Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Herrankukkaro

KarPr

Kalevi Keinonen on tiedon mukaan lopetamassa
toimintaa Ruskealan seurakunnassa. On omien sanojensa mukaan mennyt sukset ristiin kirkon viimeistelystä
ruskealaisten kanssa. Saapi nähdä jatkaako majoitus
toimintaa,toivottavasti. Valitettavaa vaan, että kirkon rakentamisen loppusuoralla tulee erimielisyyksiä.
Vaikka mistä sitä tietää mitä siinä on loppujen lopuksi takana.

53

4877

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikkakin

      kaikki kunnia Kalevi ja Iris Keinoselle mittavasta työpanoksesta ja kirkon toiminnan jaloilleen tukemisesta Ruskealassa. Monille meistä maallisemmistakin matkamiehistä on ollut melkein kuin kotiin tulisi, kun reissusta sai levähtää Ruskealassa.
      Saattaa olla, että toiminta hieman muuttuu kirkolla, mutta turisteja varmaan tullaan jatkossakin ottamaan vastaan siellä. Kirkko sinänsä on jo aika lähellä valmistumista, mutta onhan vielä työtä jäljellä.
      Toivon tottakai, että työ jatkuu edelleen, ja että nyt Ruskealassa syntynyt seurakunta löytää yhteisen sävelen ja voimavaroja omasta keskuudestaan ja Inkerin kirkon tuella. Varmaan monet suomalaisetkin tahot tulevat tukemaan jo pitkälle saatua projektia.
      Keinosen pariskuntaa painaa jo ikä vaivoineen, ja tunnen kyllä myötätuntoa heitä kohtaan, joille paikka on ollut toinen koti, matkan vaivoineen kaikkineen. Surua on varmaan paljon mukana tässä luopumisessa.
      Liityn siis niihin, jotka ajatuksissaan kiittävät heitä ja kaikkia jotka ovat olleet tällä matkalla heidän kanssaan.

    • Peccy

      Oletan kuitenkin, että Keinoset omistavat rakennuksen. Kaipa he ovat varmistaneet oikeutensa. Tonttimaa on varmaan eri asia. Se on varmaan vuokrattu Karjalan Tasavallalta.
      Kalevilla ja Iiriksellä on varmaan aika tulossa loppuun. Toivottavasti he vielä saavat hyvän vanhuuden elonsa loppuun saakka. En jatka enempää heidän tulevaisuudestaan. He ovat olleet tosi ihania ihmisiä.

      Toivottavasti Keinosten kirkko on edelleen hyvissä käsissä.

      • Marmeladovna

        Ruskealan (rakenteilla olevan) kirkon omistaa Ruskealan seurakunta. Kunta on nykyään nimeltään Kaalamo.
        Ehkä Ruskeala- Säätiöllä ja Inkerin kirkolla on sananvaltaa jossain muodossa, mutta kirkko on seurakunnan.
        Keinosilla, kuten useimmilla muillakaan suomalaisilla, ei ole omistuksia Ruskealassa.

      • KarPr
        Marmeladovna kirjoitti:

        Ruskealan Herrankukkaron omistaa Ruskealan seurakunta,joka on
        Inkerin kirkon alainen. Seurakunnassa on tällä hetkellä 13 jäsentä.
        Esim. Ruskeala-Säätiöllä ei ole sananvaltaa kirkon asioissa.
        Jo alunperin kun Keinonen alkoi rakentamaan kirkkoa,muutama Pohjois-
        Karjalainen liikemies olisi rahoittanut Hanketta,ja he vaativat täydellisen
        kirjanpidon kaikesta. Mutta Keinonen ilmoitti että mitään kirjanpitoa ei tarvita
        Jos rahaa tulee, niin hän rakentaa kirkon. Liikemiehet lopettivat asian siihen.
        Toiseksi, Keinonen on rakentanut (rakennuttanut) Herrankukkaron
        ilman Inkerin kirkon lupaa,ja toiminut muutenkin monessa asiassa
        omavaltaisesti, puhumatta tai kysymättä keneltäkään.
        Varsinkaan kun ei omista siellä mitään.
        Valitettavaa vain, että tuli tällainen konflikti. Olimme juuri siellä Perjantain ja Lauantain välisen yön. Keinoset eivät enää ole siellä. Sen yön perusteella
        siitä on tulossa Venäläisten nuorten yöpymispaikka,pitivät meteliä pitkälle aamuyöhön. Jos näin jatkuu,kyllä kotiseutumatkaajat kiertävät paikan kaukaa.
        Henk.kohtaisesti toivon että Keinonen antaisi hieman periksi
        niin homma jatkuisi entiseen malliin.

