onko sulla

viivatiina

joku tietty ruoka kautta ruoka aine jonka olet huomannut vaikuttavan terveyteesi hyvinvointiisi tällä iällä kun vähän joka paikka rupee kremppaamaan oon ainakin minä ruvennu miettiin millä sais yleistä oloaan kohentumaan pillereitä saa purkista mutta ruuan kanssa tulis kaksi kärpästä samalla iskulla tulis samalla vatsakin täyteen oon nimittäin kuulin tässä nimittäin yhtenä päivänä että ruokaa pitäis syödä samalla lailla kun lääkkeitä joku taas varmaan sanoo että mee kattoon jostain linkistä jotain ohjeita mutta ne ei mua kiinnosta vaan omakohtaiset kokemukset onko esimerkiksi tullut joku sellainen ravinto juttu mitä ilman et tule toimeen päivääkään.

48

441

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruskanainen

      otan joka aamu, koska sen tiedetään vaikuttavan solujen uudistumiseen.
      Etenkin kolesterolilääkitystä käyttäville ja meille ikäihmisille on tarpeen
      saada ubiqinonia.
      Ehkei sitä ei mistään ruoasta tule, ainakaan riittäviä määriä.
      Kasviksia ja marjoja syön joka päivä, talvisin myös hedelmiä.

    • kivellä.istuja

      tuonne himokemian puolelle eli k a h v i kyllä alkaa oloissa keittelemään ja pinna tiukentunaam ilman kahvia: hyvä herättäjä ja takaa myös yöunen. Muuten luomuproteiini, ja tuoreet tuotteet. Vihreitä erilaisia , mullasta nousevia lukuunottamatta melkeen pakkasen puolelta kannattaa höyrytellä vihannekset ja marjoja kannattaa syödä päivittäin, erivärisinä, jopa smoothietakin tehden.

    • Pimu F.

      ihan kunnolla olen lisänyt jokapäiväiseen ruokavalioon, ja tuota punaista lihaa emme niinkään usein syö, harvemmin tulee syötyä mutta, sitten kun syön kunnon pihvin, niin enpä kaloreita laske.. vaan valeaa (kanaa, broilin lihaa, kalkkunaa) ja kalaa...sekä kokojyvä leipää, väliin ihan tummakin menee.ja jurgurttia meillä menee paljon...niin, eipä tee mieli...juuri makkaroita, eikä mitään punaista lihaa enää;)) Erilaisista yrteistä olen oppinut myös pitään...yksi lempiyrtti on tuo basilika ja tuore kotimainen tilli, ja rakuuna. Kovia mausteseoksia vältän. Korkeintaan punapippuaria käytän, sitäkin vähäsen.Niitä tulee kyllä aina ostettua.. Inkivääriä (palana) taas raastaan ruokiin, tuo nivelten turvotus sillä tavoin pysyy kurissa. Rasvaset tuorejuustot olen ihan tarkoituksella jättänyt pois. Turhia kaloripommeja.

      Kyllä ruokavaliolla on oma merkityksensä jaksamiseen...;) jos, kovin paljon syöt..uuvahdat. Aamulla minäkin enemmän syön.No, itselläni tämä II-tyypin diabetes...syödä täytyy...mutta, pieniä määriä kerralla ja usein...niin nuo verensokeriarvot pysyvät jotenkin kohdillansa...

      t.Pimu

      • viivatiina

        kapseleina ja siitä oon saanu hyvän avun omiin niveliini mutta saattas olla että tuoreessa olis parempi teho enkä oo oikeen keksiny miten sitä käyttäisin sellaisina päivinä kun en tee ruokaa minkä sekaan sitä voisin sekoittaa kun mulla on päiviä kun syön vaan salaatteja voishan sitä tietysti salaattilautasellekkin raastaa.

      • Pimu F.
        viivatiina kirjoitti:

        kapselit ovat minusta turhan kalliita. Ja jotenkin tuo tuore raastettu inkivääri myös tehokkaampaa...ihan tavallisen jauhelihan joukkoon (wokin sekaan) tai muuten olen myös tuota inkivääriä käyttänyt..jotkut myös teen sekaan laittavat...

        t.Pimu

    • paapuuri

      mitä mikin sisältää, juuri tänään kaupassa huomasin, että leikkeleisiinkin on laitettu vehnää, en ole ennen sitä hoksannut.
      Syön runsaasti vihanneksia, kasviksia, marjoja sekä hedelmiä, vähän vähemmän maitotuotteita, juustoja ja hyvin vähän lihaa, sekin enimmäkseen kanaa tai kalaa.
      Mahdollisimman yksinkertaista ja kevyttä ruokaa, niin vointi on parempi.
      Kuitua ehkä pitäisi saada enemmän, leipääkin syön vähän.

