Jos miehet synnyttäisivät, olisiko lääketiede kehittynyt paremmin? Olisiko synnyttäjien olosuhteet helpommat?
Kysyin mieheltäni, että jos saisit valita, niin synnyttäisitkö puolestani? Hän vastasi kauhistuneena että "no en todellakaan!" Syntyisikö tähän maailmaan siis enää lapsia?
Synnytys on niin henkilökohtainen ja kipeäkin aihe monelle, luin aikaisempia viestejä kätilöiden ilkeyksistä, riittämättömästä tuesta ja kannustuksesta omanlaiseen synnytykseen...
Synnytän itse marraskuussa ja näen siitä nyt jo unia, tosin en painajaisia, vaan ihan toiveikkaita sellaisia. Minusta synnärillä homman eteneminen on kahden kauppa: niin äidin kuin henkilöstönkin asenne ratkaisee. Kätilö voi olla mahtava vain tiettyyn pisteeseen saakka.
Luotan siihen että kaikki menee ok, ja kätilö antaa minun kokeilla eri asentoja jne... eikä ole kiire lounastauolle tai valiteta epäergonomista työasentoa.
Mutta silti! Jos olisin mies, saisinko parempaa palvelua?!?
Kysyin mieheltäni, että jos saisit valita, niin synnyttäisitkö puolestani? Hän vastasi kauhistuneena että "no en todellakaan!" Syntyisikö tähän maailmaan siis enää lapsia?
Synnytys on niin henkilökohtainen ja kipeäkin aihe monelle, luin aikaisempia viestejä kätilöiden ilkeyksistä, riittämättömästä tuesta ja kannustuksesta omanlaiseen synnytykseen...
Synnytän itse marraskuussa ja näen siitä nyt jo unia, tosin en painajaisia, vaan ihan toiveikkaita sellaisia. Minusta synnärillä homman eteneminen on kahden kauppa: niin äidin kuin henkilöstönkin asenne ratkaisee. Kätilö voi olla mahtava vain tiettyyn pisteeseen saakka.
Luotan siihen että kaikki menee ok, ja kätilö antaa minun kokeilla eri asentoja jne... eikä ole kiire lounastauolle tai valiteta epäergonomista työasentoa.
Mutta silti! Jos olisin mies, saisinko parempaa palvelua?!?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niin... Toisaalta voidaan ajatella, että jos luonto olisi valinnut toisinpäin, eli miessukupuoli olisi synnyttävä osapuoli, niin luulenpa että mies olisi sisäisestikin rakennettu synnyttämistä varten. Vähän niinkuin naiset nykyisin.
Miehistä voi tuntua nyt, kun kerran synnyttäminen on heille mahdotonta, että "eivät todellakaan" synnyttäisi. Jos taas mahdollisuus ihan oikeasti oikeasti olisi, niin ehkäpä miehet pienen harkinnan jälkeen haluaisivatkin kokeilla tätä uutta elämää luovaa, järisyttävää kokemusta, jota ei voi verrata oikeastaan mihinkään. Vaikea keksiä mitään, mikä olisi yhtä voimakas kokemus kaikessa kauHeudessaan, mutta myös kauNeudessaan.
Kivunlievityksestä puheenollen, kyllä kipua yritetään nykylääketieteessä lievittää kaikkien mahdollisuuksien mukaan. Synnytyskipu vain ei ole ihan vastaavaa kuin esimerkiksi se, jos jotakuta leikattaisiin nukuttamatta. Kipu on keskeisessä osassa, mutta se jollain monimutkaisella ja alkukantaisella tavalla saa valmistettua äidin minuutti minuutilta, tunti tunnilta vastaanottamaan jälkeläisensä.
Nykyihmisen elämässä -jos perusterveenä saa olla- ei juurikaan ole kestettävänä synnytyskipua vastaavia tuntemuksia. Siksi se pelottaa, ja siksi sitä liioitellaan, siitä jaksetaan puhua uudestaan ja uudestaan, synnytyskertomukset kaivetaan esille naisten saunailloissa yhtälailla kuin miesten armeijakokemukset miesten kesken.