      • Navetan tekivät
        KarPr kirjoitti:

        Makuasioista sopii olla eri mieltä.

        Mielestäni Ruskealan kirkosta tuli ruma, kun se on suunniteltu omin päin ja ilman maamme parhaimpien arkkitehtien ammattitaitoa. Sehän näyttää navetalta.

        Rakennus ei tee kunniaa Carl Ludvig Engelin samalle paikalle piirtämän kirkon kauneudelle, eikä ole muutenkaan linjassa evankelis-luterilaisen kirkkoarkkitehtuurin kanssa.

    • M-Liisa

      Terveisiä Ruskealasta jonne on rauha palannut ja kirkonrakennus jatkuu. Kalevi jatkaa näkyään minkä Jumalalta saanut .

      Viekää sanomaa eteenpäin että kaikki on nyt OK!

      • KarPr

        kuulla Ruskealasta tällaisia terveisiä.

      • kaik ok
        KarPr kirjoitti:

        kuulla Ruskealasta tällaisia terveisiä.

        Kävimme 35 hengen voimin yövyimme ,saunoimme ja nautimme rauhasta ,ruuasta ja tunteesta olla siunatussa paikassa.
        Taisivat pienet sairaudetkin parantua ilmapiirissä.
        t Kiitolliset

      • Karjalanmatkaaja
        kaik ok kirjoitti:

        Kävimme 35 hengen voimin yövyimme ,saunoimme ja nautimme rauhasta ,ruuasta ja tunteesta olla siunatussa paikassa.
        Taisivat pienet sairaudetkin parantua ilmapiirissä.
        t Kiitolliset

        Samaa porukkaa lienen. Pienet puutteet eivät haitanneet,kun vastapainona oli kodikas ja rauhallinen ilmapiiri, takkatulen loimotus, emäntien maukkaat herkut ja palvelualttius. Keinoset ansaitsevat tästä vaivannäöstään suuren kiitoksen.

      • en oo ennen käynyt
        Karjalanmatkaaja kirjoitti:

        Samaa porukkaa lienen. Pienet puutteet eivät haitanneet,kun vastapainona oli kodikas ja rauhallinen ilmapiiri, takkatulen loimotus, emäntien maukkaat herkut ja palvelualttius. Keinoset ansaitsevat tästä vaivannäöstään suuren kiitoksen.

        Mitä yöpyminen maksaa Ruskealan pappilassa ? Voiko sinne varata etukäteen yöpaikkaa? Onko rauhallista? Säilyykö auto ? kyslee tietämätön.....

      • marmeladova
        en oo ennen käynyt kirjoitti:

        Mitä yöpyminen maksaa Ruskealan pappilassa ? Voiko sinne varata etukäteen yöpaikkaa? Onko rauhallista? Säilyykö auto ? kyslee tietämätön.....

        Olen porukoineni majoittunut pappilassa (Herran Kukkarossa) melko usein, joko mennessä kaupunkiin, niin että heitetään kamat huoneisiin, juodaan kahvit ja painutaan Sortavalaan, ja palataan yöpymään, aamulla kotipuoleen, tai sitten niin, että illalla majoitutaan, aamulla kaupungille ja sieltä suoraan rajalle.
        Majoittumisen hinta on ollut yleensä 20 euroa/nenä, johon kuuluu tulokahvit ja aamupala. Päivällä on mahdollisuus eri maksusta ruokailuun. Lisäksi on siellä kunnollinen puulämmitteisellä kiukaalla varustettu sauna ja pesuhuone, iltasauna kuuluu myös samaan hintaan. Huoneet ovat 2 - 4 hengelle, vesivessat käytävillä melko mukavasti lähellä. Paikalla on yövalvoja, joka vartioi myös autoja. Tietääkseni ei autoille ole koskaaan tapahtunut edes mitään ilkivaltaa. Henkilökunta ymmärtää suomea, ja tietysti Kalevi ja Iriskin, kun ovat paikalla, puhuvat suomea. Huoneet kerran varasin, mutta sattui pitkät jonot rajalla, eikä päästy kuin klo 23 jälkeen pappilaan, mutta siellä olivat huoneet, kahvit odottamassa ja sauna lämmin.

