Omistusosuuksien siirto

Nimmu345

Olen ottamassa yksin asuntolainaa ja ostamassa asuntoa. Muutan siihen aviomieheni kanssa, jolla on entisiä velkoja, mutta ei mitään mahdotonta summaa. Mies ei tule alkuun osallistumaan asunnon maksamiseen. Aiomme tehdä avioehdon varmuuden vuoksi. Mieheni haluaisi myös tuntea asuvansa omassa talossaan ja haluaisi tehdä vaikka ylimääräisiä asuntolainan lyhennyksiä, sitten kun hänen oma rahatilanteensa on kohentunut muutaman vuoden päästä. Minä olisin valmis luovuttamaan miehelleni osuutta asunnosta sen mukaan, mitä hän pystyy maksamaan. Miten tuollaisen pystyy toteuttamaan niin, että kaikki olisi ihan virallista? Voiko avioehtoon kirjata jonkinlaisen lausekkeen asunnon omistuksen siirtymisestä miehelle maksetun summan mukaisesti? Onko se pätevää, jos kirjoittaa itse jonkinlaisen sopimuksen siinä vaiheessa, kun mies alkaa maksaa asuntoa? Tuleeko tuollaisesta omaisuuden siirtymisestä puolisoiden välillä jonkinlaisia veroseuraamuksia?

9

953

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ölkkfkfölkf

      Omaisuuden vastikkeellista siirtoa henkilöltä toiselle kutsutaan arkikielessä ostamiseksi ja myymiseksi eli kyseessä on kauppa.

      Avioehdolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

      Teette näin: sinä ostat asunnon ja otat lainan. Sinä olet ostaja ja velallinen.
      Kun miehesi saa fyffeä, hän ostaa sinultä määräosuuden asunnosta. Hänen maksamansa kauppasumma vastaa asunnon arvoa.

      Veroseuraamukset ovat samat kuin missä tahansa kaupassa. Jos sinulle tulee luovutusvoittoa, maksat siitä veroa ja mies maksaa varainsiirtoveroa.

      • Nimmu345

        Kiitos tiedosta! Perheen sisäinen kaupankäynti ei siis ole erityisen kannattavaa... Nyt mietin sitä, kannattaisiko sittenkin jättää avioehto tekemättä. Mitähän sitten mahtaisi tapahtua, jos meille tulisikin ero vaikka 10 vuoden kuluttua (mihin en tietenkään usko, mutta ikinä ei pidä mennä vannomaan...) ja miehellä olisikin vielä omia velkoja, samoin kuin minulla asuntovelkaa?

        Esim. näin:
        -mies -10 000 €, ei omaisuutta
        -minä -40 000 €, 80 000 € arvoinen asunto

        Olisko kummankin nettovarallisuus 0 € vai joutuisinko minä maksamaan miehelle tasinkoa sillä hetkellä omistamastani asunnon puolikkaasta (40 000 €)?

      • ölkkfkfölkf
        Nimmu345 kirjoitti:

        Samat veroseuraamukset perheen sisäisissä kaupoissa on kuin ulkopuolistenkin kanssa, ei siinä ole mitään eroa. Jos samaa asuntoa tai osuutta siitä ostetaan kahteen kertaan, niin varainsiirtovero menee.

        En näe vähääkään järkeä siinäkään, että jätätte avioehdon tekemättä. Jos ostat asunnon ja otat lainan ja maksat sen, niin miksi miehelläsi pitäisi olla avio-oikeus? Tai voi hänellä tietysti olla, mutta seuraukset tiedät.

        Jos teille tulisi ero, niin kuvaamassasi tilanteessa miehesi nettovarallisuus on pakkasen puolella eli 0 ja sinulla olisi varallisuutta 40 000. Tasinkoa menisi, siis sinulta.