Lisäksi synnytys on niin monimuotoinen tapahtuma, ja sitä on vaikea ennalta arvioida, että vaikka kivuttomuuteen pyrittäisiin, ei se aina täysin ole mahdollista. Äidit eivät kotoaan pääse silmänräpäyksessä sairaalalle, jos synnytys on käynnistynyt räjähdysmäisesti, tai on varottava, ettei liika puuduttaminen pysäytä synnytystä, tai joskus ei yksinkertaisesti lääkärin neula osu puudutettavien hermojen ympäristöön tarpeeksi hyvin, johtuen vaikkapa äidin kovista supistuksista ja vaikeudesta olla liikkumatta. On kai niitä syitä lukuisia. MUTTA siis pointtini on, että tuskinpa miehetkään näitä ongelmia osaisi ratkaista.
Olisiko se hieman liioittelua ottaa synnyttävä MIESkään sairaalaan sisään jo monta päivää ennen laskettua aikaa odottelemaan synnytystä, ja ensimmäisen supistuksen tultua puuduttaa häntä tunnottomaksi, samanaikaisesti käynnistäen tai vauhdittaen synnytystä lääkinnällisesti... :/ Nuo puudutukset eivät varmaan toimisi useita vuorokausia, jos lapsi tekisi tuloaan esimerkiksi useita päiviä, kuten monesti saattaa olla, että ennenaikaisia supistuksia tulee ennen h-hetkeä pitkänkin ajanjakson aikana.
Noh.. tai voisihan se olla, että näin todella toimittaisiin, jos miehet synnyttäisivät ja päättäisivät kaikesta.
Tosin tottakai päättäjissä nykyäänkin on sekä miehiä, että naisia, eivätkä miespäättäjätkään varmasti halua naisten syyttä suotta kärsivän.
Oma mieheni on ollut kahdessa synnytyksessäni mukana, ja hän on sanonut kärsineensä varmasti yhtä paljon nähdessään minut tuskissani, kun mitään ei oikein pysty tekemään auttaakseen sitä rakkaintaan. Ja niin se taitaa ollakin, kun ajattelee sitäkin tilannetta. Miten kamalaa olisi nähdä, jos vaikkapa omaa miestäsi joku pahoinpitelisi tuntitoltulla, ja mitään et voisi tehdä, ja toisaalta poiskaan et voi mennä, vaan rinnalla on seistävä. (no joo, toki pahoinpitely on ihan eri asia kuin lapsen saaminen, mutta tarkoitan lähinnä kivun osalta).
Mutta summasummarum.. Synnyttäminen on niin järisyttävä ja ihana kokemus, ja kun se lapsi sieltä jalkojen välistä nostetaan, niin sen kaiken kivun jälkeen se on NIIN TAJUTON kokemus, että en tiedä, olisiko se ilman kipua samanlaista. Siis voihan olla, että puudutteet toimivat ja niiden ajoitus on osunut nappiin, ja tietenkin lapsen saaminen on tällöinkin yhtä järisyttävää kuin kivunkin kanssa, en minä sitä, mutta jo se jännitys ja pelon läpikäyminen ennen synnytystä varmasti valmistelee äitiä tulevaan äitiyteen ja kyseisen jälkeläisen vastaanottamiseen. Eli nyt itsekin, vaikka vasta marraskuussa synnytät, käyt tulevaa kipua mielessäsi läpi ja pohdit sitä. Jos synnytyksesi sujuisikin TÄYSIN ilman minkäänlaista kipua läpi koko synnytyksen, olisit kuitenkin jo ennakkoon valmistanut itseäsi kohtaamaan tuota tulevaa tuntematonta kohtaan. :)
.... Toisaalta, kenenkään ei ole pakko synnyttää. Nainenkin VOI valita.
ajatellaan aina negatiivisena asiana? Kuten tuossa joku jo aiemmin kommentoi, niin kipu auttaa naista valmistumaan synnytykseen. Itse sain kyllä epiduraalin, mutta ennen sen saamista pärjäsin sillä, kun ajattelin miten kipu on myönteistä: paikat avautuu siellä alapäässä ja homma etenee koko ajan. Sattuihan se silti mutta jotenkin tuo asennoituminen auttoi. Ponnistamisvaihekin sattui mutta se oli myös sellaista positiivista kipua. Vauva liikkui alemmas ja ponnistaminen helpotti oloa.