      • en oo ennen käynyt
        marmeladova kirjoitti:

        Kiitos paljon tiedoista, varmaan seuraavan kerran menemmekin sitten Herran kukkaroon yöksi......

      • ensi viikolla
        en oo ennen käynyt kirjoitti:

        Kiitos paljon tiedoista, varmaan seuraavan kerran menemmekin sitten Herran kukkaroon yöksi......

        meinasin taas ensi viikolla minäkin mennä pitkästä aikaa Ruskealaan ja yöpyä Herran Kukkarossa. Siellä on aina tosiaan ollut kivaa ja turvallista viettää iltaa.

      • Myö vuan!
        ensi viikolla kirjoitti:

        meinasin taas ensi viikolla minäkin mennä pitkästä aikaa Ruskealaan ja yöpyä Herran Kukkarossa. Siellä on aina tosiaan ollut kivaa ja turvallista viettää iltaa.

        Kiitos tiedoista, keväämällä olis' tarkoitus yöpyä Herran Kukkarossa!

      • KarPr
        Myö vuan! kirjoitti:

        Kiitos tiedoista, keväämällä olis' tarkoitus yöpyä Herran Kukkarossa!

        pitäisi tiedon mukaan olla kirkon vihkiäiset. Niin se vain on vuosien aikana noussut,
        hitaasti mutta varmasti kivi kiveltä tämä Keinosten monumentti. On ollut
        mielenkiintoista näiden vuosien aikana seurata rakennuksen edistymistä.
        Vaikeuksiakin on matkalla varmasti ollut, mutta kun on sitkeyttä ja asiaansa uskoo
        niin lopussahan se kiitos seisoo.

      • Jumala on rakkaus

        Tämä rukous on aiheellinen että ajattelisimme niin kuin Raamattu opettaa ajattelemaan: ”Ellei Herra huonetta rakenna niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät.” (Ps. 127:1).

        Kalevilla on ollut luottamus Jumalaan yhdessä puolison ja kristittyjen veljien ja sisarien kanssa,että eräänä päivänä Ruskealan mäillä seisoo Herralle pyhitetty Kirkko. Ja nyt se on totta. Kunnia ja kiitos Isälle Jumalalle ja Vapahtajalle Jeesukselle Kristukselle!

        Monia vuosia armorikkaita vuosia Kaleville ja Iirikselle!

      • Xeccy AGP
        Jumala on rakkaus kirjoitti:

        Allah on suuri ja kunnia islamille. Todistan, ettei ole muita Jumalia kuin Allah ja että Muhammed on Hänen profeettansa. Kiitos ja kunnia Allahille siitä, että hän tuhoaa vääräuskoisten epäjumalien palvojien kuten ns. "kristittyjen" alttarit tuhkaksi. Tuhoutukoon samalla tämä irstas epäjumalen palvojien alttari Ruskealasta ja nouskoon sen tilalle suuri Allahille pyhitetty moskeija tuomaan valoa pimeydessä vaeltavan karjalaisen kansan sydämiin. Allah on suuri ja kunnia islamille.

      • vai mikä?
        Xeccy AGP kirjoitti:

        Taitaa olla väärä lääkitys sulla....tai ainakin väärä paikka kirjoitaa.... toivottavasti se Allah ei tule sinne samaan huoneeseen...miten tää sinun Allah liittyy Herran Kukkaroon?

      • Raspuuttin
        vai mikä? kirjoitti:

        Taitaa olla väärä lääkitys sulla....tai ainakin väärä paikka kirjoitaa.... toivottavasti se Allah ei tule sinne samaan huoneeseen...miten tää sinun Allah liittyy Herran Kukkaroon?

        Kuten huomaat näitä kiihkohulluja pösilöitä liikkuu kaikilla palstoilla.