      • Pimu F.

        mekin olemme vasta nyt oikeastaan tehneet..( viime talvesta) niin huomanut olen myös sen että, leipää menee vähemmän..marjoja kun vielä saisin meillä miehet enemmän syömään..no, näitä jurgurtteja missä tuo marjaseos on mukana ostan..ne menevät kyllä..

        Kuitua minäkin kaipaan; tai kroppa nyt itsestään enemmän vaatii;) Tuo ruokavaliomuutos on minusta hyvä tehdä hitaasti...Pizzat ja talläiset meillä ovat kyllä jääneet. Kundi nyt itselleen ostelee välipaloiksi; mutta, liikkuu sen verran paljon, ettei mitään hätiä...aina nälkä.

        Ja sitten joskus silloin tällöin voi minusta kyllä ihan hyvällä omatunnolla myös nauttia ruoasta...ja siitä kunnon häränsisäfilee pihvistäkin...al dente...mielummin..ja pari lasillista hyvää punaviiniä...ah;)) ja jälkkäriksi sitten..sitruunatorttua.

        t.Pimu

      • paapuuri
        Pimu F. kirjoitti:

        tämän keliakian takia ihan pakolla lisäämään ruokavalioon, kun en voi ruisleipääkään syödä. Linssejä, auringonkukansiemeniä, papuja, pellavansiemeniä, niitä nyt ainakin yritän johonkin sekoittaa.
        Leipomisessa voi lisäkuituna käyttää psylliumkuitua, hätä keinot keksii, täytyy vaan etsiä vinkkejä.
        Vatsani ei pidä raskaasta ruoasta, sen takia lihan syöntikin on vähentynyt kovasti.

      • Pimu F.
        paapuuri kirjoitti:

        siinä todella saa olla tarkkana ettei tuota vehnää ole missään. Edes pientä murusta... Nuo erikoisjauhot minusta vielä kun ovat suhteellisen kalliit.. ja tuo leipominen näistä jauhoista ei ihan helppoa sekään...

        tuolla kun kävin Diakonissalaitoksella vähän tuota opiskelemassa, juuri näitä juttuja sielläkin tuli esille että, mitä asiakkaalle sitten voi tarjota; jos tuo erikoisruokavalio on....kokeiltiin siellä keittiössä näitä jauhoja...leivottavuus huono.

        Katsopas tuolta Myllyn Paras sivuilta löytyisikö sieltä ohjeita...muistaakseni siellä on jotakin..

        saa olla missään tapauksessa. Itse olen vähän kauraa pystynyt syömään, mutta puhdasta sen pitää olla.

        Käynpä kurkkaamassa löytyykö sieltä ohjeita, kiitti vinkistä :)

      • Pimu F.
        paapuuri kirjoitti:

        saa olla missään tapauksessa. Itse olen vähän kauraa pystynyt syömään, mutta puhdasta sen pitää olla.

        Käynpä kurkkaamassa löytyykö sieltä ohjeita, kiitti vinkistä :)

        kyllä tuo sitten rajoittaa jo elämääsi aikalailla..

        Jos, noita sivuja lisää löydän...niin kerron..

        t.Pimu

      • vertsidtukeaz
        Pimu F. kirjoitti:

        mekin olemme vasta nyt oikeastaan tehneet..( viime talvesta) niin huomanut olen myös sen että, leipää menee vähemmän..marjoja kun vielä saisin meillä miehet enemmän syömään..no, näitä jurgurtteja missä tuo marjaseos on mukana ostan..ne menevät kyllä..

        Kuitua minäkin kaipaan; tai kroppa nyt itsestään enemmän vaatii;) Tuo ruokavaliomuutos on minusta hyvä tehdä hitaasti...Pizzat ja talläiset meillä ovat kyllä jääneet. Kundi nyt itselleen ostelee välipaloiksi; mutta, liikkuu sen verran paljon, ettei mitään hätiä...aina nälkä.

        Ja sitten joskus silloin tällöin voi minusta kyllä ihan hyvällä omatunnolla myös nauttia ruoasta...ja siitä kunnon häränsisäfilee pihvistäkin...al dente...mielummin..ja pari lasillista hyvää punaviiniä...ah;)) ja jälkkäriksi sitten..sitruunatorttua.

        t.Pimu

        "näitä jurgurtteja missä tuo marjaseos on mukana ostan..ne menevät kyllä.."

        Osta hyla-piimää, se on makeaa ja länttää sinne marjoja, sekaan pari ruokalusikallista kreikanpojan jugurttia, ei ole paremmasta väliä! Eikä lähe taju sokerin määrästä.
        Toinen hyvä on purkki kermaviiliä, se 2dl ja siihen samanverran maustamatonta rahkaa ja sinne marjat...namnam..
        ja jos herkutella haluat, osta se euron kakkupohja alle...superhelppo jälkkäri/kahviherkku vieraille.