Kipuhan on vaan kropan tapa kertoa, että jotain erikoista tapahtuu, samoin myös vaikka jos sattuu joku haaveri. Kroppa ilmoittaa sinulle, että nyt ei ole kaikki hyvin. Synnytyksessä kroppa kertoo että pikkuinen on tulossa.
Miten kipu muka valmistaa synnytykseen? Nimenomaan synnytyshän se itsessään on se kivulias osuus koko hommassa.
"Kroppa kertoo että pikkuinen on tulossa"
Kyllä kai sen ilman kipujakin tietää, että lapsi on tulossa. En vain näe mitään järkeä kärsiä tunti-/päiväkausia, jotta tietää, että lapsi on tulossa.
Kyllä minä ainakin näen kivun negatiivisena asiana. En todellakaan ihailtavana tai tavoiteltavana. Sanot, että sait epiduraalin, mutta silti kipu sinusta valmistaa naista vauvan syntymään? Ei pahalla, mutta hieman epäloogista. Ja onhan se kipu silloin kai kielteinen asia, jos se kerran on sinullakin ollut niin kova, että epiduraalia on tarvittu.
Ei ole tarkoitus ilkeillä, mutta harmittaa synnytyskivun "ihannointi". Kiitos ja anteeksi. Minulle ainakin kelpaisi tuskaton synnytys.
mutta se että jotenkin noista aiemmista viesteistä sai sen kuvan että se on paha asia, kun sattuu. Itse olin kyllä heti vaatimassa epiduraalia kun tuntui ettei jaksa olla.
Tarkoitan vaan että kipu ei välttämättä ole negatiivinen asia.
"Kyllä kai sen ilman kipujakin tietää, että lapsi on tulossa"
Avautumissupistukset ovat kivuliaita ja voimistuvat kokoajan mitä lähemmäs synnytystä mennään, eli siis vauva on pian tulossa. Miten muuten tietäisit että synnytys on alkanut ja lapsi tulee, jos et kipua tuntisi? Kun kohdunkaula avautuu supistelemalla, niin totta helvetissä se sattuu.
"Miten kipu muka valmistaa synnytykseen? Nimenomaan synnytyshän se itsessään on se kivulias osuus koko hommassa."
Supistukset voimistuvat siis koko ajan ja se valmistaa sua siihen ponnistamiseen ainakin henkisesti (se kipu kun ei ainakaan laannu loppua kohti mentäessä) ja supistelu avaa paikkoja synnytystä varten. Miten niin siis kipu ei valmistaisi sinua synnytykseen?
"Ei ole tarkoitus ilkeillä, mutta harmittaa synnytyskivun "ihannointi"
En siis todellakaan ihannoi kipuja, ei se kivalta tosiaan tunnu. Siksipä juurikin epiduraalin otin. Mietin vaan, miksi aina kivusta puhutaan negatiiviseen sävyyn, kun kipu nyt vaan sattuu kuulumaan asiaan ja nimenomaan siitä tietää, että synnytys on lähtenyt käyntiin ja että sieltä vauva tulee. Enemmän olisin huolissani, jos mitään pieniäkään kipuja ei tuntuisi ja silti pitäisi synnyttää, mitenhän sitä sen tekisi? Nimittäin just sitten siinä ponnistusvaiheessa ne supistukset ns. auttaa sua ponnistamaan, kun maha supistaa ja se työntää vauvelia ulos sieltä apuna.
Koetin vain selittää, että kun asennoiduin kipuun myönteisemmin, annoin supistuksen tulla, enkä jännittänyt joka lihasta ja yrittänyt ikään kuin estää supistusta tulemasta, kestin kipua enemmän kuin olisin kuvitellut.
Ja lopuksi:
"Nimenomaan synnytyshän se itsessään on se kivulias osuus koko hommassa."
Synnytykseen kuuluu siis avautumisvaihe, jolloin supistukset avaavat paikat vauvalle, että se mahtuu ulos ja ponnistusvaihe, jolloin vauva päkerretään ulos. Sen jälkeen on vielä jälkeisvaihe, joka ei ainakaan itselläni sattunut(sekin varmaan yksilökohtaista). En siis ymmärrä tuota lausumaasi...Niin, se sattuu kyllä, mutta ei se todellakaan mikään paha asia välttämättä ole. Epämukavaa kylläkin mutta siihenhän saa helpotusta jos haluaa.
