistua vauvaankin, kun se ei tajua jo syntyä. Omat tunteet alkaa pelottaa itseäkin.
Jatkuvasti odotan merkkejä mahdollisesta synnytyksen käynnistymisestä ja yritän samalla takoa itselleni päähän järkeä siitä, että ei se lapsi todennäköisesti synny vielä muutamaan viikkoon. Yritän myös selitellä itselleni, että vauvan on vielä hyvä kasvaa pari viikkoa mahassani. Silti vain v......a.
Neuvolan terveydenhoitajalle ei näistä asioista voi puhua. Mielestäni hän on ihminen, joka on kouluttautunut aivan väärälle alalle. Ja toisaalta tuntuu, ettei se puhuminen kenellekään mitään auttaisi. Tähän auttaisi ainoastaan synnytys.
Onkohan kenelläkään muulla näin sekopäisiä ajatuksia? Toivon asiallisia kommentteja, enkä todellakaan mitään moraalisaarnoja tai pään aukomista.
Itku tulee päivittäin ja olo on sellainen, että voisinpa vain nukkua siihen asti, kun synnytys käynnistyy. Entisestään pahempi fiilis tulee silloin, kun ajattelen, että tätä tuskaa saattaa kestää vielä pahimmillaan kuusikin viikkoa.
Tekisi mieli vain heitellä tavaroita, itkeä, huutaa ja haukkua joka ikinen ihminen, joka vielä uskaltaa sanoa, että laskettuun aikaanhan on vielä melkein neljä viikkoa ja saisi se vauva vielä pysyä mahassa. Joo v...u tiedetään! Mutta kun ei vaan jaksa. Negatiiviset tunteet alkavat jo kohdistua vauvaankin, kun se ei tajua jo syntyä. Omat tunteet alkaa pelottaa itseäkin.
Jatkuvasti odotan merkkejä mahdollisesta synnytyksen käynnistymisestä ja yritän samalla takoa itselleni päähän järkeä siitä, että ei se lapsi todennäköisesti synny vielä muutamaan viikkoon. Yritän myös selitellä itselleni, että vauvan on vielä hyvä kasvaa pari viikkoa mahassani. Silti vain v......a.
Neuvolan terveydenhoitajalle ei näistä asioista voi puhua. Mielestäni hän on ihminen, joka on kouluttautunut aivan väärälle alalle. Ja toisaalta tuntuu, ettei se puhuminen kenellekään mitään auttaisi. Tähän auttaisi ainoastaan synnytys.
Onkohan kenelläkään muulla näin sekopäisiä ajatuksia? Toivon asiallisia kommentteja, enkä todellakaan mitään moraalisaarnoja tai pään aukomista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jo jonkin aikaa, en tiijä mikä lie, mutta mua stressaa kaikki, ja etenkin mun 5v tyttö joka on ollu hankalaa hankalaampi koko ikänsä, atooppinen iho ym joka ei asetu millään, päivät pitkä raastaa ittensä verille ja huutaa. ei jaksa yhtään enää.........................................................................................................................toivois että vauva koht tulis jo niin vois vähän rentoutuakkin välillä....ottaa siiderin tai kaksi...mutta tuskinpa ihan heti tulee. kyllä mua kanssa v****aaaaa päivät pitkät aamusta iltaan, voisin vaan nukkua, parasta mun päivässä on illat kun pääsen nukkumaan.....
Itseä on koko raskaus ottanut päähän jo jonkin reilun kuukauden verran, kun on alkanut ennen aikaiset supistukset ym vaivaamaan.
Tää on niin tuskaa ollut ja toivoo koko ajan et tulis jo. nyt oon kyl jo heittänny kaikki toiveet et tulisi kohta vauva jo ja asennoitunut siihen että käynnistykseen mennään..
Huoh ja joku sanoo, et raskaus on elämän parasta aikaa..itse on kyllä hieman erimieltä :)
Jaksamista loppu odotukseen, kyllä se loppu tulos meidät palkitsee että nämä tuskat painuu unohduksiin :)
Kyllähän nuo masennukset ja kiukuttelut kuuluvat varmaan jokaiseen raskauteen. Niihin voi kuitenkin vaikuttaa jonkin verran. Ensinnäkin, minulla on raskaudet menneet pari viikkoa yli, joten mielessäni lasken vauvan syntymän sinne. Vauva ei todellakaan voi itse vaikuttaa tuloajankohtaan. Olen nytkin ylipäivillä ja tunnen että vauveli jo haluaisi kovasti oikomaan koipiaan. Mutta kun minun elimistöni on sellainen hormoonitoiminnan hitaudesta tai jostain muusta johtuen, että ei käynnisty vaikka yrittää aiemmin. Se on tosiasia, jolle ei kukaan voi mitään ja jonka kans pitää elää.
Mielialaan suosittelen terveellisestä ravinnosta huolimatta lisää b-vitamiinia. Eikä mitään lällärijuttuja. Kokeilin itse raskausmultitabsia. Se oli yhtä tyhjän kanssa, vaikka oli hyvin b-vitamiinipitoista. Ostin B-max strongia, joka osoittautuin todella hyväksi. Sitä taitaa saada marketeistakin. Ota niitä aamupäivällä ruuan kanssa. Toinen mitä kannattaa syödä reilusti on magnesium. Tutkimusten mukaan raskaudenaikainen magnesiumin syönti vähentää synnytyksen jälkeistä masennusta. Sitä kannattaa ottaa illalla juuri ennen nukkumaan menoa. Kannattaa ottaa vähintään ohjeenmukainen annos, mielellään alussa varsinkin vaikka kaksinverroin. Magnesium ei kerry elimistöön ja liika tulee ulos. Jos maha menee kuralle, silloin kannattaa vähentää ohjeen mukaiseen annostukseen. Magnesium auttaa myös nukkumaan paremmin ja helpottaa levottomiin jalkoihin.