      • 88
        Xeccy AGP kirjoitti:

        Allah on suuri ja kunnia islamille. Todistan, ettei ole muita Jumalia kuin Allah ja että Muhammed on Hänen profeettansa. Kiitos ja kunnia Allahille siitä, että hän tuhoaa vääräuskoisten epäjumalien palvojien kuten ns. "kristittyjen" alttarit tuhkaksi. Tuhoutukoon samalla tämä irstas epäjumalen palvojien alttari Ruskealasta ja nouskoon sen tilalle suuri Allahille pyhitetty moskeija tuomaan valoa pimeydessä vaeltavan karjalaisen kansan sydämiin. Allah on suuri ja kunnia islamille.

        käydään heti piirtämässä allahin kuva moskeijan oveen, ja iso.

      • Salmonellarust
        88 kirjoitti:

        käydään heti piirtämässä allahin kuva moskeijan oveen, ja iso.

        eikö Tanskassa ole paras piirtäjä siihen hommaan, palkataan se samalla vois jäähä asumaan pitemmäksikin aikaan sinne tuskin sapelipojat olisivat kimpussa.

      • ähläm bä sähläm
        Salmonellarust kirjoitti:

        eikö Tanskassa ole paras piirtäjä siihen hommaan, palkataan se samalla vois jäähä asumaan pitemmäksikin aikaan sinne tuskin sapelipojat olisivat kimpussa.

        Karjalan Tasavallassa on merkittävä määrä islamiuskoisia oliko peräti 10%, se oli äskettäin jossain lehdessä mutten ottanu silloin linkkiä ylös.

      • 2 olisi meitä!
        ähläm bä sähläm kirjoitti:

        Karjalan Tasavallassa on merkittävä määrä islamiuskoisia oliko peräti 10%, se oli äskettäin jossain lehdessä mutten ottanu silloin linkkiä ylös.

        Hei! Onkos nyt viimeisimmät "päivitykset" Herran Kukkarosta, oletteko yöpyneet siellä? Millaista ja paljonko maksaa? Onko ihan ok? Eli omalla autolla olis' tarkoitus mennä....kyselee vaan joku...joka ei ole ennen käynyt....mitä mukaan... pyyhkeet/lakanat, itikkaöljyt, omat makkarat.. ( onko grillaus mahdollisuutta ) kiitos jo etukäteen!

      • Marmeladova
        2 olisi meitä! kirjoitti:

        Kyllä viime viikolla oli vielä majoituksen hinta se 20 euroa, kuten yllä lukee, ja uskoisin että on tilaa. Sinne Herran Kukkaroon Ruskealaan voi soittaa ja kysyä tilannetta, mutta siellä on melko paljon huoneita, joten yleensä yösija löytyy. puhelinnumero on 792 146 76320.
        Usein Venäjälle soittaessa tuntuu, että tuuttaa varattua, mutta niillä on puhelimen soittääni vähän erilainen, ainakin lankalittymissä.

      • kesää odotellessa
        2 olisi meitä! kirjoitti:

        Hei! Onkos nyt viimeisimmät "päivitykset" Herran Kukkarosta, oletteko yöpyneet siellä? Millaista ja paljonko maksaa? Onko ihan ok? Eli omalla autolla olis' tarkoitus mennä....kyselee vaan joku...joka ei ole ennen käynyt....mitä mukaan... pyyhkeet/lakanat, itikkaöljyt, omat makkarat.. ( onko grillaus mahdollisuutta ) kiitos jo etukäteen!

        Lakanat ja myös pyyhkeet on, saunapyyhe erikseen sekä shampoita ja saippuanesteitä saunassa. Tyyny vain oli vähän muhkurainen. Talon takana oli muistaakseni jonkinlainen tulipaikka. Makkaraahan ja lihaa ei Venäjälle saisi nykyisin oikeastaan viedä, mutta ei meiltä ole koskaan mitään sellaista tullissa etsitty. Paikka on hyvin rauhallinen aina ollut, joten sinne vain yöpymään!

      • lippahattu?
        kesää odotellessa kirjoitti:

        Lakanat ja myös pyyhkeet on, saunapyyhe erikseen sekä shampoita ja saippuanesteitä saunassa. Tyyny vain oli vähän muhkurainen. Talon takana oli muistaakseni jonkinlainen tulipaikka. Makkaraahan ja lihaa ei Venäjälle saisi nykyisin oikeastaan viedä, mutta ei meiltä ole koskaan mitään sellaista tullissa etsitty. Paikka on hyvin rauhallinen aina ollut, joten sinne vain yöpymään!