Kirjoitin tuon pitkän kirjoitelman tuonne heti alkuun. Ja itse ainakin pohdin tekstissäni kipua negatiivisena asiana sen vuoksi, että kyse oli pohtia sitä, jos MIEHET synnyttäisivät, ja kysyjä nimenomaan pohti, olisiko kivunlievitys tuolloin tehokkaampaa.
Itse olen samaa mieltä tuosta kivun tuntemuksista positiivisenakin asiana. Kun kipu yltyy, niin tavallaan sitä tietää, että kohti loppua ollaan menossa. Siis että mitä kovemmat kivut on, sitä vähemmän on enää aikaa siihen, kun näkee oman lapsensa. Sillä ei tavallaan ole mitään tekemistä kivunlievityksen kanssa, vaikka kipua ajattelisikin positiivisena kipuna. Siis tarkoitan, että vaikka alun supistukset ottaisikin positiivisemmin asentein vastaan, niin tottahan kipu voi lopuksi yltyä niin, että kivunlievitystä, jopa epiduraalin tarvitsee tai haluaa.
Itselläni kaksi synnytystä takana, toisessa oli kaikki mahdollinen kivunlievitys, myös epiduraali, toka menikin sitten luomuna. Ja molemmat kestin. Molemmissa oli kovat kivut, myös siinä ensimmäisessä jota kaikin keinoin yritettiin helpottaa. Ja ekassa synnytyksessä olin todella peloissani, kun kivut alkoivat yltyä sellaisiin mittasuhteisiin, ettei niitä tuntunut enää hallitsevan. Ja se tuntemattoman pelko (että kuinka kaamean kipeiksi nämä kivut vielä yltyvätkään) varmasti laski kipukynnystäni ja kipu oli senkin vuoksi tosi negatiivinen asia. Tässä toisessa taasen osasi kipuun suhtautua erilailla, kun oli jo kertaalleen synnyttänyt, ja tosiaan en sitten (oikeastaan ehtinytkään), mutta en varmaan olisi oikein muutenkaan tarvinnut lääkkeellistä kivunlievitystä. Osasin hallita kipua paremmin kun teisin, minkälaista se on loppuun asti. Ja tuolloin oli juuri positiivisempi asenne kipua kohtaan.
Ja ennenkuin synnytys käynnistyy kunnolla, sitä jollain hassulla tavalla toivoo saavansa kipeitä supistuksia, jotta synnytys käynnistyisi. Siis tavallaan normaalielämässä (siis muuten kuin synnytystä odotellessa) sitä yrittää viimeiseen asti vältellä kaikenlaista kipua, mutta kun viikot alkavat olla täynnä ja varsinkin jos mennään jo yli lasketun ajan, niin kyllähän sitä toivoo, että juuri seuraava supistus, olisi se ihan "oikea" ja nimenomaan kivulias ja synnytys vihdoin alkaisi. Ja sitten kun supistukset alkavat, niin siinäkin sitten toivoo, että ne voimistuisivat, just sen takia, että tietää, että kohta näkee pienokaisensa. :)
nyt on jo pakko itsekin tässä tarttua näppäimistöön. Nämä synnytyskeskustelut ovat niin hiuksia nostattavia.