      • voisikin syödä
        paapuuri kirjoitti:

        saa olla missään tapauksessa. Itse olen vähän kauraa pystynyt syömään, mutta puhdasta sen pitää olla.

        Käynpä kurkkaamassa löytyykö sieltä ohjeita, kiitti vinkistä :)

        ulkomaista viljaa.
        Ja oletko kokeillut näitä eri speltti-viljoja, niitä viljelee muutama tila Suomessa?

        http://www.minaolen.com/lehti/art1_403.html

      • paapuuri
        voisikin syödä kirjoitti:

        ulkomaista viljaa.
        Ja oletko kokeillut näitä eri speltti-viljoja, niitä viljelee muutama tila Suomessa?

        http://www.minaolen.com/lehti/art1_403.html

        että miten se viljan gluteeni muuttuisi toisenlaiseksi, jos vilja kasvaa ulkomailla.
        Pitää etsiä tuostakin tietoa, suin päin en kyllä uskalla ruveta syömään.
        Spelttihän on vehnää, joten ei varmasti sovi keliaakikon ruokavalioon.
        No, täytyy siitäkin lukea enemmän, kiitos sinulle.

      • PimuF.
        vertsidtukeaz kirjoitti:

        "näitä jurgurtteja missä tuo marjaseos on mukana ostan..ne menevät kyllä.."

        Osta hyla-piimää, se on makeaa ja länttää sinne marjoja, sekaan pari ruokalusikallista kreikanpojan jugurttia, ei ole paremmasta väliä! Eikä lähe taju sokerin määrästä.
        Toinen hyvä on purkki kermaviiliä, se 2dl ja siihen samanverran maustamatonta rahkaa ja sinne marjat...namnam..
        ja jos herkutella haluat, osta se euron kakkupohja alle...superhelppo jälkkäri/kahviherkku vieraille.

        mutta ei käy miehille. Kundi on tarkka mitä jugurttia syö. No, antanut olen itsensä valita...pääasia että, syö...tuota maitoa kun kundi ei juo...ei ole koskaan oikein maidon perään ollut..että,sitä kalkkia edes jossain muodossa..

        Oikeassa olet tuon sokerimäärän suhteen..

        Meillä nämä miehet ovat sellaisia sokerin perään...itselläni tuo sokerihimo jotenkin kurissa, kun otan päivittäin lisäkromia....välillä sitten vaan iskee;)) ei usein enää kuitenkaan.

        t.Pimu

      • Kaupunkilainen
        vertsidtukeaz kirjoitti:

        "näitä jurgurtteja missä tuo marjaseos on mukana ostan..ne menevät kyllä.."

        Osta hyla-piimää, se on makeaa ja länttää sinne marjoja, sekaan pari ruokalusikallista kreikanpojan jugurttia, ei ole paremmasta väliä! Eikä lähe taju sokerin määrästä.
        Toinen hyvä on purkki kermaviiliä, se 2dl ja siihen samanverran maustamatonta rahkaa ja sinne marjat...namnam..
        ja jos herkutella haluat, osta se euron kakkupohja alle...superhelppo jälkkäri/kahviherkku vieraille.

        Onhan niitä sellaisiakin maustettuja jugurtteja, missä ei ole sokeria. Joidenkin mielestä makeutusaineetkin ovat pahasta, mutta kait se nyt on parempi syödä keinomakeutettuja kuin sokeroituja, jos kerran makeaa pitää olla?

    • janoinen nainen

      joka päivä, sitä ilman en tule toimeen.
      Ruokaa sitten tarpeen mukaan.

    • Butternut

      Vähemmän raskaita aterioita, enemmän salaatteja, kasvisruokia, kasvilisäkkeitä, marjoja ja hedelmiä eri muodoissa.

      • kuin

        Meillä jätettiin kaikki sellaiset tuotteet pois missä lukee kevyt ja molempien paino on pudonnut,kunto noussut,veriarvot paranneet ja ruoan määrät vähentyneet huimasti.
        Kevyt tuotteissa on hirmuisesti lisä,säilöntä ym. huonoja aineita ,eikä niistä tule kylläsiseksi.

