voiko olla läsnäolevana kahdessa korkeakoulussa yhtäaikaa? Eli kun nykyisessä koulussani pitää ilmoittaa kevään loppuun mennessä ensi lukukauden läsnäolostaja haen uuteen kouluun, ja jos pääsen sinne niin voiko olla yhtä aikaa?
voiko
tytteli
3594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
itse ensimmäisen opiskelupaikkani yliopistosta vuonna 2001, toisen vuonna 2002 ja viime keväänä kolmannen ja olen tällä hetkellä ilmoittautunut läsnäolevaksi niihin kaikkiin. Kaksi paikkaa on samasta yliopistosta. Eipä se ketään kiinosta kunhan vaan ylioppilaskunnan jäsenmaksun maksaa. Ammattikorkeakoulussa voi olla eri käytäntö, mutta en usko ettet voisi tehdä sielläkin niin, että ilmoittaudut läsnäolevaksi nykyiseen kouluusi ja sitten otat uuden paikan syksyllä. Minun pitää ainoastaan päättää se, minkä koulutusohjelman kautta haen opintotuen ja niitä opintoja pitää sitten kertyä 3ov/nostettu opintotukikuukausi. Ylioppilaskunnan jäsenmaksuunhan sisältyy usein Yths:n maksu, sitä ei tartte maksaa kuin yhteen yliopistoon eli kun maksat sen yhteen niin voit vähentää sen summan(muistaakseni 30-40) muitten yliopistojen maksusta.
Ammattikorkeakoulussakin voi olla, kunhan kerää riittävästi opintoviikkoja (~20/vuosi).
Mitään rajoituksia usealle läsnäololle useassa korkeakoulussa ei ole mutta hakija voi saada vain yhden opiskeluoikeuden vuodessa. Kannattaa huomata että YTHS:n maksu tarvitsee suorittaa vain kerran kun maksaa ylioppilaskunnan jäsenmaksua.