        Kiitokset vaan kaikille, tarkoitus olisi nyt kesän aikana yöpyä kyseisessä paikassa.

      • samalla....
        lippahattu? kirjoitti:

        Kiitokset vaan kaikille, tarkoitus olisi nyt kesän aikana yöpyä kyseisessä paikassa.

        Käy samalla viereisellä tiellä sijaitsevassa kaupassa "ostosmatkalla". Tarjolla on tavanomaista päivittäistavaraa, lisäksi pihassa toimii vaatekojumyymälä. Siellä myydään naisten ja lasten vaatteita.
        Pääset tutustumaan paikalliseen kyläkauppakulttuuriin.

      • Toyota Jari

        Jaa. Vai jotain näkyä Jumalalta. No, mehän saamme uskoa mihin vaan. Ja jokaisella on oikeus omaan uskonnolliseen vakaumukseensa. En tosiaankaan ymmärrä tätä touhua mutta jos se onkin jonkun henkilön mielestä hyvä juttu niin eikun vaan rakentamaan Venäjälle Sortavalan maaseutu täyteen kirkkoja ja pappiloita. Ihan vapaasti saa puuhastella, kun vaan toimitaan omalla rahalla. Ja minun kommentit loppuu nyt.

      • Keinoset
        Toyota Jari kirjoitti:

        Kalevi Keinosen kotipaikka on Ruskeala, hänen vanhempansa on haudattu paikalliseen hautausmaahan. Ehkäpä tällaiset asiat lisättynä uskonnollisella vakaumuksella ovat vaikuttaneet merkittävästi Keinosten haluun rakentaa uusi kirkko paikkakunnalle. Maailmassa on ihmeellisempiäkin asioita.

        Onhan Keinosten toiminta vaikuttanut muutenkin Ruskealaan. Paikkakunta on saanut luterilaisia vaikutteita ja myös arvokkaana lisänä yhteisvastuullisuutta ja suvaitsevuutta, sekä toimintamalleja erilaista asioista. Ehkä ne inhimilliset arvot ovat kuitenkin kaikkein tärkeimpiä.

      • Toyota Jari
        Keinoset kirjoitti:

        No, pitää vielä mainita että minunkin sukuni on lähtöisin luovutetusta Karjalasta. Ja aika monta sukulaistani on haudattu sinne. Mutta silti en voi käsittää tätä touhua, enkä tosiaankaan kaipaa Karjalaan. Kalevi saa tietenkin touhuta mitä tahtoo, sehän on hänen asiansa. Tämä tästä aiheesta.

      • 192
        Toyota Jari kirjoitti:

        Jaa. Vai jotain näkyä Jumalalta. No, mehän saamme uskoa mihin vaan. Ja jokaisella on oikeus omaan uskonnolliseen vakaumukseensa. En tosiaankaan ymmärrä tätä touhua mutta jos se onkin jonkun henkilön mielestä hyvä juttu niin eikun vaan rakentamaan Venäjälle Sortavalan maaseutu täyteen kirkkoja ja pappiloita. Ihan vapaasti saa puuhastella, kun vaan toimitaan omalla rahalla. Ja minun kommentit loppuu nyt.

        Huoh.

      • 2112

        Yövyin Herran kukkarossa 3.1.-4.1.2016. Minulta hävisi Nokian puhelin ja oikean korvan kuulolaite. Mikäli ne löytyvät, pyydän pikaista tietoa.
        Hyvää Vuotta 2016.
        Pertti Huhtanen
        [email protected]
        358 40 581 0000

    • Toyota Jari

      Jokainenhan saa puuhastella ihan mitä haluaa. Vaikka rakennella kirkkoja Venäjän syrjäkyliin. Jos on ylimääräistä aikaa ja rahaa niin siitä vaan. Itse käyttäisin mieluummin rahani uunin sytykkeenä kuin rakentaisin jotain Venäjälle mutta kukin tyylillään.

      • peräkammariin

        Sun rahoilla tuskin uuneja sytytellään.Siellä äitin peräkammarissa jossa asustelet on tuotu tuohet valmiiksi sytykkeiksi.
        Jatka vaan puuhastelua siellä navetan ja tuvan välillä äläkä näytä katkeruuttasi muiden retkille ja tekemisille.