      • Butternut
        kuin kirjoitti:

        ... pienempiä ateriakokoja, vähemmän kermaa ja rasvaa, enemmän hedelmiä ja kasviksia... ns. kaupan kevyttuotteita en osta

      • Pimu F.
        kuin kirjoitti:

        Meillä jätettiin kaikki sellaiset tuotteet pois missä lukee kevyt ja molempien paino on pudonnut,kunto noussut,veriarvot paranneet ja ruoan määrät vähentyneet huimasti.
        Kevyt tuotteissa on hirmuisesti lisä,säilöntä ym. huonoja aineita ,eikä niistä tule kylläsiseksi.

        ja kermaakin..kaikki kevyt tuotteet veks. Kohtuudella kun käyttää (mikä meikäläiselle kyllä vaikea oppia, mutta opin;) Nooh, parempaa ruokaa ja paremman makuista. Painossa nyt vielä ihmeitä havainnut mutta, voinnissa kyllä.. kunnon ruisleipä pitää nälän.. (jos,voi syödä) kaikki eivät voi.

        t.Pimu

      • Minämaalta
        kuin kirjoitti:

        Meillä jätettiin kaikki sellaiset tuotteet pois missä lukee kevyt ja molempien paino on pudonnut,kunto noussut,veriarvot paranneet ja ruoan määrät vähentyneet huimasti.
        Kevyt tuotteissa on hirmuisesti lisä,säilöntä ym. huonoja aineita ,eikä niistä tule kylläsiseksi.

        Syön kaloreita kuikkimatta rasvaista juustoa, kalaa, voita käytän ehkä liiankin paljon (rautapannu jossa muuten palaa pohjaan). Kevyttuotteisiin en koske tikullakaan. Monet kevytjuustot on ihan kammottavia, sikaimelistä jugurttilitkuista puhumattakaan.
        En ole lihava, ihoni on hyvä, enkä sairastele.

        Ikuisuusprojektini on että söisin enempi kalaa (viime aikoina tosin syönytkin). Yksi päivä rupesin ajattelemaan, tunnenko montakaan silmälasipäistä kalastajaa. Jospa kalaa syömällä voisin heittää epäpukevat alelasini myös metikköön?

      • Pimu F.
        Minämaalta kirjoitti:

        aika paljonkin kalaa;) Mies kun minulla tykkää tuosta kalastuksesta...niin tulee syötyä...vähitellen jo taitaa kolmas vuosi nyt...niin tuon olen huomanut että, on yhä vaikeampi ostaa kaupasta sieltä lihatiskiltä punaista lihaa varsinkaan...eikä possukaan oikein maistu...jauheliha nyt vielä menee...jotenkin.. Kunnon Juustot nyt vaan ovat yksinkertaisesti niin paljon parempia että, kaikki kevyet meilläkin jää syömättä.. (joskus kyllä sitten tuo pihvi on mukavakin juttu...mutta, ei sitä varsinaisesti kaipaa,,)enemmän nämä kasvikset ovat se juttu kalan lisäksi...

        Näitä omaga-3 tabl. kun vielä lisäkalkin lisäksi otan ja tuota kyllä olen olen syönyt Piitä ja välillä kromia....nekun puuttuvat leivästä...tai niitä vähän..

        Kyllä minullakin hiukset ovat tuuheentuneet kummasti ja kiiltävät ja voivat hyvin..muuten kun hiukseni ovat tavalliset suomalaisen naisen hiukset... Kyllä tällä oikealla ruokavaliolla on merkitystä...

        t.Pimu

      • viivatiina
        Minämaalta kirjoitti:

        Syön kaloreita kuikkimatta rasvaista juustoa, kalaa, voita käytän ehkä liiankin paljon (rautapannu jossa muuten palaa pohjaan). Kevyttuotteisiin en koske tikullakaan. Monet kevytjuustot on ihan kammottavia, sikaimelistä jugurttilitkuista puhumattakaan.
        En ole lihava, ihoni on hyvä, enkä sairastele.

        Ikuisuusprojektini on että söisin enempi kalaa (viime aikoina tosin syönytkin). Yksi päivä rupesin ajattelemaan, tunnenko montakaan silmälasipäistä kalastajaa. Jospa kalaa syömällä voisin heittää epäpukevat alelasini myös metikköön?

        suolaa surutta musta tuntuu että oon jättäny suolan käytön lähes kokonaan pois ja kun oon ruvennu seuraan niin suolan saanti mulla on tosi minimissä eikä sekään varmaan hyväks oo sit mulla on ollu kalium alakantissa pitkän aikaa oon saanu siihen lääkettäkin ja nyt kun siihen oon perehtyny niin kun en oikeestaan syö ollenkaan perunaa siitä sitä sais otettava kai se takaisin ruokavalioon ja sit vielä on se että kalium ei imeydy jos ei saa tarpeeks natriumia tämmöisiä juttuja mää ajoin takaa ja ajattelin jos jollain olis kokemuksia jostain ruoka aineesta joka on parantanu oloa ja tää kalium natrium yhdistelmä vaikuttaa just lihaksiston aineenvaihduntaan ja tuo sitä kautta kipuja mulla kun niitä on ollu mitä kummallisempia tällä hetkellä on aika hyvä mutta ei olis huono vaikka olis parempikin.