Jotakin kiksejä me naiset siitä saadaan, että kerromme, miten kivut olivat sietämättömät, mutta urhoollisesti kestimme ne. Jopa Kätilöliitto hehkuttaa tälläisen puolesta. Höpsistä, en mitenkään voi uskoa, että siitä jalostumme äiteinä, kun kärsimme synnytyskivuista. Äitys on kaiketi sitä jokapäiväistä jaksamista välittää, hoivata ja huolehtia lapsestaan vuosien ajan. Jos kivunlievitys ei jollakin auta, niin eiköhän olisi aiheellista lisätä tutkimusta sellaisten troppien kehittämiseen, että tepsii. Mutta, kun emme niitä vaadi, ei niitä suotta kehitetäkään. Toki jokainen halutessaan saa minunkin puolesta kärsiä synnytyskivuista ihan rauhassa, mutta ne joiden mielestä se ei ole tarpeellista tai tavoiteltavaa, niin kunnon hoito pitäisi olla. Itse en millään tavalla pitänyt synnyttämistä upeana kokemuksena. Maata sängyssä vieraassa ympäristössä jalat leväällään vieraiden ihmisten lapatessa huoneeseen ja ronkkimassa intiimejä paikkojani samalla , kun sattui ihan mielettömästi. Edes jälkeen päin en ole nähnyt siinä mitään ylvästä. Synnytyksen jälkeen mielen valtasi lähinnä helpotus, että se on ohi ja selvisin siitä.
Upeana ja mieltä ihanasti järistyttävänä pidin kyllä sitä, kun sain lapseni syliini. Mutta mielestäni se on eri asia. Itse synnyttäminen oli lähinnä kamalaa ja toivoin, että se olisi nopeasti ohi. Eli sekottuukohan näissä nyt kaksi eri asiaa: synnyttäminen ja synnytyksen jälkeinen tunne?
Kuinkahan moni meistä edes tietää pudendaali-puudutuksesta, saati on saanut sellaisen? Sehän lievittää ponnistusvaiheen kipuja. Kun kyselin sitä, niin selvisi, että lääkärit ei ennätä sellaista antamaan ja kätilöt eivät anna, koska se on uusi tehtävä ja se ei näy palkassa. Muutenkin oli kiinostavaa lukea Hesarista siitä, että kätilöiden esille tulo lääkkeettömässä kivunlievityksessä tarkoittikin lähinnä huolta omasta ammatista. Esim. epiduraalin antaa aina lääkäri ja, kun normaalisti kätilöt hoitavat synnytyksen itsenäisesti, niin tällöin lääkäri astuu heidän tontilleen ja kätilöt kokevat, että heidän työnsä arvostus laskee.
Puhumme helposti siitä, ettei nykyihminen ei kestä enää sitä eikä tätä. Naiset ovat vuosituhansia pelänneet synnytyksiä (ihan jo oman henkensäkin takia), joten ei tässä nyt mitään uutta ole. Ennen sairaalasynnytyksiä synnytyskipuja myös pyrittiin hoitamaan. Monesti käytettiin erillaisia yrttejä tai saatettiin synnyttäjän juottaa melkoiseen humalaan. Se, että näyttää sille, että nyt pelätään synnytystä enemmän voisi johtua vaikka siitä, että nykyään tälläisistä asioista voidaan puhua julkisesti.
Luin myös tuon Hesarin jutun. Siitä paistoi ainakin omaan silmään juuri tuo, että kätilöt eivät olleet innoissaan lääkkeellisestä kivunlievityksestä, mutta lääkärit taas kannattivat sitä. Syitä voi vain pohtia ;) Yllätyin myös, että pienissä sairaaloissa ei useinkaan annettu/saa epiduraalia. Toiset sanoivat syyksi, ettei sitä ole edes kaivattu synnytyksissä, toiset taas sanoivat syyksi rahansäästön...
Katselin joskus myös sitä ruotsalaista sarjaa kätilöistä. Yhdessä jaksossa kukaan ei viitsinyt antaa tuskissaan huutavalle synnyttäjälle kohdunkaulanpuudutusta, koska siitä ei maksettu kätilölle mitään ekstraa! Siis noin yksi kätilö vastasi. Hämmästyin todella. Lopulta saatiin sitten puudute synnyttäjälle, mutta huh huh!
Itse en ole koskaan synnyttänyt, mutta kyllä se pelottaa. Eivät ne supistukset, vaan juuri ponnistusvaihe, tikkaus, repeämät, imukuppi, episiotomia, tylyt kätilöt ym. Olen myös miettinyt, miten sietämätön kipu tai traumaattinen synnytyskokemus vaikuttaa suhteeseen vauvan kanssa. Pelkään sen vaikuttavan negatiivisesti.