      • Toyota Jari
        peräkammariin kirjoitti:

        Sun rahoilla tuskin uuneja sytytellään.Siellä äitin peräkammarissa jossa asustelet on tuotu tuohet valmiiksi sytykkeiksi.
        Jatka vaan puuhastelua siellä navetan ja tuvan välillä äläkä näytä katkeruuttasi muiden retkille ja tekemisille.

        Asun kyllä ihan omassa asunnossani enkä missään äiskän peräkammarissa. Ja ehkä meikäläisenkin rahoilla saadaan sentään uuni sytytettyä. Taitaa joitain vain ärsyttää kun en tykännyt tämmöisestä Venäjä puuhastelusta. Mutta kukin tyylillään, jokainenhan saa tehdä mitä haluaa ja vaikkapa puuhastella ja rakentaa kaikki Venäjän syrjäkylät täyteen kirkkoja. Mutta sitten on turha nillittää jos tulee ongelmia omistussuhteiden tms kanssa. Mutta, kukin tyylillään ja omilla rahoillaan. :)

    • 106

      No vaivauduit sitten kertomaan ettei kiinnosta.

      • Toyota Jari

        Niin. Ei tosiaankaan kiinnosta. Jokainenhan saa tehdä niinkuin haluaa omalla rahallaan ja omalla ajallaan. Vaikka puuhastella Venäjällä. Ihan miten vaan.

      • Jarppei
        Toyota Jari kirjoitti:

        Niin. Ei tosiaankaan kiinnosta. Jokainenhan saa tehdä niinkuin haluaa omalla rahallaan ja omalla ajallaan. Vaikka puuhastella Venäjällä. Ihan miten vaan.

        Kunnon peräkammarin juntti, ime lutkuus

    • Kahville Ruskealaan

      Hei,
      onko joku käynyt Herrankukkarossa nyt ihan just ikään, onko kahvia tarjolla kulkijoille?

      • Kahveeta....

        On siellä kahveeta tarjolla ja myös ruokaa, sekä majoitusta.
        Jos Sortavalan hotellit ovat täynnä, Herrankukkaro on yksi vaihtoehto.

      • meju

        Tänään just tulin ja aina tuoretta pullaa ja kahveeta tarjolla. Yöpyä jos tahtoo niin saunoakkin saa jne...Hinta tervetulokahvit, sauna, saunakahvit ja aamupala on 20 euroa.
        Suosikkipaikkani on kyseinen paikka

    • 1616

      Paitsi että Sortavalan synttärien aikaan voi olla Herran Kukkarokin täynnä.

    • Elämän tarkoitus

      Lähdimme h-autolla Helsingistä puolilta päivin ja yövyimme Herrankukkarossa 2.8.2012. Siellä kaikki pelaa hyvin. Paluumatkalla poikkesimme kahville, tapasimme samalla Keinäsen pariskunnan. Kalevi ajelee ihan itse autolla.

      Me kaikki vanhenemme ja vietämme lopun ajan kuka mitenkin ennekuin heitetään hautaan. Tuntuu mahtavalta että Kalevi on toteuttanut haavensa ja rakentanut todellisen Herran huoneen. Siitä miehestä jää hänen elämäntyönsä kertomaan jälkipolville että sellainen suurmies on elänyt.

      • Keinoset..

        Ehkä se, mikä Kalevi Keinosen yhdistää Ruskealaan, löytyy paikalliselta hautausmaalta. Hänen molemmat vanhempansa on haudattu Ruskealan hautausmaahan.
        Kalevi Keinosen veli on entinen puolustusvoimain komentaja Yrjö Keinonen.

        Tapasin Kalevi Keinosen ja hänen vaimonsa kerran "vanhassa" Ruskealan pappilassa. Paikka on suunnilleen reilu kilometri mäen päältä eteenpäin ja oikealle.
        Se paikka jäi sitten Keinosten ulottumattomiin. Taisi olla niin, että Venäjän valtio otti sen paikan huomaansa. Siihen liittyi ehkä myös kiinteistön häirintää kesäaikaan.