        tai tulee kramppeja..vähentää voi..jos, suolalla taipumus turvottaa..(kerää kuitenkin nestettä kehoon)...mutta, tietty määrä suolaa elimistön pitää päivittäin saada..kalium on sydämelle ehdottoman tärkeä aine...sen puuttuminen saattaa aiheuttaa sydänlihakseen pysyvämmänkin vaurion..

        t.Pimu

      • viivatiina
        Pimu F. kirjoitti:

        tai tulee kramppeja..vähentää voi..jos, suolalla taipumus turvottaa..(kerää kuitenkin nestettä kehoon)...mutta, tietty määrä suolaa elimistön pitää päivittäin saada..kalium on sydämelle ehdottoman tärkeä aine...sen puuttuminen saattaa aiheuttaa sydänlihakseen pysyvämmänkin vaurion..

        t.Pimu

        siitä kaliumista ja ihmettelen miks lääkäri vaan aina sanoo että ompas se alakantissa ja määrää lääkettä mutta ei koskaan kerro mistä sitä vois saada eikä sitä että natrium on sille tosi tärkee kaveriksi aina vaan sanonu että syö mustikoita ja banaania kun perunassa ja jäävuorisalaatissakin on enemmän sitä kun banaanissa nyt oon palannu suolan käyttöön kun sitä oon kerran monta vuotta jo vähentäny vähentämistään kun on se korkee verenpaine saa nähdä vaikuttaako mitenkä yleiseen olotilaan.

      • oikea taso

        on erittäin tärkeä.

        Muuten se voi saada aikaan liikapainetta, ollen liian alhainen, tai liian yli.

        Silti, täällä ei kansti "asiantuntijoita" kuunnella, toki sen tiedätkin. :))

      • tavallinen ruokasuola
        viivatiina kirjoitti:

        suolaa surutta musta tuntuu että oon jättäny suolan käytön lähes kokonaan pois ja kun oon ruvennu seuraan niin suolan saanti mulla on tosi minimissä eikä sekään varmaan hyväks oo sit mulla on ollu kalium alakantissa pitkän aikaa oon saanu siihen lääkettäkin ja nyt kun siihen oon perehtyny niin kun en oikeestaan syö ollenkaan perunaa siitä sitä sais otettava kai se takaisin ruokavalioon ja sit vielä on se että kalium ei imeydy jos ei saa tarpeeks natriumia tämmöisiä juttuja mää ajoin takaa ja ajattelin jos jollain olis kokemuksia jostain ruoka aineesta joka on parantanu oloa ja tää kalium natrium yhdistelmä vaikuttaa just lihaksiston aineenvaihduntaan ja tuo sitä kautta kipuja mulla kun niitä on ollu mitä kummallisempia tällä hetkellä on aika hyvä mutta ei olis huono vaikka olis parempikin.

        on suorastaan myrkkyä. Liikaa natriumia, liian vähän hivenaineita. Meri- ja vuorisuolassa on erilaisia hivenaineita kuten magnesiumia runsaasti, mutta natriumia huomattavasti vähemmän kuin ruokasuolassa.

        Olen pari vuotta käyttänyt yksinomaan merisuolaa, ja esimerkiksi turvotukset ja ihme nivelkivut joista ajoittain joskus takavuosina kärsin, ovat hävinneet kokonaan. Tosin olen heittänyt myös mm. marinadilihat pois enkä syö makkaraa (natriumglutamaatit), mikä vaikuttaa varmaan asiaan.

        Kaliumia saa muistakin kasviksista kuin perunasta, joka ei ole kaikista ihanteellisin valinta (nopeita hiilareita), muun muassa kaali on kaliumin suhteen ihan ok. Monet nykynuoret kärsii kaliumin puutteesta, jonka roskaruoka aiheuttaa, seurauksena päänsärkyä ym. kremppoja.

      • viivatiina
        tavallinen ruokasuola kirjoitti:

        sitä saa helposti eikä tartte kun muutama peruna päivässä nykyään oon ruvennu taas laittamaan kurkun ja tomaatin päälle yrttisuolaa sehän on tehty siitä merisuolasta ruususuolaa käytän ruuan laitossa mutta se määrä jota ruokaan laitetaan on mahdottoman pieni per annos soijaa käytän lihojen marinoinnissa eikä siitäkään tule paljoo suolaa kun en kuitenkaan syö sitä lihaa kilotolkulla niinkun mun mieheni että niistäkin vähistä se saa melkein kaikki mutta se onkin hyvässä kunnossa oliiveista onneks tykkään niistä saa natriumia mutta ei niitäkään tuu joka päivä syötyä on tää taiteilemista.

      • poistaa
        oikea taso kirjoitti:

        on erittäin tärkeä.

        Muuten se voi saada aikaan liikapainetta, ollen liian alhainen, tai liian yli.