Minä ainakin antaisin synnytyksen mielelläni miehen hommaksi. Se myös kummastuttaa, että synnytystä kammoavia miehiä ymmärretään. Eihän miestä sinne saa pakottaa katselemaan, jos häntä inhottaa. Nainen, joka tuon kaiken joutuu käymään läpi kehossaan, taas ei saisi pelätä tai on huono äiti ja heikko.
Miksi synnytyskipuun sitten asennoidutaan niin negatiivisesti. Kun se vain sattuu olemaan fakta, että synnytys sattuu ja sillä hyvä. Se, voisiko synnytyksestä saada täysin kivuttoman tapahtuman on sitten eri asia pohdittavaksi, mutta mielestäni kuitenkin on oikeampi asenne synnytyksessä se, että antaa kivun tulla ja yrittää oppia hallitsemaan sitä. Tottakai varmaan jokainen sen lapsensa kävisi kaupasta ostamasta, JOS sellainen olisi mahdollista. Mutta kun ei ole, niin ei ole.
Ei tässä sen enempää kipua "ihannoida", vaan yritetään saada se siedettäväksi positiivisella keskustelulla, jotta siihen olisi helpompi ensisynnyttäjänkin suhtautua. JOs hänet pelotellaan jo ennen synnytystä siihen, että kipua on kamala, niin tokihan hän on itsekin sitä mieltä niin ennen synnytystä kuin synnytyksen jälkeenkin. JOS taas hänelle annetaan mahdollisuus pohtia kipua muunakin kuin negaationa, hän saattaa selvitä synnytyksestään vähemmillä "traumoilla" kuin muuten.. Ainakin siis kivun kestämisen osalta.
Näin siis edelleen minun mielestäni, ja toki kaikella kunnioituksella muidenkin mielipiteitä kohtaan.
olisi maailma monin tavoin erilainen. Sitä, millainen se olisi, ei pysty kuvittelemaan. Ainakin se merkitsisi sitä, että naiset olisivat huolehtineet yksin näihin asti perheen elattämisestä ja puolustamisesta. Miehet olisivat silloin samassa asemassa kuin naiset nyt, joten tuskinpa heidän kivunlievityksensäkään olisi sen kummempaa.
Kätilöistä sen verran, että he ovat oman alansa osaajia, ammattilaisia ja työntekijöitä. Heillä on oikeus taukoihin ja ergonomisiin työasentoihin samoin kuin kaikilla muillakin. Sinulle ensimmäinen synnytyksesi on ainutlaatuinen kokemus, kätilöllesi yksi sadoista tai tuhansista. Kätilö tuskin tuntee sinua henkilökohtaisesti, joten hänen käytöksestään ja toiminnastaan ei kannata etsiä henkilökohtaisuuksia sen enempää kuin vaikkapa hammaslääkärin tai poliisin. Suomalaisten kätilöiden ammattitaito on vähentänyt äitiys- ja lapsikuolleisuuden Suomessa maailman kärkeen. Siitä heille kuuluu kiitos.
Synnytys on rankka kokemus, sen tiedän kolme lasta ilman kivunlievitystä synnyttäneenä. Se on myös naisen elämän tähtihetki, jonka seuraukset ulottuvat sukupolvesta toiseen.
Nii-iin.. Jos miehet synnyttäisivät, niin tälläistä tunnepitoista höösäämistä asiasta ei olisi. Lääketiede on mennyt niin hurjasti eteenpäin vaikkapa vain viimeisen 20-vuoden aikana, miksi sen tässä asiassa pitäisi pysähtyä tai kääntyä jopa takaisinpäin. Luomua, luomua... synnyttäminen on luonnollinen asia, kärsikää siis! Tänä päivänä pystytään hoitamaan niin uskomattoman monia sairauksia, joiden edessä oltiin vaikkapa vain 100-50 vuotta sitten ihan sormi suussa. Moniin tauteihin kuoleminen oli ihan luonnollinen juttu. Ihmisen aika vain oli tullut täyteen.