      • Nimmu345 kirjoitti:

        Kiitos tiedosta! Perheen sisäinen kaupankäynti ei siis ole erityisen kannattavaa... Nyt mietin sitä, kannattaisiko sittenkin jättää avioehto tekemättä. Mitähän sitten mahtaisi tapahtua, jos meille tulisikin ero vaikka 10 vuoden kuluttua (mihin en tietenkään usko, mutta ikinä ei pidä mennä vannomaan...) ja miehellä olisikin vielä omia velkoja, samoin kuin minulla asuntovelkaa?

        Esim. näin:
        -mies -10 000 €, ei omaisuutta
        -minä -40 000 €, 80 000 € arvoinen asunto

        Olisko kummankin nettovarallisuus 0 € vai joutuisinko minä maksamaan miehelle tasinkoa sillä hetkellä omistamastani asunnon puolikkaasta (40 000 €)?

        Tuossa tapauksessa pesässä olisi velkaa 50000 euroa ja varoja 80000 euroja. Eli pesän nettovarallisuus olisi 30000 euroa. Se joka pitäisi talon ja velat maksaisi toiselle tasinkoa 15000 euroa.

        Jos sinä pitäisit talon ja oman 40000euron velkasi ja mies 10000 euron velkansa olisi sinun maksettava miehellesisi 25000 euroa ellette muuta sopisi. Laki ei edellytä, että pariskunta erotilanteessa jakaa varat ja velat tasan.

        [email protected]
        julkishallinnon asiantuntija
        http://www.valtakunta.fi

      • nix nax
        petu_67 kirjoitti:

        ...kun et aviovarallisuus- tai perintöoikeudesta näy perusasioitakaan tuntevan! Täällä neuvoinesi töppäät kerran toisensa jälkeen.

        Todellisuudessa ositus tapahtuisi siten, että ap antaisi omastaan puolisolle tasinkoa 40.000 : 2 = 20.000.

    • miun tapaus

      kun osituksessa ex sai avio-osansa ja talo on aina ollu miun nimissä, nyt mulla avopuoliso joka asuu miun kanssa ja maksaa myös lyhennyksiä rutisee, että hänen rahat menee hukkaan, ja miun lasteni perintö vaan kasvaa, koska hän ei omista talosta mitään, myynkö minä hälle puolikkaan talosta? meneekö myyntiveroa ja hältä varainsiirtoveroa?
      Avioon en nyt juuri halua mennä .

      • ddddddrrrrrrrr

        Avokkisi rutisee aivan syystä, jos maksaa taloa enemmän mitä syö sinun ruokiasi ja hyötyy asumisesta talossasi.
        Talosi on varmaan edellisessä osituksessa arvostettu lähes päivän hinnalla.
        Mikäli olet omistajana asunut talossa yli kaksi vuotta, niin voitostasi ei mene veroa lainkaan. Jos myyt puolikkaan ennen kahta vuotta, niin voitostasi menee 28% luovutusvoittoveroa. Ostajalta menee 4% varainsiirtovero molemmissa tapauksissa, paitsi ensiasunnon ostosta tarpeeksi nuorena ei mene veroa. En nyt muista olisiko ikäraja 40 vuoden paikkeilla.

      • tarjous pöytään...

        Maksaa ja rutisee ? Onko tehnyt ostotarjousta ?

        Voit myydä töllistäsi esim. 35 % tai 50 %, tai x %, avokillesi, hän ottaa oman lainan ja maksaa sinulle rahaa. Rahalla voit esim. lyhentää lainaasi. Jatkossa molemmat maksavat omaa lainaansa ja jakavat kiinteistökulut käytön tai omistuksen suhteessa. Jos myytte talon, jaatte rahat omistussuhteessa. Jos (kun) jompikumpi kuolee, hänen perilliset saavat vainajan osuuden talosta. Myyntiveroa sinulta ei mene, olet varmaan asunut töllissä yli 2 vuotta. Varainsiirtovero menee, ellei ostaja ole hankkimassa "ensiasuntoa"

    • maksoin

      laskun kaksikertaa! Voi vitun saatanan perkele sentään jumalauta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7066
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7033
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5218
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3417
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3360
    Aihe