        Silti, täällä ei kansti "asiantuntijoita" kuunnella, toki sen tiedätkin. :))

        ruumiista vitamiineja ja hivenaineita, runsaasti.

      • viivatiina
        poistaa kirjoitti:

        ruumiista vitamiineja ja hivenaineita, runsaasti.

        määrät tarttis juoda että poistais ja liittyyks se siihen nesteen poistoon mihinkä se holi vaikuttaa niinkun kahvi ja teekin.

      • on .....
        viivatiina kirjoitti:

        määrät tarttis juoda että poistais ja liittyyks se siihen nesteen poistoon mihinkä se holi vaikuttaa niinkun kahvi ja teekin.

        liuotin. Se poistaa elimistöstä sille elintärkeitä hivenaineita, ja vitamiineja, olen netistä lukenut.
        Varmaan avautuu, jos jaksaa etsiä.

        Kahvihan on nykytiedon mukaan oikea terveysjuoma. Sehän jopa ehkäisee aikuisiän diabetestä.
        Muistini mukaan, tervehdyttää muistiakin? :)

      • vielä,

      • viivatiina
        on ..... kirjoitti:

        poistaa nestettä niinkun nesteenpoitolääkkeetkin joita joudun syömään verenpaineen takia ja sen mukana poistuu sitä natriumia täytyypä tutkia sitä alkoholi juttua vaikka en mää usko että mun määrillä kovinkaan suurta merkitystä on tai mistäs mää tiedän kun en oo ajatellu koko kuningas alkoholia näissä terveysasioissa.

      • viivatiina
        vielä, kirjoitti:

        tottako, vaiko tarua?

        http://www.iltalehti.fi/terveys/200808228151044_tr.shtml

        ei poistakkaan nestettä niinkun on joskus ennen kirjoitettu en mää kyllä paljoo juokkaan kahvia yleensä vaan aamukahvit pari isompaa mukillista ja se on siinä mutta on artikkelin mukaan se riittää pitään mut siltä osin terveenä.

      • verenpaineeseen
        viivatiina kirjoitti:

        poistaa nestettä niinkun nesteenpoitolääkkeetkin joita joudun syömään verenpaineen takia ja sen mukana poistuu sitä natriumia täytyypä tutkia sitä alkoholi juttua vaikka en mää usko että mun määrillä kovinkaan suurta merkitystä on tai mistäs mää tiedän kun en oo ajatellu koko kuningas alkoholia näissä terveysasioissa.

        minullakin on olleet erityiskorvattavat lääkkeet jo yli 20 vuotta. :)
        Kuhan tulee mietittyä, niin ja näin, eikä kai koskaan oikeinpäin.

      • viivatiina
        verenpaineeseen kirjoitti:

        minullakin on olleet erityiskorvattavat lääkkeet jo yli 20 vuotta. :)
        Kuhan tulee mietittyä, niin ja näin, eikä kai koskaan oikeinpäin.

        nää verenpainelääkkeet elikkä erityiskorvattavat kakskytkolme vuotta sain ne kaksysinä ja näihin vuosiin mahtuu normaalipainoo ylipainoo normaalia ylipainoo hyvää kuntoo huonompaa kuntoo ylikuntoo kaikkee maan ja taivaan väliltä mutta verenpaine on se mikä pysyy ja mitäpä tosta luopumaankaan kun on sen kerran saavuttanut:)))

      • ku mää.

        Mulla on muitakin veriarvoja, ihan kummallisia, kai verenperintönä. Niihin pitänee tyytyä.

        Ollaan tyytyväisiä, ollaan ainakin jossain pituushyppääjiä.
        Mukava oot, kuten aina. Nyt nukkumaan. :))

      • viivatiina
        ku mää. kirjoitti:

        Mulla on muitakin veriarvoja, ihan kummallisia, kai verenperintönä. Niihin pitänee tyytyä.

        Ollaan tyytyväisiä, ollaan ainakin jossain pituushyppääjiä.
        Mukava oot, kuten aina. Nyt nukkumaan. :))

        samanlaisia nukkuun pitää lähtee että jaksaa huomenna ajaa meen nimittäin paapuurin luo kyläileen niinkun pienelle lomaselle työn lomassa öitä.

      • Pimu F.
        tavallinen ruokasuola kirjoitti:

        on suorastaan myrkkyä. Liikaa natriumia, liian vähän hivenaineita. Meri- ja vuorisuolassa on erilaisia hivenaineita kuten magnesiumia runsaasti, mutta natriumia huomattavasti vähemmän kuin ruokasuolassa.

        Olen pari vuotta käyttänyt yksinomaan merisuolaa, ja esimerkiksi turvotukset ja ihme nivelkivut joista ajoittain joskus takavuosina kärsin, ovat hävinneet kokonaan. Tosin olen heittänyt myös mm. marinadilihat pois enkä syö makkaraa (natriumglutamaatit), mikä vaikuttaa varmaan asiaan.