        Ei Kalevi Keinonen sylkenyt kuppiin entisessä paikassa, eikä vaimonsakaan. Eikä tarvitsekaan. Napattiin Karjala Balsamia reippaasti. Olen uskonnoton ihminen, mutta kyllä pitää tulla toimeen ja arvostaa muitakin.
        Jos joku haluaa rakentaa kirkon omille kannattajilleen niin voihan sen tehdä. Ei siinä mitään pahaa ole.
        Tuossa on eräs blogi Kalevi Keinosesta.

        http://kankaalanpekalta.blogspot.fi/2009/11/usko-siirtaa-vuoria-kalevi-keinosen.html

        Joskus puhelin Kalevin kanssa ja kyselin, mistä nämä ruokatavarat tulevat. Hän vastasi, että enimmäkseen Suomesta. Rantasalmen sikaa ja perunoita.
        Uusi kirkko on rakennettu lahjoitusvaroin ja paikallisella työvoimalla. Heillekin on varmaan maksettu jotain palkkaa. Kirkon rakentaminen on tuonut myös jotain aivan uutta paikkakunnalle. Asukkaille vaikkapa omaehtoisuutta ja oman elämänsä hallintaa. Ehkä kyläläisille kirkko on uusi kiinnekohta.
        Kalevi Keinonen on oman tiensä herra, onko meistä siihen?

    • Toyota Jari

      No jos jonkun mielestä asia on näin, niin ihan hyvä sitten. Oma, ja monen muun mielipide Kalevi Keinosesta on pikkuisen ja vähän enemmänkin erilainen. Mutta puuhastelkoon ihan vapaasti niin pitkään kun jaksaa. Tämän Venäjäpuuhastelun järkevyydestä voi myöskin olla montaa eri mieltä.

      • Jorkkeii

        Pidä jo se suus kii:)

    • mitä voi tehdä?

      Kerro Jari mitä sinä tai minä voisimme puuhastella Venäjän suhteen järkevästi. Mitä Kalevi Keinonen olisi voinut paremmin puuhastella järkevämmin Venäjällä?

    • Toyota Jari

      Hyvä kommentti. Jokainenhan saa käyttää aikansa ja rahansa ihan kuten haluaa. Minusta tämä puuhastelu Venäjällä on suoraan sanottuna naurettavaa rahan ja energian haaskausta. Ihan hukkaan heitettyä tyhjänpäivästä puuhastelua.

      Sieltä on monet isotkin firmat saaneet ihan kunnolla turpiinsa. Venäläiset valvoo omia etujaan ja ulkomaalaisella ei ole mitään oikeusturvaa. Mutta jokainen tekee omat valintansa ihan vapaasti. Mutta jos koko touhu menee pieleen niin sitten on turha itkeä ja nillittää.

      En tosiaankaan ymmärrä tämmöistä touhua enkä näe siinä mitään järkevää perustetta. Mutta jokainenhan saa tuhlata rahansa ja aikansa miten tahtoo. Vaikkapa ostaa Zimbabwen dollareita.

      • Toyota Jari

        Ja nyt minun kommenttini tästä asiasta loppuu. Jos joku haluaa lähteä sijoittamaan ja puuhastelemaan Venäjälle niin ei muuta kuin tervemenoa!

      • Hurtsii
        Toyota Jari kirjoitti:

        Ja nyt minun kommenttini tästä asiasta loppuu. Jos joku haluaa lähteä sijoittamaan ja puuhastelemaan Venäjälle niin ei muuta kuin tervemenoa!

        Etkö osaa pitää sitä suutas jo kii?!?!?

      • Viisuminomaava
        Hurtsii kirjoitti:

        Etkö osaa pitää sitä suutas jo kii?!?!?

        Vaikeeta se näyttää olevan vähän kellä vaan. Eihän tämä suoli24-kanava mikään Mensan jäsenten keskusteluväylä ole... lähinnä asiallisten kommenttien jälkeinen räkätyksen paikka. Ihan meinaa naurattaa... :)

    • Toyota ilman Jaria

      Jos on halua "sijoittaa" ylimääräset pennoset vaikkapa venäjälle sinne kyllä kelpaa ja ottajia on varmasti. Omat ja "varastetut" saa laitta likoon mutta ei sitten pidä alkaa itkemään jos tuleekin katuma päälle !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2102
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1798
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      24
      1715
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1490
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1451
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1358
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1354
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1302
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1251
    Aihe