Kivut synnytyksessä eivät ole mikään fakta ja siihen on tyytyminen, kuten tuolla aiemmin kirjoitettiin. Minä itse synnytin erittäin tehokkaalla kivunlievityksellä noin 5 kk sitten Naistenkliniikalla. Hakeuduin synnärille vihreän lapsiveden mentyä ja ennenkuin supistukset olivat mietoja kuukautiskipuja suurempia. Tosi nopeasti sain epiduraalin, jota sai lisää aina, kun tuntemuksia tuli. Hauskojen kätilöiden ja tulenvan isän kanssa siinä tosi iloisina ja kivuttomina odoteltiin vauvan tuloa. Kipulääkkeissä ei tosiaan pihdattu ja olo kerrassaan mainio. Saatoin iloita tilanteesta ja ajatuksesta, että kohta meillä on ihan oma lapsi. Synnytyksen loppuvaiheessa lapsemme ei suostunut oikeaan tarjontaan ja oli juonut sitä vihreää lapsivettä, joten jouduin kiireelliseen sektioon. Koska olin täysin järjissäni kivuttomuuden vuoksi, saatoin hyvin ottaa henkilökunnalta infoa siitäkin. Eikä sektiokaan pelottanut siinä kohtaa. Henkilökunta kertakaikkiaan selitti asian niin hyvin ja tunne oli, että sektiot ovat heille arkipäivää, joten luotin täysillä heidän ammattitaitoonsa. Toimenpiteen jälkeen sain myös tarvittavasti kipulääkkeitä, joten olin jo samana iltana jalkeilla. Haava parani hienosti ja pari päivää sain särkylääkettä, joten sekin aika oli ihan kivutonta. Muutaman päivän jälkeen mitään mainittavaa kipua ei enää ollut, lähinnä ekalla viikolla vähän kiristystä, mutta ei mitään mainittavaa. Näin hoidetaan synnytys ilman tuskanhuutoja.
Olen ymmärtänyt ettei pahin pelkääjä ole ensisynnyttäjä, vaan toista kertaa tai enemmän menijä. Hän tietää jo mitä on edessä. Toivon, että muutkin voisivat kokea jotakin tälläistä, kuin minä. Avainasemassa toki oli Naistenkliniikan loistava henkilökunta, siellä kipua ei pidetty tarpeellisena. Nyt voin nauttia lapsestani täysillä ilman mitään karmivaa kokemusta. En tarvitse lapseni rakastamiseen marttyyritunnetta, miten olen kivulla ja hiellä hänet synnyttänyt.
Joten, jos miehet synnyttäisivät, niin luulen heidän kokemuksensa olevan jotakin saman kaltaista kuin minä koin. Tehokas ja toimiva kivunlievitys olisi ihan perusasia. Tietysti ne, jotka eivät sitä halua, se olkoon heidän valintansa. Tuolla joku jo aikaisemmin kirjoitti siitäkin, että jos se ei kaikille tehoa, niin sitten pitää ehdottomasti jatkaa ja lisätä tutkimusta, jotta sellainen kaikille haluaville löytyy. Jos se ei ole vielä tänään mahdollista, niin toivon, että se tulevaisuudessa on.
Minäkin jäin mietiskelemään tuota Hesarin juttua kätilöiden motiiveista puhua lääkkeettömästä kivunlievityksestä. Synnyttäjällä pitäisi olla oikeus siihenkin, mutta lääkkeiden tietynlainen demonisointi kuulosti aika oudolle. Mitä, mitähän siinä oikein on takana? Jutussa oli muutamia mahdollisia motiiveja......
Mutta onneksi minä en moiseen törmännyt, vaan kivunlievitys toimi kuin unelma. Pyritään siihen. Kiitos siis Naistenkliniikan kätilöille. ... Ja miten kävi lapsellemme sektion jälkeen. Hän vähän aikaa rohisi sitä lapsivettä keukoistaan ja hienon sektion lastenhoitotiimin ansiosta, hän voi jo 10 minuutin kuluttua loistavasti. Nyt on pirteä pikku tyttö, joka kääntyilee, jokeltelee ja nauraa paljon.
Kiitos tuon edellisen viestin kirjoittajalle. Itellä on kohta synnytys edessä ja se pelottaa kovasti, mutta kun luin tuon kirjoituksen, niin tuntui ettei edessä ehkä olekaan niin kamala kokemus kuin olen ajatellut. Synnytys voi siis olla lähes kivutonkin, jos kivunlievitysasia on kunnossa. Ja ettei sektiokaan kovin karmiva kokemus ole.