        Kaliumia saa muistakin kasviksista kuin perunasta, joka ei ole kaikista ihanteellisin valinta (nopeita hiilareita), muun muassa kaali on kaliumin suhteen ihan ok. Monet nykynuoret kärsii kaliumin puutteesta, jonka roskaruoka aiheuttaa, seurauksena päänsärkyä ym. kremppoja.

        sellainen kun sormisuola...tiedätkö. Onko parempi vaihto-ehto kuin tavallinen pöytäsuola? Sitä olen käyttänyt tosi vähän (vähäsuolainen ruokavalio) jo toistakymmentä vuotta...yrteillä olen korvanut tuota suolaa...jostain joskus luin näistä pippureista että, esim. japanilaiset käyttävät vaan tuota punapippuria korkeintaan...(vatsa ystävällinen) siellä on tapana tällä kevyellä liemellä ensin lämmittää vatsa, sitten ateria, aterian aikana ei juoda muuta nestettä...jälkeenpäin sitten tämä puhdistava vihreä tee....no, joskus kokeillut pidemmän aikaa tuota....paino muuten putosi aikalailla....vähän vaan kuin viitsisti...Miso-keitto on tämä alkukeitto...nimeltään..

        No, mies aina moittii että, liian vähän suolaa..joten suolaa on sitten kyllä omaan annokseensa saanut lisätä jälkeenpäin;))

    • heräillä

      3-4 tunnin nukkumisen jälkeen. Enpä tiedä onko uskon asia vai auttaako oikeast, mutta ainakin itse olen saanut avun, jos uni ei ala tulla uudestaan, kun syön banaanin ja otan 15 tippaa Avena sativaa eli kauranversouutetta.
      Sen jälkeen on kuin nuijalla vedetty päähän ja nukun yleensä vielä 3-4 tuntia sen jälkeen. Banaanissa on tryptofaania joka edistää unen tuloa ja kauranversouute vaikuttaa rauhoittavasti, eikä takuulla ole mitään riippuvuutta aiheuttavaa. Näistä en siis aio luopua mutta en toki joka päivä tuota kauranversouuteta tarvitse.

      Jokaisella on tietysti omat keinonsa, mutta tosi kiusallista tuo muutaman tunnin nukkumisen jälkeen herääminen on. Onneksi tuo keinoni on tehonnut joka kerta. Pää täytyy tietenkin yrittää tyhjätä ajatuksista, mutta sekin tyhjenee kummasti aina:)
      Kalaöljykapselit ja vehnänalkioöljy kuuluvat jokapäiväiseen "lääkearsenaaliini".

    • Pelkään diabetesta, koska sitä on geeneissä ja siksi syön tietoisesti vihanneksia ja juureksia sekä välttelen sokeria. Minulla ei ole kyllä ollut mitään viitteitä siihen suuntaan vielä, mutta olen päättänyt olla hankkimatta enempää niitä lisätekijöitä, sukurasite riittää minulle. Tietoinen valinta.

      Terassireissuilla light siideri ja muutoin vesi tai light mehut. Leipä on ruisleipä ja päällä tomattia kurkkua, paprikaa...kaikkea vihannesta namn. Juon kyllä maitoa, mutta syön joka talvi purkillisen monivitamiineja ja kalkki kuurin, ehkäistäkseni osteoporosia. Voi ja kovat rasvat eivät kuulu minun ruokiini, vaan kevytlevite omega rasvahapoilla, tai pelkkä kevyt sulatejuusto.

      Olen myös terveyspropagandan otollinen uhri, lopetin tupakoinninkin heti kun ne varoitustekstit tulivat niihin askeihin. Minuun uppoo toi terveydellä uhkailu hyvin. Jos joka siiderilasissakin olisi tarra, tämä tappaa, en joisi sitäkään.

      • vertsidtukeaz

        ajantasaista tietoa D-kakkosesta ja ykkösestä. Siellä on hyvä kohtauspaikka-niminen keskustelupalsta jota kannattaa kans avoimin mielin lukea, uskoa eui tartte tietenkään kaikkia juttuja, mikään ei ole yks yhteen...
        (Esim. mulle on juuri tuo ruisleipä kaiken turma!)

        Vaikka kuinka söisin kunnolla ja taiten, niin jos illalla syön liikaa RUISleipää tai mitä muuta tahansa leipää, sokerit on aamulla pilvissä!
        Ihan neuvona vaan, ei se pelkkä sokeri...vaan kaikki mikä sokeristuu kun nauttii liikaa! Hedelmätkin! Dee kakkosen kanssa saa olla tarkkana, ja mikä ettei ykkösenkin kanssa.
        Olen tässä nyt vuoden opetellut ja vieläkin on puutteita. Huoh!

      • vertsidtukeaz kirjoitti:

        En en en. En minä nyt niin neuroottinen ole, että alkaisin kirjoittelemaan diabetespalstalle jos äitini oli diabeetikko. Jotain rajaa minulla sentään on.

        Ihan itse olin miettinyt noi hedelmätkin, että joissain niissä on paljon hiilihydraatteja. Ja vihannekset ovat yhtä hyviä kuin hedelmät. Mango on muuten tosi hyvää, siihen sorrun aina silloin tällöin se on mun herkkua.

        Illalla minä en syö yhtään mitään, enkä koskaan mittaa myöskään sokereita, kun ne ovat kunnossa. Tarkoitin, että vain lähisukulaisillani on diabetesta, äidillä ja isällä oli, sekä parilla sisaruksellani on. Ja siksi mietin mitä syön noin pääsääntöisesti, onneksi olen asia tajunnut, mutta neuroosin puolella ei sentään tuo terveysintoiluni ole.

      • Pimu F.
        vertsidtukeaz kirjoitti:

        ajantasaista tietoa D-kakkosesta ja ykkösestä. Siellä on hyvä kohtauspaikka-niminen keskustelupalsta jota kannattaa kans avoimin mielin lukea, uskoa eui tartte tietenkään kaikkia juttuja, mikään ei ole yks yhteen...
        (Esim. mulle on juuri tuo ruisleipä kaiken turma!)

        Vaikka kuinka söisin kunnolla ja taiten, niin jos illalla syön liikaa RUISleipää tai mitä muuta tahansa leipää, sokerit on aamulla pilvissä!
        Ihan neuvona vaan, ei se pelkkä sokeri...vaan kaikki mikä sokeristuu kun nauttii liikaa! Hedelmätkin! Dee kakkosen kanssa saa olla tarkkana, ja mikä ettei ykkösenkin kanssa.
        Olen tässä nyt vuoden opetellut ja vieläkin on puutteita. Huoh!

        heti kyllä kehossa tuntuu..jos, erehtyy...minäkin luulin alusssa että, hedelmiä voi popsia mielinmäärin;)) silti tuo iltapala taas tosi tärkeä...muuten aamulla tosi väsynyt olo...

        Joskus, todella ottaa päähän;))

        t.Pimu

    • Kaupunkilainen

      Minä kun olen elämäni aikana kokenut senkin seitsemät dieetit, ollut kasvissyöjä ja paastonnutkin väilillä, olen nyt tullut siihen tulokseen, etten syö mitään, mikä minusta ei ole hyvää, vaikka se sitten olisi kuinka terveellistä.

      Kalaa rakastan, voisin syödä sitä joka päivä, ja melkein syönkin, kaikenlaista ja kaikilla tavoilla valmistettuna parilla poikkeuksella. Leivittäminen on varmin tapa pilata kala (koska leivitys imee kilokaupalla rasvaa, ja se kala siellä leivityksen sisällä ei maistu yhtään miltään), ja silli on minun suuhuni liian suolaista.

      Pari vuotta sitten opettelin syömään enemmän kasviksia, ja siitä on tullut sellainen tapa, että kun lomareissulla oltiin tienvarsien ruokapaikkojen tarjonnan varassa, minulle tuli hyvin äkkiä "salaattipula". Tomaatteja ja mansikoita syön päivittäin ympäri vuoden, ja pidän myös juureksista.

      Viime vuosina olen vähentänyt perunan ja pastan kulutustani. Leipää syön 2-4 palaa päivässä, ja mieluiten saa vaaleakin leipä olla runsaskuituista. Kuidun puute saa aika nopeasti aikaan ummetuksen ja ähkyn olon.

      • Pimu. F.

        niin, sellainen tosi "kevyt" leivitys vain pinnalle...ylimääräiset jauhot aina vähän heiluttelen pois...ei pala tuo kala..Sitten vaan nopea paistaminen...pannu saa olla kutosella ja tosi kuuma...ja kun tuo rasva on kiehahtanut pois eli se vesi osuus...sitten nopeasti muutama minuutti (riippuu tuosta fileen paksuudesta) molemmin puolin...paras rasva seos voi/öljyseos pannulla..

        sitten pinnalle vaan hyvää tuoretta kotimaista tilliä pieniksi hakattuna ja paljon..
        Ennen leivitystä kevyt (sormisuolla) merisuolaa vain vähäsen, suolaus ja joskus laitan ripauksen valko/tai mustapippuria en aina..

        Moni paistaa nuo kalafileet liian kuiviksi; ja sitten se filee on tavallaan pilalla...merikala ei tarvitse kypsentämistä (ei ole näitä matoja sun muita)..

        t.Pimu

    • luomulla

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1835
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      461
      1179
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1063
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      841
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      786
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe